Tässä artikkelisarjassa seksuaalineuvoja ja vammaisaktivisti Kynäniekka pohtii kulttuurista suhtautumista vammaisten seksuaalisuuteen, representaation merkitystä ja puhuu uraauurtavasta Rampaseksiä-podcastistaan. Artikkelisarja on kolmiosainen ja ilmestyy torstaisin.
Seksuaalikasvatus pitää turvassa ja auttaa nauttimaan – mutta onko se saavutettava?
Perinteisesti vammaiset on pyritty kasvattamaan vailla oikeutta sukupuolen ilmaisuun, seksuaalisuuteen ja tietyllä tapaa myös iättöminä. Syy tähän oli yksinkertainen: Seksin on nähty kuuluvan vain heille, jotka menevät toimintakykynormiin ja kykenevät toteuttamaan seksuaalisuuttaan itsenäisesti. Lisäksi on ajateltu, ettei vammaisella ole kapasiteettia käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioita, joten monet, etenkin kehitysvammaiset, on saatettu täysin ohittaa intiimiyteen liittyvissä asioissa.
Tämä on väärin, sillä seksuaalikasvatus ei, tutkitusti vasten yleistä väärinkäsitystä, aja ihmisiä ennenaikaisesti petiin, vaan päinvastoin. Se auttaa hahmottamaan kuka on, mitä haluaa ja mitä ei tahdo. Se antaa kokemukselle sanat ja auttaa tekemään vastuullisia päätöksiä, joiden avulla voi pitää itsen ja muut turvassa.
Kommunikaation vaikeudet
Vaikka vanhemmat eivät tietoisesti ohittaisi lasta seksuaalikasvatuksessa, voi olla, että heillä ei ole työkaluja teeman käsittelyyn. He eivät ehkä tiedä, mistä selkokielistä materiaalia löytyy. Jos lapsi tai nuori käyttää ACC-menetelmiä, eli vaihtoehtoisia kommunikaation tapoja (esim. kuvakansio) ollaan entistä suuremmassa pulassa. Esimerkiksi yhdyntä sanalla löytyy Papunetistä vain yksi kuva, jossa ihmiset ovat peiton alla. Kuva ei siis vastaa todellisuutta ja näin ihmisillä ei ole kunnollisia keinoja hahmottaa tai sanottaa tarpeitaan. Suomessa Selkoseks – tekee uraauurtavaa ja arvokasta työtä seksuaalisuussanaston lisäämiseksi kuvapankkikuviin.
Seksuaalikasvatus mukana elämänpolulla
Seksuaalikasvatus ei rajoitu vain tiettyyn ikään, eikä se ole tietyn tahon vastuulla. Itseään voi seksuaalikasvattaa halki elämän. Se on tarpeellista myös silloin, jos toimintakyky muuttuu. Sillä, ellei tekstistä ole jo tullut selväksi, kaipuu itseilmaisuun ei riipu toimintakyvystä, mutta voi olla shokki, jos ei kykenekään toteuttamaan vanhoja malleja.
Podcastin avausjaksossa kutsun studiooni vasta varttuneemmalla iällä vammautuneen Janoksen. Keskustelun alkutaipaleella huomaan heti, että siinä missä syntymävammaiset saatetaan helposti ohittaa intiimikasvatuksessa, saavat vammautuneet runsaasti tukea myös näihin kysymyksiin. Kukaan ei katso kieroon, paitsi ehkä siinä kohtaa, jos lekuriin saapuu itse hankitun tietopaketin kanssa.
Millaisia asioita kaipaamme seksuaalikasvatukseen? Mitä tulisi huomioida etenkin vammaisten seksuaalikasvatuksessa ja kuinka seksuaalisuus muuttuu vammautumisen myötä?
Tieto turvana
Seksuaalikasvatuksen ohittamisen ajateltu suojaavan vammaisia, mutta todellisuus on täysin toinen. Vammaiset ovat tutkitusti alttiimpia väkivallalle monesta syystä, kuten:
- Heille ei ole opetettu, että vaikka he saattavat tarvita fyysistä apua arjen monissa askareissa, heillä on silti oikeus päättää, kuka heihin koskee. Vaikka heille olisikin opetettu teoriassa oikeudet omiin rajoihin, on niitä saatettu käytännössä rikkoa monen eri ihmisen toimesta ja käsitys siitä, että kiellon sanomisella ei ole merkitystä vahvistuu.
- Koska yhteiskuntamme on nähnyt vammaisuuden luotaantyöntävänä ja pelottavana, saattaa vammainen ajatella, että hänen on tyydyttävä kaikkeen saamaansa huomioon ja oltava siitä kiitollinen, vaikka huomio ei olisi toivotunlaista.
