Niin pitkään kuin muistan olen ollut täydellisen hurahtanut muinaiseen Egyptiin ja ilokseni voin kertoa, että opiskelen egyptologiaa Helsingin yliopistossa. Tällä kertaa en kuitenkaan kirjoita itse Egyptistä vaan siitä, miten eri aikakausien ja kulttuurien ihmiset ovat muinaisen Egyptin nähneet. Käytän populaarikulttuuria hyvin laajana käsitteenä ja käsittelen myös, miten varhain ja mistä lähtökohdista monet nykyajan populaarikulttuurin Egypti-kliseet ovat lähtöisin.

Elokuvamuumio, josta kaikki alkoi. Muumio, 1932.

Muinainen Egypti

Egyptissä on ollut asutusta tuhansien vuosien ajan, mutta ns. faraoninen Egypti syntyi noin 3100 eaa kuningas Nemeksen yhdistäessä Niilinlaakson heimot yhden hallinnon alle. Viimeisenä muinaisen Egyptin hallitsijana pidetään Kleopatra VII:ä, joka kuoli n. 30 eaa, ja jonka jälkeen Egyptistä tuli osa Rooman valtakuntaa yhtenä sen provinsseista. Kuitenkin “puhtain” muinaisen Egyptin aikakausi loppui jo nubialaisten vallattua Egyptin v. 760 eaa ja viimeistään 332 eaa kun Aleksanteri Suuri valloitti Egyptin ja liitti sen osaksi makedonialaista valtakuntaansa. Aleksanteri Suuren kuoltua Egyptiä jäi hallitsemaan makedonialainen Ptolemaios ja hänen jälkeläisensä tuoden maahan kreikkalaisen kulttuurin ja kielen. Muinaisen Egyptin kulttuurin viimeisetkin rippeet tuhoutuivat viimeistään siinä vaiheessa kun kristinusko tuli Egyptiin ja keisari Theodosius kielsi pakanauskontojen harjoittamisen. Mainittava tosin on, että muinaisen Egyptin kieli jatkoi elämäänsä koptin kielenä, joka edelleen toimii Egyptin varhaiskristittyjen eli koptien liturgisena kielenä, mutta äidinkielenään sitä ole puhunut kukaan enää satoihin vuosiin.

Muinaisella Egyptillä tarkoitetaan arkikielessä yleensä sitä ajanjaksoa, jolloin faraot hallitsivat Egyptiä, pyramidit rakennettiin, muumioita tehtiin ja Kleopatra villitsi roomalaismiehiä. Ihan perspektiivin vuoksi: Gizan suuret pyramidit rakennettiin n. 2600 eaa. Kleopatra (n. 69-30 eaa) on siis ajallisesti lähempänä meitä kuin Gizan pyramidien rakentajia. Tätä vasten on ehkä helpompi ymmärtää, miksi jo Ptolemaiosten aikaan ihmisten mielikuvat Egyptistä olivat mielikuvituksen rikastuttamia, sillä Egypti oli ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Sen kieltä osasivat yhä harvemmat, legendaarisimmista faraoista oli jo vähintään tuhat vuotta aikaa ja sen maaperää koristivat tuhannet temppelit ja rauniot muistona kulttuurista, joka teki jo kuolemaa.

Asiaan! …eli Kultaa, rikkauksia ja parantavia voimia!

Muinaiseen Egyptiin on aina liitetty rikkauksia ja kultaa. Kultakauden Hollywood-elokuvissa juoni on usein kärsinyt kun ollaan haluttu esittää faraonisen Egyptin rikkauksia ja täyskultainen Tutankhamonin kuolinmaski on muodostunut symboliksi koko muinaiselle Egyptille.

Ehkä kuuluisin valkokankaan Kleopatroista, Elisabeth Taylor, ja vuosi on 1963.

