14315726_10154596834801473_1534810098_oUuden harrastuksen aloittaminen voi olla hyvinkin jännittävää. Etenkin uuden nörttiharrastuksen, johon kuuluu paljon materiaalia, erilaisia tarinoita, pukeutumista, kasa uusia tuttavuuksia ja tietenkin vielä heittäytymistä joksikin aivan toiseksi. Monet ovatkin tarvinneet harrastuksen aloitukseen jonkun, joka on kokeillut itse harrastusta, ja jonka kanssa on helpompaa lähteä kokeilemaan hommaa. Kaikkea ei voi kuitenkaan aina tehdä kavereiden kanssa, joten nyt nörttitytöt ovat koonneet yhteen vinkkejä larppauksen aloitukseen sekä kertoneet omia tarinoita ensimmäisestä pelistään. 

Tässä ensin nörttityttöjen vinkkejä siitä, kuinka ensimmäiseen larppiin kannattaa lähteä valmistautumaan.

Tutustu…
– Tutustu osoitteeseen larp.fi. Sieltä löytyy perustietoja larppauksesta ja larppaajan tärkein apuväline eli larpkalenteri. Kalenterilla on myös fb-sivu.

– Tutustu pelin nettisivuihin huolella ennen kuin lähetät ilmoittautumisen.

– Tutustu kontkateihin ennen peliä ja juttele heidän kanssaan. Mene pelaajatapaamiseen, jos sellainen järjestetään tai ole yhteydessä sähköpostilla tai vaikka facebookin chatillä tärkeimpiin kontakteihin.

– Pelipaikoille mennään usein yhteiskyydeillä. Lähde rohkeasti mukaan kimppakyytiin, jossa tutustuu myös kanssapelaajiin.

Pyydä apua…
– Pelinjohdolta voi aina pyytää vinkkejä siihen, miten valmistautua. Pelinjohtaja nimittäin tietää parhaiten miten juuri kyseiseen peliin kannattaa valmistautua, eli esimerkiksi minkälaisia asioita kannattaa hahmomateriaaleista erityisen tarkkaan painaa mieleen ja mitkä asiat ovat käytännön kannalta erityisen tärkeitä.

– Jos on menossa ekaan peliin ihan yksin, ilman entuudestaan tuttuja kavereita, on ihan hyvä pyytää itselleen jotain mukavaa tukihenkilöä/mentoria off-game ajalle jos vieraaseen porukkaan tuleminen jännittää. Pelinjohtajalla on paljon tekemistä, eikä hän voi olla uuden pelaajan kanssa ihan koko ajan. Tällaisen kaverin voi toki pyytää myös jo ennen peliä mukaan proppiostoksille tmv. koska kaikki on yhdessä kivempaa ja helpompaa!

Kerro hahmotoiveesta
– Ilmoittautumisen yhteydessä kysytään usein hahmotoivetta. Voit pohtia seuraavia asioita, mutta kaikkiin ei ole pakko vastata. Tärkeintä on kirjoittaa ennemminkin ideoita asioista, joita haluaisi kokea, eikä tietää suoraan mitä haluaa pelata. Kerro myös mitä et halua pelata. Pohdi esim:
– Minkä ikäinen hahmo saisi olla, teini, aikuinen, vanhus?
– Haluatko, että hahmosi on tunnettu hahmo vai ei.
– Haluatko hahmolle paljon tai vähän kontakteja. Kontakteja opetellaan kyllä vielä etenkin pelipaikalla kovaa vauhtia eli ei haittaa jos ihan kaikkia ei muista ulkoa viikkoja ennen peliä.
– Aktiivinen vai reaktiivnen hahmo eli haluatko olla ite tekemässä paljon aloitteitta asioihin vai sellaisen hahmon, joka vedetään mukaan juoniin.
– Ihmissuhteet, eli haluatko romantiikkaa, perhesuhteita, surua, vihaa, ystävyyttä, katkeruutta, iloa yms.
– Haluatko pelata yksin vai ryhmässä. Onko mahdollista saada vaikka yksi best friend vai oletko mielummin sellainen yksin kaiken herra, jolla on paljon kätyreitä.
– Hahmon suhtautuminen asioihin. Välinpitämätön vai kiinnostunut pelin aiheista kuten politiikasta.
– Hahmon vaikeat asiat. Haluatko pelata hahmoa, jolla on vaikka historia väkivallan, hylkäämisen tai hyväksikäytön kanssa.
– Hahmon mielenterveys. Haluatko hahmon, joka on täysin kiinni nykymaailmassa vai enemmän omissa maailmoissa olevan.
– Proppautuminen. Kuinka paljon haluat panostaa proppeihin eli hahmon asustukseen ja meikkeihin. 

