Nörttitytöt

Kuuluuko uskottaviin ja virallisiin työelämän teksteihin se, että lukijan pitää kamppailla ymmärtääkseen? Kukapa ei olisi joskus naamioinut sekavaa tai puolitiehen jäänyttä ajatteluaan erikoisiin rakenteisiin ja sanoihin, joiden tarkoitus on hämätä vastapuolta pitämään kirjoittajaa kyvykkäänä! Onneksi monet isot julkiset toimijat, kuten Kela, ovat viime vuosina havahtuneet muokkaamaan tekstejään ihmisystävällisempään suuntaan.

Laura Niemen tuoreessa kirjassa Työelämän tyhjänpuhujat. Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan kuvataan iskevästi nykyaikaista työelämää ja kieltä, joka sitä ympäröi. Niemi on yliopistokoulutettu suomen kielen asiantuntija, joka osoittaa ymmärtävänsä yhtä ja toista myös kielenulkoisesta todellisuudesta, työelämästä ja tunteista.

Arvioitava kirja, näppäimistö ja paperilappuja.
Kuva: Pinja Kuusela

Kapulakieli, paskapuhe ja jargon: mistä ne tunnistaa?

Jargonilla tarkoitetaan ammatillista erikoissanastoa, mutta nykyään se mielletään negatiivisesti kapulakieleksi ja turhaksi monimutkaisuudeksi. Ilmiössä kohtaavat koukeroinen virastokieli, joka juontaa juurensa aikoinaan ruotsiksi kirjoitettuihin lakiteksteihin, ja isosta maailmasta omaksuttu, omia ihanteitaan toteuttava kaupallinen pöhinäpuhe anglismeineen. Lukijalle tai kuulijalle näkyviin jää uuvuttavia tekstejä, joista ei tee mielikään ottaa selvää. Osa niistä on laadittu vain lain kirjaimen täyttämiseksi tai oman nahan pelastamiseksi. Osalla taas yritetään tehdä rahaa.

”Muutokseen tähtäävä innovaatiokone pyörii, eikä yritys jää kiinni nopeasti muuttuvassa maailmassa housut kintuissa”

(Kuulostaa jotenkin vaaralliselta, varovasti nyt)

Kapulakielen ominaisuuksia ovat runsas substantiivien käyttö, aivan erityisesti -minen-loppuiset sanat, sekä passiivimuotoiset verbit ja sellaiset sanat kuin taholta ja toimesta. Numerot taas tuovat tekstiin vaikutelmaa eksaktiudesta ja uskottavuudesta. Jokainenhan on jossain virkistyspäivässä kuullut väitteitä, joiden mukaan 90 prosenttia aivoistamme on tavallisessa arjessa käyttämättä tai vain 7 prosenttia puheviestinnästä välittyy sanojen kautta! (Lukemilla on tapana vaihdella kouluttajan mukaan, ja muutenkin nämä helppoheikkimäiset ”tutkimustulokset” on kumottu moneen kertaan.)

”Kaipaamme positiivista törmäilyä”

Niemi viittaa kirjassaan useisiin tutkimustuloksiin, kirjoihin ja haastatteluihin. Kielitieteilijä Vesa Heikkinen arvioi sanojen pidentyneen. Niemi uskoo, että sanat monimutkaistuvat ja pidentyvät, koska yhteiskunnan toiminnot muuttuvat yhä abstraktimmiksi. Kun asiat, joista puhutaan, etääntyvät konkreettisista esineistä ja töistä, on sanojenkin muututtava.

Toisaalta abstraktien sanojen keskelle kaivataan vilahduksia konkreettisesta maailmasta, ja silloin mieli- ja kielikuvia esimerkiksi politiikan tai markkinatalouden teksteihin haetaan muun muassa urheilusta, uskonnosta ja sodankäynnistä. Vahvat kielikuvat kuitenkin laimenevat ja menettävät merkityksensä, jolloin tulee helposti sekaannuksia. Kannattaakohan etulinjassa olijan sittenkään ottaa koppia?

Tietotyön työväline on kieli, ja myös työn sisältö ja lopputulos ovat kieltä. Kun haluamme kokea, että olemme todella tehneet jotakin palkkamme eteen, iso määrä erikoisia ja uusia sanoja tuntuu arvokkaammalta lopputulokselta kuin lyhyt ja helppotajuinen teksti. Olen itsekin kehottanut benchmarkkaamaan, vaikka saman voi ilmaista suomeksi paljon hauskemmin: ota mallia muista ja ”varasta parasta”.

