by MinnaKoo | Mar 15, 2018 | Muut
Muistatko, mikä oli lempiherkkusi, kun olit lapsi? Jotain, mitä olisit voinut syödä vaikka aamusta iltaan kyllästymättä, mutta joka aikuisten mielestä joko kuului karkkipäivään tai oli vähintäänkin outoa? Itse muistan kolme erilaista herkkua vähän eri ikäkausilta....
by MinnaKoo | Feb 1, 2018 | Ajankohtaiset & yhteiskunta
Sinne ne taas menivät, presidentinvaalit. Tänä vuonna presidentti valittiin suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella, eli kyseessä olivat historialliset vaalit. Otetaanpa pieni historiakatsaus: vuodesta 1994 asti käytyjen suorien kaksivaiheisten vaalien aikana on...
by MinnaKoo | Jan 22, 2018 | Nörttiys ja tyttöys
Siinä sitä nyt taas on, arviolta keskikokoisen marsun verran. Leikattua hiusta, siis. Olen jälleen kerran muuttanut mieleni sen suhteen, millaisen kuontalon haluan päänuppini koristeena pitää, ja käynyt saksituttamassa hiusten pituudesta reilumman puoleisesti pois....
by MinnaKoo | Dec 23, 2017 | Joulukalenteri
Puhutaanpa hetki elokuvista. Tämän päivän meemi kehottaa hakemaan GIF:inä elokuvan, jonka on katsonut vähintään viisi kertaa, ja josta pitää edelleen. Ensin mietin, että en ole tainnut kovin montaa elokuvaa nähdä kuin korkeintaan kaksi kertaa, mutta tarkemmin...
by MinnaKoo | Dec 22, 2017 | Joulukalenteri
Musiikkiin liittyvät meemit ovat pitkään olleet oma suosikkini. Kuuntelen musiikkia paljon, ja musiikkimakuni on laaja ja muutaman ystäväni mielestä hyvinkin mielenkiintoinen (miten niin Tohtori Sykerön tunnari on kummallinen valinta aamun ensimmäiseksi biisiksi?) Oma...
by MinnaKoo | Oct 30, 2017 | Ajankohtaiset & yhteiskunta
Huomasitteko, kelloja siirrettiin taas? Hyvä, niin minäkin. Nykyään kännykät ovat onneksi niin fiksuja, että ne siirtävät itse itsensä oikeaan aikaan. Vielä kun joku jaksaisi siirtää tuon yhden seinäkellon näyttämään edes etäisesti oikein… Mutta miksi tuon yhden...