Kirja-arvostelu:  Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta, Usvansyntyinen (osa 1/3).
Julkaisija: Jalava, 2017
Suomentanut Mika Kivimäki

Viimeinen valtakunta on kuolemattoman Lordihallitsijan rautaisessa otteessa. Aatelistolla on perinnöllinen kyky allomantiaan, metalleihin perustuvaan voimaan, jonka Lordihallitsija antoi heidän esi-isilleen uskollisuuden tähden tuhat vuotta sitten. Mutta tuhannen vuoden jälkeen, ovat allomanttiset kyvyt aatelistolla harvinaisia. Skaata taas rangaistaan heidän esi-isiensä petturuuden tähden. Skaalla ei ole allomanttisia kykyä, ellei sitten ole saanut perimäänsä aatelisverta. Tämän pitäisi olla mahdotonta, sillä aateliston ja skaan sekaverisyys on ankarasti kielletty. Valtakunnan hallinnollisena ja uskonnollisena elimenä toimii Teräsministeriö, joka on jakautunut neljään eri Kantoniin. Näistä pelätyin on Inkvisitiokantoni, jonka muodostavat Teräsinkvisiittorit. He ovat tappokoneita, joiden tunnusmerkkinä on tatuointien lisäksi kehossa olevat teräspiikit, joista kaksi lävistävät pääkallon kummankin silmän kohdalta.

Viimeinen valtakunta on synkkä paikka. Suuret tuhkavuoret syöksevät taivalle tuhkaa, joka sataa alas ja mustaa kaiken. Auringon valo värjää tuhkaisen taivaan punaiseksi. Öisin maan valtaa paksu aavemainen usva, jonka sekaan ei kukaan, edes kaikkein rautahermoisimmat, uskalla mennä. Valtakunnan pääkaupungissa, Luthadelissa, elää aateliston, ministeriön virkamiehien ja tavallisen työläisskaa-väestön lisäksi joukko rosvoja, kerjäläisiä ja muita yhteiskunnan pudokkaita.

Kirjan päähenkilö on yksi tällainen katujen kasvatti, vasta 16-vuotias Vin-tyttö. Hänen väkivaltainen veljensä, Reen, on jättänyt hänet häikäilemättömän varaskoplan huomaan. Koplan päällikkö, Camon, suunnittelee uhkarohkeaa keikkaa, jossa huijataan Teräsministeriötä. Vin pärjää ankarissa oloissa Onnensa avulla, jota hän käyttää säästellen. Onnea kertyy varastoon vain hyvin hitaasti, joten sitä ei ole varaa kuluttaa.

Kirjan toinen päähenkilö on Kelsier. Siinä missä katujen varaskoplat tyytyvät ryöväämään toisiaan ja skaa-väestöä, on Kelsierin varaskopla toista luokkaa. He ryöväävät aatelisia heidän omilla keinollaan, tai ryöväsivät siihen asti kunnes Lordihallitsija sai Kelsierin ja hänen vaimonsa kiikkiin. Heidät tuomittiin Hathsinsin Kuilu-nimiseen rangaistuslaitokseen kuolemaan. Kun hänen vaimonsa kuolee, Kelsier pakenee Kuilusta, ja on Luthadelissa taas vauhdissa. Mutta Kuilu on jättänyt häneen jälkensä.

Vin kohtaa Kelsierin kesken Camonin koplan suunnitelmia, ja löytää pian itsensä täysin erilaisesta seurasta, kuin johon hän on tottunut. Kelsierin kopla on ryhmä hyväntahtoisia, huumoria heittäviä ja toisiinsa luottavaa sakkia, ja lähes heillä kaikilla on, huonojen vitsien lisäksi, allomanttisia taitoja — niitä, jotka on skaalta kielletty. Kaiken lisäksi Kelsier suunnittelee kaikkien aikojen keikkaa, jossa Vinillä on merkittävä rooli. Samalla hän voi oppia lisää, mitä hänen Onnensa on.

Myönnetään, että tämä ei ehkä ole täysin objektiivinen arvostelu. Tutustuin Brandon Sandersonin tuotantoon vuonna 2007, kun hänet valittiin kirjoittamaan loppuun Robert Jordanin Ajanpyörä-kirjasarja. Halusin luonnollisesti tutustua millainen tyyppi ja kirjailija valittiin tähän mahdottomalta tuntuvaan tehtävään. Niinpä tilasin ulkomailta asti Elantris- ja Mistborn-nimiset kirjat. Olin myyty. Brandon Sanderson on tunnettu innovatiivisista taikasysteemeistä, jotka tuntuvat yhtäaikaa loogisilta ja mystisiltä. Myös yllättävät juonenkäänteet ja viimeisten kappaleiden vyöryrytys (“sanderson avalanche”) ovat hänen tavaramerkkinsä. Taitavasti tehty tapahtumien ja kohtaloiden vihjaaminen, eli ennakointi, on erityisesti mainittava Sandersonin kohdalla. Tämänvuoksi Sandersonin kirjojen uudelleen (ja uudelleen) lukeminen on parhainta hupia — niistä löytyy jokaisella lukukerralla, jotain uutta.

