Tämän pienen pakinani perustana ei ole kirjojen tai tutkimusten kirjo, vaan omakohtaiset kokemukseni pelimaailmassa. Lyhyenä saatteena sanottakoon, että aloitin pelaamisen viisivuotiaana isäni ensimmäisellä kotipc:llä, jonka jälkeen harvassa ovat olleet hetket kun minulla ei olisi ollut peliä kesken. 25-vuotisen matkan varrella on tullut pelattua niin yksin kuin satojen ihmisten kanssakin. Tässä jutussa mietin pelaamisen sosiaalista puolta netissä, naisgamerin näkökulmasta.
Ensimmäiset kokemukseni mmo:ista sain parikymppisenä. Ennen tätä en ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota nettipelaamiseen, vaan olin suosinut yksinpelaamista. Alku olikin hyvin sattumanvarainen: klikkasin mainosta jollain sivustolla, katsoin demon, latasin pelin, ja loppu on historiaa. Peli oli Tales of Pirates – merirosvousta siinä tosin oli hyvin vähän. Aikani tutustuttuani hahmooni ja peliympäristöön liityin kiltaan. Olen suhteellisen sosiaalinen, joten ei mennyt kauaa kun olin saanut monta uutta tuttavuutta, ja pelin luonteen mukaan pelasimme paljon yhdessä, sillä monet instanssit vaativat eri luokkien yhteistyötä. Pelaajien kirjo oli mittava, oli monenikäisiä ihmisiä monista maista, kumpikin sukupuoli oli tasapuolisesti edustettu.
Naisena kuitenkin herätin aina huomiota. Ja silloin tällöin myös epäilyä – peli oli pk-painoitteinen (people killing) ja naiset harvemmin pelasivat yhtä agressiivisia hahmoja kuin minä. Enemmän huomiota vielä herätti se, etten ollut ”tyypillinen” tyttöpelaaja, eli en pelannut parantajaa, tai jäänyt taka-alalle väittelyissä, niin kuin valtaosa muista tytöistä. Kiltojen välinen kilpailu oli veristä puuhaa! Flame warit, eli hyvin julkinen toiselle killalle tai tietylle pelaajalle/pelaajille kettuilu oli lähes jokapäiväistä, ja kommentit raakoja. Samoin kiltojen sisäinen ryhmädynamiikka kävi välillä aika rankaksi. Useimmat kommentit joita sain olivat aika tyypillisiä – huorittelua, ulkonäköni haukkumista, taitojeni epäilyä, mutta eniten heittoja siitä, kuinka varmasti käytin sukupuoltani hyväksi saadakseni apua/tavaroita/statusta.
Viihdyin kuitenkin samalla serverillä useita vuosia. En lopettanut peliä loppujen lopuksi ihmisten takia, vaan peliyhtiön rahastuksen takia. Ja samantien etsin uuden pelin. Tales of Piratesin jälkeen olen pelannut useita mmo:ita, muun muassa WoWia, Aionia, Ether Sagaa ja Requiemia. Ja tulin huomaamaan kuinka samoilla asioilla naisia haukutaan, pelistä riippumatta: naiset käyttävät hyväkseen sukupuoltaan jotta saavat miehiltä vastinetta. Totuus ei paljoa painanut riidoissa, sillä sukupuoli määritteli roolit hahmoja paremmin.
Onko naisena pelaaminen sitten kokonaan taistelua vallitsevia ennakkokäsityksiä vastaan? Ei ollenkaan. Naisena ehkä koen, että olen joutunut todistamaan taitojani miehiä enemmän, mutta se on osin ollut omassa päässäni. Vaikka on paljon pelaajia, sekä mies- että naispuolisia, jotka tekevät parhaansa pitääkseen yllä ennakkoluuloja joko haukkumalla tai omalla esimerkillään, olen vuosien varrella tutustunut moniin ihaniin ihmisiin, joille ei sukupuoleni merkinnyt mitään. Olen viettänyt tunteja tappamassa hirviöpomoja ihmisten kanssa, jotka saivat loputtoman grindauksen tuntumaan helpolta. Olen saanut hyviä ystäviä – niin naisia kuin miehiäkin – pelien kautta, joista joidenkin kanssa olen pitänyt yhteyttä jo kymmenen vuotta.
