Nörttitytöt

Jane Ellsworth on vanhempi herra Ellsworthin tyttäristä ja on nuoresta iästään huolimatta hyväksynyt sen, että hänen vanhuutensa tulee todennäköisesti kulumaan kauniimman sisarensa lapsien kasvatukseen. Jane Austenin tapaan Ellsworthien perheellä ei ole paljon rahaa ja – toisin kuin kuin nuoremmalla sisarellaan Melodylla – Janella ei ole “kasvoja, jotka on tehty rikkauteen”. Janella on kuitenkin muita hyviä ominaisuuksia korvaamaan hänen epäonnista nenäänsä ja kellertävää ihoaan; hänellä on makua ja kykyä naisellisissa taidoissa – soittamisessa, maalauksessa ja lumouksessa.

Ellsworthien tuttavapiiriin kuuluvan rouva FitzCameronin palkkaama lumoaja, herra Vincent, aiheuttaa Janessa turhautumista ja vaikeuksia peitellä uteliaisuuttaan tämän taitoa ja tekniikkaa kohtaan. Herra Ellsworth vaikuttaa päättäneen rouva FitzCameronin sisarenpojan, kapteeni Livingstonin, sopivan Janelle aviomieheksi. Janen omat tunteet ovat kuitenkin lämpimät Ellsworthien naapuria, herra Dunkirkiä kohtaan. Valitettavasti vain myös Melody vaikuttaa kiintyneen samaan mieheen. Tästä lähtökohdasta sekä Janen että Melodyn elämä lähtee vuoristorata-ajelulle, jonka lopussa odottaa Jane Austenin parhaiden perinteiden mukainen onnellinen loppu.

Shades of Milk and Honey on samannimisen sarjan ensimmäinen kirja. Se myytiin tiettävästi kustantajalle iskulauseella “Jane Austen with magic” eikä lainkaan turhaan. Mary Robinette Kowal on kutonut lumouksen niin tarkasti osaksi Austenin ajan maailmaa, että lukemisen lopetettuaan on vaikea uskoa, ettei Austen itse koskaan kirjoittanut siitä. Puristit saattavat yllättyä hieman siitä, että moderniin tapaan kirjan kliimaksiin kuuluva toiminta tapahtuu kirjan sivuilla eikä taustalla, mutta muuten kaikki tähän mennessä kirjoitetut sarjan kirjat ovat ilahduttavia ja muistuttavat suuresti Austenin tuotantoa olematta kuitenkaan mashup tai parodia Pride and Prejudice and Zombies -kirjan tapaan.

Arvoisa lukija, oletettuna nörttinä, varmasti arvostaa myös Mary Robinette Kowalin omaa nörtteyttä, joka tulee hyvin esille kirjan kielessä. Kirjailija nimittäin kokosi sarjaa varten oman wordin oikolukusanakirjan Jane Austenin julkaistuista teoksista ja kirjeistä. Näin jokainen sana, joka eroaa Austenin itse kirjoittamista merkitään rumalla punaisella alleviivauksella.

Vielä jää nähtäväksi, kasvaako Shades of Milk and Honey yksin tai sarjana Mrs. Darth Vaderin rooliin, mutta ensimmäinen kirja on vähintäänkin todellinen nörttityttö. Suosittelen sitä kaikille, jotka ovat koskaan nauttineet Jane Austenin teoksista kuin myös ihmisille, jotka pitävät historiallisesta fiktiosta. Erityisesti kirjailijan itsensä lukema äänikirjaversio on nautinnollinen kokemus

Todellinen nörttityttö