Muinainen Egypti oli aikansa supervalta, joka halveksi muita maita ja kylpi rikkauksissa. Ensinnäkin Egyptillä oli valtavat kultaesiintymät, jotka kuuluivat täysin kruunulle, joten faraolla oli millä mällätä. Meille onkin säilynyt useita kirjeitä, joissa naapurimaiden valtiaat pyytävät faraolta kultaa ja muita rikkauksia. Vastineeksi he lähettivät tyttäriään faraon vaimoiksi eli käytännössä poliittisiksi panttivangeiksi, jotain mitä faraot eivät koskaan tehneet toisinpäin. Toisekseen maata oli siunattu joka vuosi tulvivalla Niilillä, joka kerran vuodessa juuri ennen kylvökautta levitti ravinteikasta lietettä laajoille alueille tehden keskelle erämaata keitaan, josta satoa tuli yli maan tarpeiden. Maata oli todellakin siunattu rikkauksilla, joka mahdollisti sen kehittää esineellisen kulttuurin huippuunsa ja sai naapurivaltojen kuninkaat kihisemään kateudesta.

Vuosina 639-642 jaa arabit valloittivat Egyptin osana arabien ekspansiota. Sen seurauksena Egypti liitettiin osaksi arabialais-islamilaista valtakuntaa, jota hallittiin tulevina vuosina mm. Persiasta (nyk. Iran), Bagdadista ja Kairosta. Merkittävää tämä oli siksi, että Egypti siirtyi nyt niiden valtioiden alaisuuteen, joita se oli aiemmin pompottanut. Ja vaikka noista päivistä oli aikaa satoja vuosia, vihanpito faraoita kohtaan oli säilynyt osana muita kulttuureita ja hivuttautunut myös osaksi islamilaista perintöä. Kuvaavaa onkin, että niinä vuosina, kun arabialaista valtakuntaa hallitsivat muut kuin egyptiläiset, vihanpito faraonista menneisyyttä kohtaan oli huomattavaa ja faraonisia monumentteja yritettiin aktiivisesti tuhota. Kuitenkin samaan aikaan muistot rikkaasta Egyptistä kummittelivat tavallisten kansalaisten muistoissa.

Koska tässä vaiheessa kukaan ei enää osannut lukea hieroglyfejä ja tieto Gizan pyramidien rakentajista oli unohtunut, ihmisten mielikuvitus pääsi valloilleen. Egyptin monumenttien uskottiin olevan rakennettu ennen vedenpaisumusta (kyllä, se sama, johon Raamattu viittaa. Islam on samaa uskontojatkumoa kuin kristinusko ja siten niiden pyhät kertomukset ovat samoja) ja niiden kirjoitusten uskottiin sisältävän uskomattomia tietoja ja karttoja rikkauksille, joita ennen vedenpaisumusta eläneet ihmiset olivat jättäneet kiveen hakattuina tuleville sukupolville. Pyramidit olivat tietenkin erityisen jännittävä kohde siinä Kairon kupeessa. Joidenkin arveluiden mukaan ne olivat täytetty rikkauksilla ja kullalla, toisten arveluiden mukaan niihin oli haudattu aiempia profeettoja. Löytyypä vanhoista arabialaisista kirjoituksista jopa veikkaus, että ne olivat kenties rakennettu ennen Aatamia eli ennen ihmisiä!

Oli kuitenkin yksi ihmisryhmä, joka tunnistettiin jollain tavalla liittyväksi muinaiseen Egyptiin: koptit. Nähtävästi koptin kielen ja muinaisen Egyptin kielen välinen linkki tiedostettiin tai sitten koptit vieraskielisenä kansanryhmänä olivat vaan tarpeeksi vakuuttavia, sillä Egyptissä toimi tietäjiä tai mystikoita, jotka väittivät osaavansa lukea hieroglyfejä. He pönkittivät uskomusta hiergolyfien sisältämistä viittauksista suuriin rikkauksiin ja muinaiseen tietouteen. Tietenkin on pidettävä mielessä, että vaikka koptit olivat kristittyjä ja hylänneet pakanallisen menneisyytensä, heidän mukanaan kulki perinteinä tapoja ja kenties loitsuja, joiden alkuperä oli faraonisessa menneisyydessä. Myöskään hyvin vahvaa suullista perinnetietoutta ei tule unohtaa, joten on vallan mahdollista, että egyptiläiset tunsivat jollain tasolla temppelien seinien tarinat, jotka ajan kanssa saivat uusia merkityksiä ja kietoutuivat yhteen islamilaisen mystiikan kanssa.

