Anne Vuori-Kemilän kirja Maahan viilletty raja (Karisto, 2023) kertoo traagisen ja todentuntuisen tarinan 1900-luvun alkupuoliskon ahtaajanaisista. Teos kattaa kolme sukupolvea ja kolme paikkakuntaa: Oulunsalon Varjakan, Haukiputaan ja Kemin. Oma isoisoäitini on tehnyt Kemissä ahtaajan töitä, joten tämä kirja oli minulle kategoriassa “pakko lukea”. Ja kuinka puhutteleva lukukokemus tämä olikaan!
Minua kiinnostaa, miten ihmiset elivät ennen vanhaan – millaisessa ilmapiirissä he elivät, mitä he ajattelivat ja tunsivat, millaisia valintoja he pystyivät tekemään. Tämä kirja oli kurkistus hahmojen yksityiselämään. Hahmot perustuvat oikeasti eläneisiin ihmisiin, joten ei ihme, että tapahtuvat ovat todentuntuisia. Historiallisista henkilöistä kirjoittaminen jäi kiehtomaan minua niin paljon, että otin yhteyttä kirjailija Anne Vuori-Kemilään ja haastattelin häntä aiheesta. Haastattelu seuraa alempana.
Kirja sataman työntekijöistä
Satamatyöt olivat fyysisesti raskaita, laivojen lastaamista tai lastien purkamista, esimerkiksi lankkujen kantamista ja pinoamista. Satamatyön tekijöitä katsottiin suomalaisessa yhteiskunnassa alaspäin. Maahan viilletyssä rajassa satamatyöt ovat naisille mahdollisuus ansaita rahaa omalla työllä. Kirjassa kuvataan, miten työyhteisössä pärjäämiseen tarvitaan rohkeutta, esille asettumista ja kylmäpäisyyttä. Kateelliset ja ilkeät ihmiset pitää osata sivuuttaa ja huudella panettelijoille takaisin, mieluummin vielä aggressiivisemmin, että hiljenevät.
Kirjan päähenkilöt ovat Reeta, joka tekee sataman töitä 1920-luvulla, ja Signe, hänen tyttärensä. Elämä ei ole helppoa: köyhyys ja avioliiton ulkopuolinen äitiys vähentävät valinnanmahdollisuuksia. Kumpikaan ei saa tukea elämän pettymyksien ja surujen käsittelyyn. Enemmän tulee ylenkatsetta niin ystäviltä kuin naapureilta. Tuntuu, että satamatöissä tarpeellinen kovapintaisuus ulottuu kaikille elämänalueille, eivätkä he kotonakaan pysty luopumaan siitä, eivät toistensakaan kanssa. Itsen ympärillä on kova panssari suojaamassa, eikä sen yli voi ilmaista rakkautta, kehuja, liikutusta tai muitakaan sisimmässä olevia tunteita.
Huom. Seuraavassa käsitellään melko kattavasti kirjan juonta, jos haluat vältellä juonipaljastuksia!
Puhumattomuus ja häpeä periytyvät äidiltä tyttärelle
Elämä on ollut Reetalle kovaa. Sitä pehmentää rakkaus ja seurustelu, haaveet paremmasta tulevaisuudesta. Käy kuitenkin niin, että Reeta tulee vahingossa raskaaksi, eikä sulhanen enää olekaan kiinnostunut menemään naimisiin.
Reeta joutuu antamaan avioliiton ulkopuolella syntyneen Signen kasvatiksi. Kiintymys tyttäreen on suuri, ja heti kun mahdollista, Reeta hakee Signen takaisin kotiin. Mutta Signe on jo kotiutunut kasvattivanhempien luo eikä haluaisi palata äidilleen.
Ironisesti Signen omassa elämässä toistuu samoja elementtejä kuin äidillä: avioliiton ulkopuolinen raskaus, raskas työ satamassa. Signe ei kuitenkaan pysty hakemaan äidiltä tukea eikä Reeta pysty kertomaan omista kokemuksistaan.
