Viru Folk on Käsmussa, Lahemaan kylässä järjestettävä folk- ja kansanmusiikkifestivaali, johon myös kansanlauluporukkamme Kuokkavieraat(kylläkin tällä kertaa kutsuttuna!) matkasi elokuisena viikonloppuna 10.-12.8. Olimme paikalla esiintyjinä seitsemän naisen voimin matka- ja majoituspalkalla, mikä meille oikein mainiosti sopikin. Samalla pääsimme katselemaan balttinaapurimme menoa ja meininkiä etnofestivaaleilla, joissa muita suomalaisia oli vain kourallinen (ja nämäkin yleisön puolella). Allekirjoittaneen historia- ja perinnenörtteily venyy myös musiikin puolelle, joten tutustukaamme seuraavaksi sekä Kuokkavieraisiin että Viru Folkiin.

Kuokkavieraat on nuorten ja nuorehkojen naisten äänekäs kansanlauluryhmä, joka on keskittynyt erityisesti suomalais-ugrilaiseen kansanmusiikkiin ja sen nykysovituksiin. Kuokkavieraat on alun perin syntynyt Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa jo 1970-luvulla ja yhdistänyt eri alojen kansanperinteestä ja musiikista kiinnostuneita opiskelijoita siitä lähtien. Vaikka ryhmällä onkin ns. ”taiteellinen ohjaaja” (nyt jo useamman vuoden Juulia Salonen), Kuokat ovat varsin itseohjautuvia ja hoitavat keikkansa ja osan treeneistään ilman johtajaa sekä erilaisia leirejä järjestäen: useamman kerran oppia ja uusia lauluja on saatu mm. suomalaisen nykykansanmusiikkiskenen staralta, Tellu Turkalta. Viime vuosina Kuokat ovat laajentaneet keikkailuaan Suomen rajojen ulkopuolelle: viime vuonna vierailimme Sommelo -festivaalien yhteydessä laulamassa Vienan Karjalassa ja tänä kesänä päädyimme Viron puolelle. Viru Folkissa lauloimme kaksi yleisölle ilmaista keikkaa, toisen perjantai-iltana ja toisen lauantaina päivällä. Yllätykseksemme olimme itse asiassa etnovaikutteisine lauluinemmekin festivaalin perinteisempää kansanmusiikkijaostoa – folkrock vaikutti olevan yleisin genre.

Suomalaisia vertailukohtia ViruFolkille löytyy mm. Karjaan Faces -etnofestivaalista, Kaustisten kansanmusiikkijuhlista, Kuhmon Sommelo-festivaalista ja Haapavesi Folkista. Näihin verrattuna ViruFolk oli tunnelmaltaan samantapainen, mutta musiikkianniltaan huomattavasti enemmän folkrockin puolelle venyvä. Virolaisista etnofestivaaleista ViruFolk lieneekin eniten valtavirtapuolen (tai vähintään underground-tyylin) musiikkia tarjoava: olihan esiintyjinä mm. ”Viron Epuiksikin” tituleerattu aikuisrockbändi Dagösekä Club For Fiveä ja Rajatonta kovasti muistuttava a cappella-yhtye Greip. Toisaalta festareilla jo vuosia esiintynyt, nykytyylissään kansanmusiikkia ja rokkia yhdistelevä ja nuorista setukaispojista koostuva Zetod edustaa setumelodioiden ja särökitaran yhdistelyä parhaimmillaan. Zetodin poikien hihkuva yleisö pimeän Metsalavan edustalla oli varsin asialleen omistautunutta, ja olisihan moisesta porukasta vaikeaa olla pitämättä.