Totuus rikkauksista ja taikuudesta paljastuu – yhä uudelleen ja uudelleen

Kaikki nämä uskomukset rikkauksista, mystisestä tiedosta ja viisaudesta olivat täyttä totta myös länsimaisille ihmisille aina siihen asti kunnes Champollion keksi kuinka hieroglyfejä luetaan. Mahtoi olla aikamoinen pettymys kun kävi ilmi, että temppelien seinillä olikin lueteltuina vain faraoiden kaunisteltuja sankaritarinoita ja papyruksilla ostoslistoja. Joukossa oli tietysti myös loitsuja, mutta niitä itse kääntäneenä voin sanoa, ettei niiden avulla vettä muuteta viiniksi eikä raudasta tehdä kultaa. Esimerkiksi kuuluisassa Kuolleiden kirjaksi kutsutussa loitsukokoelmassa on hyvin käytännönläheisiä loitsuja lähtien loitsusta, jolla varmistetaan ettei kuolleen tarvitse syödä kakkaa tuonpuoleisessa.

Batmanissä vuodelta 1966 seikkaili egyptologi, joka muuttui kuningas Tutiksi aina saadessaan osuman päähänsä. Kuningas Tut seikkaili mm. jaksossa
“King Tut’s Coup” (s2 e53), joka löytyy YouTubesta.

Kuitenkin uskomukset esimerkiksi pyramidien mystisistä voimista elävät edelleen. On syntynyt jopa ihan oma “tieteenalansa”, jota kutsutaan pyramidologiaksi, jossa muka tieteellisesti tutkitaan pyramidien parantavia voimia ja keksitään yhä uusia todisteita siitä, että pyramidit olivatkin muka maapallon ulkopuolisen älyn kehittämiä. Olen nähnyt muun muassa kuvan, jossa epäselvässä kuvassa on nähty harmaa humanoidi (klassinen, suippo pää ja vinot mantelisilmät) palvonnan kohteena. Tosin jos kuva olisi tarkempi kuka tahansa näkisi, että kyseessä on pöytä, jonka päälle on kasattu uhrilahjoja ja ne vinot silmät olivat kukan nuppuja. Temppeleissä näkee ihan päivittäin pylväiden halailijoita, jotka ilmeisesti uskovat imevänsä kalkkikivisistä pylväistä jotain kosmista energiaa.

Näin “ammattilaisen” silmin voin vakuuttaa teille, että näin ei ole. Vaikka siitä syntyykin hyvää (ja huonoa) viihdettä televisioon ja elokuviin niin kyllä se nyt on aika kiistattomasti osoitettu, että pyramidit ja muinaisen egyptin temppelit olivat ihan normaalien ihmisten rakentamia. Ja vaikka esimerkiksi Gizan pyramidit ovat aivan villin uskomattomia kaikilla mahdollisilla tavoilla niin mielestäni ne pitäisi nähdä monumenttina sille, mihin kaikkeen ihmiset pystyvät kivikautisin työkaluin kun niin päättävät. Se jos mikä on hienoa!

Ja mitä tulee niihin rikkauksiin, niin onhan niitä Egyptissä ja paljon. Kuitenkin suurin osa niistä rikkauksista on ryöstetty jo vuosisatoja sitten, ja kaikki jalometallit sulatettu ja käytetty uudelleen. Ja ihan siltä varalta että kultakuume iski, niin kaikki muinaisegyptiläiset löydöt kuuluvat Egyptin valtiolle. Lisäksi suunnittelematon ja epäammattimainen kaivuutyö tuhoaa paljon hyvin tärkeää tietoa, joten jättäkää lapiot kotiin.

Kauhua ja kirouksia haudan takaa!

