The Shape of Water, Guillermo del Toron uusin elokuva on saanut 13 Oscar-ehdokkuutta, lähes kaikissa suurimmissa kategorioissa. Elokuva on uudenlainen tulkinta klassisesta kaunotar ja hirviö -konseptista, jossa rakkaus voittaa erilaisuuden ja epätäydellisyyden.

Elisa ja olento elokuvan julisteessa. Kuva: Fox Searchlight

Guillermo del Toro on ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, joka on erikoistunut fantasiaan ja sen hieman tummempiin sävyihin. Del Toro on tehnyt myös Hollywood rymistelyitä, kuten Pacific Rim (2013) ja Hellboy (2004), mutta parhaimmillaan hän on selkeästi rakastamassaan fantasiassa kuten Pan’s Labyrinth (2006) ja kyseinen The Shape of Water, jossa yhdistellään mystiikkaa ja sadunomaisia elementtejä.

The Shape of Water tuli virallisesti Suomessa ensi-iltaan 9.2. mutta sen kantaesitys oli kuitenkin jo viime vuoden marraskuussa, Night Visions -elokuvafestivaaleilla. Elokuva sai tänä vuonna 13 Oscar-ehdokkuutta: parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, naispääosasta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta, parhaista sivuosista, kuvauksesta, leikkauksesta, äänityksestä, lavastuksesta, puvustuksesta, musiikista sekä äänitehosteista. Elokuva on myös kahminut ison läjän muita palkintoja, mm. parhaan ohjaajan Golden Globen ja Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan.

The Shape of Water on klassinen rakkaustarina. Tyttö tapaa pojan. Tyttö rakastuu poikaan. Tyttö tahtoo pelastaa pojan valtion salaisesta laboratoriosta. Ja loppu on historiaa. Sama tuttu tarina, vaikka tässä tapauksessa poika onkin jonkin sortin kalamies.

Elokuvassa eletään 60-luvun Yhdysvalloissa, keskellä kylmän sodan aikakautta. Elokuvan keskiössä on mykkä siivooja Elisa (Sally Hawkins). Hän työskentelee valtion laboratoriossa ystävänsä Zeldan (Octavia Spencer) kanssa. Muuten Elisan elämä koostuu aika pitkälti rutiineista (mm. joka päiväisestä kananmunien keitosta ja masturboinnista) ja naapuristaan Gilesistä (Richard Jenkins).

Elisa matkaa joka yö töihin valtion laboratorioon. Kuva: Twentieth Century Fox Film Corporation

Eräänä päivänä laboratorioon tuodaan salaperäinen kummajainen (Doug Jones), jota Amazonin asukkaat ovat jossain vaiheessa palvoneet jumalana. Mukana laboratorioon saapuu myös eversti Richard Strickland (Michael Shannon), joka on nimitetty johtamaan kummajaisen tutkimuksia. Kummajainen paljastuu amfibiseksi olennoksi, joka pystyy hengittämään sekä veden alla että maan päällä. Ja vaikka Elisaa kielletään, alkaa hän silti pikkuhiljaa ottamaan kontaktia olentoon, lopulta tahtoen pelastaa tämän laboratoriosta ja varmalta kuolemalta, rakastuen tähän kuin kehen tahansa ihmiseen. Kumpikaan päähenkilöistä ei puhu, vaan he lähestyvät toisiaan eleiden, musiikin ja lopulta kosketuksen kautta.

Inspiraation elokuvaan del Toro on saanut Creature from the Black Lagoon (1954) elokuvasta. The Shape of Water on satuelokuva ja upea sellainen. Elokuva on kahden erilaisen olennon rakkaustarina. Se on elokuva toisen näkemisestä, sellaisena kuin tämä on. Se ei tuomitse erilaisuutta, vaan ylistää sitä.

The Shape of Water yhdistelee genrejä: fantasiaa, draamaa, jännitystä ja romantiikkaa. Del Toro onnistuu yhdistämään nämä kaikki eheäksi, kauniiksi kokonaisuudeksi. Elokuvassa on hyvät ja persoonalliset hahmot, täydellisesti rooleihinsa sopivat näyttelijät ja upeat roolityöt, kiva tunnelma, hyvää hienovaraista huumoria ja se pitää otteessaan koko ajan. Elokuva on myös visuaalisesti ja lavastuksellisesti upea. Värikylläinen ja täyteläinen maailma vastakohtana kliiniselle ja retrolle laboratoriolle vanhoine tietokoneineen ja laitteineen. Kaikki elokuvassa henkii vanhaa taikaa.