Kuokkavieraiden lisäksi ainoa suomalainen esiintyjä festivaaleilla oli huikean keikan lavaseikkailuineen vetänyt Alamaailman vasarat instrumentaaliprogeiluineen. Allekirjoittaneen punk-sydämeen pogosi myös vahvasta virolaisesta punkperinteestä ja Flogging Molly -tyyppisestä pomppuirkkupunkista ammentava Legshaker sekä underground-puolella vaikuttava, ”tulevaksi legendaksi” mainostettu Elephants From Neptune. Yllättävimmästä keikasta omalta osaltani vastasi Margus esityksellään Laulvad kristallkausid ja planetaarsed gongid, jonka alun perin ohjelmaa virosta suomeksi tulkatessani tulkitsin hörhöhippeilyn multihuipentumaksi. Satuin kulkemaan sunnuntaina hieman, hmm, hitaassa mielentilassa esiintymispaikan ohi ja totesin, että ehkäpä hommaa voisi kauniissa auringonpaisteessa jäädä hetkeksi kuuntelemaankin. Valtavat vaskigongit ja pyöreät kvartsikristallimaljat resonoivat Marguksen käsittelyssä niin huikean kauniisti, että suurin osa kuuntelijoista makasi tai nuokkui (allekirjoittanut mukaan lukien) jonkinlaisessa puolitranssissa nurmikolla koko 45-minuuttisen esityksen ajan. Vaikka ”armastuse vibratsioon” ei ehkä olekaan se määrite, jolla tätä esitystä kuvaisin, kokemus ja resonoivien äänien vaikutus omaan mieleen oli yllättävä.

Viru Folk yhdisti suvereenisti etnorockia, nykyään muodikkaita Balkanin rytmejä, kansanmusiikkia ja vahvaa virolaista lauluperinnettä. Suomalaisen silmin oli melkoisen eksoottista nähdä festivaaliyleisön isoimpien korstojen laulavan esiintyjien mukana meidän korviimme puhdasta iskelmää. Laulaminen tuntuu yhdistävän virolaisia voimakkaammin kuin suomalaisia – saihan Neuvostoliitosta irtautumisprosessikin nimekseen Tallinnan Laululavalle päiväkausiksi laulamaan kerääntyneiden ihmisten toiminnan seurauksena Laulava Vallankumous. Ylipäänsä virolaisten kansallismielisyys ja kansallinen yhtenäisyys tuntui tiivistyvän folkfestivaaleilla, joissa toki yleisö on muutenkin samanmielistä. Humalaisia näkyi paikalla hyvin vähän, vaikka oluenmyynti onkin Suomea vapaampaa. Myös muovikrääsää oli kaupan suomalaista kansanjuhlaa vähemmän – sen sijaan paikalta saattoi ostaa virolaisia käsitöitä, vanhoja kirjoja, vaatteita, erilaisia koruja, perinnekäsitöitä tai vaikkapa hiusten letityksen.

Balttitapaan lihaisa ruokatarjonta ei tosin joukkomme lukuisia kasvissyöjiä riemastuttanut, mutta onneksi kalan kelpuuttaville oli tarjolla Käsmunlahdelta kalastettua savukampelaa sekä runsain mitoin grillattua lohta ja suolakalaa. Suomalaisten makkarakojujen ja pahan paellan oheen tarjoaisinkin virolaistyylistä festariruokavaihtoehtoa: mausteiset saslikvartaat paistettujen perunoiden kera tyydyttäisivät paatuneimmakin lihansyöjän tarpeet. Vaikka esim. Metsalavalle oli hieman pidempi kävelymatka, mikäpä sitä oli taittaessa lyhdyin ja ulkotulin reunustettua polkua myöten perjantaina – tosin Zetodin lopetettua lauantaiyönä ei polulla ollutkaan enää valonhäivääkään, joten kulkeminen ilman kännykän taskulamppua olisi ollut hieman mielenkiintoista. Virossa ollaan muutenkin vähemmän huolestuneita kansalaisten huolehtimisesta itsestään, mikä ei ole ainoastaan huono asia – venäläisaikainen tähystystorni olisi varmastikin täällä suljettu putoamisvaaran vuoksi ja monia reittejä valaistu paremmin ihmisten kaatumista peläten, mutta ViruFolkissa moiset eivät ainakaan meidän porukkaamme häirinneet, päinvastoin.

ViruFolk oli hyväntuulinen etnofestivaali rock- ja popvaikuttein. Tunnelma oli mainio ja yleisö rauhallista, mutta hyväntuulista. Järjestelyt pelasivat ja meistä esiintyjinä huolehdittiin erinomaisesti, vaikka olemme harrastelijalaulajia emmekä keikkapalkkiota nostaneetkaan. Hinku tutustua muihin virolaisiin festareihin onkin ViruFolkin seurauksena ainakin allekirjoittaneella suuri: Hiiemaan Hiiu Folk, Viljandin Pärimusmuusika Festival ja Võrun Folkloorifestival tarjonnevat vielä enemmän puhtaan kansanmusiikkipuolen kokemuksia. Kenties siis johonkin niistä ensi kesänä?