Muista…
– Jos mikään mietityttää/epäilyttää/you name it, niin rohkeasti yhteys pelinjohtoon.larp

– Peliä ennen tulee usein jännistystä kokeneillekin pelaajille. Auttaa, kun tuntee olevansa hyvin valmistautunut. Lue materiaalit ajoissa, tee vaatteet tai vaatehankinnat hyvissä ajoin etukäteen ja testaa niitä päälle. Harjoittele peliä varten suunnittelemaasi meikkiä tai muuta lookkia.

– Nuku tarpeeksi ennakkoon. Tätä ei voi painottaa liikaa. Silti usein viimeisen yön käyttää viimeisiä proppeja ommellessa tai viimeisiä kontakteja opetellessa. Opettele siis myös nukkumaan vaikka kuinka jännittäisi.

– Pelin jälkeen voi olla haikeita fiiliksiä tai innostusta, joten mahdollisuus jutella jollekin kaverille voi olla kiva pelin jälkeen. Silloinkin ois hyvä saada tarpeeksi unta ennen kouluun tai töihin menoa. Ei kannata ehkä sopia mitään superintensiivistä heti pelin jälkeiselle päivälle.

– Juo paljon vettä. Juo vettä pelissä aina kun siihen on mahdollisuus. Pitkän pelin parissa helpostu hurahtaa useita tunteja ja pieni mutustus ja veden juominen ovat tärkeitä, jotta homman jaksaa loppuun asti.

– Pelin jälkeen on hyvä jutella asioista vielä kontaktien kanssa. Moni kokemus voi olla intensiivinen ja puhuminen pelin jäljeen auttaa purkamaan peliä.

– Muista, että hahmo ei ole sama asia kuin pelaaja eli tutustu kanssapelaajiin myös ilman hahmoa. Hahmo voi tehdä asioita, jotka eivät ole pelaajalle itselleen ollenkaan luontevia ja sama toisin päin.

Ole rohkeasti ensikertalainen…
– Voit kertoa lähimmille kontakteille (tai ainakin pelinjohdolle) olevasi aloittelija niin muut osaavat huomioida sinua paremmin pelatessa. Kaikilla on joskus ollut se eka peli ja kokeneemmat pelaajat kyllä ottavat aloittelijat hyvin huomioon kun tietävät heistä.

– Älä turhaan opettele kaikkea maailmatietoa ulkoa. Kukaan ei osaa niitä. Niiden tarkoitus olla maailmaa syventäviä asioita, jotka auttavat pelaajaa pääsemään hahmoon, niitä ei ole tarkoitettu vaihtoehtotodellisuuden tenttimateriaaliksi eli ulkoalukua ei tarvitse tehdä. Muutaman kerran materiaalien läpiluku riittää jo mainiosti.

– Kysy, kysy, kysy. Peliä varten on usein facebookissa oma pelaajaryhmä, jossa kanssapelaajat auttavat myös käytännön asioissa.

Nyt nörttitytöt kertovat, kuinka ovat päätyneet aloittamaan larppauksen. Kommenteissa voit kertoa oman tarinan.

