Sen jälkeen kun päätin projektiluonteisesti katsoa kaikki vanhat 90-luvun Kauniit ja rohkeat -jaksot maratonina putkeen, päivityksiäni seuraavat someystävät ilahduttivat minua kaikenlaisilla kyseiseen tv-sarjaan ja sen näyttelijöihin liittyvillä uutisjutuilla. Kun Ridge Forrester -hahmoa yli kaksi vuosikymmentä esittänyt, legendaarinen tv-tähti Ronn Moss päätti tulla keikkailemaan Suomeen, sain luonnollisesti kuulla siitä monesta eri lähteestä.
Mainitsin asiasta kainosti ystävälleni, eräälle itähelsinkiläiselle seurapiirikaunottarelle, joka päätti että totta kai lähdemme yhdessä Hyvinkäälle tätä ihmettä todistamaan! Ilman tätä liikkeelle panevaa voimaa olisin todennäköisesti jäänyt kotiin nyhjäämään. Voitte siis kiittää ystävääni (tai syyttää häntä) siitä, että pääsemme nyt yhdessä kokemaan elämyksen, joka ei välttämättä kovin monta kertaa toistu. Onhan Ronald Montague Mossilla ikää jo… Hetkinen, vasta 73 vuotta? Mies parhaassa iässä!
A Night with Ronn Moss -shouviin oli Hyvinkään lisäksi saatavilla lippuja myös Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Miksi siis menemme ystäväni kanssa Hyvinkäälle? Yksinkertainen selitys on se, että pienellä paikkakunalla tv-tähti näyttää isommalta. Onhan siinä nyt jotain ekstraa!
Ostimme liput hyvissä ajoin. Vähän ennen keikkaa olin jo niin jännittynyt, että näin unta, jossa Ronn Moss esiintyi hyvinkääläisen ala-asteen liikuntasalissa. Esitys oli niin lyhyt, että missasin sen käymällä vessassa juuri kun lämppärinä esiintynyt kuvaamataidon opettaja lopetti oman osuutensa. Loppuillan yleisö sai kuunnella paikallisen harrastelijataiteilijoiden haastatteluja ja ihastella eläkeikäisille suunnatun öljyvärikurssin lopputöitä.
Oliko tämä enneuni? Otetaan yhdessä selvää!
Be my Hyvinkää when Hollywood hates me
Lähtöpäivänä Turku on niin sateinen ja harmaa, että rautatieasemalle johtavaa “huokausten siltaa” (paikallinen budjetin ja aikataulun roimasti ylittänyt rakennushanke) tuskin näkee tihkun takaa. Olen pukeutunut säänkestäviin loimiin kumisaappaita unohtamatta. Olisi ollut kiva pukeutua iltaa varten nätisti, mutta Ronn Moss on käynyt Suomessa aiemminkin ja varmaan jo tietää, että monelle täällä mukavuus on tärkeämpää kuin hienostelu.
Hyvinkäällä on myös tylsä lokakuinen sää. Harmaat pilvet roikkuvat yllämme kuin märkä täkki. Näemme Ronn Mossista vilahduksen rautatiesillan yllä välkkyvällä digitaalisella mainostaululla ja jäämme kamerat kourassa odottamaan, looppaisiko keikkamainos uudestaan. Niin ei käy. Alamme tuntea olomme jo vähän tyhmiksi, joten jatkamme matkaa. Mutta Hyvinkääsalin parkkiksella saamme uuden tilaisuuden dokumentoida keikkamainosta. Tällä kertaa odotus palkitaan!
Hyvinkääsalin aluatilassa on kohtalaisesti porukkaa, mutta yleisömenestyksestä ei voi puhua. Yleisön keski-ikä on ehkä jossain viidenkymmenen tienoilla. Parikymppisiä tai sitä nuorempia en tainnut nähdä ainuttakaan.