On helppoa olla inhottava nettipelissä, jossa kukaan ei tunne sinua, mutta onneksi on ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsejään kasvottominakin.
Kuvat kirjoittajan omia.
Kirjoitus oli mielenkiintoinen, lisää tälläisiä!
Pelaaminen on tosiaan mielletty aina tai pitkän aikaa pääasiassa poikien harrastukseksi, mutta onneksi siihen on viime aikoina tullut muutosta. Vaikkei sukupuolijakauma olekaan vielä aivan fifti-fifti, niin hyvään suuntaan ollaan menossa. Toivottavasti siis kiinnostus pelaamiseen siis lisääntyy tyttöjen keskuudessa.
Minulla on muutamiakin syitä, miksi pelaavat tytöt ovat kivoja. Ensinnäkin kuinka “kiinnostavaa” on pelata jotain peliä, jossa on mukana vain jotain hikisiä nörttipoikia? Toiseksi olen huomannut, että tytöt ovat usein pitäneet samanlaisista peleistä, kuin minä. Kolmanneksi tyttöjen kanssa voi jutella peleistä ihan eri tavalla, kuin poikien kanssa, myönteisessä mielessä siis. Ja viimeiseksi, miten voi olla arvostamatta ihmisiä, jotka ovat valinneet sellaisen harrastuksen, jossa ovat sukupuolivähemmistössä?
Kurja juttu siis, että vain sukupuolen vuoksi olet joutunut kokemaan niitä pelien huuteluja, nimittelyjä ja erikseen todisteluja, mutta onneksi varmasti kaikki pelaajat eivät ole ollut yhtä lapsellisia. Varmaan pojille ollu liian kova pala, kun tyttö/nainen on tullu “heidän reviirille”. Tosi hieno juttu kuitenkin, että et ole lannistunut tuollaisten tyyppien pään aukomisesta ja näin loppuun vielä: arvostettavan pitkä sinun pelailuhistoriasi!
Jäin miettimään tuota lausetta,että miten voi olla arvostamatta ihmistä joka on valinnut harrastuksen jossa on sukupuolivähemmistössä. Itse en koe pelaamista harrastukseksi, jonka voi noin vain kevyesti valita.En osaa kuvitella sellaista tilannetta, jossa joku miettisi että “mitäs sitä tänä syksynä alkaisi harrastamaan? Pilatesta vai tietokonepelaamista?” Ainakin minä olen pelannut pikkutytöstä asti tietokonepelejä ja se on osa identiteettiäni, olin sitten vähemmistössä tai en. Tosin MMO-peleissä valinta ehkä on enemmän mukana kuin yksin pelaamisessa, niissä vallitsevan kulttuurin ja ilmapiirin takia.
Toinen tyttöpelaaja täällä hei. Itse en paljoa viihdy nettipelien maailmoissa vaan lähinnä pelaan itsekseni. Ennakkoluuloihin on kuitenkin tullut jonkun verran törmättyä esimerkiksi osallistuessani peliaiheisiin keskusteluihin. Kuitenkin kun ei anna asian (sukupuolensa tai ennakkoluulojen) häiritä itseään niin yleensä se ei ole ollut ongelma muillekaan. Eli oikeassa elämässä vastaanotto on ollut ihan positiivista.