Muinaisesta Egyptistä on tietysti aina irronnut kauhua, sillä muumiot tuppaavat olemaan kivalla tavalla kutkuttavia muistutuksia siitä, että jokainen meistä jossain vaiheessa kuolla kupsahtaa. Erikoisena huomiona mainittakoon, että allekirjoittanut luuli lapsena, että ihminen muuttuu kuolleessaan automaattisesti muumioksi, mutta ei se mennytkään niin.

Egyptissä autiomaan kuuma hiekka kuivaa ja säilöö kuolleet sisäänsä luonnonmuumioiksi. Tämän ilmiön ympärille muinaiset egyptiläiset kehittivät tuonpuoleisen elämän, josta nauttiakseen kuolleen ruumiin piti säilyä. Kehitettiin muumiointitekniikka, joka kuitenkaan ei ollut täydellinen ratkaisu. Kuivuessaan ihminen menee kiusallisesti lommoille, joten egyptiläiset keksivät mm. täyttää muumioiden poskipäitä heinätupoilla ja silmäkuoppia pienillä sipuleilla luodakseen niihin vähän eloa. Rikkaimmat egyptiläiset teettivät itselleen kuolinnaamioita, joista Tutankhamonin kultainen lienee se kaikkein tunnetuin.

Kuninkaiden ja virkamiesten haudat olivat täynnä sanoinkuvaamattomia aarteita ja jo muinaisina aikoina hautoja ryöstettiin ja niistä on jäänyt oikeuden pöytäkirjoja meidän päiviimme. Haudanryöstäjä kuulostaa pahalta, sillä hautarauhan häpäiseminen on tabu asia. Kuitenkin keskiajalla haudanryöstäjät olivat sen verran arvostettu ammattiryhmä Egyptissä, että ajoittain heidän toimillaan oli valtiovallan hyväksyntä ja osa heistä toimi valtiovallan nimissä. Hautojen ryöstäminen oli suvussa periytyvä ammatti, ja muutama vuosi sitten Kurnasta Luksorin länsirannalta häädetyt ihmiset olivat todennäköisesti muinaisten haudanryöstäjien jälkeläisiä, vaikkeivät itse enää sitä harrastaneetkaan, ja monen talo oli rakennettu esimerkiksi vanhan haudan päälle.

Muumio, 1999.

Vaikka haudanryöstäminen oli tavallista ja jokapäiväistä tekijöilleen, oli hautoihin kajoaminen silti pikkuisen epäilyttävää touhua. Aivan kuten 1920-luvulla Tutankhamonin haudan avaamisen jälkeen levisivät tiedot faraoiden kirouksesta, jo satoja vuosia aiemmin arabit pelkäsivät samaa. Meidän päiviimme on säilynyt muutamia haudanryöstäjien oppaita ammattilaisille. Oppaissa luetellaan tietysti miten löytää hautoja, mutta lisäksi niissä on loitsuja haudanryöstäjien suojelemiseksi. Faraoiden kiroukset ja hautojen ansat lienevät olleen totta siis jo keskiajalla.

Parasta haudanryöstäjissä ovat kuitenkin heidän tarinansa tekemistään hautalöydöistä. Joukossa on niin oikeita esineitä kuin taikaesineitä, mutta myös kauhukertomuksia heidän tekemistään löydöistä. Eräässä tarinassa, jonka lähdettä en kyennyt löytämään tähän hätään, muutama haudanryöstäjä menee hautaan ja löytää sieltä purkin täynnä jotain hunajankaltaista nestettä. He maistelevat sitä innoissaan kunnes yhden heistä käteen osuu jotain kiinteämpää ja he nostavat purkista muumioidun sikiön. Tarina tuskin on tosi, koska muumiot harvemmin viettivät aikaansa missään nestemäisessä aineessa, ja on epäilyttävää ettäkö purkin sisältö olisi säilynyt nestemäisenä satoja vuosia. Söötti kauhutarina kuitenkin.

