Suomenlinnan kesäteatterissa esitetään tänä vuonna Ryhmäteatterin toimesta J.M.Barrien Peter Pan-näytelmää. Tarina pojasta, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi on kuulunut suosikkeihini jo lapsuudesta asti. Piraatteja, seikkailuja ja tikittävä krokotiili – varma keino vangita pieni (ja isompikin) mieli! Joten suuntasin Hyvän Omantunnon linnakkeeseen heinäkuun ensimmäisenä lauantaina katsastamaan ohjaaja Juha Kukkosen vision näytelmästä.

Peter Pan ja Helinä-keiju

Kukkosen sovitus osoittautui ammentavan isnpiraationsa punkista ja kapinallisuudesta. Näyttämön lavasteissa lukee isolla ”PUNK”, useammassakin kohtaa. Isä ja Äiti Kultanen ovat nuoruudessaan olleet punkrokkareita. Ja Peter Pan on pillifarkuissaan ja keesissään punkin ilmentymä. Näytelmän musiikkipuoli hoidetaan Pelle Miljoonan ja Tuomari Nurmion lauluilla.

Toisin kuin odotin, tarinan todellisessa maailmassa tapahtuvat osuudet olikin yllättäen sijoitettu nykypäivän Suomeen, Helsinkiin. Vaikka tämä tekee tarinasta ehkä helpommin lähestyttävän lapsikatsojille, henkilökohtaisesti en kauheasti lämmennyt ajatukselle. Kultasten perhe asustaa Käpylässä, vihreässä mansardikattoisessa talossa, jonka ikkunasta Peter Pan eräänä iltana tupsahtaa perheen lasten elämään ja houkuttelee heidät mukaansa Mikä-Mikä-Maahan seikkailemaan. Mikä-Mikä-Maassa Leena, Jukka ja Mikko tutustuvat Kadonneisiin Poikiin, jotka oitis tekevät Leenasta kaipaanmansa äitihahmon.

Leena taistelemassa merirosvoja vastaan

Ryhmäteatterin sovitus tuntuu pyörivän enimmikseen Alina Tomnikovin esittämän Leenan ympärillä. Sen, miten Leena kokee roolinsa tyttärenä, sisarena ja poikakatraan äitinä sekä yhtenä Peterin ”tyttöystävistä”. Tomnikovin Leena ei jää avuttomaksi, vaan on kipakka hahmo, joka toisaalta pitää kyllä huolen pojista, mutta pitää myös kovaa jöötä. Eikä epäröi antaa Peterin kuulla kunniansa.

Peter merirosvolaivan kannella Kadonneiden Poikien kanssa.

Riku Niemisen Peter Pan on ihailua janoava, itsekäs ja vastuuta pakoileva poika, joka ei halua käsitellä tunteitaan. Jos tähän on pyrittykin, Nieminen tekee hienon roolisuorituksen, sillä hän onnistuu muuttamaan käsitykseni Peteristä. Veikeän ja hieman hakoteillä olevan, positiivisella tavalla ilkikurisen pikkupojan sijaan näyttämöllä seikkaileekin tyyppi, joka ei kauheasti tunnu piittaavaan toisten tunteista, kunhan asiat menevät niinkuin hän haluaa. Silti Peter on niin hurmaava, ettei häntä voi olla kannustamatta. Ja Niemisen kiekaisu on pirun komea!

Kapteeni Koukku

Näytelmän Kapteeni Koukku on hurmaava. Pahansisuinen, ilkeä, turhamainen ja petollinen – siis täydellinen! Robin Svartström tekee kaksoisroolin Koukkuna ja isä Kultasena. Mieleenpainuvampi näistä rooleista on katkeroituneen oloinen Koukku, joka, kuten Peter, hermostuu, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Joku Kadonneista Pojista nokkelasti heittääkin ilmaan ajatuksen, josko Kapteeni Koukku onkin Peter Panin alter ego.

Muita mieleenpainuvia roolisuorituksia oli Juha Suihkon hellyyttävä Kadonnut Poika Hyytelö. Mustasukkaista Helinä-keijua ihmisen kokoisena esitti Sanna Warsell, mutta suurimmaksi osaksi Helinä näyttäytyi valopallona.

Peter nostattaa Mikon ja Jukan taisteluhenkeä.

Puvustus oli erittäin hyvin onnistunut. Eritysesti pidin Kapteeni Koukun goottivampyyri-lookista ja Leenan Mikä-Mikä-Maan asusta, jossa oli myös ripaus merirosvohenkisyyttä. Taistelukohtaukset olivat näyttäviä ja jännittäviä. Arvostin sitä, että myös Leena ottaa osaa taisteluihin ja kepeästi päihittää merirosvon jos toisenkin. Lavastus ei minua täysin sytyttänyt, vaikkakin se taipui näppäräsi useaksi eri paikaksi. Ehkä sitä punkia ei olisi ihan niin paljon tarvinnut korostaa.

Kaikenkaikkiaan Ryhmäteatterin Peter Pan oli onnistunut näytelmä. Se herätti tunteita ja piti mielenkiinnon yllä, vaikka teatterin epämukava katsomo ja katokseen ropiseva sade tekivät parhaansa estääkseen sen. Jos vielä liput saatte, suosittelen lämpimästi. Ja vinkkinä: Kannattaa mennä ajoissa jonottamaan, jotta saatte hyvät istumapaikat! ;)Kuvat: Ryhmäteatteri/Tanja Ahola