Hank Pymin kehittelemän Muurahaismiehen asun pukee Ant-Man -leffassa ylleen herrasmiesvaras Scott Lang. ©The Walt Disney Company Nordic.

Suomen elokuvateattereihin kesäksi kurvannut Ant-Man kohtelee esikuvaansa yllättävän kunnioittavasti. Kriitikkojen puolelta leffan on myönnetty olevan hauskaa viihdettä mutta voivoteltu jättävän paljon potentiaalia käyttämättä ja viljelevän kliseitä väsymykseen asti. Näistä helmasynneistä huolimatta leffan arvellaan kolahtavan faneihin hyvin, ja sitä allekirjoittanutkin veikkaisi.

Se, että Muurahaismies saa oman leffansa vasta nyt laittoi aluksi epäilemään, että pienen suuren sankarin syntytarinaa on muutettu reilusti – onhan Muurahaismies sarjisuniversumissa kuitenkin yksi Kostajien perustajajäsenistä. Nyt, kun Muurahaismies pääsee valkokankaalle vasta, kun Kostajat ovat seikkailleet jo useamman rainan ajan, huoli tuntui vakavalta. Linkki historiaan on kuitenkin säilytetty, sillä Ant-Man leffa ei ole Muurahaismiehen syntytarina – tai siis, ei alkuperäisen Muurahaismiehen. Hank Pym pysyy aikajanalla suunnilleen niillä kohdin missä sarjakuvissakin, ja nykypäivän Muurahaismieheksi ryhtyy tämän leffan myötä herrasmiesvaras Scott Lang. Todennäköisimmin leffan ajoitus liittyy enemmän siihen, että tuotantoyhtiö halusi olla varma supersankarileffojen suosiosta ennen kuin riskeerasi tuntemattomampien sankareiden tuomisen valkokankaalle.

Scottin ja Anthony-lentomuurahaisen suhde lämpenee ja kehittyy uskottavammin kuin leffan varsinaisen pääparin. ©The Walt Disney Company Nordic.

Ant-Man ei varsinaisesti vaadi aikaisempien Kostaja-leffojen katsomista, mutta jokunen viittaus leffauniversumin muihin tapahtumiin rainasta löytyy. Leffassa keskitytään lähinnä vanhan Muurahaismiehen Hank Pymin ja tämän tyttären kipuilevaan ihmissuhteeseen, ja Hankin uudeksi Muurahaismieheksi valitseman Scottin epätoivoiseen yritykseen ruveta Kunnon Kansalaiseksi, jota hänen oma tyttärensä voisi arvostaa. Jos kertausta aikaisemmista Marvel-leffoista kuitenkin kaipaa, voi vilkaista Nörttityttöjen Kostajat kronologiaan -tiivistelmästä, mihin koloon Ant-Man aikalinjalla asettuu. Parhaat tärpit Ant-Maniin saa katsomalla Captain America: First Avengerin (erityisesti Hank Pymin historiaviittaukset ymmärtääkseen), sekä molemmat tähän mennessä ilmestyneet Avengers-leffat.

Jos hupailua ja vauhtia löytyykin kiitettävästi, syvällisestä tarinasta tai monipuolisista hahmoista Ant-Mania ei voi syyttää. Scott Langin kasvu Muurahaismieheksi käydään läpi pikaisen montaasin myötä ja hahmot jäävät hyvin pinnallisiksi, vaikka kaikenlaisiin rankkoihin taustoihin vihjaillaan. Ja vaikka pakollinen “boy-meets-girl” -kuvio hoituikin muun leffan tyylille uskollisesti runsaalla määrällä itseironiaa, se ei poista sitä faktaa, että tässä oli taas yksi supersankarileffa, jossa eri sukupuolten edustajat eivät kykene yhteistyöhön ihastumatta toisiinsa.