“Erityisesti ennen kävi helposti, että lasten elämä toisti vanhempien kaavaa”, Anne Vuori-Kemilä sanoo. “Kovaosaiset lapset saattoivat vihata vanhempiensa elämisen mallia mutta pudota siihen itse, kun elämässä tuli ensimmäisiä kovia vastoinkäymisiä.”
Vuori-Kemilän mukaan tähän vaikutti nimenomaan puhumattomuus.
“Siihen aikaan häpeällisistä asioista vaiettiin. Syntyi ylisukupolvinen puhumattomuuden taakka.”
Kirjaa lukiessani Signen kohtalo tuntui epäoikeudenmukaiselta, ja kun Signe katkaisee välinsä äitiinsä, tunsin lapsellista vahingoniloa Reetaa kohtaan. Mutta voi, miten Signen päätös syö häntä sisältäpäin. Hankalat asiat jäävät käsittelemättä.
“Asioita ei purettu puhumalla”, Anne Vuori-Kemilä selittää. “Vaiettu häpeä periytyi lapsille. Vaikka toki joissain perheissä puhuttiinkin.”
Häpeän aiheita olivat muun muassa avioliiton ulkopuoliset raskaudet. Kun ehkäisyä ei ollut, suhteista syntyi lapsia. Näissä tilanteissa mies pystyi kieltämään isyytensä, mutta naisella ei ollut yleensä mahdollisuutta kieltää tai peitellä raskautta.
“Miehet olivat ihailtuja ‘naistenmiehiä’, naisista tuli ‘huonoja naisia’. Eikä kyse ollut mistään harvinaisesta asiasta. Pohjanmaalla kymmenellä prosentilla naimattomista naisista oli lapsia!”
Hiljennettyjen ihmisten tarinat
Anne Vuori-Kemilä haluaa kirjoillaan antaa äänen ihmisille, jotka on jotenkin hiljennetty. 1900-luvun alkupuoliskon yksinhuoltajaäidit ovat tästä yksi esimerkki, mutta kirjassa on muitakin.
“Naiset kantoivat hiljaa monenlaisia taakkoja, esimerkiksi kirjan Aili.” Aili menee kirjassa naimisiin sodan traumatisoiman miehen kanssa. Mies näkee painajaisia ja on öisin väkivaltainen. Mitään apua pariskunta ei tilanteeseen saa, vaan Aili lähinnä peittelee väkivallan merkkejä ja yrittää pitää elämän tavallisena. Hän ei syytä eikä halua hylätä puolisoaan, jonka näkee pikemminkin yhtenä sodan uhrina.
“Toinen esimerkki on Varjakan onnettomuus vuodelta 1907. Kaksikymmentä ahtaajana työskennellyttä naista ja tyttöä hukkui Oulunsalossa. Halusin kirjoittaa onnettomuudesta, jotta se ei unohtuisi.”
Onnettomuus oli kova isku Oulunsalolle. Kirjassa Reetan äiti ja sisko, eli Reetan koko perhe, kuolivat onnettomuudessa. Ahtaajanaisten työssä tapahtunut tapaturma sopii hyvin kirjaan.
“Oikeasti Reetan esikuvan perhettä ei ollut siinä mukana, mutta onnettomuus on silti aidosti kuvattu.”
Kirjan henkilöiden esikuvat
Reetalla ja Signellä on esikuvat tosielämässä. Kirja sai syntynsä sukututkimuksen seurauksena.
“Sanon, että kirja syntyi vahinkoraskautena, niin kuin kirjassa on paljon vahinkoraskauksia. Puolisoni sai selville sukututkimuksessa, että ‘Reetalla’ oli liuta lapsia, joista osan isä on tiedossa, osan ei.”