Strickland Elisan ja Zeldan kimpussa. Kuva: Twentieth Century Fox Film Corporation

Pääroolia Elisaa esittävä Sally Hawkins on roolissaan upea, ilmeikäs ja persoonallinen. Mykkä Elisa ei replikoi, mutta Hawkins tekee niin hienovireisen ja herkän roolityön, että hän onnistuu ilman sanoja jakamaan kaikki ne tunteet mitä hän käy läpi, ilmeillä, eleillä ja kehonkielellä. Hän on upea. Myös Elisan luotetut kumppanit, Octavia Spencerin Zelda ja Richard Jenkinsin Giles ovat nappisuorituksia. Molempiin rakastuu päätä pahkaa.

Michael Shannon toteuttaa elokuvan pahiksen, Stricklandin, vahvasti. Havoin elokuvassa törmää pahikseen, jota oikeasti inhoaa. Mutta Stricklandia inhoaa jo heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien. Ja pidin siitä että inhosin häntä. Toki kukaan ei ole vain paha, ja Strickland myös vain oman kunnianhimonsa vanki joka kaipaa arvostusta, mutta samalla vain niin tyly, rasistinen, seksistinen ja valtaa hyväksikäyttävä kusipää. Hän oli lopulta se elokuvan hirviö, eikä se olento joka oli lukittuna laboratorioon.

Vaikka kaikki näyttelijäsuoritukset olivat erittäin hyviä, niin tarinan miespääosa, kummajainen, se vasta upea olikin. Kyseessä on näyttelijä Doug Jones kokovartalomaskissa. Doug Jones on ollut del Toron luottokumppani rooleissa, jotka vaativat vahvaa maskeerausta, mm. Pan’s Labyrinth elokuvan faunina. Jones esittää myös mm. uudessa Star Trek Discovery -sarjassa komentaja Sarua. Kyseessä on siis näyttelijä, jota moni ei varmasti ulkonäöltään tunnistaisi, mutta jonka roolilista on hullun pitkä.

Elisa ja Giles keskustelemassa. Kuva: Twentieth Century Fox Film Corporation

Suurin osa elokuviin tietokoneella jälkikäteen luoduista visuaalisista hirviöistä eivät näytä hyviltä tai millään tavoin aidoilta. Ottakaa muut Guillermolta mallia, näin se tehdään. Kokovartalomaski, jota Jonesin päälle laitettiin aina kuvauksissa tunteja. Ja avot, upean näköinen, persoonallinen, elävä, oikea olento. Jälkitöitä olentoon on toki tehty, mutta mitään ei ole muutettu, vain paranneltu.

Yhden mielenkiintoisen aspektin elokuvaan tuo seksuaalisuus ja erityisesti olennon seksualisoiminen. Alunperinkään elokuvaan ei oltu lähdetty tekemään hirviöstä pelottavaa vaan seksikästä miespääosaa. Ja vaikka tässä tapauksessa miespääosa onkin peitettynä suomuihin, sillä on kidukset ja räpyläkädet, niin siihen on silti saatu kiteytettyä inhimillisyyttä, seksuaalisuutta ja jopa kaunista läsnäoloa. Elokuvan olento on oikeasti seksuaalinen ja jopa vähän seksikäskin huulineen, tiukkoine vartaloineen ja takamuksineen jolla pysäyttäisi luoditkin. Eikä se tuntunut ollenkaan oudolta elokuvan kontekstissa.

Kaikkia Oscar-ehdokkaina olevia elokuvia vielä näkemättä antaisin vaikka kaikkien kategorioiden palkinnot tälle elokuvalle, mutta erityisesti tahtoisin että The Shape of Water saisi parhaan naispääosan, parhaan lavastuksen, parhaat nais- ja miessivuosien ja parhaan ohjaajan Oscarit. Ihmettelen myös miksi elokuva ei saanut maskeerauksesta ehdokkuutta.

Kokonaisuudessaan kaunis satuelokuva, joka ei jättänyt ainakaan omia silmäkulmiani kuiviksi. Koskettava tarina, vahvat näyttelijätyöt ja upea visuaalisuus tekevät elokuvasta yhden hienoimmista rakkaustarinoista vähään aikaan. Annan 4,5/5 tähteä.