Nörttitytöt
Gray_Matter_cover

Kuva: wikipedia

Idea tähän aiheeseen lähti itämään Joonas Laakson ”Pelimaailma on tehty pojille. Sen voi muuttaa” artikkelin kommenttiosiossa. Itselleni kun on tullut vastaan useampiakin pelejä, joissa on ollut päähahmona tai sivuhahmona vahva ja kiinnostava naishahmo.

Koska yhteen ja samaan postaukseen kerättynä tästä olisi tullut ihan liian pitkä ja työläs, muotoutuikin aihe juttusarjaksi. En aio lähestyä aihetta mitenkään erityisen tieteellisesti vaan ihan mutuhuttuisesti omia mietteitä kertoen ja hahmoja esitellen.

Ensimmäinen hahmo on Samantha Everett, joka on Gray Matter-pelin päähahmo. En tule spoilaamaan pelin loppuratkaisua tai arvoituksia, mutta kerron kyllä paljastuksia Samanthan menneisyydestä sekä joitakin yksityiskohtia pelin tarinaan liittyvistä asioista. Jos siis haluat välttyä spoilereilta, ollos varoitettu!

Gray Matter on vuonna 2010 julkaistu point-and-click seikkailupeli, joka on julkaistu PC:lle ja Xbox 360. Pelin on suunnitellut Jane Jensen, joka on myös tehnyt legendaariset Gabriel Knight-seikkailupelit. Ikävä kyllä Gray Matter ei ole saanut yhtä paljon huomiota kuin Gabriel Knightit, joka on mielestäni sääli. Gray Matter lukeutuu omien suosikkipelieni joukkoon ja toivon, että suunniteltu jatko-osa näkee myös joskus päivänvalon.

Kirjoitin jokunen aika sitten omaan blogiini pelistä ylipäätään, joten häpeämättömästi lainaan itseäni:

Pelin pääosassa on Samantha “Sam” Everett-niminen nuori nainen, joka synkkänä ja myrskyisänä yönä huijaa itselleen majapaikan isosta kartanosta Oxfordin lähellä. Sen hän tekee väittämällä olevansa kartanon isännän uusi tutkimusassistentti yliopistolta, oikea kun lähti käpälämäkeen juuri parahiksi samaan aikaan kun Samin moottoripyörä simahti kartanon lähelle.

 

Kartanon omistaa Dr. David Styles, kerran niin lupaava, komea ja rikas neurobiologi, nykyisin synkkä erakko. Hän on menettänyt kauniin ja ihanan vaimonsa kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa, samassa onnettomuudessa jossa toinen puoli miehen kasvoista paloi kamalaan kuntoon. Nykyään hän käyttää puolinaamiota ja on täysin erakoitunut kartanoonsa seuranaan vain pyylevä ja äidillinen taloudenhoitaja. Stylesilla on myös pakkomielle kuolleesta vaimostaan ja hän yrittääkin saada tähän yhteyttä kaikin keinoin.

 

Sen sijaan, että Sam lähtisi vähin äänin matkoihinsa aamulla, hän päättääkin ottaa tutkimusassistentin paikan vastaan. Hänen ensimmäinen tehtävänsä on saada kasaan koehenkilöt Stylesin koetta varten, jossa tutkitaan mielen voimaa. Kokeiden jälkeen yliopistolla alkaa kuitenkin tapahtua kummia ja tapahtumat kietoutuvat yhteen Stylesin pakkomielteen kanssa. Onko kuolleisiin mahdollista saada yhteys?

 

sam

Kuva: www.graymatter-game.com

Omien sanojensa mukaan Samantha on ”ex-gootti”, joka on edelleen viehättynyt synkeästä arkkitehtuurista. Tästä menneisyydestä viittaa myös Samanthan ulkonäkö, joka ei ole tylsän tavallinen. Hänellä on lävistyksiä, tatuointi, niittivyö, kaulapanta ja katu-uskottavat vermeet muutenkin. Samanthan goottimenneisyyttä ei tosin sen kummemmin avata, mutta mielestäni on virkistävää, että päähenkilö on alakulttuurin edustaja, tai edes entinen.

Samanthan menneisyydestä paljastuu myöhemmin traagisia asioita. Hän on menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa nuorena ja häntä on pompoteltu kasvattiperheestä toiseen. Tämä on epäilemättä jättänyt jälkensä Samanthan psyykeen ja häntä kuvaillaankin sanalla ”troubled”. Koulussa hän on pärjännyt kuitenkin hyvin, mutta jatko-opiskelujen sijaan hän on lähtenyt kiertämään maailmaa ja hänestä on tullut erittäin taitava katutaikuri ja silmänkääntötemppujen tekijä.

Magia, taikuus, yliluonnolliset kyvyt ja mielen voimat ovat pelin kantavia teemoja. Siinä missä David on täysin vakuuttunut siitä, että hänen kuollut vaimonsa yrittää ottaa häneen yhteyttä, on Samantha yhtä vakuuttunut siitä, että joku pilailee julmasti Davisin kustannuksella. Hän myös epäilee, että joku taikuutta taitava yrittää näiden temppujen avulla päästä sisään eksklusiiviseen maagikkojen Daedalus-klubiin, johon myös Samantha itse havittelee sisäänpääsyä.

Samantha alkaa selvittää tapahtumia ja tekee sen huijaamalla, valehtelemalla ja silmänkääntötemppujen avulla. Hän ei kuitenkaan koskaan käytä hyväkseen naisellisuuttaan ja hemaisevaa ulkomuotoaan, josta plussaa! Tässä pelissä tarkoitus pyhittää keinot, sillä Samantha vain pyrkii auttamaan Davidia. Sam ei siis missään tapauksessa huijaa ihmisiä ilkeyttään tai omaa etua tavoitellen. Luulen, että se vain on ainut tapa, mihin hän on oppinut luottamaan maailmaa kiertäessään.

sam2

Kuva: www.graymatter-game.com

Kasvatusperheiden vaihtuminen sekä myöhemmin matkustelu on todennäköisesti estänyt Samanthaa muodostamasta pitkäaikaisia ihmissuhteita eikä hän ole koskaan oikein juurtunut mihinkään. Ehkä tämän tietyn ulkopuolisuuden kautta hän on hyvin tarkkasilmäinen ja oppinut havaitsemaan, millaiseen käytökseen erilaiset ihmiset helpoimmin reagoivat. Samantha tietää, mistä narusta vetää.

Oletan, että lapsuutensa tragedian ja omillaan pärjäämisen kautta hän on oppinut myös hyvin paksunahkaiseksi. Hän ei siis hätkähdä Davidin kärttyisyyttä tai välitä tämän passiivis-aggressiivisista puuskista tuon taivaallista.

Pelin aikana Samantha muodostaa hataran ystävyyden yliopiston opiskelijoiden kanssa ja on selvää, että hän alkaa välittää myös Davidista. Pelin lopussa myös vihjaillaan romanssin mahdollisuudesta. Tätä kaikkea kuitenkin varjostaa Samanthan valheet identiteetistään ja se, että hän epäilee jonkun tai joidenkin tutkimusryhmän jäsenten olevan kummallisten tapausten takana.

Samantha on ehdottomasti yksi lemppareistani pelihahmojen joukossa, koska hän on monipuolinen hahmo jolla on myös heikkouksia. Heikkouksistaan huolimatta hän on pärjännyt elämässään ja tuntuu myös kehittyvän sekä muuttuvan pelin aikana.