Juodessani kaverin kanssa skumpat selfie-taustan äärellä juttelemme parin ikäisemme keikkavieraan kanssa. Toinen kertoo, että hän on lapsesta lähtien katsonut Kauniita ja Rohkeita ja Ridge on hänelle rakas, lähes isähahmon kaltainen fiktiivinen olento. Oletan, että suuri osa yleisöstä on täällä nimenomaan Kaunareiden tähden. En itsekään tiedä Ridgen – eikun, äh, Ronn Mossin musiikkiurasta mitään. En tiedä mitä illalta odottaa. Väki valuu sisään katsomoon, joka jää puolityhjäksi.
Kun hopeahiuksinen Ronn Moss saapuu lavalle sinisessä pikkutakissa ja akustista kitaraa kantaen, innostuneet aplodit täyttävät tilan. Mies vaikuttaa rennolta ja hyväntuuliselta. Hän tervehtii yleisöä lämpimän karismaattisesti ja kertoo heti alkuun, ettei hänellä ole iltaan tarkkaa käsikirjoitusta. Mukanaan hänellä on pieni läppäri, jolta hän heijastaa kuvia taustakankaalle. Keikan säestyksestä vastaavat suomalaiset muusikot, jotka Ronn Moss esittelee pahoittelen ääntämistään. Hän myös pahoittelee, että kaksi säestäjää joutuvat olemaan hieman varpaillaan kun hän arpoo mitä kappaleita meille soittaisi.
Itse pahoittelen sitä, että kitaristin ja koskentinsoittimien ääressä istuvien muusikkojen nimet lipsahtivat omasta mielestäni. Yritin löytää tietoa tuloksetta jälkeenpäin. Mea culpa! Tämä on iso moka, koska säestys oli todella hyvä!
Koska esityksen kuvaamista ei ole kielletty, nappaan jo muutaman kuvan muistoksi. Muistot selvästi ovatkin tämän illan teema.
Moss aloittaa keikan kertomalla tarinan siitä, miten hän nuorena poikana näki sattumalta isosiskonsa tanssivan villisti huoneessaan Elvis Presleyn musiikin tahtiin. Moss hämmästyi siitä, miten valtava voima musiikilla on ja miten se saa ihmiset kieppumaan ja repimään hiuksiaan. Siitä päivästä lähtien hän halusi tehdä musiikkia ja saada ihmisissä aikaan samanlaista pidäkkeetöntä energiaa. Hän sai vanhemmiltaan lahjaksi rummut ja myöhemmin opetteli soittamaan isoveljensä akustista kitaraa. Hän kuunteli ensin veljen soittoa oven takana, ja kun veli lähti ja jätti kitaran huoneeseensa, pikku-Ronn hiipi huoneeseen ja toisti sitten kuulemansa korvakuulolta.
Mutta Moss ei ole tullut tänne vain puhumaan. Hän virittää kitaransa ja soittaa meille Elvistä! En ole koskaan ennen kuullut Ronn Mossin laulavan. Olen katsonut Kauniita ja Rohkeita vasta noin 2000 alun jaksoa ja toistaiseksi näkemäni perusteella laulaminen on tv-sarjassa jätetty lähes kokonaan Thornelle (Jeff Trachta) ja Macylle (Bobbie Eakes). Yllätyn iloisesti, sillä Mossilla on oikein hyvä ääni! Ei sen kai pitäisi yllättää, mutta yllätyinpä kuitenkin. Mossia säestävät kotimaiset muusikot ovat rautaisia ammattilaisia. Yleisön päät nytkyvät hyväksyvästi Hound Dogin tahtiin.
Näyttelijä-rokkaria on mukava kuunnella. Häntä ei näytä haittaavaan tippaakaan se, että laulaa ja puhuu puolityhjälle salille pienellä sateenpiiskaamalla paikkakunnalla. Esiintyjän lavakarisma on mukaansatempaavaa, yleisö viihtyy ja nauraa mukana kun Moss vitsailee temppuilevalle läppärille ja sille, miten hänen kuvakansionsa on aivan kaaoksen vallassa. Vanhat mustavalkoiset kuvat ovat kiehtovia, niissä näkyy poikamainen innostus musiikkiin ja musiikkiuran alkuvaiheisiin liittyvä ilo ja jännityskin.