Pelasin kaverin houkuttelemana hyvin vapaamuotoisia foorumiroolipelejä pari vuotta ja kirjoitin (kuten kaikki kaveritkin) fantasia- ja skifiteemaisia tarinoita. Genre oli siis tuttu, mutta kyllä ensimmäiset pelit hirvitti. Kaikkien muiden propit oli niin paljon parempia, en koennut osaavani eläytyä tai näytellä ja unohtelin koko ajan yksityiskohtia. Asiaa ei auttanut se että ekat larppini olivat myös aloittelevien pj:den larppeja joten mitään erityistä aloittelijaystävällisyyttä ei ollut ajateltu. Toisaalta oli mukava kasvaa samassa porukassa niin pelaajina kuin PJ:nä.

Koska pikkukylällä larppiseuraa ei ollut eikä budjetti antanut periksi reissata foorumiropekavereiden luo jatkuvasti, pelit piti aika pian järkätä itse. Kolmen kirjoittajan porukka oli täydellinen paikka hioa taitoja niin pelaajana kuin PJ:nä ja hissukseen siitä sitten kasvettiin harrastukseen.

Totta puhuen jännitän larppeja edelleen. Ja edelleen kaikkien muiden propit ja kaikki on niin paljon hienompaa. Mutta kyllä sitä silti uskaltaa paremmin lähteä kun tuntee tyyppejä ja tietää miten larpit noin niinko suunnilleen yleensä menee.

Nuppu

Aloitin joskus parikymppisenä. Vuosi tais olla 1995 tai 1996. Olin harrastajateatterissa, ja mukana oli yks tyttö joka houkutteli mukaan. Kivaa oli! Harrastin puoliaktiivisesti ehkä viis vuotta ja lopetin, kun mun kaikki hahmot rupes olemaan sarjaa “äiti, joka yrittää saada tyttärensä hyviin naimisiin”. Onneksi tästä ollaan nykyään jo pääsemässä eroon.

Riikka

Olen jollain tasolla haaveillut larppauksesta ihan lapsesta saakka ennen kuin tokana yliopistovuonna lopulta uskaltauduin mukaan. Olin monesti lueskellut larp-kalenteria, mutta koska harvojen pelien aiheet vaikuttivat mielenkiintoisilta, en tullut lähteneeksi.

Hiljalleen tutustuin moniin larppaajiin muiden nörttihommien kautta, ja olin fuksivuonna ilmoittautunut yliopiston roolipelikerhon maililistalle. Siellä sitten mainostettiin aloittelijoille suunnattua peliä, Salatieteellisen tiedekunnan fuksisuunnistusta. Peli-idea kolahti heti, peli pelattiin Helsingissä eikä maksanut paljon. En paljoa aikaillut ilmoittautumisen suhteen.

En oikeastaan muista, jännittikö peli kovin paljon. Tiesin aika hyvin mitä odottaa kavereiden kautta ja netistä lukemani perusteella, ja pöytäropejakin oli tullut pelailtua. Peli-idea oli aivan mahtava aloittelijapelille, koska kaikki fuksihahmojen pelaajat saivat aivan rauhassa olla pihalla ja unohdella toistensa nimiä ja muita juttuja. Olisi ehkä pelottanut enemmän mennä johonkin vähemmän aloittelijoille suunnattuun peliin.