Vähän syvällisempiä mietteitä aiheesta olen muutaman kerran kirjoittanut peliaiheiseen blogiini: playgroundedforlife.blogspot.com
Itse sain aikoinaan peruskoulussa kerran turpiini (ihan konkreettisesti ja tosi lujaa), kun tulin voittaneeksi luokkalaiseni kovispojan tietokonepelissä. (Se oli 90-luvun puolivälissä suosittu Hämähäkkimies-peli PC:lle, mutta en enää muista sen nimeä.) Onneksi pelikokemukseni poikien kanssa ovat sittemmin olleet merkittävästi parempia. 😉
Perinteiset sukupuoliasetelmat kuitenkin aiheuttanevat sen, että monet aikuisetkin miehet saattavat edelleen kokea eteenkin naiselle pelissä häviävimisen vielä nöyryyttävämpänä kuin häviämisen muuten. Eihän se häviäminen ikinä helppoa ja hauskaa olekaan. Huono häviäjä saattaa peitellä häviötään mitä omituisimmilla reaktioilla. Näistä on kokonaan oma blogigin -http://fatuglyorslutty.com/ – johon naispuoliset online-pelaajat ovat keränneet miesten surkuhupaisimpia reaktioita. Luulen ja toivoin, että kun
pelien piiriin etsiytyy enemmän ja enemmän tyttöjä ja naisia, tämä naiselle häviävimisen stigmaattisuus alkaa kuitenkin vähitellen hävitä.
Itse olen mies- ja poikapelaajille myös suuressa kiitoksenvelassa loistavista pelikokemuksista, tasokkaasta vastuksesta ja myös kärsivällisestä opettamisesta. Omat tärkeimmät “peliopeni” pelien saralla ovat olleet lapsuudessa pikkuveljeni ja nyttemmin aviomieheni. En nolostele myöntää, että olen edelleen ja todennäköisti aina täysin padawan suhteessa molempiin. On silti hyvin herkullista, että pystyn silloin tällöin voittamaankin nämä mestarini. Minusta tuntuu, että hekin ovat siitä ylpeitä.
Kiitos vielä mielenkiintoisesta artikkelista, Salla! Ja hyviä pelejä.
Itselläni on myös pari kokemusta tästä, mutta ei onneksi mitään hirveää. Muutaman kerran on sanottu että “olet nainen, olet huono”, mutta sellaiset käyttöäjät ovat nopeasti joutuneet /ignore – listalleni 😀 En juurikaan huutele peleissä olevani naispuolinen, ainoastaan kiltakaverini (MMO-peleissä) tietävät, mutta yleensä samassa killassa on myös muita naispelaajia. Yleensä olen saanut ihan samanarvoista kohtelua kuin muutkin (mies)pelaajat.
Voin näin nimettömänä ja kasvottomana (kuten nettipeleissä ja vastaavissa yhteisöissä mielestäni pitää ollakin) jakaa oman mielipiteeni asiaan, jos se antaa yhtään perspektiiviä asioiden tilasta, kun “perinteisen miesnörtin” näkökulmaa ei voida tässä hakea kuin heijastelemalla. Lähtökohtaisesti asia on niin, että miehet haluavat naista, mikä ei ole mitään yllättävää. Tästä seuraa, että myös nörtit haluavat naista. Nörteille se vain on vähemmän yllättäen toisinaan hieman haastava tehtävä, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat kehittymätöntä luokkaa, eikä ulkonäkökään ole sieltä parhaasta päästä. Harrastukset ovat hyvä yhdistävä tekijä, mutta harva nainen on menneisyydessä harrastanut pelaamista tai mitään muutakaan “nörttijuttuja” – nykyään ehkä enemmissä määrin. Sitten käy eräänä päivänä niin, että siihen testosteronin katkuiseen, harmoniassa elävään miesyhteisöön pesiytyy se naispuolinen pelaaja. Mitä käy?
Osa yhteisön jäsenistä ajattelee tässä tilanteessa: “nyt on mahdollisuuteni saada tyttöystävä!”. Vastaavasti osa ajattelee “samanlainen huora se on kuin ne muutkin naiset” ja alkaa luonnollisena seurauksena vihata niitä kaikkia, jotka kyseistä naista yrittävät vokotella. Osaa ei kiinnosta vittuakaan, ja osa mahdollisesti seurustelee jo, joten heitäkään ei kiinnosta vittuakaan. Jos nainen on oikeasti ärsyttävä ja huomionhakuinen, on viha ehkä oikeutettua kuten samanlaisten miespelaajien tapauksessa, mutta muussa tapauksessa se on pitkälti seurausta miesnörttien omasta sosiaalisesta epäonnistumisesta. Lopulta tilanne voi ajautua lähes siihen, että nainen todennäköisesti alkaa seurustella yhden yhteisön miehen kanssa, kun taas muut naisen perään haikailleet miehet katkeroituvat. Syntyy ristiriitoja, jotka haittaavat ennen niin harmonisen yhteisön toimintaa.
