Kun ajattelet itsellesi kumppania, onko hän vammaton? Miten reagoisit, jos saisit tietää, että Tinder-matchillasi on vamma? Montako sellaista seksuaalisuudesta kertovaa juttua olet nähnyt,  jossa esillä on vammainen, mutta jossa ei haluta pureutua vaikkapa haasteisiin tai kummastella, kuinka vammaisillakin on tarpeita ja miten ihmeessä niitä toteutetaan?

Stoppi kauhistelulle

Kuvittele kipuilevasi sen kanssa, miten voisit toteuttaa itseäsi x tavalla toimivassa kehossa. Me kyllä kävimme äidin kanssa ehkäisykeskustelut, mutta ajatus tuntui kaukaiselta ja päässäni pyöri miljoona kysymystä, joita en halunnut tai voinut kysyä äidiltä. Lause: “Vammaisellakin on seksuaalisuus”  ei auta silloin, kun sen jälkeen ei kerrota mitään muuta. Istuin terveystiedontunnilla, mutta en itseäni varten, vaan huolehtiakseni vammattomista ystävistäni, kun heitä alkaa kiinnostaa seksi. 

Olen juuri täyttänyt 30. Vuonna 2021 valmistuin seksuaalineuvojaksi, erikoistumisenani kinky ja vammaisuus. Matka tähän hetkeen on ollut pitkä ja vaatinut oikeanlaisten ihmisten kohtaamista. Siitä asti, kun kouluttauduin seksuaalineuvojaksi, olen halunnut rummuttaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta ja puhua jokaisen oikeudesta nautintoon. Olenkin saanut runsaasti kiitosta tavastani käsitellä usein tabuinakin pidettyjä aiheita. Postaukseni ovat kuulemani mukaan antaneet paitsi tietoa, myös validaatiota seuraajien omille tunteille ja haluille. 

Mediarepresentaatiot

Tein osana mediatutkimuksen opintojani selvityksen, kuinka mediarepresentaatiot vaikuttavat vammaisen henkilön suhteeseen omaan vammaansa ja muihin vammaisiin. Esiin nousi sama, mitä olin itse huomannut: Jos vertaistukipiirit ovat vähäiset, korostuu median merkitys.

Vaikka nautinnon tapoja on tärkeä näyttää, on samaan aikaan tärkeää jakaa faktatietoa ja kokemuksia. Sosiaalisen median alustat kuitenkin rajoittavat voimakkaasti seksuaalisuuteen liittyvää puhetta. FOSTA/SESTA-lain on tarkoitus on ehkäistä ihmiskauppaa, mutta todellisuudessa se kostautuu kuitenkin kaikille, jotka puhuvat seksuaalisuudesta, vaikka siitä pyrittäisiin puhumaan opetusmielessä. 

Podcastin perustaminen

Mitä teet, kun et saa puhua itsellesi tärkeistä aiheista somessa, mutta tiedät, että niille asioille on huutava tarve? Perustat podcastin ja niin minä tomerana tyttönä teinkin. Rampaseksiä-podcast haastaa ajatuksia paitsi himoista ja haluista, myös siitä, mitä on olla vammainen. Podcastissa kutsun studiooni eri tavoin toimintakykynormin ulkopuolella olevia ihmisiä keskustelemaan vaihtelevista teemoista. Minulle oli tärkeä pyrkiä moninaisuuteen, sillä halusin osoittaa, etteivät vammaiset raksita kategorisesti tiettyjä bokseja, eikä henkilön vammaisidentiteetistä voi päätellä, millaista hänen elämänsä on. Studioon saapuu näkymättömien vammojen kanssa eläviä, kroonisten sairauksien kanssa eläviä, myöhemmin vammautuneita, eri tavoin muitakin normeja kuin toimintakykynormia rikkovia, sanavalmiita tyyppejä.

Ensimmäisellä kaudella aiheina ovat seksuaalikasvatus, sateenkaarevuus, deittailu ja sukupuolittuneet paineet, vammaisten kohtaama väkivalta, kinkyys ja seksityö, niin vammaisen palveluntarjoajan kuin asiakkaankin näkökulmasta. 

Representaation merkitys

Jos mietit, kuinka monta vammaista hahmoa osaat nimetä sarjoista ja elokuvista kahdessa minuutissa, voit todennäköisesti laskea ne kahden käden sormella. 2010 – kipuillessani seksuaalisuuteni kanssa, representaatio oli olematon. Varttuessani vammaisrepresentaatiota oli naurettavan vähän valkokankaalla ja ruuduissa, mikä vaikutti paitsi siihen, miten meidät nähdään, myös siihen, miten me näemme itsemme. 

Kärsimysnarratiivi

Jos vammaisia kuvattiin mediassa, kietoutuivat tarinat usein kärsimykseen, minkä vuoksi en ajatellut muksuna olevani vammainen vaan vammaton, joka vain tarvitsi muita enemmän apua. En nimittäin samaistunut median kärsimyskuvastoon ja peruskouluiässä minulta puuttuivat vertaistuelliset piirit. Kun vanhetessani aloin hahmottaa enemmän ympäristön ennakkoluuloja minua kohtaan, oli se shokki. En pohtinut, mikä haluan olla isona, vaan kysyin: “Mikä minusta voi tulla?” 

