Kuljen kadulla ystäväni kanssa, ja Helsingin Kaivopiha on pullollaan ihmisiä. Ystäväni pyörittelee päätään ympäri ja tiedustelee minulta, onko meneillään jokin tapahtuma, kun ihmisiä on niin paljon liikkeellä. Naurahdan ja totean, että kaikki ovat täällä nappaamassa pokemoneja. Ystäväni näyttää hämmästyneeltä ja kääntyy katsomaan pihaa uudemman kerran. Oikeasti? Kyllä oikeasti.
Kun Pokemon Go rantautui pitkän odotuksen jälkeen Suomeen, sen valtaisaan suosion aaltoon ei osannut kukaan varautua. Jokainen tuleva kouluttaja halusi päästä aloittamaan ensimmäistä matkaansa pokemonien kanssa. Valita oman aloituspokemoninsa sekä päästä kantamaan oman tiiminsä väriä. Pokemon go on kuitenkin enemmän kuin peli. Se on tuonut pokemonit lähemmäksi meitä. Kaduille, työpaikoille, kotiin…jopa vessaan. Pokemoneja on kaikkialla. Useimmiten ne suosivat kaupunki- ja puistoalueita, joissa on runsaasti ihmisiä. Toisia lajeja saa etsimällä etsiä ja toisia tulee pyytämättäkin, ihan kiusaksi asti. Peli on ollut reilut kolme viikkoa ulkona ja hieman säälin zubatteja, rattatoita sekä pidgeyjä, joita kukaan ei enää tunnu rakastavan. Luultavimmin drowzee on kuitenkin vetänyt pisimmän korren tässä sarjassa ja ajaa jonain päivänä vielä jokun kouluttajan hulluuteen. Ei ole pelkoa siitä, ettei jollain alueella olisi pokemoneja. Drowzeeta löytyy aina…
Ei pelkkä peli
Koska pokémonit ilmestyvät omaan ympäristöömme, kouluttajien on lähdettävä ulos jos he haluavat löytää kaikki Pokémonit (ja kukapa ei haluaisi kerätä kaikkia.) Pokemon Go:n periaate on siis yksinkertainen. Hanki hyvät lenkkikengät ja sitten vain kävele, kävele, kävele ja kävele. Kun pokemon osuu kohdalle, heitetään pallo kohdetta kohti yrittäen saada se kiinni. Paino sanalla YRITETÄÄN. Toisinaan palloja saa viskoa hieman enemmänkin ja lopputulos saattaa silti olla kohteen karkaaminen pallosta tai pallojen loppuminen. Olen katkera edelleen siitä päivästä kun pallot loppuivat kesken ja venusaur lähti lätkimään. Se on ainoa pokemon, jolle olin ehtinyt lempinimenkin keksiä!
Kävelemällä on myös mahdollista hautoa pokemonien munia. Fiilis on loistava, kun on kävellyt 10km ja saa Hitmonleen, mutta ei enää niinkään hohdokasta kun 2km jälkeen kuoriutuu Rattata…
Pokémonien sijainti riippuu usein niiden tyypistä ja maastosta. Vesipokemonit ovat veden ääreltä, ruohopokemonit metsänsiimeksestä. Tämäkään ei kyllä aina pidä paikkaansa esimerkkinä oman lapraksen löytyminen Lahden juna-asemalta ja toisen keskeltä Suomelinnan nurmikenttää. Kaikkia pokemoneja ei edes omasta maastaan voi napata. Kangaskhania, taurosta taikka farfetch´dia ei löydy Euroopasta luonnosta vaan ne on mahdollista saada ainoastaan 10km munasta. Kuin yrittäisi löytää pääylläriä pääsiäismunasta.
Otusten metsästämisen lisäksi pelaajan ympäristöstä löytyy pokestoppeja, joita pyörittelemällä voi kerätä reppunsa täyteen pokepalloja. Salien herruudesta pidetään kiinni kynsin hampain ja siitä taistellaan viimeiseen asti. Ja jos kuulut väärään tiimiin, saat varmasti kuulla siitä. Omille pokemoneille pystyy myös antamaan lempinimiä ja omat suosikit kykenee merkitsemään tähdellä. Turhat ja ylimääräiset yksilöt saattaa halutessaan laittaa karkkitehtaalle. Huomasin tämän omalla kohdalla hyvin ongelmalliseksi. En kyennyt nimeämään omia pokemonejani siinä pelossa, että joutuisin myöhemmin luopumaan niistä. Kiinnyin niihin ilman nimeämistäkin. Vaikka ne edelleen ovatkin virtuaaliasia, on niistä tullut jollain tasolla osa perhettä. Niitä kasvatetaan ja vaalitaan. Jos suosikkipokemon päättäisi lähteä lätkimään pelistä, ei olisi itkupotkuraivari kaukana. Ei ainakaan silloin jos kyseessä olisi gyarados, johon joutuu keräämään jäätävät määrät magikarppeja.
Metsästysretkien aikana tulee löytyneeksi muutakin kuin vain uusia pokemoneja. Aiemmin kadulla kulkiessa ihmiset eivät ole vaivaantuneet ottamaan minkäänlaista kontaktia, mutta nyt ihmiset kyselevät: ”mihin tiimiin kuulut?” tai ”löytyykö pokemoneja?”. Uusia tuttavuuksia on syntynyt väkisinkin ja osa niistä on tullut jäädäkseen. Metsästysriemut ovat aina mukavampia kuin ne voi jakaa jonkun kanssa. Pokemonien ja pokestoppien perässä kulkiessa on usein tullut johdatettua itsensä paikkoihin, joihin ei ole koskaan muuten ole ollut mielenkiintoa kävellä.
Omat lähialueet ovat osoittautuneet myös yllättävän mielenkiintoisiksi. Eikä tuolla vuorokaudenajallakaan tunnu olevan mitään väliä. Jos kotitienoilla ei ole pyöriteltäviä stoppeja, on niitä voitu lähteä hakemaan pidemmälläkin kävelyllä. Ainut huono puoli on se , että pitäisi osata vielä takaisinkin. Kotiin kapuaminen kello kolmen aikaan poketusreissulta rupeaa tuntumaan jo ihan normaalilta. Paitsi siinä vaiheessa, jos palloihin on tallentunut ainoastaan puluja ja rottia.
Myös ne ihmiset, joille pokemonit ovat olleet vieraita ja outoja, ovat olleet valmiit tutustumaan pokepallo-olentoihin. Pokemon Go tuntuu lähentäneen erillaisten ihmisten välistä kuilua, sillä nyt lähes kaikki etsivät pokemoneja. Ihmiset viettävät aikaa yhdessä ja liikkuvat ulkona enemmän kuin vuosiin. Nekin ihmiset, jotka eivät yleensä liiku lainkaan tai eivät syystä tai toisesta ole löytäneet motivaatiota nousta aamulla sängystä ylös, ovat nyt kävelleet kymmeniä kilometrejä.
Pokemonien perässä.
Pokemonit ovat kuoriutuneet lopullisesti ulos konsolista meidän maailmaamme ja tulleet jäädäkseen. Aika siis täyttää reppu palloilla, vetää lippa väärinpäin ja lähteä pokemonmetsälle!