Myös länsimaissa muumioiden kiroukset olivat tuttuja jo ennen Tutankhamonia. Egyptissä muumioita on valtavat määrät ja niitä on käytetty lääkeaineina, junien polttopuina ja paperinteossa. USA:n sisällissodan aikaan, kun puuvillapelloille ei saatu tarpeeksi työvoimaa, eräs paperitehtailija kuljetti laivoilla muumioita tehtaalleen, jossa niiden pellavakääreet riisuttiin ja niistä tehtiin paperia. Muumiopaperista tulee ruskeaa muumioinnissa käytettyjen aineiden vuoksi ja siksi paperi kelpasi vain elintarvikkeiden kuten lihan pakkaamiseen. Muumiopaperin tekeminen kuitenkin lopetettiin kun tehdasta ympäröivässä kaupungissa levisi koleraepidemia ja asukkaat päättelivät sen tietenkin johtuvat faraoiden kirouksesta.

Faraoiden kirous ei siis sekään ole ihan uusinta uutta vaan silläkin on pitkät perinteensä. Tosin vielä en ole törmännyt käveleviin muumioihin vanhoja lähteitä tutkiessani. Vaikka varmasti useampi muumion omistaja on pelännyt illan pimeinä tunteina kuivattua asuinkaveriaan, niin nähtävästi vasta me länsimaalaiset keksimme laittaa hänet kirjoihin ja elokuviin.

Egyptomanian aika

Vaikka muinainen Egypti oli kiehtonut ihmisiä jo pitkään aiemminkin, kiinnostus Egyptiin tuntui kohdistuvan enemmän sen kreikkalaiseen aikakauteen osana hellenististä kulttuuria. Esimerkiksi Hendel kirjoitti jo vuonna 1709 oopperan Berenice, joka kertoo Berenice III:sta, Ptolemaios-suvun kuningattaresta ja Shakespeare intoutui Kleopatran ja Antoniuksen kohtalosta jo vuonna 1623. Lisäksi Egyptissä kävi matkaajia harvakseltaan, mutta ennen 1860-lukua ja Thomas Cookin ensimmäisiä turistimatkoja Egyptiin vain harva henkilö oli päässyt nauttimaan Egyptistä.

Asterixin ja Obelixin Kleopatralla
oli hyvin sievä nenä.

Egyptomanialla tarkoitetaan yleensä Tutankhamonin haudan löytymisen v. 1922 jälkeen levinnyttä villiä Egypti-innostumista. Kuitenkin Napoleonin retkikunnan valloitettua Egyptiin v. 1798-1801, jonka jälkeen maasta tuli Britannian siirtokunta, koettiin ensimmäinen egyptomanian aalto Euroopassa. Napoleonin joukkojen mukana Egyptiin matkasi myös tiedemiehiä ja taiteilijoita, jotka ikuistivat usean vuoden ajan Egyptin ihmeitä. Retkikunta julkaisi löytönsä myöhemmin teossarjassa nimeltä Description de l’Égypte (1809-1929). Matkan aikana löytyi myös Rosettan kivi, jonka avulla Champollion v. 1822 keksi miten hieroglyfejä luetaan.

Napoleonin retkikunnan ja ensimmäisten turistimatkojen myötä ihmiset kiinnostuivat hankkimaan itselleen palan Egyptiä. Ensimmäiset “egyptologit” olivatkin lähinnä aarteenmetsästäjiä, jotka kiersivät ympäri Egyptiä ja muita muinaisia paikkoja ja kokosivat hienoja taide-esine kokoelmia, jotka myivät eteenpäin museoille tai keräilijöille. Samoihin aikoihin myös muumioita lähetettiin Eurooppaan, jossa illanviettojen kohokohtana saattoi olla muumion purkaminen.

Kun Tutankhamonin hauta löydettiin v. 1922 maailman villitsi ennen näkemätön egyptomania. Faraot, muumiot, Kleopatra sekä muut kohtalokkaat naiset valloittivat elokuvakankaat ja 1920-luvun muotiluomuksissa näkyivät viittaukset Egyptiin. Tietysti faraoiden kirous sai uutta tuulta alleen kun muutamia Tutankhamonin haudan avaamiseen liittyviä ihmisiä kuoli innostuksen vielä ollessa suurinta. Lisäksi ympäri maailmaa nousi rakennuksia, joissa haettiin inspiraatiota muinaisesta Egyptistä. Esimerkiksi Leninin mausoleumi Moskovan Punaisella torilla on selvästi saanut vaikutteita Djoserin porraspyramidista. Myös Tallinnan vanhassa kaupungissa on yksi rakennus, jonka julkisivua kannattelee egyptiläisiä hahmoja.

