
Olen suuri kirjojen rakastaja, mutta tarkka siitä, mitä kirjoja hyllyihini hankin. Yleensä pyrin itse ostamaan kirjoja vain niin, että joko olen lukenut kirjan jo aiemmin ja haluan lukea sen uudelleen tai tiedän pitäväni kirjailijasta niin paljon, että uskon lukevani teoksen toiseenkin kertaan. Lainaan myös mielelläni kirjoja kavereille. Koska muutan suhteellisen usein, tulee kirjoja myös karsittua tasaisin väliajoin.
Olen tällä kertaa järjestänyt kirjahyllyni genreittäin ja aakkosittain kirjailijan mukaan. Vasemmalta ylhäältä lähdettynä kolme ja puoli hyllyä on fantasiakirjoja, joiden jälkeen olen nostanut esiin yhden suosikkikirjani, Pienen elämän, sekä yhden lempikirjailijani, Cecelia Ahernin, tuotannon. Paraatipaikalle olen nostanut syvästi rakastamani Potterit, joita omistan monina versioina (kappaleita on suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi). Suurin osa englanninkielisistä on juuri kaverillani lainassa.
Neljäs hyllyrivi alkaa fiktiolla, johon kuuluu draamakirjallisuuden lisäksi myös muutama jännityskirjallisuuden edustaja ja maagiseen realismiin vivahtava Kultarinta, jonka päädyin laittamaan tavalliseen fiktio-osioon, koska ylluonnolliset aspektit ovat kirjassa verrattain pieniä. Fiktion jälkeen tulee historiallisia klassikkoteoksia, joista muun muassa ihana pinkki Pride and Prejudice ja Pikku naisia -kirjan uusi painos ovat lemppareitani. Tyttökirjojen (Annat ja Runotytöt) perässä on muutama scifi- ja maagisen realismin kirja.
Kaksi vasemmanpuoleisen hyllyn alinta tasoa on varattu erinäisille tietokirjoille ja vihkoille (plus painavalle Twilight-boksille). Toiseksi alin oikeanpuoleinen hylly on varattu nuortenkirjoille, novelleille ja runoille ja muutamille tietokirjoille/omaelämäkerroille. Alin oikeanpuoleinen taso taas on tarkoitettu lautapeleilleni.