Esitys: Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi
Paikka: Tampere-talo
Aika: 8.1. – 10.1.2026
Ohjaus: Tuomas Parkkinen
Orkesteri: Tampereen Filharmoninen orkesteri
Esittäjät: Ville Rusanen, Maria Ylipää, Martti Manninen, Marika Hölttä, Juha Pikkarainen, Petrus Kähkönen, Essi Luttinen, Dan Karlström, Jukka Nylund
Kävin viime viikonloppuna Tampere-talolla katsomassa Stephen Sondheimin kauhumusikaalin Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street). Esitys oli vain rajoitetun ajan tarjolla, torstaista lauantaihin ja esitettiin konserttiversiona. Aikaisemmin Suomessa on nähty versio musikaalista Kansallisoopperassa vuonna 1997, joten ei ihme, että Tampere-talon sali tuli aivan täyteen jopa viimeisenä esityspäivänä. Suomennoksen musikaalin synkistä sanoista teki luultavasti sopivin muusikko koko Suomessa, Juice Leskinen. Musikaalin mieleenpainuvin lyriikka laulussa ”Pikku pappi” (”A Little Priest”), jossa piirakkapuodin pitäjä rouva Lovett ja Sweeney Todd suunnittelevat käyttävänsä ”ihraa kirkonherraa” piirakoissa, on ehtaa Juicen käsialaa. Konserttiversio oli tupaten täynnä Suomen parhaimpia musikaali – ja oopperalaulajia Tampereen Oopperan kuoron kera ja se kyllä kuului esityksessä. Puvustukset olivat erikoinen sekoitus modernia ja 1800-luvun Englannin viktoriaanista tyyliä. Lavasteet olivat myös hienot ja erityisesti orkesteri loisti säestäjänä melankolisiin melodioihin. Pidin kaikista esiintyjistä, mutta henkilökohtaiset suosikkini olivat nuori seiloripoika Anthony ja tuomari Turpinin, musikaalin pahiksen, ottotytär Johanna, jotka säteilivät nuoruutta ja varsinkin Anthonyn tapauksessa, viattomuutta. Heidän kemiansa toimivat hyvin yhteen. Huumori oli myös hirtehisen nasevaa ja yleisö nauroi useasti ääneen esityksen aikana. VIP- lavalippuja oli rajallinen määrä rouva Lovettin K-18 piirakkakapakkaan, jossa yleisö pystyi osallistumaan esitykseen ja sai tarjoilut tilattua paikalleen, mutta koska olimme siskon kanssa köyhää rahvasta, oli paikamme halvemmalla yläparvekkeella.
Sweeney Todd on suosikkimusikaalini Broadwayltä. Olen itse enemmän Lontoon West End – musikaalien fani, enkä niinkään välitä jenkkimusikaaleista, mutta Sweeney Todd iskee kuin vasara masentavalla tarinallaan ja musiikillaan suomalaiseen sydämeeni. Tarinan synkkyys ja hahmojen kieroutuneisuus tuli hyvin esiin myös tässä konserttiversiossa. Muutama miinus minulla on kuitenkin antaa melkein täydellisestä esityksestä. Selvästi isoin puute konserttimusikaalissa oli tuomari Turpinin perverssin version ”Johanna” – laulun poisjättäminen. Turpin pieksee itseään ja harjoittaa itsetyydytystä laulaessaan Joannasta, omasta ottotyttärestään. Johanna on tietysti Sweeney Toddin tytär, jonka tuomari varasti itselleen lähetettyään Sweeney Toddin väärillä syytteillä rangaistusvangiksi Australiaan ja huijasi Johannan äidin Lucyn naamiaisiin, jossa raiskasi tämän. Laulu on tärkeä erityisesti Johannan kannalta, koska se selittää, miksi Johanna yrittää niin epätoivoisesti paeta Turpinin otetta, että hän tarrautuu kiinni ensimmäiseen poikaan, jonka näkee. Turpinin kieroutunut versio ”Johannasta” toimii myös kolikon kääntöpuolena Anthonyn viattomaan ja romanttiseen versioon laulusta. Turpinin biisi on myös selvästi innoittanut Disneyn ehdottomasti parhaan pahislaulun, ”Helvetin liekit” (”Hellfire”) Notre Damen kellonsoittajasta (The Hunchback of Notre Dame, 1996), joten olin pettynyt, että Turpinin ”Johanna” leikattiin myös tästä versiosta. Oli ollut ihan hyvä, jos varsinkin kuoron laulaessa sanat olisi heijastettu näkyville jonnekin taustalle, koska sanoista oli välillä vaikea saada selvää niin monen ihmisen laulaessa yhdessä. En myöskään ymmärrä, miksi etuliitteet Mr. ja Mrs. jätettiin suomalaisessa versiossa niiden alkuperäiseen muotoon, kun herra ja rouva sisältävät täsmälleen saman määrän tavuja kuin niiden englanninkieliset vastikkeet ja kuulostavat kanssa paremmilta.
Kaiken kaikkiaan versio kuitenkin toimii todella sujuvasti ja on pitänyt tarinan ytimen ja hahmojen narratiivit samoina mitä alkuperäinen musikaali. Sweeney Todd on kostotarina, joka johtaa kostajan loppujen lopuksi turmioon ja toimii varoittavana kertomuksena koston turhuudesta. Toivon, että musikaali päästään joskus esittämään kokonaisena teattereissa Suomessa ja useampi musikaalifani pääsisi nauttimaan Juice Leskisen makaabereista sanoituksista.