Muinainen Egypti nykyajan populaarikulttuurissa

Vaikka egyptomania on sen verran laantunut ettei maailma enää täyty egyptiläisistä rakennuksista, ei kiinnostus muinaiseen Egyptiin ole suinkaan laantunut. Hollywoodin suuret produktiot ovat pitäneet yllä kiinnostusta muinaiseen Egyptiin ja pitkän historiansa vuoksi muinainen Egypti tarjoaa loppumattoman määrän mysteerejä, jotka ovat inspiroineet monia tulkintoja miten tapahtumat “oikeasti” menivät. Kuuluisa Kleopatra voidaan nähdä kauheana miestennielijänä tai aikansa nörttityttönä, joka osasi useita kieliä ja matematiikkaa. Toisaalta nuorena kuolleen Tutankhamonin ympärille on noussut arveluita vallananastus-murhasta, vaikka nähtävästi hän kuoli onnettomuutta seuranneeseen tulehdukseen. Myös Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen on villinnyt maailmaa julkaisemisestaan 1945 lähtien ja se on poikinut myös Hollywood-elokuvan. Ylipäänsä, jos jossain on näyttely muinaisesta Egyptistä, on se lähes taattu yleisömenestys.

Kaikki paras yhdessä elokuvassa: kiukkuinen muumio, impotentti Elvis, tummaihoinen JFK ja Bruce Campbell. Bubba ho-tep, 2002.

Muinaisesta Egyptistä on myös tullut vakioainesta populaarikulttuuriin. Boris Karloffin Muumio vuodelta 1932 on inspiroinut useita muumioita kuten loistavan vuonna 1999 tehdyn Muumio-elokuvan, jossa Arnold Vosloon esittämä Imhotep ajoi takaa Rachel Weiszin kirjastonhoitajakaunotarta. Erikoisin löytämäni leffamuumio lienee kuitenkin Bubba-Hotep, joka tulee riivaamaan vanhainkotia, jossa impotenssista kärsivä Elvis ja tummaihoinen John F. Kennedy viettävät eläkevuosiaan ja käyvät eeppiseen taistoon natisevaa muumiota vastaan.

Myös sarjakuvissa muinainen Egypti esiintyy monen ikiaikaisen kauhun alkulähteenä. Esimerkiksi Marvelin Ryhmä-X:ssä aika-ajoin pahisteleva Tuho kuvataan muinaisesta Egyptistä lähtöisin olevana vaikka hän onkin syntynyt Jordanian alueella Akkabassa. Myös useassa videopelissä on arkkityypinen Egypti-kenttä. Jo varhaisissa Super Marioissa oli pyramidejä ja viimeaikaisista peleistä mieleen tulee esimerkiksi Sims 3, jonka Maailmanmatkaaja-lisäosa toi peliin mahdollisuuden matkustaa Egyptiin lomalle, tutkia pyramideja ja hautoja ja joutua muumion kiroamaksi.

Muinainen Egypti on myös innoittanut monia musiikintekijöitä. Selkein esimerkki on tietysti Banglesin Walk like an Egyptian, jonka videolla kadunmiehet matkivat “egyptiläistä kävelytyyliä”. Myös Iron Maidenin maskotti Eddie on useammankin kerran päässyt riehumaan lavoilla muumiokääreissä ja useat raskaamman musiikin bändit kuten Nile ovat etsineet inspiraatiota muinaisesta Egyptistä.