Moss suhtautuu kuviin lämpimällä itseironialla. Hän kertoo ohimennen miten soitti alaikäisenä baareissa ja joutui kerran poliisien pidättämäksi. Kerran hän kavereineen heitti rokkikeikan psykiatrisella osastolla potilaille, joista osa oli lepositeissä. Osa riisui keikan aikana vaatteitaan. Outo kokemus jäi hyvällä tavalla mieleen: “He tykkäsivät musiikistamme”, Moss sanoo iloisesti. “Mutta en yritä johdatella teitä tällä tarinalla. Teidän ei tarvitse ottaa vaatteitanne pois! Voitte kyllä, jos haluatte, mutta ei ole pakko.”
En ole ottanut Ronn Mossin musiikkiurasta selvää etukäteen, joten saan nyt ensimäistä kertaa tietää että hän soitti bändissä nimeltä Player. Eikä se ihan vaatimatonta keikkailua ollut, sillä bändin kappale “Baby Come Back” oli listaykkösenä USA:ssa vuonna 1978 ja menestyi myös muualla maailmassa.
Moss laulaa meille covereita, Beatlesia ja itselleni vähän tuntemattomampaa progea, mutta myös muutaman oman sävellyksensä. Joukossa on sähäkän lattarihenkinen biisi, joka jää mieleen lähinnä erinomaisen, improvisoivan säestyksen myötä. Laulun sanoissa on humoristista itsekehua ja viettelystä. Soidintanssin rimmailu ei ollut kovin syvällistä. Pidin kyllä säkeestä, jossa laulettiin: “If you want fishes (sic) in your ocean, some magic in your potion, I’m your man!”
Voit kuunnella tämän bängerin Ronn Mossin virallisella youtube-kanavalla.
Miehessä taitaa olla romantikon vikaa, koska balladit ja rakkausteema ovat niin vahvasti läsnä. Yhden balladeista hän omistaa kaikille yleisön naisille, mikä selvästi monia paikalla olijoita ilahduttaa.
Kumman valitset, Brooken vai Taylorin?
Vaikka ilta painottuu musiikkiesityksiin, Moss ei unohda Kaunari-fanejaan. Hän näyttää pari valikoitua videopätkää, jossa sarjan näyttelijät tapaavat toisiaan kuvausten ulkopuolella. He pitävät hauskaa ja naurattavat toisiaan. Ronn Moss kertoo, että näyttelijäkaarti otti näistä tapaamisista kaiken irti, koska itse kuvauksissa piti aina olla vakavailmeinen. Sarjan käsikirjoittajat halusivat draamaa eivätkä huumoria. Ronn Moss vetää naamansa liioitellun myrtyneeseen irvistykseen. “Tältä he halusivat meidän näyttävän.” Kuvausten välillä tirskuvat näyttelijät joutuivat ennen kameroiden eteen kävelemistä vetämään henkeä vakavoituakseen.
Moss muistelee lämmöllä yli 25 vuotta kestänyttä uraansa Kauniissa ja rohkeissa. Tuo aika kului kuulemma valtavan nopeasti. Hän kertoo myös, että häneltä aina tavataan kysyä, kummasta Ridge piti enemmän, Brookesta vai Taylorista? Sen myös tämä yleisö haluaa tietää! “So which one did you like best”, katsomosta huikataan. Moss kohauttelee olkiaan, virnulee ja myöntää, että kun on kahden kauniin, hauskan ja älykkään naisen huomion kohteena, on vaikea valita. Ja miksi toisaalta pitäisikään? Hän toteaa, ettei ehkä ole sopivaa sanoa niin, mutta siltä hänestä vain tuntuu.
