Nörttitytöissäkin ollaan innostuneita young adult -kirjallisuudesta, ja siksipä päätinkin kirjoittaa raportin Suomen ainoasta YA:han eli nuorten aikuisten kirjallisuuteen keskittyvästä kirjallisuustapahtumasta. Hel-YA fest järjestettiin Helsingissä ensimmäistä kertaa viime vuonna ja tämän vuoden Hel-YA vol. 2 lauantaina 29.9. kulttuuriareena Gloriassa, mikä olikin tapahtumalle parempi paikka kuin Ravintola Lämpö. Täysin ongelmaton paikka sekään ei ollut, hyvästä sijainnistaan huolimatta. Isoin miinus olivat lavalle viritellyt punaiset valot, jotka tekivät kuvista ainakin omaan makuuni epäesteettisiä. Lisäksi ilmastointi oli säädetty niin kovaksi, että tuli kylmä, ja se puhalsi niin voimakkaasti, että lavalla olleen pöydän päälle laitettu liina liehui tuulen voimasta. Onneksi ohjelmien sisältö oli sentään antoisaa. Esimerkiksi Salla Simukka ja Siri Kolu tiedottivat, että he ovat kirjoittaneet yhdessä aikuisten trilleri-trilogiaa, jonka ensimmäinen osa Kontakti ilmestyy toukokuussa 2019.

Kirjailijat kuvassa vasemmalta: Nonna Wasiljeff, K.K. Alongi ja Helena Waris. Haastattelijana Marjo Lemponen.

Ensimmäinen paneelikeskustelu käsitteli dystopiaa otsikolla Vapaus & vastarinta. Dystopia. Nyt. Keskustelemassa olivat kirjailijat Nonna Wasiljeff (Loukkupoika), K.K. Alongi (Kevätuhrit-trilogia) ja Helena Waris (Linnunsitoja, Vedenkehrääjä). Kirjailijat pohtivat hahmojensa vapautta. Wasiljeffin päähenkilö on syntynyt vankeuteen, mutta ei osaa kaivata vapautta, sillä ei ole sitä koskaan kokenut. Wariksen teosten maailmassa konehallinto kontrolloi ihmisiä, mutta hyväksi tarkoitettu systeemi on korruptoitunut sitä ohjailevien ihmisten takia. Alongi oli sitä mieltä, ettei hänenkään hahmoillaan ole vapautta, sillä muutama kuolemanaallolta pelastunut nuori, joiden pitäisi käytännössä rakentaa kokonaan uusi yhteiskunta, ei voi olla todella vapaa sääntöjä vailla olevassa maailmassa.  

Alongi ja Waris havaitsivat, että heillä oli molemmilla sama syy kirjoittaa sarjansa, vaikka tarinat menivätkin eri suuntiin; kirjat käsittelivät nykyajan elektroniikkariippuvaisuutta. Toinen kirjailijoista kirjoitti siitä, mitä tehdä, kun ei ole enää sähköä, ja toinen kärjisti nykytilanteen älypuhelinten orjista tekoälyn kontrolloimaan yhteiskuntaan. Alongi kertoi, että kirjoitti avoimeen loppuun päättyvän sarjansa vahingossa, sillä idea syntyi ystävien kanssa käydyn keskustelun pohjalta, joka käsitteli sitä, mitä tehdä, jos maailmanloppu tulisi. Tulloin vielä Kaliforniassa asunut kirjailija totesi, että Suomessa maaseudulla asuva ystävä pärjäisi tilanteessa paremmin kuin hän suurkaupungissa. Vastarinta jäi lähinnä otsikkotasolle ja olisikin ollut antoisaa, jos keskustelu olisi jatkunut hetken pidempään.

Vasemmalla haastattelija Laura Andersson, kirjailijat Laura Lähteenmäki ja Anu Holopainen.

Ohjelma jatkui pontevasti nimetyllä Feminismi 1918/2018: Mikä muuttui sadassa vuodessa? -paneelilla. Keskustelemassa olivat kirjailijat Laura Lähteenmäki (Yksi kevät) ja Anu Holopainen (Sydänhengitystä). Kolmantena kirjailijana alkuperäisessä ohjelmassa ilmoitettiin Essi Ihonen (Ainoa taivas), mutta hän ei päässyt paikalle flunssakuumeen takia. Lähteenmäen teos sijoittuu Suomen sisällissotavuoteen 1918, ja se kertoo punaisista tytöistä. Holopaisen teos on puolestaan nykypäivään sijoittuva kertomus nuoresta naisesta, jonka raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa, ja joka päättää olla pitämättä lasta.

