Tätä artikkelia kirjoittaessani olen ollut koulukirjastoharjoittelijana neljä kuukautta. Mitä harjoittelu koulukirjastoissa pitää sisällään ja kuinka se eroaa tavallisessa kirjastossa harjoittelussa?

Ensinnäkin en työskentele vain yhdessä kirjastossa, vaan kierrän Oulun alueen peruskouluja sen mukaan, missä koulussa on kulloinkin tehtävää. Olen saattanut yhtenä päivänä matkata Kiiminkiin ja heti toisena Oulunsaloon. Toisekseen harjoitteluun ei kuulu ollenkaan asiakkaisiin liittyvää työtä, en siis lisää tai poista asiakastietoja, vaikka välillä olenkin neuvonut lapsia lainausautomaatin käytön tai jonkin tietyn kirjan etsimisen kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole työharjoitteluni ydintä.

Keskeistä on aineiston hallinta, joka on kunnon nörttihomma. Pähkinänkuoressa työnkuva menee näin: lisään uusien hankintojen tiedot tietokantaan joko uutena niteenä jo olemassa olevaan tietueeseen tai etsin puuttuvan tietueen muiden kirjastojen tiedoista Z39.50-haulla (esimerkiksi Helsingin kirjastojärjestelmä Helmetistä), mikä vaatii joskus mysteerinratkaisukykyä, jotta teoksesta löytää oikean painoksen tiedot. Joskus englanninkielisten teosten kohdalla olen joutunut luomaan kokonaan uuden tietueen, sillä teos on saattanut ilmestyä englanniksi lukuisina erilaisina painoksina ja laitoksina, eikä niistä kaikista ole valmista tietuetta. Lisäksi kontaktimuovitan ja tarroitan uudet teokset lainauskuntoon, sekä poistan tietokannasta kirjoja, joista olemme esimiehenäni toimivan Helena Valtakorven kanssa samaa mieltä, että ne ovat liian huonokuntoisia tai vanhoja aineistoon.

Valtakorpi on toiminut useiden vuosien ajan koulukirjastojen informaatikkona ja hän vastaa koko Oulun seudun koulukirjastoverkon tietokannan ylläpidosta ja aineiston luetteloinnista. Jokaisella koululla on lisäksi kirjasto-opettaja, yleensä äidinkielenopettaja, joka tekee hankintoja ja toimii Valtakorven ja koulun yhteyskanavana. Yhtenä suurena työllistäjänä on uusi ohjelmisto, joka on ollut käytössä vasta parin lukukauden ajan. Uusien oppilaiden lisääminen on yksi syyslukukauden isoimpia rutistuksia. Oulussa oppilaat voivat suorittaa kirjallisuusdiplomin, ja sainkin parissa kirjastossa olla järjestämässä uusia diplomikirjahyllyjä, joista eri ikäryhmien on helppoa poimia luettavaa eri kohtiin: kuvakirjoja, satuja, klassikoita, runoja, helppolukuisia teoksia, sarjakuvaa sekä kertoma- ja tietokirjallisuutta.

Koulukirjastojen teosten kunto ja ikä vaihtelevat suuresti koulujen välillä. Määrärahat ovat pieniä ja uusia kirjoja voidaan ostaa vain muutamia vuodessa. Siksi lahjoitukset ovat tärkeitä. Opettajat, vanhemmat ja ihan kuka vain voi lahjoittaa tarpeettomia, siistejä romaaneja, sarjakuvia ja tietokirjoja koulukirjastoihin. Olen käynyt itsekin läpi omia kirjahyllyjäni ja tehnyt niistä poistoja, jotka lahjoitan muutamalle koulukirjastolle, joissa olen vieraillut ja nähnyt aineistojen tilan. Muutamissa uudemmissa kouluissa lahjoituksia ei kuitenkaan voida ottaa vastaan, sillä sisäilmaonglemat, pöly ja hajusteet voivat pilata kirjoja, eivätkä herkistyneet oppilaat pysty niitä käyttämään. Onneksi Oulussa on tehty paljon kunnostustöitä kouluissa, vaikka lisää terveeksi todettuja sekä kokonaan uusia rakennuksia toki tarvitaan.

Sain harjoittelupaikkani Byströmin nuorten palvelujen kautta. Ilmoitin kesällä 2017 työharjoitteluhalukkuuteni ja elokuussa sain kuulla, että tämä koulukirjastoharjoittelun paikka oli avautunut. Koska paikkaa ei hakenut kukaan muu, minä sain sen. Tämä harjoittelu on ollut todella kiinnostavaa, sillä olen lukiosta valmistumisesta asti halunnut opiskella kirjastonhoitajaksi. Olinkin vuoden ajan työharjoittelijana yhdessä syntymäkaupunkini Kuopion lähikirjastossa heti lukion jälkeen. Tarkoituksenani on vuoden 2018 aikana päästä opiskelemaan Keski-Uudenmaan alueella ammatillista koulutusta järjestävälle Keudalle tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinnon linjalle.

Mitä tästä työharjoittelusta jää käteen? Olen oppinut näiden kuukausien aikana käyttämään Kohta-järjestelmää (esimerkiksi kotiuttamaan eksyneen kirjan takaisin oikeaan kirjastoon eli korjaamaan virheellisiä sijaintitietoja), sekä kontaktimuovittamaan kirjan nopeasti ja siististi. Vaikka aluksi pelkäsin sitä, tykkään siitä nyt paljon – etenkin jos muovina on Pelloplast (kaikkien kirjoja päällystävien rakastama ja vieläpä kotimainen tuote). Lisäksi harjoittelun aikana olen kartuttanut lukulistaa useilla kiinnostavilla teoksilla, joista en ollut kuullut aikaisemmin. Luin esimerkiksi R.J. Palacion Ihmeen sen jälkeen, kun olin muovittanut 30kpl kyseistä teosta.

Vaikka en välttämättä haluaisi tulevaisuuden työni olevan pelkkää tietokannan korjaamista, pidän rutiinista, joka syntyy, kun täydennän esimerkiksi kirjan RDA-kuvailutietoja. Parhaimmillaan olen päivän aikana paukutellut parisataa kertaa näppäimistöstä seuraavankaltaisia rivejä: rdacontent – teksti – txt, rdamedia – käytettävissä ilman laitetta – c, rdacarrier – nide – nc. Ne kertovat, että kyseessä on aineisto, joka on tekstiä, joka ei vaadi erillistä lukulaitetta tai vastaavaa ollakseen käytettävissä – eli kirjaa.

Tähän asti parhaat muistot ovat ensimmäinen koskaan pitämäni kirjavinkkaus Oulun normaalikoululla (alla kuva kirjavinkeistä), sekä erään toisen koulun oppilas, jota autoin kirjastotunnilla. Ensimmäisellä luokalla olevalla tytöllä oli otteessaan todella paksu kirja, helposti yli 400-sivua. Katsoin kirjaa hymyillen ja kommentoin sen kokoa. Tyttö totesi siihen reippaasti, että hän pitää pitkistä kirjoista ja sarjoista, joissa ei ole paljoa kuvia. Mikä ihana lukutoukan alku!