En ollut ajatellut mennä katsomaan sitä, koska oletan että se on vähän tylsä ja huono ja omituinen ja masentavasti taas supersankarileffa, jossa on valkoinen heteromies pääosassa, mutta nyt mulle on kyllä suositeltu sitä, joten aattelin käydä vilkaisemassa. Traileri on kyllä hauska.
(Nörttityttö)

Minikokoon kutistettuna Ant-Man viihdyttää – ruohonjuuritason kohtaukset ovat kauniita ja vauhdikkaita. Myös taistelujen minimalistinen skaala herättää viehätystä – vihdoin sankari, joka kykenee tosissaan minimoimaan materiaali- ja henkilövahingot! ©The Walt Disney Company Nordic.

Nörttitytöiltä kysyttäessä Ant-Man sai pisteitä helpostilähestyttävyydestään ja huumoristaan, mutta runsaasti moitteita mielikuvituksettomasta juonesta ja hahmokaartin kliseisyydestä. Harva oli leffaa etukäteen erityisemmin odottanut, ja latteisiin odotuksiin yllätystä toi vain rainan odotettua parempi huumoriosasto. Pakko myöntää, että vannoutuneena marvelistinakin piti vähän väliä facepalmata rainan ennalta-arvattavuudelle. Käsikirjoituksen kepeyden mokia kuitenkin korjaa mukavat näyttelijävalinnat ja tyylikäs kuvaustyö.

Hyvää:
– muurahaiskohtaukset olivat visuaalisesti hienoja ainakin 3D:nä ja Edgar Wrightin kädenjälki näkyi edelleen muutamissa kohtauksissa.
– Paul Rudd oli hyvä Scottin roolissa.
– yleisesti leffa oli ihan viihdyttävää supersankaritoimintaa ja siitä jäi positiivinen fiilis.

Huonoa:
– itse tarina oli mitäänsanomaton ja oli turhan ennalta-arvattava. Myös nämä perhedraamakuviot olivat mielestäni aika teennäisiä
– elokuvan hahmot olivat vaisuja ja jäivät hieman persoonattomiksi

(Katja)

Siihen nähden, että Muurahaismies on perin harvinainen tuttavuus suomennettujen Marvel-lehtien sivuilla, en ihmetellyt leffasalin tyhjyyttä julkaisupäivän viimeisessä näytöksessä Jyväskylässä. Kovimmat Murkkufanit mahtoivat mahtua päivänäytöksiin helposti. Varsinainen myyntihitti Ant-Man ei olekaan Suomessa ollut ja häviää katsojaluvuissa monille muille kesän äksönpläjäyksille. Lippuluukuille tuskin siis on liikaa jonoa, mutta ne, jotka teatteriin kesää pakoon raahautuvat, saavat vaivansa palkaksi helposti lähestyttävää äksön-huumoria. Mutta ei sitten paljoa muuta.

Helppo pikapala, minkä seuraaminen ei vaadi paljoa pinnistelyjä mut viihdyttää silti ihan yllättävän hyvin. Humoristisuudesta plussaa (mulle myös The Cure -juttu oli yllättävän edgarwrightmainen symppis pikkubonus), kuin myös siitä että kerrankin loppubattlessa ei pistetty kokonaisia kaupunkeja matalaksi. Kuvaus oli tosi siistiä mikrotasolla ja tässä oli tosi symppikset sivuhahmot – päähahmot taas olivat mielettömän pahviset. Paul Ruddin kerran vilahtava superhero sixpack varmaan paikkasi hahmon syvyyttä.
(Sanna H.)

No, ainakin Ant-Manin post-credit scene antaa ennakkomaistiaista seuraavasta kapun leffasta! Ja ennen sitä nähdään vinkkiä siitä, ettei Muurahaismies suinkaan ole ainoa uusi-vanha sankari, joka tulee pukemaan kostajavermeet ylleen jatkossa. Muista siis jäädä leffan jälkeen vielä vetelehtimään saliin näiden kahden pätkän verran!