Feminismiä ei paljoakaan keskustelussa nostettu esiin. Molemmat kirjailijat kyllä tunnustivat sanovansa “f-sanan” ääneen puhuessaan itsestään, ja heidän teoksistaan huokuu feministinen energia. Holopaisen mukaan hänen päähenkilönsä Tiira olisi ekofeministi ja yksi Lähteenmäen tytöistä kuuluisi mahdollisesti naisasialiittoon. Holopainen kiitti Timo Soinin aborttikeskustelua siitä, että se nostaa hänen teoksensa teeman niin ajankohtaiseksi. Keskustelussa nostettiin esiin Trump ja Margaret Atwoodin Orjattaresi -teoksen uusi aalto. Kun Holopaiselta kysyttiin, aikooko hän luopua kokonaan spefistä, hän kiersi vastaamalla siirtyneensä realismin sijaan inhorealismiin. Toivon, että saamme lukea hänen fantasia- ja scifi-romaanejaankin vielä joskus.

Haastattelijana vasemmalla Laura Andersson, kirjailijat Emmi Itäranta ja Elina Rouhiainen.

“Tästä tulisi hyvä leffa!” oli seuraavan paneelin nimi. Kuinka usein tulee itsekin tokaistua hyvän kirjan kohdalla noin, ja joskus “ihan ok” kirjakin toimii paremmin elokuvana tai tv-sarja-adaptaationa kuin tekstiversiona. Aiheesta keskustelemassa olivat Emmi Itäranta (Teemestarin kirja) ja Elina Rouhiainen (Väki -sarja). Nörtti-sarjaa kirjoittanut Aleksi Delikouras ei odottamattomasti tullut paikalle. Itärannan esikoisteos Teemestarin kirjan elokuvaoptio on myyty, ja leffaa voi odottaa aikaisintaan 2021. Sen pohjalta on tehty myös useita teatterisovituksia. Rouhiaisen Väki-sarjan tv-sarja-optio on sekin myyty, mutta vielä ei tiedetä, jos ja milloin se nähdään ruudulta.

Rouhiainen mainitsi hyvinä esimerkkeinä nuortenkirjojen elokuva-adaptaatioista Twilightin, The Duffin ja Tähtiin kirjoitetun virheen. Itäranta puolestaan kehui Nälkäpeliä ja oli pettynyt Kultaisen kompassin elokuvaversioon. Kotimaisten kirjojen pohjalta tehtyjä tv-sarjoja ja leffoja kaksikko ei osannut nimetä. Tarve sellaisille olisikin, vaikka Hollywoodin rahakkaiden produktioiden varjo onkin pitkä. Kirjailijat kaipasivat ylipäätään enemmän YA-kirjoista tehtyjä tv-sarjoja, sillä elokuva on kirjasta inspiroituneen filmatisoinnin muotona huono: hahmot ja tarinat eivät ehdi syventyä ja kehittyä samoin kuin sarjoissa, joissa hahmot ovat lisäksi vähemmän siloiteltuja. Itselläkin tuli mieleen vain Salatut elämät -sarjan pohjalta kirjoitetut kirjat sekä Nymfit, joka ei ole muutaman jakson perusteella kovinkaan onnistunut tekele. Kirjaan en ole edes ajatellut tarttuvani.

***

Tapahtumassa palkittiin Demin kirjoituskilpailun voittajat, ja ensimmäistä kertaa myönnettiin lisäksi palkintoja kotimaisille YA-kirjoille neljässä kategoriassa:

  • Parhaan YA-hahmon palkinnon sai Erika Vikin Kaksosauringot-sarjan Corildon.
  • Parhaan YA-kirjan aloituksen palkinnon sai Elina Rouhiainen Muistojenlukijasta.
  • Paras YA-pari oli yleisön äänten perusteella Anniina Mikaman esikoisteoksessa Taikuri ja taskuvaras, joka sai myös vuoden parhaan YA-kannen palkinnon. Kansi on Sami Saramäen käsialaa.

Vasemmalta Maiju Koivula, Mikko Toiviainen aka Kalenterikarju, Bookish Tea Partyn -bloggaaja Katri ja kirjailija Sini Helminen.

Palkinnonjaon jälkeen lavalle nousi minusta illan yksi kiinnostavimmista kattauksista, kun tubettaja Kalenterikarju eli Mikko Toiviainen, kirjabloggaaja Katri (Bookish Tea Party) ja kirjailija sekä kirjastoammattilainen Sini Helminen kävivät käsiksi siihen kaikkeen, mikä nuortenkirja-keskustelussa ärsyttää. Mukana oli myös yksi Demin kirjoituskilpailussa palkituista nuorista, Maiju Koivula.

Mediassa puhutaan aina nuorten huonosta lukutaidosta, mutta ei esitetä mitään keinoja lukuinnon kasvattamiseen. Syinä nuorten vähentyneeseen lukuintoon nähtiin mm. aikuisten suhtautuminen nuortenkirjallisuuteen vähempiarvoisena ja kouluissa klassikoiden pakkoluettaminen sen sijaan, että annettaisiin valita luettavat teokset edes joskus vapaasti. Ryhmä pohtikin, kuinka tehdä kirjoista nuoria kiinnostavampia ja lukemisesta vähemmän noloa. Toiviainen ehdotti parempia kansikuvia, Koivula Instagramia ja YouTubea kirjavinkkien jakamiseen esimerkiksi kirjatrailereiden muodossa, sillä blogit eivät enää tavoita nuoria. Kirjoihin toivottiin lisää sateenkaarevia ja poikahahmoja, erityisesti sellaisia, joiden maskuliinisuus ei ole toksista. Myös toksiset tyttöhahmot koettiin ongelmallisina: miksi vain pahiksia potkiva tyttö voi olla vahva? Suomalaiselle YA-kirjallisuudelle toivottiin enemmän markkinointia ja parempaa asettelua kirjakaupoissa, sillä liian moni teos jää vaille näkyvyyttä ja täten lukijoita.