Olen sivustaseuraajana nähnyt tämän myös eräässä oikean elämän nörttikaveriporukassa johon kuului yksi nainen. Lähes kaikki tämän kaveriporukan miesnörtit haikailivat toivottomina tämän yhden naisen perään useita vuosia, kunnes yksi keräsi rohkeutensa ja katkeroitti kaikki muut yksinäisinä pysyneet miehet vielä vähän pahemmin. Epäreiluahan tämä oli sitä yhtä naista kohtaan koska hänen syytään se ei missään mielessä ollut, mutta ei kukaan voi tosissaan väittää että tavallisilla tarpeilla varustetut miehet eivät haluaisi naista ja nörteillä niitä suuria tilaisuuksia on vähän.
Mitä lopulta jäi käteen? Nainen sai mahdollisesti poikaystävän – tai sitten ei. Yksi mies tuli onnelliseksi ja loput katkeroituivat paitsi hänelle myös omaan elämäänsä. Lopulta kaikesta seurasi siis enemmän mielipahaa kuin mielihyvää, jos asiaa mietitään yhteisön hyvän näkökulmasta. En haluaisi suhtautua negatiivisesti naisiin jotka pelaavat, mutta juuri tämän takia arvostan sukupuolen piilottamista peliyhteisöissä viimeiseen saakka.
Jos osaat pelata etkä ole liikkeellä asenteella “teehee silly boys I’m a gamer gurl but don’t hit on me ;)”, en VIHAA sinua, mutta olen silti varautunut. Itse en ole ylipainoinen tai finninaamainen oman elämänsä sankari, enkä metsästä itselleni tyttöystävää videopeleistä, vaikken toki voi väittää olevani muiden kanssaeläjieni yläpuolella tässä suhteessa. Saattaisin itsekin “sortua” jututtamaan tyttöä, jos tällä olisi oikeasti kiinnostavat jutut ja pitäisin tästä myös muiden kriteerien mukaan. Ongelman lähde on miehen sukupuolivietti ja kilpailu siitä ihunasta gamer gurlista. Poikkeuksen tuohon tekevät seurustelevat miehet joita tuskin kiinnostaa ja ne tapaukset joita naisten läheisyys ei syystä tai toisesta kiinnosta, mutta heilläkin saattaa olla mahdollisten huonojen kokemuksien vuoksi syynsä olla varautuneita.
(Ihan muistutuksena, välttäkää kirosanoja sillä niiden vuoksi muuten asiallinen kommentti voi jäädä julkaisematta.)
En ole koskaan tajunnut miksi miehet jaksavat aina aliarvioida omaa sukupuoltaan – ihan kuin miehet eivät yksinkertaisesti voisi enää ajatella muulla kuin haarovälillään siinä vaiheessa kun kuvaan ilmestyy nainen. Lisäksi toivon todella, että kommentoimani teksti on nuoren kirjoittajan, koska olisin kyllä hyvin pettynyt vastakkaiseen sukupuoleen, jos ikäiseni yli 30-vuotiaat miehet lähtisivät vetämään itsensä jojoon vain koska olen nainen ja satun jo olemaan naimisissa. ;D
Itse koen erikoisena sen, miten varsinkin netissä nähtävästi moni nuorukainen luulee koko netin koostuvan vain saman ikäisistä henkilöistä. Esimerkiksi meille Nörttityttöihin on tullut jonkin verran palautetta, että me olemme pelkkiä huomioh***ia, jotka kaipaamme miesten huomiota ja ihailua. Voi olla, että olen jo sen verran vanha ja ulkona nuorten nykyisestä kielestä, etten ihan ymmärrä sanan merkitystä samassa mielessä kuin käyttäjänsä, mutta näin yli kolmikymppisenä naisena väite tuntuu aika omituiselta. Voin kuvitella, että ehkä jotkut teinitytöt voisivat sortua moiseen, joten oletan, että kirjoittajakin olettaa meidän kaikkien olevan teini-ikäisiä. Samoin netissä pelatessa moni nainen saa osakseen uskomatonta kielenkäyttöä, joista asiallisimmasta päästä lienevät pyynnöt vilauttaa rintavarustusta ja asiattomimmat antavat aihetta rikosilmoitukseen. Jälleen on vaikea uskoa, että kukaan ikäiseni normaalilla älykkyydellä varustettu mies viitsisi alentua moiseen kielenkäyttöön saati että se nuori pojankloppi, joka viestin todennäköisesti on lähettänyt, olisi tietoisesti halunnut nähdä äitinsä ikäisen rintavarustuksen.
