Nörttitytöt

Lupasin kirjoittaa tähän blogiin jutun itse kokoamastani 3D-tulostimesta, koska tuon tapaiset laitteet ovat vielä kotikäytössä aikamoisen harvinaisia. Teknisten ominaisuuksien selittämien pohjamutia myöten olisi tietenkin ihanan nörttiä, mutta luulen että suurempi kysymys on monille: Miksi? Miksi joku tuollaista laitetta rakentelisi, mitä sillä oikein tehdään, ja onko siitä yleensä mihinkään?

Mutta aloitetaan sieltä teknisestä puolesta ensin kuitenkin. Eli kyseessä on Emaker-Huxley -laite, jonka rakennussarjan ostin viime kesäisestä IndieGogo-kampanjasta. Tilaukset toimitettiin ostojärjestyksessä, ja ollessani numerolla #295 viimeisten joukossa, sain osat lokakuussa. Rakentelin laitetta omaan tahtiini. Marraskuun toisella viikolla sain sen toimimaan ja tulostamaan haluamiani esineitä. Huxy, kuten tulostintani kutsun, on noin 30 cm suuntaansa oleva rakennelma, joka painaa sellaiset kolme kiloa.

RepRap-tyyppisen 3D-tulostimen toimintaperiaate on varsin yksinkertainen. Laite käyttää tasalaatuista  muovitankoa (PLA tai ABS) lähtömateriaalina. Muoviaines kuumennetaan sulaksi ja pursotetaan liikuteltavalle tulostusalustalle haluttuun muotoon 0.35 mm:n suulakkeen läpi. Tulostus tehdään kerroksittain, siten että yksittäisen kerroksen vahvuus on 0.2-0.4 mm. Huxyn tulostusala on 140*140*100 mm, joka riittää varsin monipuolisesti erilaisten taide- ja tarve-esineitten tekoon.

Laitteen käyttömahdollisuuksista puhuttaessa täytyy tunnustaa, että näin uuden asian ollessa kyseessä en voi todellakaan vielä tietää kaikkea mahdollista. Voin vain olettaa, että aika näyttää laitteelle uusia käyttötarkoituksia, jotka ilmenevät omalla ajallaan. Näin sopivasti joulun alla ajattelin esitellä pari ajankohtaan sopivaa mahdollista käyttötarkoitusta laitteelle – eli itsetehtyjä joulukortteja ja joululahjoja.

Olen kautta aikain ollut varsin heikko itse askartelemaan mitään lahjoiksi sopivaa, koska en omaa yleisempien pehmeitten pakettien tekoon tarvittavia käden taitoja. Kutominen, virkkaaminen ja vastaavat ovat aina onnistuneet väistämään minua (tai minä niitä?),  eivätkä korttinikaan ole olleet mitenkään erityisiä.Lahja-askartelun taitoni eivät ole pahemmin kehittyneet, mutta jotain yksilöllistä ja suhteellisen uniikkia sentään saan tälle vuodelle kuoriin ja paketteihin laitettua.

Ensin valmistetaan tulostimella kauniita jouluisia kuvioita valkoisesta ja kirkkaasta muovista. Sen jälkeen kiinnitetään kuviot kauden teemaan sointuvaan punaiseen pohjaan liimalla. Lisätään jouluiset toivotukset käsin tekstaten hopeanvärisellä kynällä, ja taatusti yksilöllinen kortti on postittamista vaille valmis.

Saatuani kortit valmiiksi, mietin muutamaa läheistä ystävää, joille halusin tehdä jotain hieman isompaa jouluksi. Ensimmäisenä vastaan tuli oikein mukava enkelifiguuri, joka sopii vaikka joulukuusen koristeeksi. Hetken aikaa mietin, että lisäisinkö enkelin sisälle vielä led-valaistuksen, mutta taidan sen jättää johonkin tulevaan projektiin. Enkelillä on kuitenkin korkeutta noin 10 senttimetriä, ja sen valmistumiseen meni useampi tunti.

Kaikkien tässä nähtävillä olevien esineitten 3D-mallit ovat muiden suunnittelemia ja mallit ovat avoimen lisenssin alaisia. Niiden tarkemmat tiedot löytyvät Thingiverse-sivustolta. Olen myös suunnitellut ja valmistanut joitakin kokonaan omia 3D-kappaleita, mutta jouluteemaan sopivia niissä ei vielä ole. Suunnitteluun sopivista ohjelmista ja niiden käytöstä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta koska en ole niiden kanssa mitenkään erityisen kokenut, jätän sen puolen mielelläni tässä vaiheessa väliin. Mikäänhän ei estä palaamasta tähän uudelleen mikäli kiinnostusta löytyy?

* * *

Ai niin, oli unohtua se Miksi -osuus. Eli mikä saa nörtin innostumaan uudesta teknisestä vempeleestä, jonka saa vielä itse koota ja säätää kuntoon? Tiedä en, mutta sen voin sanoa, että laitteesta on jo tässä vaiheessa ollut minulle paljon enemmän iloa kuin saman rahan käyttämisestä vaikkapa kosteisiin ravintolailtoihin. Mutta jokaiselle jotakin, enkä realistisesti usko, että tämän tapaiset tulostimet yleistyvät ihan yhdessä yössä. Toisaalta näkisin, että laitteilla on kuitenkin hyvin menekkiä, ja olettaisin että valmiita 3D-tulostimia tullaan lähivuosina näkemään myös kotiharrastajille sopivassa hintaluokassa.

Kehitysaskeleena ja ideana tulevasta: Tuttavani ehti jo kysymään, että osaako tämä laite tehdä esimerkiksi joulupipareita tai edes pursottaa ne sokerikuorrutteet valmiille pipareille. Valitettavasti ei vielä, enkä varmaan tälle joululle ehdi tuon tapaista virittämään, mutta muutaman aiheeseen sopivan piparkakkumuotin tässä ehtisi suunnitella ja valmistaa. Ja sitten oli se yksi rannerengas ja ihan ihanan geometrinen vaasi… Anteeksi vaan, pitää mennä.

Hyviä Jouluja kaikille.



Lisätietoja RepRap-laitteista.
Joanna Kurjen oma blogi DIYTao, josta löytyy lisää asiaa 3D-tulostuksesta.