Yann Gonzalezin neogiallossa eletään vuotta 1979. Ohjaaja ja tuottaja Anne yrittää lämmitellä välejään ex-rakastajattareensa Loisiin ja pyörittää samalla menestyksekästä homopornobisnestä. Mutkikas tilanne ei juuri helpotu, kun Annen jumalaisen kauniit miesnäyttelijät valikoituvat yksitellen julman murhaajan uhreiksi. 

 

 

Kuolettava hekuma

Annen elokuvien näyttelijät kuolevat kesken seksiaktin, jonka penetroivana osapuolena on aina mystinen muukalainen. Katsoja voi vain ihastella italialaiseen giallo-perinteeseen olennaisesti kuuluvia, äärimmäisen tyyliteltyjä  ja seksualisoituja murhia. Gonzalez hallitsee genren tyylipiirteet kadehdittavan hyvin, aina mustista hansikkaista röyhkeän eroottisiin kuolinkouristuksiin. Ohjaaja onnistuu kuvaamaan samanaikaisesti sekä hekumoiden että ilkikurisesti kuoleman ja seksin nautinnollista yhteenkietoutumista. Kliimaksin kourissa vääntelehtevät kehot tuntuvat huutavan, että kuollaan vain kunhan ensin naidaan kunnolla.

 

 

Naamioitunut murhaaja vaanii uhrejaan homobaareissa ja pornoluolissa. Kuva (c) Memento Films Distribution.

 

 

Katsojan asema on elokuvassa mielenkiintoinen. Knife + Heart puhkoo nautinnon paikkoja oikeastaan kaikille muille haluille, mutta sulkee – kenties tietoisesti – pois hetero(mies)katseen. Ruudulla pyörivään dekadenttiin karnevaaliin onkin mahdotonta ottaa osaa, elleivät oman seksuaalisuuden rajat ole joustavia.

Seksuaalisesti rajoittamaton katse näkyy etenkin elokuvan leikkauksessa: arkipäiväiset tilanteet pervoutuvat Knife + Heartissa äkkiarvaamatta, kun poliisikuulustelu liukuukin homopornokohtaukseksi, jossa sihteeri takoo muhkealla lerssillään kirjoituskonetta infernaalisen himon vallassa. Raja todellisuuden ja fantasian välillä on herkullisen hauras.

Vanessa Paradisin esittämällä hahmolla on juurensa todellisuudessa: Gonzalez haki hahmoon inspiraatiota 70-luvulla homopornoa ohjaanneesta naisesta, joka oli itsekin homoseksuaali. Kuva (c) Memento Films Distribution.

Aivan yhtä onnistuneita eivät ole elokuvan siirtymät unesta valveeseen. Vanessa Paradisin esittämä Anne saa eritoten krapulassa kummallisia näkyjä, jotka tuntuvat liittyvän jollakin tavalla murhiin. Elämässään hapuilevan ohjaajattaren viinanhuuruiset houreunet on puettu kehittämättömän filmin asuun. Vaikka ratkaisu sopiikin hyvin yksiin Knife + Heartin tematiikan kanssa, tuntuvat mustavalkoiset negatiivikuvat kohtuuttoman rumilta muutoin visuaalisesti huolitellussa kokonaisuudessa.

Jäähyväisistä ylösnousemukseen

Hekumallisen pinnan alta voi hahmottaa myös traagisia sävyjä. Ei nimittäin ole sattumaa, että Gonzalezin elokuva sijoittuu vuoteen 1979, aikaan ennen AIDS:ia. Seksualisoitujen murhien sijaan elokuvan kauhu kumpuaa uhkan tunnelmasta, sillä koskaan ei voi tietää, milloin nautinto muuttuu tappavaksi.

Ranskan 70-luvun lopun homoskene piirtyy yltäkylläiseksi paratiisiksi. Kaunista lihaa on tarjolla joka nurkassa, niin rakennustyömailla kuin lähibaarissakin. Elokuvan hahmot tutkivat ympäröivää maailmaa himokkaina, niin sydäntäsärkevän avoinna ja luottavaisina. Viimeistään Knife + Heartin katsottuaan ymmärtää, että kukoistavan homokulttuurin lisäksi AIDS vei mennessään lupauksen vapaasta rakkaudesta.

Anne (Vanessa Paradis) rukoilee Loisia (Kate Moran) jäämään luokseen. Kuva (c) Memento Films Distribution.

 

Menetyksen ja jäähyväisten tematiikkaa peilaa elokuvan ihmissuhdedraamakin. Riipivimmät kamppailut käydään Annen ja Loisin välillä. Gonzalez kuvaa parin suhdetta hetkessä, jolloin rakkaus ei ole vielä kuollut, mutta luottamus toiseen on lopullisesti poissa. Huomaan nieleskeleväni itkua, kun Anne rukoilee Loisia palaamaan luokseen – samalla, kun kaunis mies tekee jossakin kuolemaa.

 

 

 

Knife + Heartia voisi kenties parhaiten kuvata kesyttömäksi yhdistelmäksi kauhua, homopornon suloista kevytkenkäisyyttä, karnevaalia sekä elegiaa. Päällimmäiseksi jää kuitenkin toivo ylösnousemuksesta: elokuvan loppukohtaus vihjaa, että seuraavat pervo-orgiat saattavat odottaa kulman takana.