Treffit – ihan(an) kamala retropeli
Ystäväni M on suuri seurapelien ystävä, voisi kai sanoa jopa seurapelinörtti. M on etevä keksimään erilaisia seurapelejä ihan omasta päästään, mutta hän haalii camp-henkisiä retro-seurapelejä myös kirpputoreilta. Viimeksi vieraillessani M:n luona pääsin kokeilemaan...
Elämä on peliä – erään nörttitytön tarina
Kurahousut, My Little Pony, Hopeanuoli. Synnyin kultaisen 80-luvun puolivälissä ja kuten varmaan suurelle osalle ikäpolveni kasvateista, varhaislapsuuteni on tiivistettävissä noihin kolmeen kovimpaan. Temusin paljon ulkona ja leikin luontevasti niin pehmoleluilla ja...
Maplegroven mysteeri – dekkarilarpin anatomia
Olin järjestämässä Maplegroven mysteeri -nimistä liveroolipeliä helmikuussa 2013. Kyseessä oli 1930-luvun lopun Britanniaan, pieneen Maplegrove -nimiseen maalaiskylään, sijoittuva peli, joka on samalla murhamysteeri Agatha Christien hengessä. Hahmoina oli runsaasti...
Zombies VS. Seamonsters eli Austenia uudelleenkirjoitettuna
Kuulun siihen ihmisryhmään, joka teini-ikäisenä ahmi romantiikannälkäänsä lähes kaiken, mitä kirjaston hyllystä löysi. Tähän valikoimaan kuului paljon kirjoja, joista ei jäänyt minkäänlaista muistijälkeä. Ja sitten paljon sellaisia, jotka veivät sydämeni. Kuten Jane...
Ankkojen Kammottavan Kiinnostava Seksielämä
VAROITUS! Tämä juttu ei sovi herkille. Sorsat ja ankat vaikuttavat kovin hauskoilta otuksilta, ovathan ne monen sarjakuvan ja animaation päähenkilöinä. Mutta sorsat, niin Aku kuin Iineskin, piilottelevat pinnan alla synkkiä salaisuuksia. Nyt on tullut aika raottaa...
Maaliskuun 2013 kiinnostavimmat pelit
Tervetuloa Nörttityttöjen peliarvostelujen pariin! Tästä lähtien kerran kuussa me Nörttitytöt tulemme julkaisemaan peliarvosteluita. Työn alle pääsevät niin videopelit, korttipelit, lautapelit kuin roolipelitkin sen mukaan mitä milloinkin mukaan tarttuu ja mitä pelejä...
Kertomuksia naiseudesta
Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää ja tämän juhlapäivän kunniaksi nörttityttöblogin kirjoittajat avaavat sanallisen arkkunsa ja kertovat omista kokemuksistaan liittyen naiseuden monimuotoiseen ja monimutkaiseen käsitteeseen. Kirjoitukset...
Netti-TV valloittaa maailman
Medioiden kehittyminen on asia, joka on aina mietityttänyt. 90-luvulla uskottiin mm. paluukanavallisen digitaalitelevision olevan tulevaisuuden apuväline esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseen. Jos asiaa pohtii tarkoin, ei ajatus ole erityisen kaukaa haettu. Tuolloin...
Matematiikka harrastuksena – kilpamatematiikka lukiossa
Olen harrastanut erinäisiä nörtteilyksi laskettavia harrastuksia vuosikaudet, mutta kaikkein eniten hyväntahtoista ihmettelyä ja naljailuakin olen kuullut juuri siitä rakkaasta harrastuksestani, josta aion teille kertoa - matematiikasta. Moni Nörttityttö on opiskellut...
Nörttitytöt ry perustettu, mutta ei Steamissä
Mahtavia uutisia! Nörttitytöt ry perustettiin sunnuntaina 3.3.2013 Helsingissä ja paikalla oli valtava määrä naisia ja jopa yksi feikkinörttityttö eli nörttipoika mukana yhdistystä perustamassa. Miksi Nörttitytöt ry perustettiin? Nörttitytöt ry:n alkuperäinen...