Hafrún I
Synnyttyäsi sinulla ei ollut nimeä, etkä kumartanut kuninkaita tai tiennyt valtioiden rajoja, mutta synnyit pohjoiseen Islannista kun Islanti oli vielä Norjan kuningas Hans I:n alaisena. Oli vuosi 1498, mutta siitä sinä et tiennyt tuon merellistä, eikä kukaan tiennyt sinustakaan yhtään mitään. Meren liikkeet heittelivät sinua edestakaisin, olithan niin pieni ja mitätön että olit liki läpinäkyvä. Kukaan ei silloin tiennyt että eläisit yli viisisataa vuotta, vähiten sinä itse. Päivien kuluessa sinä aloit kuitenkin saavuttaa muotoasi ja kaksijakoista kuortasi. Näihin aikoihin aloit ymmärtämään meren huminan kieltä, ja kuuntelit sen lörpötystä siivilöidessäsi levää, planktonia ja muuta ravinnoksesi. Satoja, tuhansia, miljoonia tarinoita kaikkialla ympärilläsi.
Pisara 1505
Terä viiltää pimeyden läpi ja sinkoudun läpi valon laskeutuen pitkä partaisen miehen rinnukselle. Hän ei kuitenkaan kiinnitä minuun huomiota vaan uteliaiden silmien katseen kohdistuu alempana olevaan pyyn sisäelimille, joiden joukossa vielä hetki sitten olin. Hän viettää tiiman tai pari piirtäen ja leikaten, kunnes huokaisee ja nostaa linnun hellästi ylös. Menemme puutarhaan johon hän kaivaa kuopan ja hautaa linnun mutisen ”tieteen, taiteen ja tiedon hyväksi, kiitän sinua”. Sitten hän kävelee takaisin sisälle ja katsoo keskeneräistä maalausta jonka hymy tultaisiin muistamaan vuosisatoja sen valmistuttua. Myöhemmin, kun hän ei vieläkään ole muistanut tahraa rinnuksillaan, hän ostaa häkillisen lintuja ja päästää ne vapauteen.
Pisara 1598
Aallot kuiskivat heistä kauan ennen kuin he saapuivat lahteen. Pääsin pinnalle juuri kun ensimmäiset hyppäsivät ulos jollasta. Miehet tutkivat maastoa ennen kuin yksi heistä souti kauempana odottavalle laivalle, ja pian lisää ihmisiä saapui rantahietikolle. Jokainen heistä oli resuisen näköinen merellä vietettyjen viikkojen jäljiltä, mutta yksi heistä oli pukeutunut ylhäiseen hymyyn ja kulki seurassaan lipunkantaja. Hän haisteli ilmaa ja sanoi:
”Joku on ollut täällä… mutta nyt tämä saari on Alankomaiden. Mikä sen nimi aiemmin onkaan ollut kadotkoon historiaan. Tämä saari tunnettakoon käskynhaltijamme mukaan nimellä Mauritius.”
Lippu iskettiin maahan ja käsky kävi. Joku napatkoon muutaman noista harmaista, lihavista linnuista ja tehköön ruokaa.
Pisara 1627
Valuin suuren lehmän silmästä sen lysähtäessä maahan. Kipu oli käynyt kovaksi, tunsin sen lehmän hengityksen raskaudessa. Tuska oli kietoutunut syvälle minuunkin. Kolotus nivelissä, vanhuuden paino sydämessä, mutta sitä enemmän sattui yksinäisyys. Jo vuosia hän oli vaeltanut Jaktorowskyn metsässä löytämättä kaltaisiaan. Vielä muutama vuosi sitten sen keho oli epätoivoisesti kaivannut vasikkaa, mutta viimein sekin vaisto tuntui hiljenneen, kuin lehmä olisi tiennyt ettei toivoa enää ollut. Lehmä oli yksin eikä kukaan vastannut hänen kaipaaviin äännähdyksiin kun sen pää painui kukkakedon vehreyteen. Sitä eivät kuulleet edes homo sapiensit, mokomat, vaikka lehmän suku oli elänyt pidempään kuin heidän, ja heidän kätensä olivat alkuhärkäin tuho.
Hafrúnin tarina jatkuu ensi viikolla toisessa osassa.
