Videobloggaus, jossa pohdiskelen suhtautumistani videotaiteeseen.
Osia:
käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, äänet: Mika Korhonen
Nörttitytön tunnustuksia vol 1:
käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus: Tiina Laine
kameraoperaattori, äänet: Mika Korhonen
Tämän jutun kirjoitti:
En ymmärrä nykytaidetta tai monia muitakaan nykyisen ajan hienouksia. Ehkäpä juuri siksi tämän kertainen postaus jätti minut kylmäksi. Video oli hienosti tehty, mutta olin sulkea sen jo ensimmäisen minuutin aikana, koska en pitänyt “metelistä”, mutta katsoin koko videon, vaikkakin jo ennen puolta väliä se kuului vain taustalla, koska joten tipuin kärryiltä = kyllästyin ja avasin uuden ikkunan.
Kiitokset kuitenkin hienosta työstä ja vaivannäöstä ja uskon, että muut kommentoijat ovat kanssani eri mieltä. Minä vain olen sellainen “vanhahtava muinaisjäänne nykypäivän ihmisessä”. 🙂
Noo, videotaidettahan nyt myös on hyvin monenlaista, ei ehkä kannata hylätä koko taidemuotoa, jos ei satu tykkäämään juuri tästä pätkästä. Tämähän nyt kertoo kuitenkin enemmän (humoristisesti ja kliseillä leikitellen) Tiinan suhteesta videotaiteeseen ja siitä, mitä annettavaa videotaiteella voi olla “mainstreamimmän” leffan tekijälle.
Eli Cat, mene rohkeasti sinne nykytaidegallerioihin vaan kokeilemaan mitä kaikkea videotaide voikaan olla. Videotaiteen kirjoon voi tutustua myös monissa internet-gallerioissa. Löytyisiköhän vaikka täältä http://www.videoart.net/home/Artists/ArtistByCategories.cfm?Category_ID=14 joku pätkä, josta pitäisit enemmän?
Itse tykkään monesti semmoisista tanssillisemmista pätkistä ja erilaisista performansseista. Vaikka tästä: http://www.videoart.net/home/Artists/VideoPage.cfm?Artist_ID=4777&ArtWork_ID=5152&Player_ID=10
Täytyy tosin sanoa, että musta videotaide toimii usein nettia paremmin juuri galleriaympäristössä, jota sitä pysähtyy katsomaan eritavalla ja myös tila saattaa ikään kuin muodostaa osan teoksesta.
On ihan ok, jos video ei sytytä :). Se on tosiaan enemmänkin leikittely kuin vakavasti otettava videotaideteos (Tosin alun OSIA on oikea videotaideteos, loppu “blogia”). Osia on tarkoitettu galleriaan realistiseen ihmiskokoon heijastettavaksi äänimaiseman kuuluessa taustata, ei niinkään lujaa kajareista, joten ihan kunnolla tämä formaatti ei palvele sitä. Halusin sen kuitenkin alkuun, koska itse pidän kyseisestä teoksesta.
Mielestäni videotaiteen vahvuus on juuri siinä että se jakaa mielipiteitä ja pakottaa monesti keskustelemaan. Se on kuitenkin hyvin oma lajinsa, eikä se kuten muutkaan taidemuodot ole yksi samanlainen könttä vaan sieltä löytyy varmasti joka makuun inhokkeita ja innostavia. Joten suosittelen kaikille tutustumaan lajiin, mikäli teoksiin törmäätte gallerioissa.
Modernin taiteen yksi vaikeimpia puolia on se, että se usein pakottaa katsojansa osallistumaan teokseen. Tarkoitan sillä sitä, että siinä missä perinteistä taidetta vaan katsotaan on modernissa taiteessa usein jujuna se, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se herättää katsojassaan.
En itsekään ole kovin suuri ns. videotaiteen ystävä, mutta ehkä se johtuu siitä, että suurin osa näkemästäni videotaiteesta ei vaan sytytä minua. Toisaalta ehkä ongelmana on se, että ihan kuten kaikessa muussakin taiteessa, suurin osa siitä on keskinkertaisten ja sitä huonompien tekemää. 😉 Kiasmassa ja muistaakseni Tennispalatsin taidemuseossa olen nähnyt pari todella hienoa videotaideteosta, jossa videokuvaa on heijastettu esineisiin. Toisessa teoksessa oli sellainen kummallinen, hullu pilvi, ehkä jumala, ja toisessa videotaitielija heijasti itsensä esim. piiloon tuolin alle puhumaan ja vilkuilemaan pelokkaasti ympärilleen.
Jos siis tämä video ei sytyttänyt tai muu YouTube-tarjonta niin kannattaa silti mennä esim. Kiasmaan. Siellä on oikeasti todella hyviä näyttelyitä, joilla minutkin, entisen nukytaiteen vihaajan, sai nykytaiteen ystäväksi. 🙂
Joo, “videotaide” tosiaan venyy moneksi. Kävin taannoin Hämeenlinnan nykytaidemuseossa näyttelyssä, jossa kokonaisen rakennuksen kaikki huoneet oli täytetty kymmenillä videotykeillä, jotka heijastivat muuten pimeiden huoneiden seiniin liikkuvia tekstejä, joista välillä muodostui liikkuvia ihmishahmoja ja välillä kirjaimet taas vain luikertelivat jonkinlaisina puroina ja jokina seinillä. Tosi hieno ja vaikuttava teos ja pisti mietiskelemään kaikenlaista. Kuten, että oliko se sitten enemmän video- vai tilataideteos – ilman tilaa kun sitä ei olisi mitenkään voinut esittää. Myös nuo sun mainitsemat esimerkit kuulostavat hyvin tilallillisilta teoksilta.
Suomessa on mun mielestä oikein hyvä modernintaiteen tarjonta kaikissa isommissa ja monissa pienemmissäkin kaupungeissa. Esim. Väinö Aaltosen museo Turussa on aivan huippu. Täytyykin mennä taas käymään siellä pian.
Tästä tuli mieleen, että taidenäytelykäynnistäkin voisi hyvin kirjoittaa joskus Nörttityttöblogipostauksen. 😉
Tuntuu vähän hassulta että miksi viilattu laatu ja sisältö olisivat jotenkin toisensa poissulkevia. Monessa videotaideteoksessa juurikin huono toteutus on minusta tullut häiritsemään viestin / idean välittämistä.
Sinänsä ihan mahtavan itseironinen irti hifistelystä -postaus! 😀
-nti Täti