Tätä asennetta arvostan! Monet käsikirjoittajat ehkä yhä ajattelevat, että yksiavioiset mustasukkaisuuskuviot ovat saippuasarjojen suola, mutta minusta se on kauhean vanhanaikaista. Miksi kilpailla könsikkäästä, jonka voisi jakaa sulassa sovussa? Jos sopu ei käy, miten olisi vuoronumerojärjestelmä?
Oli miten oli, Moss selvästi haluaa identifioitua muusikoksi, vaikkei tv-tähteyttäkään häpeä. Hän kertoo harkinneensa myös uraa kirurgina, mutta luopui tästä ajatuksesta jo nuorena, koska ei tuntenut yhtään onnellista lääkäriä. Ehkä positivinen elämänasenne ja halu pitää hauskaa ovat osa hänen nuorekkaan olemuksensa salaisuutta? Mies on skarppi ja filmaattinen, ja hänellä riittää virtaa.
Lännenelokuvaa ja hyviä viboja
Ronn Moss on käynyt Suomessa useampaan otteeseen, ja hänellä on myös läheinen suhde Italiaan, jossa hän jatkaa näyttelijänuraansa vielä vanhoilla päivilläänkin. Seuraava Mossin tähdittämä elokuva, Rooman kukkuloilla kuvattu western nimeltä Tex McKenzie, saa ensi-iltansa vuonna 2026. Näyttelijä itse esittää elokuvan nimikkohenkilöä. Leffajulisteen valikoitu lainaus “My horse is the only person I trust” on kieltämättä aika hyvä sisäänheittäjä. Keikan lähestyessä loppuaan näemme leffan trailerin.
Elokuvassa ei trailerin perusteella ole mitään järkeä. Kiehtovan amatöörimäisestä näyttelemisestä ja leikkaustyöstä koostuva visuaalinen palapeli antaa ymmärtää, että vaikka mistään spektaakkelista ei ole kyse, näemme nyt ainakin vanhan cowboyn nimeltä Tex McKenzie ja hänen soman valkoisen hevosensa. Vaimo ja lapset ovat kai kuolleet, mutta sankari ei janoa kostoa. Jotain kai pitäisi kuitenkin tehdä, koska nimettömiksi jäävät hattupäiset pahikset lätkivät ilmeisesti aivan syyttä suotta kaapaamiaan ihmisiä, joita he repivät naurussa pitkin välimerellisen vehmaita kukkuloita. Vankeja läpsitään poskille monta kertaa sillä aikaa kun elokuvan sankari istuu toisaalla tuijottelemassa nuotion loimua tai juttelemassa toimettomalle sheriffille elämästään.
Olen näkemäni perusteella aivan varma, että leffa on katsomisen arvoinen elämys ja täysin vilpittömästi tehty.
Ronn Moss vaikuttaa tyytyväiseltä traileriin. Hän on esityksessä täysillä mukana loppuun asti. Naureskelin etukäteen sitä, että “ilta” Ronn Mossin seurassa alkaa jo neljältä, mikä on ehkä varhain nukkumaan menevälle eläkeläiselle hyvä aikataulu. Mutta esityksen aikana käy selväksi, että Ronn Moss voisi olla oikeasti kanssamme vaikka koko illan.
Suomalainen aikataulu väliaikoineen hieman hämmentää häntä, eikä hän muista katsoa kelloa. “Joko meidän pitää lopettaa? Ette voi olla tosissanne!”, hän parahtaa aikataulusta muistuttaville taustajoukoilleen. Hän voisi vetää kahdentoista tunnin keikan, Dire Straitsin tyyliin!
Mutta valitettavasti kaikki hyvä päättyy aikanaan. Ronn Moss soittaa meille vielä Leonard Cohenin “Hallelujahin” ja saamme laulaa kertsikkaa mukana. Vielä lopuksi hän pitää lyhyen puheenvuoron positiivisen ajattelun voimasta. Positiivisella ajattelulla on hänen mukaansa mahdollista vaikuttaa sekä mielen että kehon hyvinvointiin, minkä lisäksi positiivinen asenne tarttuu ja levittää ympärilleen hyvää energiaa.