Sukututkimuksen tulos oli järkytys, sillä Vuori-Kemilän puoliso oli aina luullut olevansa lähtöisin pienestä perheestä ja suvusta. “Reetaan” ei vain oltu pidetty yhteyttä.
“Kiinnostuin kirjoittajana siitä, miksi välit olivat olleet niin tulehtuneet. Haluan myös kirjoittaa vähäosaisista ihmisistä, jotka eivät ole saaneet omaa ääntään kuuluviin.” Avioliiton ulkopuoliset raskaudet ja ahtaajan työ tekivät Reetan ja Signen esikuvista syrjittyjä ja hiljennettyjä.
Taustatutkimus tarinan tueksi
Anne Vuori-Kemilä teki paljon tutkimustyötä kirjan taustaksi.
“Menin Kemin kaupunginarkistoon ja selvitin, millaista oli ahtaajan työ. Oli huima kokemus tutustua ammattiin, josta en tiennyt mitään!”
“Satamatyössä oli kolme luokkaa: huonot naiset, hyvät jätkät ja hankalat eukot. Näiden välillä piti tasapainotella. Viina kuului kulttuuriin, mutta jos nainen alkoi ‘lastipulloja’ tyhjentää muiden kanssa, luisui helposti ‘huonoksi naiseksi’.”
Lastipullo oli palkinto urakkatyöstä, kun laiva oli saatu lastattua. Satamatyötä katsottiin usein alaspäin, mutta se oli köyhälle ja kouluja käymättömälle naiselle mahdollisuus ansaita rahaa.
Satamassa naiset ansaitsivat myös seksityöllä. Vuori-Kemilän kirjassa Reeta elättää osan ajasta itseään seksityöllä, mutta ilman ehkäisyä siinä on omat haittapuolensa. Seksityö oli myös alaspäin katsottua työtä. Kirjassa silläkin on vaikutus Reetan ja Signen väleihin.
Vuori-Kemilä suosittelee Tytti Steelin väitöskirjaa Risteäviä eroja sataman arjessa (Helsingin yliopisto, 2013), jos haluaa tietää lisää tai lukea tutkimustietoa satamatyöstä. Väitöskirjassa Steel tuo esiin satamatyön monia sävyjä. Esimerkiksi sanallinen häirintä herätti minussa voimakkaan negatiivisen reaktion, mutta Steel tuo esiin, että sutkautukset saattoivat olla myös eräänlainen peli: naisen oletettiin vastaavan miehen letkautukseen samalla mitalla ja miehen odotettiin alistuvan nöyryyttävään vastaukseen.
Eettiset kysymykset kirjoittamisessa
Oikeasti olemassa olleista ihmisistä kirjoittaminen tuo omanlaisiaan näkökohtia prosessiin.
“Eettinen haaste oli olla riittävän rehellinen mutta myös riittävän kunnioittava.”
Vuori-Kemilää auttoi se, että hän oli tavannut “Signen” esikuvan. “Hän ei olisi sietänyt liian ruusuista kuvausta.”
Tämä tieto auttoi Vuori-Kemilää kirjoittamaan elämän rujoistakin puolista.
“Toinen iso kysymys oli se, että teksti liippaa useiden ihmisten elämää, eli ‘Reetan’ jälkeläisten elämää. Lopulta ratkaisin asian siten, että en ottanut heihin yhteyttä. Halusin suojella heitä, ja nyt he eivät tiedä, että tämä kirja kertoo heidän esiäidistään.”
Minulle kirjan henkilöt näyttäytyvät syvästi inhimillisinä ja samastuttavina. Heidän ratkaisunsa kumpuavat heidän tilanteestaan ja taustastaan. Kirjan loppupuoli on sydäntäraastavaa luettavaa. Ymmärrän sekä Reetaa että Signeä, mutta olisin toivonut heille onnellisempaa loppua.
Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja (332 s.)
Karisto 2023
Teos on kipeän realistinen kuvaus naisahtaajien työstä sekä naimattoman äidin asemasta Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla.