Tarinat nähtiin kiinnostavina, mutta lukemista ei, ja siksi elokuvat, tv-sarjat ja tarinalliset pelit maistuvat nuorille. Niitä ei kuitenkaan koettu kirjojen kilpailijoina, vaan hyödyllisinä kanavina herättää lukuinto. Moni lukee kirjan nähtyään siitä tehdyn leffan tai sarjan tai pelattuaan samaan maailmaan sijoittuvaa peliä. Pelaavat ja fantasiaa harrastavat pojat koettiinkin paljon lukevaksi ryhmäksi. Koivula totesi, että puhelimen tai tabletin ruudulta luettu e-kirja ei toimi nuorten lukemisen kannustajana. Hän pitää paperikirjaa parempana, koska sen lukeminen ei saa päätä särkemään, kuten ruudun pitkään tuijottaminen. Voin allekirjoittaa tämän. Kunnollinen lukulaite on asia erikseen. Helminen mainitsi Ismo Leikolan vitsin, että lukeminen tulisi kieltää, jotta se alkaisi kiinnostaa lapsia ja nuoria. Tämä voisi toimia.

Kirjailijat vasemmalta Erika Vik, Elina Pitkäkangas ja Magdalena Hai.

Viimeinen paneeli käsitteli fantasian yhteiskunnallista tasoa. Keskustelemassa olivat Erika Vik (Kaksosauringot-sarja), Elina Pitkäkangas (Kuura-trilogia) ja Magdalena Hai (Kolmas sisar). Scifi on pitkään tunnettu yhteiskunnallisista teemoistaan. Etenkin viime vuosien dystopiabuumi on todistanut, kuinka kurjasta nykytilanteesta voi ammentaa aineksia vieläkin synkempään tulevaisuuteen. Fantasian vastaavasta inspiroitumisesta ei juurikaan puhuta. Esimerkiksi Vikin sarjassa on lajismia (eli rasismia), joka on poimittu meidän maailmastamme. Sarjan toisessa osassa hän perää median vastuuta, ja kolmannessa puhutaan propagandasta.

Kirjailijat olivat yhtä mieltä siitä, että ajankohtaisista teemoista ammentaminen on haastavaa, koska kirjan kirjoitusprosessi kestää usein vuosia, ja kirjoittamisen aloittamisen aikoihin ajankohtainen teema ei välttämättä olekaan sitä enää julkaisupäivän lähestyessä. Kirjailijat olivatkin joutuneet muuttamaan editointikierroksilla joitakin teemoja vastaamaan enemmän nykyhetkeä. Vik oli surullinen siitä, että rasismi tuskin tulee kovin nopeasti jäämään vain historiaan, vaan pelkää sen olevan vielä pitkään valitettavan ajankohtaista. Hai puolestaan sanoi yhteiskunnallisuuden tulleen jäädäkseen YA-kirjallisuuteen, ja jos uudessa kirjassa ei ole ihmisyyden moninaisuutta, se tuntuu vanhalta.

Pitkäkangas totesi, että nuortenkirjoissa on vahva viesti nuorten vallasta muuttaa asioita. Näin oli asia ainakin tapahtumassa jaetussa Jennifer Mathieun teoksessa Näpit irti! (siitä kuulette enemmänkin Nörttityttöjen blogissa lähiaikoina). Vik odottaa mielenkiinnolla uutta nuortenkirjallisuuden aaltoa, joka Yhdysvalloissa on Trumpin presidenttiaikana syntynyt. Hai peräänkuuluttaa utopioita, maailmoja, joissa asiat olisivat kerrankin hyvin. Pitkäkankaan mainitsema Katharine McGeen Tuhat kerrosta yritti vastata siihen onnistumatta kuitenkaan aivan täysin.

Vik sanoi nerokkaasti, että fantasiakirjassa voi tuoda esille kärkeviä mielipiteitä ilman, että ne ovat liian suoraan meidän maailmastamme. Etäännyttäminen on yksi kirjallisuuden keinoista. Esimerkiksi Voldemort = Hitler on yksi hieno esimerkki tästä: kuinka olemassa olevan asian siirtäminen kuvitteelliseen maailmaa herättää ajattelemaan yhteiskunnallisia teemoja olematta saarnaava, tai kuten Pitkäkangas sanoi, poistaa ennakkoasenteet, jolloin lukija saa itse huomata oman aikamme ongelmat. Harmillisesti fantasiakirjallisuutta pidetään huonompana kirjallisuutena, eikä genren teoksia näe riittävän usein lehtikritiikeissä. Vik muistutti, että YA on kaikille lukijoille, ei vain markkinoidulle kohderyhmälle.