Totta tai ei, näin asiat Hyvinkäällä koetaan! Hyvä fiilis kyllä tarttui esiintyjästä yleisöön. Sain itseni kiinni siitä, että lähdin katsomaan tv-tähteä ironisesti ja odotin jotain kohtalaisen paljon kornimpaa kuin mitä lopulta sain. A Night with Ronn Moss oli tunnelmallinen, intiimi keikka ja kiehtova katsaus muusiikko-näyttelijän monipuoliseen uraan.
Minä ja ystäväni päätämme illan pizzaan, kaljaan ja hotellikoomaan. Katsomme luonnollisesti illan lopuksi Ronn Mossin tähdittämän ja Andy Sidariksen ohjaaman toimintaelokuvan Hard Ticket to Hawaii (1987), josta en ymmärrä yhtään mitään.
Elokuvassa huumekuriireja metsästävät agentit riehuvat rannalla ja ampuvat vihollisiaan heittotähdillä ja singoilla. Juonipaljastuksien uhallakin totean, että elokuvan kohokohta on hetki jolloin Ronn Mossin esittämä agentti heittää vihollista teräväreunaisella frisbeellä kurkkuun. Pidin myös täysin irrallisesta kohtauksesta, jossa öljytty, lihaksikas nunchakuja pyörittelevä kaunotar esittelee sulojaan kameralle, koska miksipäs ei. Elokuvassa saattoi olla jokin viittaus dragiin, mutta räpäytin silmiäni ja missasin sen osittain. Tai ehkä mielikuvitukseni vain täydensi turboahdettuun toimintaleffaan jotain, mitä siitä mielestäni vielä uupui?
Elokuvassa nähdään myös syöpään sairastuneita rottia ahminut ja näin ollen itsekin myrkylliseksi muuttunut kuristajakäärme, joka toteuttaa itseään rauhalliseen tahtiin muiden tapahtumien taustalla. Kun elokuva lopulta loppuu, muistutan itseäni, että katson pätkän uudelleen joskus kun poden flunssaa 39 asteen kuumeessa. Uskon, että elokuvasta paljastuu siten vielä toistaiseksi tavoittamattomia tasoja.
Kulttuuri liikuttaa
Ilta Ronn Mossin kanssa jäi hyvällä tavalla mieleen. Koimme hotellikoomailua Hyvinkäällä, jaoimme kollektiivisen fanikokemuksen ja näimme ja kuulimme jotain odottamattoman ainutlaatuista – kämppiä toimintaleffaa unohtamatta.
Ja tapasinpa paikan päällä sattumalta myös erään tutun, joka oli matkustanut Lahdesta Ronn Mossia katsomaan. Hopeakutrinen laulava julkkis ei jättänyt kylmäksi häntäkään. Keikan jälkeen googlailen vähän ihmisten kommentteja lippukauppojen sivuilla. Tasaisesti neljää ja viittä tähteä. Monet sanovat samaa mitä tässä itsekin; kiva fiilis, yllättävän kiinnostava keikka, intiimi tunnelma.
Tämän kaiken tiimoilta minä ja seuralaiseni pohdimme taas kerran sitä, miten kaikenkarvainen kulttuuri sekä tarjoaa elämyksiä, että laittaa rahan liikeelle:
“Minkä ihmeen takia olisimme ostaneet matkaliput ja tulleet Hyvinkäälle, syöneet paikallisessa ravintolassa, jääneet yöpymään paikalliseen hotelliin ja ostaneet juomaa ja naposteltavaa paikallisesta marketista, jos meillä ei olisi ollut lippuja tälle keikalle”, ystävä kiteytti.
Ja se on selvää, että kotimaamme eri kohteisiin suuntautuvia virkistysreissuja jatkamme, vaikka Ronn Mossia emme ehkä toiste enää pääsisikään näkemään.