Ja ihan sivuhuomautuksena, nuorten ja/tai typerien sällien suunsoitto käy paitsi naisten myös aikuisten miesten hermoille. Sen vuoksi netissä on aikuisten pelaajien ryhmiä, kuten Gamers With Jobs (http://www.gamerswithjobs.com/), jonka jäsenet yleisesti vaihtavat pelaajatietojaan keskenään voidakseen pelata aikuisella porukalla keskenään ilman turhaa suunsoittoa. Käsittääkseni ryhmään saavat liittyä myös ei-työllistyneet pelaajat. 😉
“Grown Up Geeks and Gamers with Brains and Healthy Amount of Self-esteem” voisi myös olla hyvä ryhmä. 😉 Valitettavasti olen kyllä huomannut, ettei henkinen ikä aina vastaa fyysistä ikää. Toisaalta löytyy fiksuja ja filmaattisia teinejä, ja toisaalta kolmi-, neli- ja viisikymppisiä aikuisia ihmisiä, jotka käyttäytyvät (eteenkin anonymiteettinsä takana netissä) kuin pahaiset kakarat.
Mian kanssa olen samaa mieltä siitä, että omaa identiteettiään (olipa se miesnörttiys, nörttityttöys tai orkideaharrastajuus) ei kannata rakentaa itsesäälin varaan. “Minä ja kaltaiseni olemme surkeita nyypiöitä, jotka eivät voi koskaan saada naista/miestä/tätä hiivatin orkideaa kukkimaan” -ajattelu ei kanna hedelmää. Voimaantukaa ihmiset!
Pakko sanoa, että jos kundit ei hetken rypemisensä jälkeen voineet olla onnellisia kavereidensa puolesta, kannattaisi heidänkin mennä itseensä. Ihmisillä on oikeus onneen ja jos kaverit eivät oman katkeruutensa takia voi hyväksyä sitä sulattelunkaan jälkeen, jääkööt omaan seuraansa sitten. En ymmärrä miksi kenenkään kannattaisi uhrata omaa onneaan sen takia, että tämä ei ollut yhteisön puolesta hyvä juttu. Kasvaminen kuuluu elämään, mutta voihan toki olla että kyseessä oli porukka nuorempia ihmisiä joilla on vielä aikaa nähdä ja kasvaa, sekä nauttia elämästä.
Mun on vähän hankala uskoa, että kovinkaan moni nainen (tai ihminen ylipäätään) ryhtyis pelaamaan esimerkiksi jotain mmo:ta tai vaikka online-videopeliä aikomuksenaan iskeä sitä kautta itselleen seksi tai seurustelukumppani. Seuranhakuun lienee huomattavasti tehokkaampiakin keinoja, foorumeita ja yhteisöjä.
Lähtökohtaisesti peliyhteisöissä (kuten muissakin harrastuspiireissä, jos harrastus ei satu olemaan speed-deittailu tms.) lienee siis fiksuinta keskittyä siihen oleelliseen eli tässä tapauksessa pelaamiseen. Eroottis-romanttisia viettejä kannattaa sitten toteuttaa jossain soveliaammassa ajassa ja paikassa.
