Kornél Mundruczó valaa toivoa holokaustin perillisille
Kornél Mundruczón ohjaustyöt eivät ole hyvän mielen elokuvia. Ohjaajan edellisessä Pieces of a Woman -teoksessa (2020) käsiteltiin epäonnistuneen kotisynnytyksen seurauksia. Jupiterin kuu (Jupiter holdja, 2017) pureutui pakolaiskriisiin, Valkoinen jumala (Fehér isten, 2014) taas allegorian kautta romanien oikeuksiin. Evoluutio (Evolúció, 2021) jatkaa samalla linjalla, synkästä lähtökohdasta kohti toivon pilkahduksia. Kohottavaksi mainostettu elokuva ei kuitenkaan päästä katsojaa vähällä.
Elokuvassa nähdään Tampereen Teatterikesästäkin tuttuja Proton Theatren näyttelijöitä, kuten unkarilaisen elokuvan konkari Lili Monori ja Annamária Láng. Ylisukupolvinen trauma tulee käsitellyksi kolmen näkökulmahenkilön avulla, joiden osuuksista teos rakentuu. Henkilöt kamppailevat paitsi elämisen ja selviytymisen ristiaallokossa, myös kulttuurien ja yhteisöjen välissä. Valtaväestön silmissä he ovat juutalaisia, juutalaisyhteisön silmissä he eivät ole kyllin juutalaisia. Évan, Lénan ja Jónáksen matkassa kuljetaan Auschwitzista Budapestin kautta Berliiniin.
“Ole kova”
Mundruczólle ominaisesti elokuva alkaa pitkällä ja sisällöltään raskaalla otoksella. Myöhemmin puolalaisiksi lääkäreiksi määriteltävä joukko siivoaa bunkkeria keskitysleirillä. Epätoivo kasvaa kasvamistaan, kun siivoaminen ei tuota tulosta, vaan syvältä ahtaan tilan rakenteista paljastuu suuria, köynnösmäisen paksuja hiustukkoja. Lopulta löytyy itkevä, mutta terve lapsi, Éva, joka kyyditetään lumisateessa pois tuhoamisleiriltä. Katsojaakin kalvaa halu poistua painostavasta tunnelmasta.
Vuosikymmeniä myöhemmin Léna tulee tapaamaan äitiään Évaa asuntoon ja todellisuuteen, jossa pukeudutaan kukkapaitoihin. Leivänpaloja kuitenkin säilötään edelleen muovipusseihin kapoja varten. Vanhan naisen tarinasta ei ihan ota selkoa, koska kertojan muisti ei salli tai on hämärtynyt. Tosi, kuviteltu ja muilta kuultu sekoittuvat ristiriitaisiin syntymätodistustietoihin.
Léna jää niin kerronnassa kuin elämässäänkin äitinsä tarinan varjoon. Éva neuvoo tytärtään olemaan kova: hänen äitinsä oli kova niin kuin hän itsekin, sillä tavalla selviytyy. Sana on temaattisesti tärkeä ja toistuu moneen otteeseen. Alkukielen sana vagány on positiivisemmin värittynyt kuin suomennos ja käännetään englanniksi esimerkiksi sanoilla cool ja badass. Sitä on käytetty muun muassa Sanna Marinin Ruisrock-käynnin yhteydessä. Sanavalinnassa huokuu pilkahdus oman voiman tuntoa.
Kamarinäytelmämaisen pitkistä kohtauksista toinen päättyy vesivahinkoon ja vanhuksen alleen laskemiseen. Ratkaisu tuo mieleen Proton Theatren samana vuonna toteuttaman Imitation of Life -näyttämöteoksen, jossa täyteen pakattu asunto käännettiin ylösalaisin. Evoluutiossa kauan odotettu muutos henkilöiden elämässä orastaa kuin heiluva hammas, hanoihin palaava johtovesi tai parantuva ummetus.
Jään miettimään, oliko viimeksi mainittu tarkoitettu humoristiseksi kevennykseksi: ainakaan minua ei naurattanut ja olin salissa yksin. Suhteellisen herkkä katsoja (jollaiseksi itseni luen) ei olisi tarvinnut näin voimakkaita tehokeinoja. Rankan aiheen on kai katsottu vaativan riittävän suurta vastapainoa.
Perintö ja perinteet
Elokuvan kerronta vetreytyy, kun näkökulmahenkilöksi vaihtuu Évan tyttärenpoika Jónás. Hän liikkuu kaupunkitilassa ketterästi, puhuu useampien ihmisten kanssa ja jäljittelee kaupallisia idoleitaan. Päiväkin ehtii vaihtua vielä ennen elokuvan loppua.
Vaino kuitenkin seuraa pojan jäljillä. Kun kouluun on pitänyt tuoda Martin-päivän lyhty, Léna on askarrellut poikansa puolesta hanukkalyhdyn, mikä johtaa ilkivaltaan ja tulipaloon. Opettajat hyssyttelevät kiusaamista ja vetoavat Lähi-idän konflikteihin. Tässäkin kohtauksessa kehosta poistuu jotain, nimittäin irtoava hammas.
Maallistuneessa yhteiskunnassa uskontokuntien merkitys on sosiaalinen: muslimityttö käyttää huivia vain perheen kesken eikä Jónáskaan koe juutalaisuuttaan oikeastaan mitenkään. Kun hamsteri kuolee, millaiset hautajaismenot sille sopivat? Kaksi ulkopuolista löytää omat ratkaisunsa tilanteeseen ja astuu pois kristillisten perinteiden mukaisesta kulkueesta. Muslimin ja juutalaisen suudellessa elokuvan teesi-antiteesi-synteesi -rakenteessa teko hahmottuu jonkinlaiseksi sovinnoksi eri katsomusten välillä.
Uloskäyntejä menneestä
Antisemitismi on valitettavan ajankohtainen ilmiö tämänkin päivän uutisvirrassa. Vuosikymmen vaihtuu, yhteenotot pysyvät. Evoluutiossa meidän ja muiden rajoja hahmotellaan ja ratkotaan erityisesti kaikkein läheisimpien kanssa.
Alkukuvan painajainen ei olekaan symbolinen, vaan helvetti, jota Éva elää koko loppuelämänsä. Evoluutio antaa jo nimensä puolesta ymmärtää, että toipuminen on osa vääjäämätöntä kehitystä hitaudestaan huolimatta. Sen keinot saa katsoja itse päätellä.
Teos on ohjaaja Mundruczón ja käsikirjoittaja Kata Wéberin neljäs yhteistyö. Unkarin Oscar-ehdokas Pieces of a Woman on tätä kirjoittaessa nähtävissä Netflixissä, Valkoinen jumala ja Jupiterin kuu on esitetty Yle Areenassa. Parin monipuolinen tuotanto jättää suomalaisen katsojan odottamaan uteliaana jatkoa ja toivomaan, että kädenjälkeä tulisi jatkossa tuoreeltaan saataville.
Viime kädessä Evoluutio ei olekaan niin lohduton kuin voisi odottaa. Pieni kiireen tuntu sen ilmaisua tosin rasittaa: henkilöillä on niin paljon sanottavaa, että katsojalle jää paljon sulateltavaa kotimatkalle. Ehkä sen on tarkoitus jäljitellä menneisyyttä mukanaan kantavien kokemusta.
