Alustat: PC VR
Kehittäjä: Singer Studios
Julkaisija: Singer Studios
Genre: seikkailu, puzzle, historia
Ikäraja: PEGI 7
Indie-studion virtuaalimerirosvoseikkailu
En ole vähään aikaan pelannut VR-pelejä, koska mukavuudenhaluisena pelaajana huomaan vältteleväni sitä vaivaa, mikä VR-kypärän ja liikkeentunnistintelakoiden setvintä vaatii. Nyt on hyvä syy nousta pelituolista, koska pääsen leikkimään merirosvoa. Eikä ketä tahansa merirosvoa!
Merirosvoteemaisten pelien trendi ei näytä hiipumisen merkkejä. Singer Studiosin kehittämä ja julkaisema The Pirate Queen lisää genreen itämaisia mausteita sijoittamalla pelin Etelä-Kiinan merelle. Pelin päähenkilö on 1800-luvulla mainetta niittänyt merirosvonainen Ching Shih, jonka ura saavutti suorastaan legendaariset mittasuhteet. Villimpien arvioiden mukaan hänen merirosvolaivueensa vahvuus olisi ollut jopa 80.000 henkeä, ja heidän joukossaan olisi ollut miesten lisäksi myös naisia ja lapsia.
Peli alkaa merirosvokuningattaren kannalta hankalasta tilanteesta. Meri on niellyt hänen aviomiehensä Cheng Yatin, ja tämän onnettomuuden takia hänen laivueensa päälliköt ovat alkaneet kamppailla vallasta. Ching Shih itse on vaarassa tulla syrjäytytetyksi. Merirosvosankarimme ei jää pyörittelemään peukaloitaan vaan ryhtyy nujertamaan kapinaa määrätietoisuutensa ja terävän älynsä voimin. Myrkkypulloillekin on käyttöä.
Ei pakohuone- vaan pakohyttipeli
Pelin alussa tunnelma on merellinen. Isot laivat näyttävät hienoilta ja pelin ensimmäisinä minuutteina kolmiulotteinen ympäristö tekee vaikutuksen. Wow-efektistä selvittyä totean, että dzonkit ovat sisältä itse asiassa aika vakaita. Mikään ei heilu, keinu tai edes natise. Ikkunoista näkyy merta, mutta sisällä dzonkissa olo on kuin mummon mökissä. Ehkä näin on hyvä – laivan keinuminen saattaisi aiheuttaa VR-kypärä päässä liikepahoinvointia. Tikkaita laskeutuessa kameran odottamaton liike saattaa kouraista vatsanpohjasta, jos ei ole tottunut VR-peleihin. Pelimaailmassa liikkumisen tyyliä voi vähän muokata valikosta, mutta omilla HTC-ohjaimilla en saanut liukuvaa liikettä toimimaan, joten oli tyytyminen teleporttailuun.
Sinne tänne pelimaailmaan on siroteltu pieniä keräiltäviä figuureja, joissa ei ole kauheasti variaatiota. Niistä saa pientä löytämisen iloa, joka sopii pelin henkeen. Suurin osa peliajasta kuluukin ympäristöä kohnatessa. Joitain esineitä pitää poimia talteen, koska niitä tarvitaan myöhemmin. Heti kättelyssä huomaan, että pelissä on melkeinpä hauskinta poimia käteen erilaisia hyteistä löytyviä esineitä ja nakella niitä ympäriinsä. Kun päähenkilö kertoilee rakkaasta edesmenneestä aviomiehestään en voi pidätellä itseäni ja yritän polttaa miestä esittävää puunukkea kynttilän yllä. Yritin myös juoda myrkkyä, jolloin päähenkilö sentään kommentoi, että tämä on vähän huono idea.
Miljöö näyttää miellyttävältä, mutta peli olisi ehkä voinut hyödyntää enemmän liikkuvuutta. Pelatessa tekee koko ajan mieli kurkistella pöytien alle tai katonrajaan, mutta kaikki pelissä tapahtuu yllätyksettömästi pelaajan silmien tasolla. Toisaalta vähäisen liikkumisen tarve tekee pelistä saavutettavamman. Asetuksista voi valita pelaako peliä seisten vai istuen.
Peli koostuu käytännössä muutamasta pakohuone-tyylisestä hytistä ja niiden välillä olevista lyhyistä temppuradoista. Tehtävälistalla on kiipeilyä, vihollisten välttelyä ja erittäin helppojen pulmien ratkaisemista. Muutama puzzle vaatii liikkeen ajoittamista, mikä on turhauttavaa – etenkin jos jokin ajoituksessa menee vikaan ja peli teleporttaa pelaajan reitin alkuun. Onneksi pelleradat eivät ole kovin pitkiä. Niitä saa tehdä ihan riittävästi uudestaan ja uudestaan esimerkiksi sen takia, ettei peli ole tyytyväinen pelaajan suoritukseen. Milloin liikkeen ajoitus oli vähän pielessä, milloin taas ote köydestä ei ollut pelin mielestä riittävän tiukka. Pelin tallennuspisteet eivät toimi ihan sillä tavalla kuin odotin, jonka vuoksi jouduin tekemään yhden ärsyttävän radan toistamiseen.