Seksuaalisuuden representaatiot mediassa

Seksuaalisuuden representaatiot olisivat erityisen tärkeitä mediassa, sillä seksi on läsnä kaikenlaisissa medioissa, mutta vain harvoin hyvin ja halun kohteena nähdään toimintakykynormista eroavia kehoja. Jos niitä ei ole, vahvistuu helposti tunne “Tämä ei kuulu minulle. “Äkkiseltään itselleni tulee mieleen neljä valtavirtaviihteen representaatiota, jossa vammainen on ollut rakkauden ja tai himon kohde niin, ettei se ollut vain ohikiitävä juttu. Kaikki nämä representaatiot eivät ole ongelmattomia. 

Esimerkkejä representaatioista:

Sex Education – Sex Educationissa katsoja tutustutetaan neliraajahalvaantuneeseen Isaaciin, moniulotteiseen ja ihanan kusipäiseen hahmoon, jolla on kaikesta huolimatta sydän paikallaan. Hän pitää meteliä silloin, jos kohtaa syrjintää vammansa vuoksi. Suhteessa hän käy keskustelua siitä, miten he voivat tuottaa nautintoa toisilleen, kun Isaacin kehon tunto ja toiminta ovat rajalliset. 

Special – Special kertoo Cp-vammaisen Ryan Hayesin navigoinnista työelämän, ylisuojelevasta äidistä itsenäistymisen, ja toimittajan työn kovan kilpailun aallokossa. Hahmoa näyttelee itse vammainen henkilö. Ableismin ja vamman vaikutuksia elämään käsitellään luontevasti, eikä siitä tehdä numeroa. Hayes on homo, tarjolla on kaivattua sateenkaarirepresentaatiota. Hän käy aktiivisesti treffeillä ja tapaa jos jonkinlaisia tyyppejä, joista osalle vamma on kynnyskysymys ja toiset eivät tee siitä numeroa. Moninaisen deittailukuvaston näkeminen antaa eittämättä vammaiselle samaistumispintaa: Minäkin voin tehdä noin.

Margarita with a Straw –  Margarita with a Straw kertoo Lailasta, vaikeavammaisesta naisesta, joka muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja törmää sattumalta sokeaan naiseen, johon rakastuu. Elokuvassa näytetään intiimiyttä ei-graafisella tavalla, mikä on tärkeää. On oletettavaa, että kun toisella on näkövamma ja toisella haasteita hienomotoriikan kanssa, poikkeaisi heidän tapansa heiluttaa peittoa valtavirran malleista. Keskustelua tästä ei kuitenkaan käydä. Laila päätyy vielä pettämään kumppaniaan. Pettämiskuviota itsessään en kritisoi, on tärkeää nähdä, että mekin kykenemme moraalittomuuksiin. Kritisoin kuitenkin sitä, että Laila nähdään pettämässä tulkkinsa kanssa, jonka kanssa päähenkilöllä ei nähdäkseni ole kemiaa. 

Kerro minulle jotain hyvää: (alkup. Me Before You) – Elokuva sai vammattomien läheisteni kuplassa osakseen valtavat suosionosoitukset. Jos minä olisin katsonut tämän filmin nuorena, en välttämättä olisi tässä. Onnettomuuden seurauksena halvaantunut Will on luonnollisesti järkyttynyt, muttei näe muuta vaihtoehtoa kuin kuoleman. Pojan vanhemmat päättävät viimeisenä keinonaan palkata Willille avustajan, jonka toivovat saavan pojan näkemään elämän valoisan puolen. Raskaan alun jälkeen pari rakastuu. Silti mies tahtoo kuolla. Jo se, että vammaiset näytetään rakastumassa avustajiin on haitallista, sillä ne luovat mielikuvan, että vammaisen kanssa seurustelu vaatisi jotain erityistä. Pahimpana ongelmana on kuitenkin se, että Will ei edes rakastuttuaan näe elämässään mitään hyvää. Hän kuvittelee, ettei voi olla Louisalle tarpeeksi ja tahtoo kuolla.

Monelle vammaiselle, myös minulle itselleni aikanaan, toimintakyvyn rajoitteet voi olla hankala ottaa puheeksi. Siitä, ettei kommunikaatio tapa tunnelmaa vaan päinvastoin, on alettu puhua vasta aivan viime vuosina. Mielikuva kommunikaatiosta tunnelmantappajana elää monessa silti sitkeänä. Viihteestä saatavat mallit voisivat auttaa myös tässä. Kun vammainen näkee toimintakyvyltään samankaltaisen tyypin puhumassa huomioon otettavista seikoista, hän saisi mahdollisesti jopa konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka asioista voi puhua.  Pelkästään representaation määrällä ei siis ole väliä vaan myös sillä, millaisia tarinoita meistä kerrotaan. 

Seuraava osa keskittyy seksuaalikasvatukseen ja pornoon seksuaalikasvattajana. Tsekkaa seuraava osa ensi torstaina!