Roald Dahlin syntymästä on kulunut tässä kuussa sata vuotta ja tämän kunniaksi Nörttitytöt arvostelevat kirjailijan rakastetuimpia klassikkoja. Tämän teoksen kanssa oli allekirjoittanut jännän äärellä, sillä kyseessä on lapsuuteni ehdoton lempikirja. En juurikaan muistanut juonenkäänteitä tai muitakaan yksityiskohtia, muistin vain fiiliksen jota vaahtosammuttimen kokoisena koin kirjaa lukiessani – jännityksen ja kiinnostuneisuuden sekaisen hurmion. On kulunut kuitenkin varmaan jo kaksikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi olen kirjan kahlannut. Eräässä pidemmän matkan bussissa koppasinkin nyt Noidat kätösiini ja nostalgiatrippi sai alkaa.

kpn

Kuka pelkää noitia ei ole satu, vaan se on tarina oikeista noidista. Oikeat noidat eivät pukeudu viittoihin ja tötteröhattuihin, eivätkä ne lentele ympäriinsä luudalla. Oikeat noidat pukeutuvat herttaisiksi rouviksi, ja tämä valeasu on omiaan viilaamaan pikkulapsia linssiin. Sillä mitään muuta eivät oikeat noidat vihaa yhtä paljon kuin lapsia ja heillä on karmean viekkaita suunnitelmia päästä näistä haisevista otuksista eroon. Kuka pelkää noitia -tarina esitteleekin todelliset sankarit, kun noitien vuosikokoukseen osuvat isoäiti ja poika päättävät tuhota tämän kaamean joukon näitä vastenmielisiä noitia.

Kirjan päähenkilö on kahdeksanvuotias poika, joka menettää vanhempansa traagisessa onnettomuudessa. Pojan huoltajaksi tulee tämän norjalainen isoäiti, ja testamentissaan pojan vanhemmat toivovat parivaljakon asettuvan kotikonnuilleen Suomeen. Kouluvuosi sujuu verkalleen ja kesälomalla isoäiti ja poika lähtevät lääkärin suosituksesta meri-ilmanalasta nauttimaan Hankoon. Sattumoisin heidän hotellissaan on käynnissä myös suomalaisten noitien suuri vuosikokous ja jopa Mahtava Ylinoita on paikalla. Noitien tunnusmerkit, eleet ja tavat kuvataan kirjassa niin elävästi, että lukiessani muistan, kuinka kahdenkymmenen vuoden takainen versio itsestäni tämän on kokenut. Hyvä kirja menee luihin ja ytimiin, ja se tekee sen jo lapselle. Aikuista lukijaa ilahduttaa suunnattomasti kaikista tummista sävyistään huolimatta kirjan tietynlainen melankolinen toiveikkuus ja suunnaton isoäidin ja pojan välinen rakkaus, jota useissa kohtauksissa kuvataan.

Roald Dahl on lastenkirjallisuuden Tim Burton – mielikuvituksellinen gotiikka kohtaa molempien tuotannoissa ja onhan Burton ohjannut Dahlin kirjan Jali ja suklaatehdas elokuvaversioksikin asti. Kuka pelkää noitia oli juuri niin nostalginen lukea kuin toivoinkin, ja jopa yllättävän hurja juonenkäänteissään. Kirja ei pelkää mässätä inhottavuuksilla. Toisaalta teksti ei mene överiksi enkä epäröisi suoda omienkaan lasten sitä lukea. Tämä nide jää pysyväksi osaksi kirjahyllyäni.

Arvostelukappale saatu kustantajalta.