Aino

Olin nuori, 10-11 kun äitini oli kuullut että meidän kaupungissa oli roolipelikerho, puhui siitä minulle. Oli aivan vakuuttunut että se olisi minun juttuni. Olin silloin toivottoman ujo ja en todellakaan uskaltanut sinne kerhoon mennä. Olisikohan ollut vajaa vuosi eteenpäin kun törmäsin sanaan “liveroolipeli” ja kiinnostuin. Irkissä sitten mainitsin asiasta ja eräs sieltä tuttu tyttö oli ajatellut menoa Hippilarppiin (numeroa en muista, kauan sitten) ja päätimme ilmottautua yhdessä. Pääsimmekin sinne. Muistan yhä sen jännityksen ja sen kuinka monta kertaa olin ilmoittaa etten lähde. Onneksi äiti oli todella kannustava ja auttoi vaatteiden etsimisessä, lainasi jopa yhtä kohtalaisen arvokasta inkakoruaankin.
Peliä edeltävänä yönä en nukkunut kunnolla, äiti joutui viemään minut juna-asemalle kun olin niin jännittynyt. Suorastaan pelotti. Tapasin kaverini sovitussa paikassa ja toisiamme tukien ja kannustaen sitten pääsimme sovittuun tapaamispaikkaan. Olin jännityksestä kankea ja en saanut ujoudelta paljoa sanottua, mutta kun kuljimme joukkona kohti puistoa, jossa peli pidettiin, aloin sulaa. Nämähän olivat ihan ihmisiä, mukaviakin vielä ja puhuivat minun kieltäni. Ensimmäinen kerta internetin ulkopuolella kun joku tiesi Tarun Sormusten Herrasta ja oli lukenut sen! Peli jännitti ja taisi alkupuoli mennä enemmän koheltaen kuin pelaten, mutta pääsin jossain määrin hahmoon ja larppikärpänen pääsi puremaan.
Kuukauden päästä siitä ilmottauduin jo seuraavaan peliin ja sillä tiellä yhä ollaan.

Jenni

Eräs kaveri aloitti larppauksen joskus kun oltiin yläasteella, en muista tarkemmin. Kuuntelin aina juttuja ja silloin kiinnostus hommaa kohtaan alkoi. Jossain vaiheessa yläasteen ja lukion kohdilla kaveri oli järkkäämässä omaa peliä, johon mun piti tulla mukaan, mutta se peruuntui ja en koskaan lähtenyt mihinkään muualle. Kesti yliopistoon asti ennen kuin uskalsin yrittää uudelleen. Selasin kuitenkin aina välillä kaverin hypettämiä harmaasusien nettisivuja.
Liityin jo heti fuksina yliopiston roolipeliyhdistykseen ja aloin selata satunnaisesti larp-kalenteria. Tässä vaiheessa olin jo tutustunut useisiin henkilöihin sivuavien harrastusten kautta, kuten historiallisen tanssin. Kavereiden suosittelemana ja houkuttelemana sain viimein ilmoittauduttua ensimmäiseen peliin, joka oli muistaakseni pahan tuulen suunta. En kuitenkaan päässyt peliin ja taas iski epäusko siitä, että uskaltaakohan tätä ollenkaan. Tuntui kauhealta vaivalta käydä läpi kaikki ilmolomakkeiden kysymykset ja käyttää useita päiviä asian murehtimiseen ja sitten jäädä ulkopuolelle.
Onneksi yliopiston roolipeliseura sattui järjestämään samana syksynä fuksilarpin, jota suositeltiin juuri aloittelijoille. Lähdin mukaan ja näin “Paremman huomisen tähden” oli ensimmäinen larppi, johon osallistuin vuonna 2006. Peli oli kaupunkipeli, jossa en päässyt tekemään ihan kauhean paljon asioita ja olin varmaan puolet pelistä ihan pihalla, että mitä tapahtuu, mutta sen jälkeen uusiin peleihin lähteminen helpottui. Seuraavaan peliin lähdin jo muutaman kuukauden päästä.

Melli

Lukion ekaluokkien aikaan, 90-luvun jälkipuolella, ystävä kertoi lukeneensa jutun joistain boffotreeneistä. Kiinnosti mut ujostutti. Jotenkin asiat eteni kuitenkin siihen, että ystäväni järjesti jotain kautta tutun, vähän kokeneemman larppaajan kanssa pelin.

