tahtiviima2Ensimmäiseksi huomioni kiinnitti Arren Zherbinin tekemä upea kansi. Räjähtävä tähti muodostaa kannelle selkeän kehyksen, ja kuvan astronautti yrittää turhaan tavoittaa katkennutta turvavaijeriaan. Kansi kuvaa hyvin kirjan sisältöä, sillä kokoelman novellit ovat lopulta hyvinkin synkkiä. Päähenkilöille ei kannata odottaa perinteistä onnellista loppua, mutta kuten takakannessa mainitaan, he saattavat muuttaa maailmaansa silti paremmaksi paikaksi. Lukukokemus ei siis suinkaan ole ahdistuksen suossa tarpomista ja novellit on kirjoitettu hyvin viihdyttävällä tyylillä. Huumori pilkahtelee siellä täällä, henkilöt käyttävät ronskia puhekieltä, ja hahmojen ongelmat ovat tarpeeksi vieraannutettu lukijan arkielämästä, jotta niihin voi uppoutua ilman suurempaa maailmantuskaa.

Kuusi kokoelman kahdeksasta novellista on julkaistu jo aiemmin. Julkaisualustoja ovat olleet suomalaiset spefi-lehdet, äänikirjana julkaistu novellikokoelma Kun kansilaudoille liukui lohikäärme sekä Osuuskumman aaveantologia Ruumiittomat. Jos lukija siis seuraa edes kursorisesti suomalaista spekulatiivisien fiktion julkaisutoimintaa, on hän saattanut törmätä kokoelman novelleihin aikaisemminkin. Itselleni aiemmin tuttuja olivat Janus ja Chudakovin aaveet, jotka kummatkin ovat olleet Atorox-ehdokkaita.

Suosikkini kokoelmasta olivat surrealistinen ja yllätyksellinen Avaruustrippi sekä haikeatunnelmainen, etsivätarinoiden tyyliä henkivä Chudakovin aaveet. On myös mielenkiintoista, että jälkimmäinen tuntuu sijoittuvan samaan maailmaan kuin kokoelman toinen novelli Steelen ruukki. Päähenkilö tapaa ohimennen hostellissa Mira-nimisen naisen, joka kertoo olevansa matkalla ruukkiin metalleja louhimaan. Asiaa ei avata sen enempää, mutta Steelen ruukissa käy ilmi, että ruukin vanhakantaisen omistajan mukaan metallityö ei ole naisille sopivaa työtä. Mira on siis saanut joko väärää tietoa työmahdollisuuksista tai on matkalla eri paikkaan. Tämä jäi kiinnostamaan minua siinä määrin, että toivottavasti Suntila päätyy kirjoittamaan joskus myös Miran tarinan. Steelen ruukki olisi kuin kotonaan Osuukumman steampunk-kokoelmissa teemojensa puolesta, mutta omaan makuuni se oli liiankin lohduton tarina. Se oli myös kokoelman pisin novelli ja olisi senkin takia kaivannut hieman kevennystä.

Harmillisesti yhdessäkään novellissa päähenkilönä ei ollut naista ja tarinoissa esiintyvät hiemankaan merkittävät naiset määriteltiin aina miespuolisen päähenkilönsä kautta. He olivat kaikki äitejä, vaimoja tai romanttisia kumppaneita. Vaikka he välillä tekivätkin yllättäviä valintoja muiden mielipiteistä välittämättä, heidän toimiensa motivaatiot tuntuivat kuitenkin kaikki kietoutuvan päähenkilöiden ympärille. Positiivista novelleissa oli ihmisten erilaisuuden kirjo: kaikki kohdatut henkilöt eivät ole valkoihoisia ja polyamoria ja suhteet saman sukupuolen kanssa eivät ole kummastuksen kohde ja transhumanismiakin käsitellään.

Kaiken kaikkiaan Tähtiviima on mielenkiintoinen kokoelma tieteisnovelleja, joissa lähitulevaisuuden teknologiaa ja maailmoita on kuvattu mukavan yksityiskohtaisesti. Vierauden tunne on saatu aikaan ilman ylenmääräistä teknopälpätystä, mutta teknologiaa on kuvattu tarpeeksi tarkasti, jotta se on uskottavaa. Kokoelma on nopealukuinen ja suurin osa novelleista sopii pituudeltaan esimerkiksi bussissa luettaviksi. Suosittelenkin Tähtiviimaa kaikille hieman synkemmän suomalaisen scifin ystäville!

Tekijä: Shimo Suntila

Julkaisija: Osuuskumma

Julkaistu: Kesäkuu 2016

Kansi ja kansitaitto: Arren Zherbin

Kirja on saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.