Oma lukunsa sitten on, että yhteiset mielenkiinnonkohteet luonnollisesti ovat osaltaan hyvä perusta rakkaussuhteiden syntymiselle. Ei siis ole ihmekään gamerin Y ja gamerin X välille joskus kehkeytyy jotain, jos vaikka vielä muitakin yhdistäviä tekijöitä löytyy. Muiden harrasteyhteisönjäsenien on aivan turhanpäiväistä ja lapsellista vetää tästä hernettä nenäänsä ja katkeroitua loppuiäkseen. Samaa tapahtuu kaikissa muissakin yhteisöissä tässä yhteiskunnassa, ja aina joskus myös käy niin, että se oma ihastuksen kohde valitseekin jonkun muun. Kyllä nörttien täytyy kestä se siinä, missä kaikkien muidenkin ihmisten kaikkialla maailmassa.
Nörtit, kuten kaikki muutkin ihmiset, voivat ihan itse vaikuttaa siihen, minkä verran heille kertyy tilaisuuksia kohdata kiinnostavia seksuaalisen preferenssiryhmänsä edustajia. Ehkä naisenkipeiden nörttipoikien kannattaisi ottaa mallia perinteisesti miehiselle alueelle pelotta marssivista ja sitä kautta kiinnostusta ja huomiota tahtomattaankin herättävistä pelitytöistä. Omalta mukavuusalueeltaan voisi lähteä vaikka bollywood-tanssikurssille tai Jane Austen -lukupiiriin. Pian ei enää tarvitsekaan katkeroitua piparinpuutostilassa, kun kaikki sinkkunörttitytöt taistelevat paikasta sinun henkevässä seurassasi.
Itselläni on moninpelit jääneet vähiin, mutta kyllä ainakin M.A.G. ssa pääsi betavaiheessa porukkaan ihan hyvin. Sitä en tiedä mikä tilanne on nyt kun peli on ollut julkaistuna jo aikoja, koska itse ehdin ‘pelata pelin loppuun’ itseltäni silloin Betakuukausien aikana. Mihinkään MMO:hin en ole viitsinyt vaivautua, enkä myöskään lähtisi mihinkään semmoiseen missä pitää polttaa kymppejä kuussa siihen että yleensä saa pelata.
joskus myös fps:ssä joutuu maksamaan vähäsen laadukkaammasta public serveristä. esim siitä että on alhainen ping, adminit usein paikalla, päivittyvät yksityiskohtaiset tilastot, itselle “vip-paikka” aina auki ettei ole täyttä, serverillä hyvät asetukset ja kentät jne.
se on hyvä, että naisryhmät ovat immuuneja katkeroitumiselle, kun tietävät miksi olet ainoana miehenä balettikurssillas tai posliinikeräys-seurassa tai neulontaryhmässä tai hevosentaputuksessa. ettei kiinnosta helvettiäkään itse asia siellä.
mitäs jos jättäisi pipari ja kananmuna ongelmat baarien ja deittisivujen huoleksi, eikä toisi niitä harrastusryhmiin.
Kommentin pointti meni mulla vähän ohi, mutta julkaisin sen kuitenkin. Saa selventää.
Eli ei menisi oman mukavuusalueensa ulkopuolelle naisten/miesten etsinnän toivossa, vaan tekisi sen vain deittailupalstoilla ja jättäisi harrasteryhmät puhtaasti siihen harraste asiaan omistautumiseen?
Jos kyse on harrasteryhmästä kuten mörppi, kannattaa treffiseuran metsästys varmasti jättää vähemmälle jo siksi, ettei kyseinen yhteisö virtuaalisen luonteensakaan puolesta moiseen kovin hyvin sovellu.
On kuitenkin olemassa myös harrasteryhmiä, joiden viitekehykseen sopii, että siellä tutustutaan ihmisiin, luodaan ystävyyssuhteita eikä pieni flirttikään välttämättä ärsytä muitakaan harrastajia hengiltä. Parhaimmin tällaiseen soveltuvat semmoiset ryhmät, joissa kokoonnutaan johonkin touhuilemaan rennosti jotain yhdessä, eivätkä esimerkiksi toiminnan tavoitteet ole kohtuuttoman kunnianhimoiset.