Ja lopuksi giikkiviittauksena huomautettakoon myös, että itse H.P. Lovecraftkin oli selvästi saanut inspiraationsa muinaisesta Egyptistä luodessaan kaaosjumala Nyarlathoteppiä. Nyarlathotep kuvataan useassa novellissa ilmestyneenä egyptiläisen miehen tai jopa faraon muodossa. Ja vaikka Nyarlathotep ei tarkoita mitään muinaisen egyptin kielillä (Y ja L eivät kuulu vanhaan, keskimmäiseen eikä uuden valtakunnan kieleen), nimen loppuosa “hotep” tarkoittaa joko uhrilahjaa tai verbinä rauhallisena, levänneenä ja tyydytettynä olemista.

Populaarikulttuurin muumiot ja minä

Iron Maidenin Powerslave-levyn kannessa on harvinaisen hyvä teema.

Vaikka alan pitkäaikaisena opiskelijana suhtaudun itse muinaiseen Egyptiin akateemisen vakavasti,  voin oikein hyvin ymmärtää miksi muinainen Egypti on kiihdyttänyt ihmisten mielikuvitusta vuosituhansien ajan. Muinaisen Egyptin taide on on niin loistokasta, sen monumentit aikaa uhmaavia ja vakuuttavia ja uskonto niin monimutkainen kudelma kertomuksia, että mitä enemmän opin sitä vähemmän tajuan tietäväni yhtään mistään aiheeseen liittyvästä. Lisäksi muinainen Egypti oikein ruokkii mielikuvitusta, mikä tulee myös egyptologian ammattilaisten tielle yrittäessämme tulkita muinaista kulttuuria, josta tiedämme oikeastaan hyvin vähän. Hyvä esimerkki tästä tuli vastaani tänä keväänä kääntäessäni Pyramiditekstiä 273-274, joka tunnetaan myös nimellä kannibaalihymni. Hymniä on pitkään pidetty jonkinlaisena todisteena siitä, että muinaisessa Egyptissä olisi kärsitty 5. dynastian farao Unaksen aikana nälänhädästä, jossa ihmiset söivät toisiaan. Itse näin siinä ensimmäisen kauhukertomuksen, jossa läträtään suolilla ja muulla splätter-aineistolla. Jos kuitenkin hetkeksi pysähtyy miettimään, voidaan ihan oikeasti miettiä, miksi farao olisi halunnut kertoa moisia tarinoita hautansa seinällä, jotka yleensä kuitenkin ovat pyhitettyjä uskonnollisia tarkoituksia varten. Viimeisimmät teoriat ehdottavatkin, että kyseessä olisi vertauskuvallinen kertomus Auringon matkasta taivaanrannan poikki.

Tässä käännökseni, joka on todennäköisesti niin väärin kuin vain olla ja voi, koska olen susihuono kieliopissa. Nauttikaa ja laittakaa mielikuvitus liikkeelle!

Pyramiditeksti 273-274, ns. kannibaalihymni

Taivas sataa, tähdet pimenevät,
jouset tärisevät, luut Akerin (=maan jumala) vapisevat,
liike hiljenee,
sen jälkeen kun he ovat nähneet Unaksen, joka on noussut voimakkaana,
jumalana, joka elää isistään ja joka ruokailee äideistään.

Se on Unas, viisauden herra, jonka nimeä ei tiedä hänen äitinsä.
Unaksen mahti on taivaalla, hänen voimansa horisontissa,
Kuten isänsä Atum (=luojajumala), joka loi hänet,
hän loi [Unaksen] ja [Unas] on häntä voimakkaampi.

Unaksen kat ovat hänen takanaan ja hänen hemsutinsa hänen jalkojensa alla,
hänen jumalansa ovat hänen yllään ja hänen uraei-käärmeensä on hänen otsallaan,
hänen opastava käärmeensä on hänen otsallaan.
Unaksen voimat ovat niille kuuluvilla paikoillaan.

Unas on taivaan sonni, joka on kiivas sydämessään,
eläen jokaisen jumalan ilmentymässä,
syöden heidän suoliaan, jotka tulevat ulos heidän mahoistaan,
jotka ovat täynnä taikuutta, Tuliselta Saarelta.

