Virpomisen perinne
“Virvontaa on harrastettu Raja-Karjalan ortodoksiseen kristillisyyteen liittyen siunaavana palmusunnuntain perinteenä. Ortodoksisen väestön piirissä tapa on yhä osa kirkollista perinnettä. Pajunoksat siunataan kirkossa palmusunnuntain aattolauantain vigilia-jumalanpalveluksen yhteydessä. Vigiliassa pappi siunaa pajunoksia ja jakaa niitä seurakuntalaisille jumalanpalveluksen jälkeen. Kotona lapset koristelevat siunatut oksat aamulla. Jos mahdollista, lapsi virpoo oksilla ensin omat kumminsa, sitten muut sukulaiset ja naapurit palmusunnuntaina.” – Wikipedia
Nykyään virpominen on vakiintunut palmusunnuntaille suurimmassa osassa Suomea, paitsi Pohjanmaalla, jossa virpominen saattaa yhä tapahtua lankalauantaina.
Noidaksi pukeutuminen virpoessa on alun perin länsisuomalainen perinne, joka on erillinen virpomisperinteestä. Se on tullut Ruotsista, ja siinä noidiksi pukeutuneet lapset kiertävät ovelta ovelle toivottamassa hyvää pääsiäistä.
Pääsiäisnoidat ja virpominen
Virpomisperinne on nykyään tapa, johon ei suurella osalla kristillisyys liity. Suurin osa ei pukeudu pyhävaatteisiin mennessään virpomaan, vaan noidiksi tai toisinaan noidan mustaksi kissaksi. Usein noidan asut ovat värikkään kirjavia, noidan asuun kuuluu esiliina ja päähän kiedottu huivi ja meikiksi punatut, pisamaiset posket. Nykyperinteessä yhdistyy siis itäsuomlainen, ortodoksiuskoon pojautuva virpominen ja länsisuomalainen tai yleispohjoismainen kesätperinne, johon liittyy trulliksi pukeutuminen ja karjan suojaaminen pahoilta hengiltä.
Omassa lapsuudessani (virvoin 80-luvulla) noidalla oli usein mukanaan kuparinen kahvipannu tai pieni pärekori, mihin virpomispalkkiot kerättiin. Virpomispalkaksi muistan saaneeni mm. mandariineja, leivonnaisia, kääreellisiä konvehteja ja pieniä kolikoita (esim. 50 penniä). Vain harvoin palkkioksi sai yllätysmunia tai muita “kalliimpia” karkkeja. Kävimme virpomassa mukavaksi tietämiemme ihmisten ovilla, mutta toisinaan myös ihan vieraidenkin ihmisten luona. Ensin toki kysyttiin saako virpoa.
Virvon varvon vitsasella
tuoreeks terveeks,
tulevaks vuuveks!
Isännälle ikää pitkää,
emännälle perää leveää!
Vitsojen koristelu
Vitsoja voi koristella monilla tavoilla. Suositumpia lienee kirjavat sulat ja paperisuikaleet. Me keräämme kaikista saamistamme vitsoista aina sulat talteen seuraavalle vuodelle, koska olemme tehneet päätöksen, ettemme enää osata askarteluun sulkia. Silti olemme ns. “pysyneet sulissa” jo monta vuotta sulattomuuspäätöksen jälkeen. Kehitimme kyllä rinnalle myös uuden koristeluperinteen, jossa washiteipistä tehdään pieniä sulkia koristeluun.
Kerään myös talteen konvehtien käärepaperit, jotka ovat mielestäni kauniita, ja käytämme niitäkin koristeluun. Perinteisistä askartelutarvikkeista myös mm. piipunrassi ja eri väriset pienet huopapallot ovat lähiaikoina olleet oksiemme koristeena.
Lapsi on jo sen ikäinen, että ei ole virponut enää muutamaan vuoteen. Olemme silti askarrelleet (=olen askarrellut) virvontaoksia omaksi ja sukulaisten viihdykkeeksi joka vuosi. Siis lapsi muutaman, minä lähes tusinan. Lapsen ollessa nuorempi, muistutti vitsojen tekeminen lapsen kanssa hieman Siskonpedin kakksoskauden Virvon varvon -sketsiä.
Pirunviulun soittaminen ja nurkkien kopistelu
Pirunviulua voi käydä soittamassa lankalauantain yönä ikävän naapurin, opettajan tai muun epämieluisaksi kokemansa henkilön ikkunalla. Tapa liittyy vahvasti Pääsiäiseen, mutta tarkempi merkitys on kadonnut tuntemani vanhemman väen mielistä. Jos joku blogin lukijoista tietää enemmän tästä perinteestä, niin olisin kiinnostunut tietämään lisää!
Toinen pääsiäiseen liittyvä perinne oli pahojen henkien karkottaminen kopistelemalla talon nurkkia. Eli esimerkiksi ystävän pihalla kierrettiin kepillä hakkaamassa talon eri nurkat. Kuulemani mukaan tätäkin tehtiin yöaikaan. Pahojen henkien karkoituksen lisäksi ajatuksena on ollut tehdä pikku kepponen Myös tämän perinteen lisätiedot ottaisin ilolla vastaan.
Molemmat perinteet liittyvät tietojeni mukaan pääsiäiseen aikaan, johon liitty muitakin satovuoden alun siunauksia ja pahojen henkien karkotuksia.
Pääsiäismunien koristelu
Omana harrastuksenani on ollut pääsiäismunien koristelu. Ollessani töissä Suomen Käsityön museossa, pääsin tutustumaan Pisanka-munatekniikkaan taiteilija Sveta Peuran opastuksella. Siitä lähtien olen omistanut välineet munien maalaamiseen. Munien maalaaminen on erittäin hidasta ja jokseenkin vaivalloista, mutta samalla todella rentouttavaa.
Tiivistettynä tekniikka on mehiläisvahalla munan pinnalle kuvioiden maalaamista ja munien kastamista eri värisiin liemiin. Helpoimmillaan munan pintaan voi pudottaa mehiläisvahakynttilästä täpliä. Ensimmäiset täplät jäävät valkoisiksi, sen jälkeen muna kastetaan esimerkiksi keltaiseen liemeen, taputellaan kuivaksi ja taas lisätään täpliä. Pikkuhiljaa värejä on enemmän. Värit sisältävät usein hieman etikkaan, jonka vuoksi värien määrä on rajallinen, koska etikka alkaa syömään väriä pois, kun munaa kastetaan useammin.
Maalattavissa munissa on aina sisus tallella. Sisus poistetaan vasta, kun koko muna on peitetty vahalla ja ennen vahakerroksen poistamista. Svetan sanat: “koskaan ei maalata kuolleita munia”, ovat edelleen ohjenuoranani. Jos muna maalatessa särkyy, voi kuoret haudata maahan.
Juttu Sveta Peurasta ja pisanka-munista: https://www.kulttuurikompassi.fi/wp-content/uploads/2021/05/sveta_peura-askel_3_2021_sivut.pdf
Pisanka-munista Wikipediassa (ENG): https://en.wikipedia.org/wiki/Egg_decorating_in_Slavic_culture
