Nörttitytöt


Siscon on suomalaisten nörttityttöjen monialainen yhteenliittymä, joka suunnittelee järjestävänsä Suomen ensimmäisen naisnörtticon-tapahtuman. Sisconin idea lähti Suomen Geek Women Unite! -ryhmittymästä. Todettiin ettei Suomessa ole con-tyyppistä tapahtumaa, joka käsittelisi sisältöään nimenomaan naisnörttien näkökulmasta. Siscon, kuten myös Geek Women Unite! ja tämä blogi, käsittelee nörttiyttä (ja myös naiseutta) sen laajimman mahdollisen tulkintatavan mukaisesti. Sisconin mielestä melkein kaikki innostumisen arvoinen voi olla nörttiä ja nörtiksi kutsuminen on kehu. Naisnäkökulmasta huolimatta myös miehet ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Sisconin innostujaporukka on ehtinyt tavata koko Suomen kattavalla joukkiollaan kahdesti syksyn 2011 aikana, ja pääkaupungin osasto Siscon Helsinki on aloittanut Siscon-nimikkeen alla toimivat vapaamuotoiset, lievästi ohjelmalliset innostumisillat, joissa yleensä kuullaan innostavaa alustusta jostain nörttiaiheesta ja verkostoidutaan muiden sarjainnostujien kanssa. Tapahtumat ovat avoimia ja jokainen itsensä nörtiksi tunteva on tervetullut niihin mukaan.

Ensimmäinen ohjelmallinen innostumisilta pidettiin keskiviikkona 15.2.2012 Helsingin Sörnäisten toimintakeskus Hapessa. Nuppu Stenros tuli esittelemään meille Alt Maker -ryhmittymän suunnittelemaa tee se itse -kulttuurin toistaiseksi nimeämätöntä festivaalia, jota kaavaillaan lokakuuksi 2012 Helsingin Kaapelitehtaalle ja johon Siscon Helsinki voisi ottaa osaa järjestävänä osapuolena. Sanomattakin lienee selvää, että Siscon Helsinki innostui aiheesta.

Alt Maker kuvaa tapahtumaansa värkkäysnyyttäreinä, johon voi sisällyttää esimerkiksi ”Näin mä tein” -presentaatioita, ”Näin tehdään” -demoja, ”Mites tää tehdään” -workshoppeja ja ”Mut mä tein paremmin” -paneeleita. Lisäksi tapahtumaan voi yhdistellä ohjelmanumeroita mentoroinnin ja konsultoinnin sekä ideakierrätyksen tiimoilta. Kaiken pohjalla on tekijöiden aito innostus aiheestaan, joka voi olla melkein mikä hyvänsä tee se itse -hengessä.

Alustuksen jälkeen ideoitiin laajasti sitä, mitä annettavaa Sisconilla olisi Alt Maker -tapahtumalle, ja ajatuksia kiisi ilmassa tekstityöpajoista legorobottien kautta kitkatulen tekemiseen ja rollerderbyyn. Totesimme, että meillä ja DYI-kulttuurilla on hurjasti yhteistä, ja Siscon sopii tapahtuman kylkeen mainiosti. Yhteistyö on vielä alkuvaiheessa ja detaljit toistaiseksi sivuseikkoja, mutta tästä on hyvä ponnistaa kohti lokakuuta ja Kaapelitehdasta.

Kuten tapahtumassa todettiin, tälle porukalle ideoiden tuotto ja niiden toteuttaminen ei ole koskaan ollut ongelma – tosin sarjainnostumisen aiheuttamaa virikeylikuormitusta tulee varoa.

Watch this space, Siscon Helsingistä ja Alt Makerista kuulette vielä! Myös järjestäjäporukassa on vielä tilaa uusille innostujille ja ideoille.