Se on Unas, varustettuna ja keränneenä voimansa.
Unas on ilmestyneenä Suurena, auttajien herrana,
Hän istuu selkä kohti Gebiä (=toinen maan jumala),
Unas on se, joka tuomitsee hänen asiansa kanssa hänen, jonka nimeä ei tule mainittaman,
päivänä jona vanhukset tapetaan.

Se on Unas, uhrilahjojen herra, joka sitoo köyden,
ja tarjoaa itselleen uhrilahjansa.

Se on Unas, ihmisten syöjä, elävä jumalista,
lähettien herra, joka lähettää viestit.
Todellakin, tarttuva-päälakiin-Kehanissa, lassoten ne Unakselle.
Todellakin, käärme-nostetulla-päällä, hän vahtii heitä [Unakselle] ja ajaa heidät pois [Unakselle].
Se on hän-joka-on-yllä-punaisen, joka sitoo heidät [Unakselle].
Se on Khonsu (=kuun jumala), terävä jumalten, joka paloittelee heidät Unakselle.
Hän kiskoo Unakselle asiat, jotka ovat heidän vatsoissaan.
Hän lähettää lähettilään ajaakseen heidät pois.
Se on Shesemu, joka paloittelee heidät Unakselle,
ja kypsentää asiat heidän sisältään keitinkivillä illalla.

Se on Unas, joka syö heidän taikansa ja nielee heidän sielunsa.
Heidän suurensa ovat hänen aamupalansa.
Heidän keskikokoisensa ovat hänen lounaansa.
Heidän pienensä ovat hänen iltapalansa.
Heidän vanhat miehensä ja vanhat naisensa ovat hänen polttoainettaan.

Mahtavat pohjoisen taivaan ovat ne, jotka sytyttävät hänen keitinkivensä,
vuoksi kattiloiden, joissa on jalat heidän sääriensä.
He, jotka ovat taivaalla, tarjoilevat Unakselle.
Heidän vaimonsa polkevat sammuksiin keitinkivet.

Hän kulkee ympäri kahden taivaan ja kulkee pitkin kahta rantaa.

Se on Unas, voimakas, voimakkaista voimakkain.
Se on Unas, pyhä kuva, pyhä kuva joukossa Suurten.

Sen, jonka hän löytää tieltään, nielee hän kokonaisena.
Unaksen paikka on edessä ylhäisten, jotka ovat horisontissa.

Se on Unas, vanha jumala, vanhin joukossa vanhojen.
Häntä palvovat tuhannet, hänelle tarjoavat sadat.
Hänelle on annettu suuri voima toimesta Orionin, isä jumalten.
Unas on noussut jälleen taivaalle, kruunattuna herraksi horisontin.
Hän on murskannut jänteet ja selkänikamat,
hän on ottanut sydämet jumalten.
Hän on syönyt Punaisen, hän on niellyt Vihreän.
Unas ruokailee viisaiden keuhkoilla.
Hän on tyydytetty elämällä sydänten ja niiden taialla.
Kuvottaa Unasta kun hänen kielensä koskee Punaista,
mutta hän on tyytyväinen, heidän taikansa on hänen vatsassaan.

Ei voida ottaa pois titteliä Unaksen häneltä,
hän on niellyt tiedon jokaisen jumalan.
Ikuisuus on Unaksen elinikä, aikojen loppu on hänen loppunsa,
tässä omanarvontunnossaan “hän haluaa, hän tekee, hän ei halua, hän ei tee”,
hän, joka on horisontissa ikuisesti.

Nyt on heidän bansa Unaksen vatsassa, heidän kansa Unaksen hallussa,
uhrilahjojen ylijäämä keitettynä Unakselle heidän luistaan.
Heidän bansa on Unaksen hallussa, heidän varjonsa otettuna pois heiltä.

Se on Unas, joka nousee ja nousee, kestää ja kestää,
tekojen tekijöillä ei ole voimaa tuhota,
On Unaksen lempipaikka seurassa tämän maan elävien ikuisesti ja iänkaikkisesti.

*****
Artikkelin kuvituksena on käytetty internetistä poimittuja elokuvien, sarjakuvien ja albumien kansikuvia ja mainosmateriaalia.