Itse olen tutustunut uusiin ihmisiin ja päätynyt treffeillekin muun muassa leffakerhojen, käsityöpiirien, lukupiirien, conien ja moninaisten kansalaisjärjestöjen kautta. Esimerkiksi scifistit järjestävät isommissa kaupungeissa iltamia, joissa yksinkertaisesti vain mennään yhdessä baariin tai kahvilaan juttelemaan. Näistä on tiettävästi siinnyt monia parisuhteita.
Jotkut kuulemma tutustuvat uusiin ihmisiin myös liikuntaharrastusten parissa, vaikka itselleni on jäänyt vähän hämäräksi miten. (Siellähän on tarkoitus liikkua, ei siinä ehdi jutella!)
En sano, että mihinkään harrastusporukkaan kannattaa mennä pelkästään “sillä silmällä” ihmisiä kyyläilemään, jos itse asia ei kiinnosta lainkaan, mutta tiettyihin kerhomaisiin harrasteryhmiin, joiden tavoitteenakin on luoda sosiaalisia kontakteja ihmisten välille myös parinmetsästys sopii paremmin.
Tämä aihe on herättänyt paljon keskustelua myös Facebook-ryhmässämme. Jaan myös tänne puheenvuoroni kyseisessä keskustelussa:
—
Mä luulen, että noissa pelimaailman (ja muidenkin nörttiyhteisöiden) flirttailevilla seireeneillä on kaksi päällekäistä motiivia. Ensinnäkin joissakin mmo-peleissä voi saada flirttailemalla itselleen muilta pelaajilta jotain hyödykkeitä – esim. aseita jne. Sex appealinsa käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen on varmasti moraalisesti arveluttavaa, mutta sanoisin silti, että tyhmä ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Toisakseen huomio on imartelevaa ja siihen on varmasti helppo jäädä koukkuun, varsinkin jos syystä tai toisesta on jotenkin epävarma itsestään. Huomionkipeät ihmiset taas ovat aina kaikissa yhteisöissä väsyttäviä. Toisaalta huomiota mennään kerjäämään sinne, mistä sitä on mahdollista saada. Avain turhanpäiväisen sirkuttelun kitkemiseen yhteisöstä on siis sen totaalinen ignooraminen.
Yhteiskuntamme valtarakenteita heijastaa mielenkiintoisesti se, että esimerkiksi tyttöpelaajia seksuaalisesti häiriköiviä poikia (ks. esim. http://fatuglyorslutty.com/ ) ei kutsuta huomiohuoriksi, vaikka pohjimmiltaan on kyse samasta “me tarzan, you jane” -ilmiöstä.
Huomautettava on myös, että nettipeleissä on myös miehiä jotka tekevät naishahmoja ja pelaavat “naispelaajia” koska se on hyvä tapa saada ylimääräisiä hyödykkeitä…
Niistä oikeasti huomionkipeistä naishahmoista (joiden pelaajat saattoivat olla ehkä ihan oikeasti naisia) on toki myös kokemuksia. Juu, ovat rasittavia. Juu, yleensä ignoraan.
“Muun miespelaajan” tarinaa mun on pakko kommentoida vielä sen verran, että on melko kyynisen utilitaristista sanoa, että jos kaksi ihmistä löytää rakkauden, yhteisölle koituu “enemmän mielipahaa kuin mielihyvää”. Pariskunnan näkökulmasta heillä on varmasti täysi oikeus onneensa riippumatta siitä, että sen hintana jonkun sukat ehkä mustuvat. Jos menee katkeroitumaan siitä, että kaveri saa tyttöystäväksi jonkun, johon itsekin on ehkä ollut vähän ihastunut, ei siinä oikein voi syyttää ketään muuta kuin itseään.
Kaikissa yhteisöissä tapahtuu joskus, että useampi kaverus ihastuu samaan ihmiseen – ja lopulta ihastuksen kohde valitsee näistä yhden tai ei valitse ketään. Tämä voi tietysti olla isku niille, jotka eivät tulleet valituiksi, mutta sellaista elämä on, ja tämän tyyppisiä inhimillisiä pettymyksiä meidän jokaisen on aikuistuessamme opittava kestämään.
Nörtit eivät ole tässä suhteessa erityisasemassa muuhun todellisuuteen verrattuna.