Mikä on Gamescom? 

Kölnissä, Saksassa vuosittain järjestettevä Gamescom on maailmaan suurin pelitapahtuma, jossa esitellään niin uusimpia julkaistuja kuin tulossa oleviakin pelejä ja laitteistoja – sekä paljon muuta. Ensimmäinen Gamescom järjestettiin nykyisessä muodossaan vuonna 2009. Vuoden 2018 Gamescom oli siis järjestyksessä kymmenes ja messuilla kävi lähes puoli miljoonaa ihmistä. Lukuun sisältyy 31 200 trade visitor-passillista kävijää, 5100 median edustajaa sekä yli 1000 näytteilleasettajaa yhteensä 114 maasta.

Messut ovat aina elokuun viimeisellä kokonaisella viikolla tiistaista lauantaihin. Trade visitor-passilliset pääset messuille jo sen ensimmäisenä päivänä, muulle yleisölle messut avautuvat vasta keskiviikkona. Olikin hienoa päästä kiertämään halleja ennen pahinta ruuhkaa jo tiistaina.

1) Fallout-pelisarjan Vault Boy ja allekirjoittanut, 2) Ihmisiä odottamassa ovien avautumista Koelnmessen edessä, 3) Metro: Exodus -lava, 4) Yksi monista pelaajalavoista. Kuvat: Niina Tolonen.

Puolisoni on niin ikään nörtti. Hänellä on peleihin keskittyvä YouTube-kanava ja hän livestreamaa Twichissä. Niinpä onkin luonnollista, että hän seuraa pelimaailman tapahtumia ja kävi ensimmäisen kerran Gamescomissa 2016 kuultuaan siitä jossain. Tämän vuoden messut olivat hänelle jo kolmannet, ja jokaisena vuonna hän on saanut pelimaailman yhteyksillään trade visitor-passin, joka avaa ovia, jotka suurelle osalle kävijöistä ovat kiinni. Aiempina vuosina hän on tehnyt matkan yksin, mutta tällä kertaa minulla oli tilaisuus lähteä hänen mukaansa.

Gamescomissa on paljon nähtävää ja tehtävää etenkin pelaavalle nörtille. Koelnmessessä on 11 hallia (jokainen kooltaan yhden Helsingin kirjamessujen hallin verran Messukeskuksella), joista suurimpaan osaan on yleisöllä vapaa pääsy, toisiin tarvitaan trade visitor-passi ja muutama on vain näytteilleasettajille sekä medialle. Messuilla pääsee testaamaan uusia ja vielä tekeillä olevia pelejä, tapaamaan pelintekijöitä ja muita pelaajia. Joihinkin peleistä pystyi jonottamaan vuoroa ilman erikoislippujakin, toisiin pääsivät vain ennakkoon ajan varanneet pelialan vaikuttajat ja media.

Tiistain liki tyhjien messuhallien halki käveltyämme sain hämmästyä suuresti keskiviikkoaamuna sitä ihmismassaa, joka odotti messuhallin pääovien avautumista. Lähin vertaus, joka mieleeni tulee, on kuin zombiet odottaisivat ilmaisia aivoja jakavan myymälän avautumista. Onneksi trade visitorit pääsivät sisälle eri sisäänkäynnistä, jonka ylikulkusillalta sain katsella alla vellovaa ihmismerta ja bongasin useita taidokkaita cosplay-asuja. Emme olleet messuilla kuin tiistaista torstaihin, sillä kaksi viimeistä päivää ja etenkin lauantai ovat kuulemani mukaan aivan uskomattoman ahdistavia ihmismäärän takia.

Myyntihallista löytyi aarteita moneen makuun (1), Shadow of Tomb Raider -pelin lava (2). Kuvat: Niina Tolonen.

Messuilla on monenkokoisia pelifirmoja isoimmista julkaisijoista indie-firmojen yhteiseen kojuun. Isoimpia lavoja, joita näin, oli sellaisilla peleillä kuten Overkill’s The Walking Dead, Shadow of the Tomb Raider ja Metro: Exodus. Nämä lavat oli lavastettu peleihin sopivaan tyyliin ja niihin oli myös kaikkein pisimmät jonot. Puolisolleni matka ei ollut pelkästään lomailua, vaan hän tapasi bisnespuolella pelintekijöitä ja pr-firmoja tulevien pelien tiimoilta henkilökohtaisissa tilaisuuksissa sekä illallisen merkeissä, joista osaan pääsin mukaan avecina. Hän kävi tapaamassa mm. Anno-pelisajaa julkaisevan Ubisoftin edustajia ja testaamassa suljettujen ovien takana CD Projekt REDin todella kiinnostavaa Cyberpunk 2077-peliä (ilmestymispäivää ei ole vielä julkaistu).

Itselleni kohokohtia olivat Fallout-pelisarjaa julkaisevan Bethesdan osasto, indie-osasto sekä nörttikamaa myyvät kojut, joista saalikseni tarttui mm. virallinen Korpinkynsi-t-paita ja pari Minions-pehmoa. Nörttikamaa möivät niin itse pelifirmat kuin muutkin alasta (tai sillä liikkuvasta rahasta) kiinnostuneet: bongasin mm. anime ja mangahahmoja, tv-sarjojen ja elokuvien fandomeihin liittyvää krääsää, pehmoja ja steampunk-asuja että asusteita sekä käytännöllisempiäkin asioita kuten mukeja ja t-paitoja. Tavaran määrä oli henkeäsalpaava ja täytyi miettiä tarkkaan, mitä oikeasti haluan mukaani.

Osassa halleista oli myös ammattipelaajia, streamaajia, lanittajia ja pelitubettajia joko kilpailemassa keskenään, tiimeissä tai vain livepelaamassa katsojilleen. Puolisoni on Twich Partner ja Twichin boothissakin oli mahdollisuus streamaamiseen. Yllätyksekseni myös osa laitevalmistajista tarjoili tilaisuuden streamaamiseen sekä pelituolien testailuun. On hyvä ottaa huomioon, että juonnetut ottelulavat ja niillä soitettu musiikki olivat hyvin kovalla, ja äänet puuroutuivat hallissa yhdeksi sisuskaluja ravisuttavaksi äänisaasteeksi.

1) Gamescomin trade visitor-sisäänkäynti, 2) Indiie pelien osasto, 3) Funkon figuureja, 4) Myyntiosasto. Kuvat: Niina Tolonen

Jos miinuksia on etsittävä, niin Gamescomissa pääkielenä on saksa, vaikka kävijöitä tuleekin ympäri maailmaa. Tämän toivoisin muuttuvan lähivuosina, sillä vaikka saksaa itse ymmärränkin vähän, ei vieraan kielen kuunteleminen pidemmissä puhe-esityksissä ole mielekästä ja luulen, että monella muullakin on sama ongelma. Saksalaiset puhuvat kuitenkin todella hyvin englantia. Ehkä syynä on ujous, niin kuin suomalaisillakin?

Vinkki: Jos haluat ensi vuonna Gamescomiin (20.-24.8.2019), kannattaa varata hotelli nyt, kun on vielä valinnan varaa ja hinnat alhaalla. Puolisoni on varannut hotellin yleensä Düsseldorfista, mistä on matkaa Kölniin junalla puolisen tuntia (trade visitor -passiin nimittäin sisältyy joukkoliikennen lippu osalla linjoista). Ensi vuonna hotellimme on kuitenkin Kölnissä, lyhyen kävelymatkan päässä Koelnmessestä. Pääsee siis käymään hotellilla vaikka kesken päivää.