Nopeasti naposteltu tunnelmapala
Koska The Pirate Queen ei vaadi ylettömästi hoksottimia, se etenee melko jouhevasti kohti loppuhuipunneusta sikäli kun sitä voi huipennukseksi kutsua. Pelissä ei voi epäonnistua tai tehdä valintoja, jotka vaikuttaisivat pelin loppuratkaisuun. Piraattikuningatar onnistuu kuin onnistuukin kukistamaan vihollisensa ja nostaa punaisen lipun salkoon voittonsa merkiksi. Kansa riemuitsee, ilotulitukset ovat kauniita, lopputekstit rullaavat.
Pelin läpipelaaminen kesti parisen tuntia. Se on mielestäni VR-peleille oikeastaan ihan suhteellisen hyvä pituus, mutta yllätyin kun peli päättyi ilman eeppistä kaksintaistelua. Vaikka pelaaja saa välillä käteensä sapelin, sillä ei käytännössä tehdä juurikaan mitään mainitsemisen arvoista. Peli tarjoaa intensiivisintä touhua kohtauksessa, jossa pelaaja pääsee ampumaan kanuunoilla. Idea on hauska, mutta toteutus jättää taas hieman toivomisen varaan. En näe mihin tykinkuulat osuvat. Taustalla kuuluvista huudoista päätellen ammuin valkoisten brittipirujen sotalaivoja, mutten ole aivan varma mistä ne edes tulivat. Kiirettä ne eivät pidä, joten saan rauhassa säheltää tykinkuulien ja pienten tulipalojen sammuttelun parissa kunnes peli tulee siihen tulokseen, että olen ampunut riittävästi.
Taustaäänistä huolimatta miljöö on häiritsevän autio. Ihmishahmoja on pelissä hyvin vähän ja heidät nähdään vain pahvisina kaksiulotteisina siluetteina ikkunan takaa. Se näyttää hetkittäin uskottavalta, mutta on kummallisen näköistä että meri on sakeanaan laivoja, eikä ihmishamoja tai elämän merkkejä ole silti missään. Välillä joku taustaääni taivastelee itselleen tekosyyn olla näyttäytymättä. Aavelaivojako nämä ovatkin? Pienen budjetin pelissä resurssit ovat toki olleet rajalliset; se mitä kuuluisan ääninäyttelijän äänessä voitetaan, hävitään muualla. Pelissä ei ole sivumennen sanoen lainkaan varsinaisia välinäytöksiä, joten tarina etenee käytännössä täysin kertojaäänen varassa.
Peli tekeekin melko ison numeron siitä, että päähenkilöä ääninäyttelee monista toimintaelokuvista tunnettu näyttelijä Lucy Liu. Pelin nimikin on Steamin kauppasivulla The Pirate Queen: A Forgotten Legend ft. Lucy Liu. Tämä namedroppaus tuotti minulle lähinnä sellaisen mielikuvan, että pelistä olisi olemassa myös vähän halvempi versio ilman Lucy Liuta… Oli miten oli, kokenut näyttelijä kieltämättä tuo peliin lisäarvoa. On tosin hieman harmittavaa, että Lucy Liun meriselitykset katkeavat, jos pelaaja ei malta olla liikkumatta pelissä sillä aikaa kun juttu on vielä kesken.
Pelin juoni jää melko ohueksi, mikä on tässä tapauksessa mielestäni ihan hyväksyttävää. Itse en raskas VR-kypärä päässä ja ohjaimet kädessä lörpsyen edes jaksaisi keskittyä kovin syvällisiin juonikuvioihin. Kuuntelin päähenkilön turinaa puolella korvalla nakellessani piraattien omaisuutta pitkin hyttien seiniä ja kiikkuessani köysissä. Tämän touhun aikana merirosvokuningatar ehti antaa itsestään kuvan jonkinlaisena merten Robin Hoodina ja vahvana itsenäisenä naisena, joka paikoin naurahtelee pehmoileville merirosvopäälliköille ja toisaalta myös halveksii patriarkaalisia rakenteita. You go, girl!
The Pirate Queen ei ole verinen peli – itse asiassa pelissä ei ole verta lainkaan eikä merirosvomaisiin raakuuksiin viitata muutenkaan. Pakohuoneseikkailu sopii oikein hyvin vähän nuoremmillekin pelaajille. Peli onnistuu kyllä tavoittamaan merirosvoilufiiliksen ilmankin verta ja suolenpätkiä, mikä on ihan tervetullutta vaihtelua. Suosittelisin peliä niille, jotka eivät ole vielä kovin kokeneita VR-pelaajia ja jotka kaipaavat enemmän tunnelmaa kuin haastetta. Ensimmäiseksi VR-peliksi The Pirate Queen voi olla juuri sopiva sisäänheittäjä.
Mutta ei tämä ollut vielä tässä! Pelin Steam-kauppasivuilla tekijät maalailevat pelille suurta mediaperhetulevaisuutta silmät räjäyttävine sarjakuvineen ja tv-sarjoineen: “The immersive story is just the beginning of an expansive Pirate Queen franchise“. Herran taatelit, mitä sieltä vielä tulee!
Lyhyesti
Noin parin tunnin kestoinen VR-pakohuonepeli viehättää kiinalaisella merirosvoteemallaan, muttei tarjoa paljoakaan haastetta tai jälleenpeluuarvoa.
Kultaa!
+ Lucy Liun ääni sopii rooliin hyvin
+ Ympäristö miellyttää silmää
Keripukkia!
– Peli ei hyödynnä kolmiulotteista tilaa niin paljon kuin voisi
– Kömpelöt temppuradat
– Ihmishahmojen puute saa ympäristön vaikuttamaan oudon autiolta
Peli oli arvostelukappale
