Tyttö sinä olet... -kirjan ihastuttava kansi

Tyttö sinä olet… -kirjan ihastuttava kansi.

Takakansi julistaa, että kyseessä on “Voimakirja kaikille tytöille”, joten pitäähän Nörttityttöjen tämä katsoa läpi.

Kirjailija Jenni Pääskysaaren mukaan kirja on tarkoitettu tytöille, ja olen tästä samaa mieltä. Itselleni, 30-vuotiaalle naiselle, osa näistä oli joko itsestäänselvyyksiä tai jo taakse jäänyttä elämää. Silti minuakin puhuttelevia osioita löytyi. Pituutta kirjalla on sellainen 140 sivua, joten tuo menee kätevästi käsilaukussa, repussa tai vaikka vähän isommassa taskussa.

Kirja on jaettu osioihin kuten “Rakastettava”, “Älykäs”, “Tytär”, “Feministi”, “Erilainen” ja “Rehellinen”. Luvut ovat parin sivun mittaisia, ja väleistä löytyy tarvinoita inspiroivista naisista, kuten vuoden 2014 lumilautailun olympiahopeamitalisti Enni Rukajärvestä, sekä sitaatteja kuuluisten naisten sanomisista, kuten Maya Angeloun “Olen nainen Ilmiömäisesti. Ilmiömäinen nainen, se olen minä.”. Lisäksi Nana Sjöblomin kuvitus on todella kaunista kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Teos on helppo lukea ja suosittelisin sitä ehdottomasti jokaiselle yli 10-vuotiaalle tytölle. Osa jutuista on sellaisia, että juuri lukemaan oppineelle ne tuskin aukeaisivat. Kirja kertoo hyvällä tavalla, että Sinä riität, Sinä osaat ja Sinä pystyt, käyttäen esimerkkien voimaa tässä hyväkseen. Kirja ei silti ole pelkkää positiivuutta, vaikka se onkin kantava tunnelma. Tekstissä muistutetaan, että aina ei voi onnistua, mutta se ei tarkoita sitä, että pitää luovuttaa. Tai jos joutuu luovuttamaan, se ei tarkoita, että on epäonnistunut. Kirja kehottaa kannustamaan ja pitämään muiden tyttöjen puolia, huomaamaan epäkohdat siellä, missä niitä on, ja etsimään rohkeutta haastaa ne. Samalla kirja muistuttaa siitä, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, kaikki eivät halua samoja asioita ja konflikteja tulee. Yksi suosikkilauseistani löytyy luvusta “Virtuaalinen”: “Ovatko muut ja heidän elämänsä oikeasti sitä, miltä he saavat sen näyttämään?”. Tätä kysymystä kannattaisi monen aikuisenkin miettiä.

Huomasin itse useammassa kohdassa hymähtäväni, että ei se nyt niin mustavalkoista ole, mutta on hyvä muistaa, että nuorten maailma joskus on mustavalkoista. Aikuisena näkee paljon enemmän harmaan sävyjä ja kokemus opettaa paljon. Vaikka kirja voi tuntua turhalta välillä, kannattaa se lukea läpi.

Paljon kertonee se, että isoin krittiikkini koskee kahta ensimmäistä lukua “Rakastettava” ja “Rakastettu”, sillä näiden ensimmäiset kappaleet ovat identtiset ja sisältö pääosin samaa.