Olen odottanut tämän kirjan suomennosta siis 10 vuotta. Saatuani kirjan käsiini, hämmästelin sen paksuutta (s.608), ja myös hienoa ulkonäköä. Minulla on kirja englanninkielisenä sekä sähköisenä että pokkarina, joten kovakantinen kirja tuntui käteen hyvältä. Suomalaiseen versioon on valittu Englantilaisen Gollancz Publishingin kansi, jonka on tehnyt Sam Green. Pidän Gollanczin/Greenin kansien yleisilmeesta mutta pakko mainita, että kannen Usvansyntyinen näyttää enemmän ankeuttajalta, kuin taidokkaalta maata ja ilmoja viilettävältä taisteljalta.

Viimeinen valtakunta on ensimmäinen osa Usvansyntyinen-trilogiaa (Mistborn). Kirja on Sandersonin toinen julkaistu teos (Elantrisin ollessa ensimmäinen), ja se on alunperin julkaistu vuonna 2006. Suomessa seuraavat kaksi osaa julkaistaan kustantajan mukaan vuonna 2018. Koska kirja on vasta toinen julkaisu, eivät edellä listatut kirjailijan tavaramerkit ole kirjassa niin vahvasti mukana. Viimeinen valtakunta välttää hyvin ensimmäisten osien helmasynnin, eli maailman, henkilöiden, taikasysteemin ynnä muun infoähkyn. Vain paikoittain allomantian esittelyssä oli päälle liimauksen tuntua, mutta se saattoi johtua myös siitä, että olen lukenut kirjan ehkä 100 kertaa, tosin englanniksi. Myös dialogi on paikoin selittelyä, hieman väkinäistäkin. Osittain tähän vaikuttaa suomennos. Kun luen englanniksi, ymmärrän kaiken hyvin suorana “puhekielenä”. En ehkä myöskään tunnista aivan kaikkia englannin kielen vivahteita. Siksi teksti tuntui suomennettuna paikoin hieman korkealentoiselta, jopa vanhahtavalta. Mutta muuten suomennos oli tasalaatuinen ja hyvin tehty.

Oli mainiota lukea kirja suomeksi. Kirjan kerronta on melko nopeaa ja helppoa luettavaa, mikä on tyypillistä Sandersonille. Kirjan tematiikka kiertelee luottamuksen (tai sen puutteen), uskon ja toivon ympärillä, eivätkä ratkaisut ole helppoja tai genrelle tyypillisiä. Näennäisen kevyt kerronta peittää monta kerrosta, ja antaa mahdollisuuden sekä jäädä pohtimaan syvällisempiä tai tyystin ohittaa ne ja vain nauttia actionistä. Tämä taito, joka näkyy jo tässä kirjassa hyvin, on Sandersonilla vain jalostunut vuosien varrella.

Hieman taikuudesta, kun fantasiakirjasta on kyse. Aatelisten taikavoima, Allomantia, on siis kyky, jossa keho käyttää tai polttaa metalleja. Allomantikolla on kyky polttaa joko vain yhtä metallia, jolloin hän on Usvalainen, tai kaikkia metalleja, jolloin hän on Usvansyntyinen. Välimuotoja ei ole. Allomantia toimii niin, että hienot metallihiutaleet tai -jauho juodaan nesteen kera, minkä jälkeen metallivaranto on allomantikon käytettävissä.

Puhtaalla metallilla ja sen seos-metallilla on vastakkaiset ominaisuudet. Esimerkiksi puhdasta rautaa polttamalla allomantikko voi vetää metalleja itseensä kohti, kun taas raudan ja hiilen seos-metallia, terästä, polttamalla voi työntää itseään metallista pois. Puhdasta sinkkiä polttamalla voi yllyttää (tai nostattaa) kohteen tunteita, ja sinkin ja kuparin seos, messinki, taas tyynnyttää niitä. Metallit ja niiden vaikutukset on kuvattu lyhyesti kirjan lopussa (huom! ikävästi kirjan viimeinen sivu on samalla aukeamalla, tästä iso spoileri-miinus taittoon). Allomantia on helppotajuinen ja se vaikuttaa selitettynä yksinkertaiselta, jopa tylsältä mutta se on kaikkea muuta. Hämmästyttävän paljon eri vivahteita ja käyttökohteita Sanderson saa niistä irti. Allomantikkojen taistelukohtaukset ovat kirjan parasta antia (vaikken itse ole edes niiden erityinen ystävä!).

Toivottavasti Brandon Sanderson saa uusia ystäviä Suomesta tämän kirjasarjan myötä.

Linkit:
http://www.brandonsanderson.com
Lukunäyte (pdf)

Kirjasta on saatu arvostelukappale kustantajalta.