Muistan kun sain hahmon. Silloin paistoi aurinko. Hahmo oli vajaa aanelonen. Se oli nimeltään Jaram, nuori soturitar, joka oli matkalla siskonsa kanssa, paossa tekemäänsä itsepuolustustappoa (aika edistynyttä 90-luvun naishahmoksi). Ompelin sille tunikan. Meillä oli boffotalkoot ystävän autotallissa, mentiin Hertsikan Etolaan hakemaan tarvikkeita (“Öö meillä on putkiremontti.” “Ai teettekö pehmomiekkoja?”). Sain jessen asettumaan nätisti.larp

Peli pelattiin Suomenlinnassa. Etukäteen jännitti. Mulla oli se tunika ja kiinantossut ja bofferi. Paha velho uhkaili kosteassa luolassa. Oli kiukkuinen haltiaprinsessa ja örkkejä ja ritareita. Aurinko paistoi.

Paluuta ei ollut, vaan siitä jatkoin tutuksi tulleiden kanssa peleihin, sitten historiallista tanssia, sitten itse tekemään pelejä. Tästä on parikymmentä vuotta nyt. Ei ole liioittelua sanoa, että tuo oli yksi isoimmista käänteistä mun elämässä, niin paljon se on vaikuttanut harrastuksiin, kaveripiiriin ja läheisiin ihmissuhteisiin.

Mun aloittamista helpotti se, että ystävä järjesti pelin nimenomaan tietylle porukalle ja että mukana oli joku kokeneempi. Sitten tehtiin lisää omalla porukalla, vaikka menikin välillä metsään. Jos mun olis pitänyt mennä yksin vieraaseen peliin vieraiden ihmisten kanssa, tuskinpa olisin mennyt. Olin erittäin potentiaalista materiaalia myös Keskiaikaseuralle ja Harmaasusille, joiden kummankin liepeillä kurkkailin vähän, mutta koin tunnelman eksklusiiviseksi, joten ne jäi.

Niina

Yläasteella poikakaverini oli käynyt hienosti lavastetussa Wanderer II -nimisessä cyberpunk/avaruuslaiva-scifi-pelissä toisella paikkakunnalla. Peli oli tuolloin tietääkseni Pohjoismaiden suurin. Ihastelin verkosta kuvia pelaajien asuista.
Pääsin itse pelaamaan, kun poikakaveri järjesti kavereineen Jyväskylässä Wanderer-sarjan innoittamina cyberpunk-pelejä perustamansa Söpömetsän pikku pallukat -ryhmän nimissä. Ajattelin, että olenko nyt nolo häntä matkiva myöhäisherännäinen, kun larppasin ekaa kertaa, muistaakseni vuonna 1996.
Ensimmäinen peli oli tuolloin varsin tyypillinen: jonkin yhdistyksen mökillä oli cyberpunk-baari, jossa synkän tulevaisuuden muoti näytti varsin samalta kuin 90-luvun goottimuoti: nahkaa ja pvc:tä. Peli päättyi villiin ammuskeluun softair-aseilla ja lähes kaikki kuolivat. Suojalaseja ei tuolloin vielä tajuttu laittaa päähän ja pelinjohtoa taisi harmittaa, että juoni jäi ammuskelun jalkoihin.
Mutta kyllä siitä sellaiset adrenaliinisävärit sai, että kotona pelin jälkeen istuin suihkun alla lattialla ja paloin jälki-innostuksesta päästä pelaamaan lisää.
Mitä opin: se ajatus on ihan turha, että uutena oleminen olisi mitenkään noloa. Ei ole. Se on vain se epämukavuusalueelle menemisen kynnys. Kokemukseni sanoo, että aina se on joka asiassa kannattanut ylittää ja käydä kokeilemassa uusia asioita ennemmin kuin surra vuosia myöhemmin, että miksi en kokeillut nuorena jotain kiinnostanutta harrastusta tai tapahtumaa.

