Saija Ketolan Pari suhdetta (Suuri Kurpitsa, 2024) on sarjakuvateos teini-ikäisen Saikun ihmissuhdekuvioista vuosituhannen vaihteessa. Opus on pitkä, lähes 200 sivua, mutta sitä on keveää lukea, koska kirjan luvut ovat usein vain sivun tai kahden mittaisia kokonaisuuksia. Piirrosjälkeä on miellyttävää katsoa. Kokonaisuutena teos on kiinnostava sekä ajankuvauksena että yleismaailmallisena ihmiskuvauksena.
Teoksen nimestä tulee ainakin minulle mieleen polyamoria, mutta siitä tässä ei ole kyse. Teoksen päähenkilö on tinkimättömän hetero ja perinteisen parisuhdemallin kannattaja mustasukkaisuusdraamoineen. Minkäänlaista seksuaalisuuden kyseenalaistamista tai rakkauden ja parisuhteen konseptien tutkiskelua ei tapahdu.
Teoksen tarinat ovat todella tavallisia: voisin kuvitella, että tällaisia ihmisiä eli tuohon aikaan pilvin pimein. Viehättävyys piilee siinä, että nämä tavanomaiset tilanteet on kuvattu pysähdyttävän yksityiskohtaisesti ja rehellisesti. Jos et ollut 2000-luvun alussa 15–18-vuotias hetero etkä harrastanut silloin flirttailua, deittailua ja seurustelemista, niin tämän luettuasi tuntuu kuin olisit sittenkin kokenut kaiken sen.
Pidin tästä sarjakuvasta todella paljon, ja syitä on monia. Päähenkilö Saikun jatkuva ihastuminen aina vain uuteen tyyppiin on teoksen alussa suorastaan hengästyttävää. Mietin jo, tarvitsenko lukutauon, kun joka sivulla tuntui olevan joku uusi sälli kiikarissa. Teoksen edetessä rakkausjutut pitenevät ja yhteen suhteeseen taitaa kulua jopa suurin osa sivuista. Tämä voimakas fokus rakkauselämään tekee teoksesta napakan. On myös ilo lukea neutraalia kuvausta teinitytön ihastuksista ilman mitään nolostelua.
Toiseksi minua ilahduttaa, että päähenkilö Saikun ystävät ovat hänelle vankkumaton tuki. Heiltä Saikku saa myös perspektiiviä, kun hän uppoaa niin syvälle suhteeseen, ettei enää erota kohtuullista kohtuuttomasta. Kaikki tarvitsisivat tällaisia ystäviä. Ystävyyden kuvaus on teoksessa positiivista ja aidon tuntuista.
Saikku kokee myös epävarmuutta ja ahdistusta, jotka herättävät lukijassa myötätuntoa ja samastumisen tunteita. Välillä seurustelukumppani lohduttaa ja auttaa, välillä taas pahentaa tilannetta. Tunnemyrskyjä riittää. Seurustelu on huiman ihanaa, kun kaikki on hyvin. Sitten se on kamalaa, kun riidellään.
Teoksessa kuvataan kahden nuoren ihmisen parisuhdetta yksityiskohtaisesti ja säästelemättä. Rakkautta ja suuria toiveita on, mutta käytännön ihmissuhdetaitoja ei. Omista rajoista kiinni pitäminen on vaikeaa, samoin omien toiveiden ja halujen sanottaminen. Kumppani on toki hurmaava mutta toisinaan tiuskii ja äyskii, kun ei osaa sanoa nätisti.
Molemmilla on paljon epävarmuutta ja haavoittuvuutta, joka estää avoimen keskustelemisen asioista. Tulee törmäyksiä, ja yhteys rakastavaisten välillä ei pysy yllä. Sitten murehditaan, että onkohan kumppani kuitenkin kiinnostunut jostain toisesta, joka olisi kauniimpikin.
Täytyy sanoa, että jos olisin lukenut tämän sarjakuvan silloin kun itse olin teini, eikä minulla vielä ollut ihmissuhdetaitoja, en ehkä olisi saanut siitä mitään irti. Olisin varmaan lähinnä ahdistunut, että noinko vaikeita ihmissuhteet ovat. Nyt kun minulla on tuohon aikaan perspektiiviä, teos tuntuu oivaltavalta ja herättää paljon sympatiaa hahmojaan kohtaan. Jos taas olisin nyt teini, ja minulla olisi hyvät ihmissuhdetaidot, ehkä hahmojen törmäily tuntuisi turhauttavalta. Kukin lukija lukee omasta näkökulmastaan, ja kullekin lukukokemus on erilainen.
Saija Ketola: Pari suhdetta (188 s.)
Suuri Kurpitsa 2024
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