- Vammaisen kaltoinkohtelija on usein hänen läheisensä, joku, josta hän on tavalla tai toisella riippuvainen. Rajojen rikkomisesta ei välttämättä uskalleta sanoa, sillä pelätään jätetyksi tulemista.
- Vammaisia pidetään huonoina todistajina.
Intiimiväkivalta
Podcastin toisessa jaksossa pääsinkin syväsukeltamaan väkivallan teemaan yhdessä Pirkko Justanderin kanssa, joka on tehnyt pitkään vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä. Antoisassa keskustelu pohtii, miten intiimiväkivaltaa voisi ehkäistä, kuinka uhria tulisi tukea ja millaisen jäljen väkivalta voi jättää. Koen itse intiimiväkivaltaa kokeneena jakson antaneen minulle paljon. Se on kuitenkin suunnattu aivan jokaiselle – jotta avaisimme silmämme sille, mitä ympärillämme tapahtuu.
Pornon opit
Aikuisviihde ei ole mustavalkoisesti negatiivinen tai positiivinen asia: Aikuisten videot ovat monelle tuttu tapa tutustua omaan seksuaalisuuteensa. Samaan aikaan pornon eettisyys voi aiheuttaa huolta. Esimerkiksi kandissanikin vastaajilta nousi esiin kysymyksiä, kuten: “Mistä tietää vammaisen olevan tilanteessa vapaaehtoisesti?” Ratkaisu on etsiä feministisiä tuotantoyhtiöitä, tai itsenäisiä sisällöntuottajia eri alustoilta. Usein itsenäisten sisällöntuottajien tekemä materiaali koetaan samaistuttavammaksi, sillä taustalla ei ole käsikirjoittajien oletuksia vammaisuudesta.
Omaan seksuaalisuuteen tutustuminen pornon kautta saattaa tuntua hankalalta, jos ei koskaan näe omankaltaisia kehoja halun kohteena. Vaikka kiihotus tarkoitukseen luodussa materiaalissa on totuttu näkemään kaikentyyppisiä kehoja, on sielläkin vahva toimintakykynormi.
Tehdessäni kandia aiheesta: “Rampa himoavana ja haluttuna – miten vammaisuuden aikuisviihdekuvastot vaikuttavat vammaisen käsitykseen omasta seksuaalisesta toimijuudestaan”, monet vastaajista kertoivat, että materiaalia, joka näyttäisi meidät himon ja halun kohteena, sekä ennen kaikkea moninaisissa rooleissa, on liian vähän.
Mitä pornosta voi oppia?
Kunnioittavista lähtökohdista tehty sisältö saattaa opettaa esimerkiksi sitä, miten omista rajoista ja rajoitteista voi keskustella toisen kanssa, sekä millaisia nautinnon tapoja on. Se voi antaa esimerkkiä siitä, kuinka omista rajoista ja haluista, tai rajoitteista on mahdollista käydä keskustelua, sekä näyttää, ettei asioiden auki puhumisen tarvitse olla tunnelman kuolemantuomio. Etenkin kandini tueksi käyttämistä akateemisista tutkimuksista kävi selväksi, että jos henkilö ei saa mietteisiinsä vastaavaa tukea muualta, kääntyy hän pornon puoleen. Tämä on loogista: Himot eivät katoa, vaikka niitä yrittäisi tukahduttaa. Juuri pornon keskeisen seksuaalikasvattajaroolin vuoksi olisi tärkeää, että vammaisen roolit olisivat moninaisia: se, jos rampa nähdään aina vain kuriositeettina, ei auta rakentamaan positiivista suhdetta seksuaalisuuteen.
Miten materiaalin tekijä suhtautuu alasta käytävään keskusteluun? Miten meidän tulisi muuttaa pornoon liittyviä ajatuksiamme? Kutsuin studiooni Nakurampa-nimimerkillä tunnetun, MS-taudin kanssa elävän Aku Meriläisen, tiedustellakseni häneltä, miten hän näkee alan ja miksi juuri hänelle on tärkeää olla luomassa representaatiota. Jakso haastaa kuulijan pohtimaan näkemyksiään kehollisuudesta, aikuisviihteestä ja siitä, mistä opimme intiimiyteen liittyviä kysymyksiä.
Seuraava osa keskittyy deittimaailman esteellisyyteen, poikkeavaan intiimiyteen ja intiimiyteen yleensä. Tsekkaa seuraava osa ensi torstaina!
