Nörttitytöt
Ensimmäistä kertaa Worldconissa

Ensimmäistä kertaa Worldconissa

Olen ikääni suhteutettuna melkoisen tuore conikävijä. Ensimmäinen con, jossa olen ikinä käynyt virallisesti paikan päällä (kavereiden luona Otaniemessä vierailua Ropeconin aikaan ei voi hyvällä omallatunnollakaan laskea) oli vuoden 2012 Tampereen Finncon. Sen jälkeen...
Syyskuun nörttityttöilyt

Syyskuun nörttityttöilyt

Syksy tulee, ja samalla tulevat syksyiset nörttitapahtumat! Nörttitytöt kokoontuvat syystunnelmissa eri puolilla Suomea: nörttinaisilla on paikallisryhmät jo Oulussa, Turussa, Tampereella, Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Lisäksi maassamme toimii kolme...
Loncon or bust

Loncon or bust

Kerran vuodessa järjestettävä World Science Fiction Convention, tuttavallisemmin Worldcon, järjestetään tänä vuonna Lontoossa Loncon 3:n muodossa. Hieman yli vuosi sitten Saija kertoi Worldconista ja sen kierrosta. Tänä vuonna olen itse ensimmäistä kertaa menossa...