Suvi

Jos ihan kaikki lasketaan, ihan ensimmäisenä larppinani lähdin 2005 kahden kaverin kanssa Suomenlinnaan pelaamaan silloisen foorumiroolipelimme hahmoja. Sinisten korvien ja häntien kera. Mitään kirjoitettua materiaalia ei ollut eikä juuri juontakaan, mutta hauskaa oli. Varsinaisesti aloitin larppaamisen 16-vuotiaana lukiossa löydettyäni oikean kaveriporukan – eka peli oli vampyyripeli, ja äiti oli ihan kauhuissaan, että mihin sä oikein olet menossa… Sen jälkeen suhtautuminen onneksi aika nopeasti rauhoittui kun vaikuttikin olevan ihan turvallinen harrastus, vaikka oudolta kuulostikin. En muista, että peliin lähteminen olisi mitenkään ihan hirveästi jännittänyt. Tietysti sitä mietti, että osaanko nyt varmasti, mutta hahmo oli sopivan rauhallinen aloittelijalle ja porukka tuttua. Hyvä, toimiva peli, jäi hyvä fiilis, siitä se sitten lähti. Nyt lähestytään sadatta peliä.

Laura

Aloitin larppaamisen vuonna teini-ikäisenä, taisin olla noin 15-16 vuotias. Ensimmäinen larppi, johon osallistuin oli meidän kaveriporukalla tekemä. Kenelläkään ei oikein ollut mitään ideaa siitä miten larppeja kirjoitetaan ja toteutetaan, mutta saatiin muun muassa yläasteen käsityönopettaja innostumaan ja kannustamaan projektissa, jolloin saatiiin hankkia kankaat koulun rahoilla ja ommella vaatteet kässäntunnilla. Ensimmäinen peli, johon ilmoittauduin oli Kesäyön Kronikat II. Pelaajamäärä oli aika suuri ja joillain oli (minun näkökulmastani) tosi hienoja pukuja. Muiden järjestämässä isossa pelissä tulivat näkyville myös yhteisön sisäiset valtarakenteet ja sosiaalisen pääoman käyttö. Piti tietää tiettyjä juttuja ja mielellään tuntea tiettyjä tyyppejä. En tiedä millaisena isot pelit näyttäytyvät tänä päivänä larppaamista aloittaville. Itselläni oli tosi kiva kokemus ja jatkoin harrastusta, olen sittemmin myös kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa pelejä. Helppo lähestyttävyys on tullut mulle tosi tärkeäksi omissa peleissä, osittain sosiaalialan koulutustaustankin vuoksi.

Tanja

Ystäväni tallilla luki yläasteella myös minun laillani fantsua ja scifiä ja päätyi mukaan Tolkien-seuran toimintaan. Minä en olisi voinut kuvitellakaan saavani lupaa harrastaa 60 km päässä Helsingissä, joten lähinnä kuuntelin kateellisen ihastuneena toverini tarinoita. Kun hän 15-vuotiaana löysi Pääkaupunkiseudun Roolipelaajat -nimisen porukan ja alkoi larppaamaan, hinkuni päästä mukaan kasvoi entisestään. Vihdoin keksin keinon: lukiourani ensimmäisen vuoden syksyllä 1995 järjestettiin (tietenkin) Nuuksiossa Erynbar II: Lesin metsä -niminen peli. Kirjoitin paikallislehden nuortenpalstalle juttuja ja sain vanhemmiltani luvan lähteä larppiin lehtijutun kirjoittamisen varjolla. Peli oli perusfantsua, mutta tajuntani räjähti – muistan edelleen varsin hyvin aatelisneitohahmoni ja pelin tapahtumat. Sille tiellehän sitten jäinkin. PKSRP muutti pian nimensä pian Harmaasusiksi ja minunkin pelaamiseni keskittyi enimmäkseen historia-aiheisiin. Susista muotoutui pelkän larppiporukan lisäksi historianelävöittämisyhdistys, joka toi toimintaan myös kaipaamaani vakavuutta. En osaa sanoa, larppaisinko enää, ellen olisi myös niin vahvasti mikrohistorian ja elävöittämisen ystävä – larpatessa historian tapahtumat näyttäytyvät konkreettisina ja omakohtaisina.

Tiuku