Pöhinä saa kihisemään

Nykyaikainen suorituksille ja työpaikoista kilpailemiselle perustuva työelämä stressaa ja aiheuttaa epävarmuutta, ja siksi uskottavuutta tekee mieli hankkia ammattimaisen kuuloisella puheella, kuten kapulakielellä ja kömpelöillä lainasanoilla. ”Työ tarjoaa paitsi taloudellista turvaa myös kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin ja on hyödyllinen. Ei ihme, jos työntekijä yrittää hallita tunteitaan ja valitsee jargonin ymmärrettävyydenkin kustannuksella.” Teksteissä kahlaavan ihmisen työmuisti ei silti ole parempi kuin aikaisemminkaan. Vaikea kieli kuormittaa tietotulvaan väsyneitä aivoja entisestään.

”Inhimillinen työelämä syntyy jaetusta ihmisyydestä”

(No shit, Sherlock)

Mikä jargonissa – ja paskapuheessa, pöhinässä ja kapulakielessä – sitten kiusaa niin paljon? Kieli ilmaisee ja siirtää arvoja, ja paskapuheen taustalla häämöttävät arvotkin ovat usein sitä itseään. Ärsyttäähän se joutua kuulemaan teennäistä lepertelyä osallistamisesta ja luovuudesta, jos oma osallistuminen typistyy ennalta tehtyihin päätöksiin suostumiseen ja entistä tehokkaampaan rahan tuottamiseen työnantajalle oman hyvinvoinnin kustannuksella. Esimerkkinä tästä kirja käyttää Subway-ravintoloiden sandwich artist -parkoja, joiden kiireisestä ja tarkkaan säännellystä työstä on taide kaukana. Epätarkkaa kieltä käytetään vahingossa tai kiireessä, mutta usein myös aivan tarkoituksellisesti ikävien asioiden hämärtämiseen.

Kapulat pois rattaista

Miten jargonista sitten pääsee eroon? Niemi kokoaa parhaat ammattilaisten vinkit. Tekstillä on aina tavoite, sävy ja näkökulma, ja ne kirjoittajan täytyy tunnistaa – tekoäly kun ei toistaiseksi ajattele puolestamme. Kun sähköisiä palveluita suunnitellaan, ei kannata ajatella pelkkää tekniikkaa. On mietittävä, mitä asiakas oikeastaan tarvitsee ja miten häntä parhaiten voi auttaa jo ennen kuin hän luovuttaa ja kilauttaa aspaan. Silloin asiakaspalvelijoiden aika säästyy niille, jotka tukea vielä kaipaavat.

Tehokasta ja taloudellista palvelua muotoiltaessa ei ole ollenkaan haitaksi pitää alusta asti mukana kielen asiantuntijaa, joka ”pystyy asettumaan eri lukijoiden asemaan ja kertomaan, mitä he eivät todennäköisesti ymmärrä tai mikä saa heidät naureskelemaan”. Jos tästä tingitään, ammattikirjoittaja saa enintään turhauttavan tehtävän siirrellä pilkkuja valmiiksi kasaan hikoillun tekstinnäköisen äärellä. Lukijoiden aikaa taas tuhraantuu ihmettelemiseen ja tulkitsemiseen yhä uudestaan koko tekstin elinkaaren ajan.

”Uskalla epäonnistua – tai älä sittenkään”

(Joskus moka ei ole lahja)

Lain mukaan viranomaiskielen on oltava asiallista, selkeää ja ymmärrettävää. Mutta entä ne lait? Vaikka toisin voisi luulla, ”lakikielen rajat voivat joustaa niin sanastossa, fraaseissa kuin virkerakenteissakin. Lain uskottavuuden pitäisikin syntyä jostakin muusta kuin tekstin mutkikkuudesta”, korostaa Niemi.

Koska tärkeä syy jargonin yleistymiseen on kuitenkin työelämä itse – kiire, rahanpalvonta ja takaraivossa jyskyttävä ajatus siitä, että kunnon töitä ei riitä kaikille – on syytä kiinnittää huomiota työyhteisöjen tunneilmastoon. Onko turhaa byrokratiaa ja älyttömiä rakenteita, ovatko ihmiset peloissaan, kuuleeko kukaan? ”Strategiaan kirjattavien arvojen tehtävä ei ole olla ajan hengen mukaisia vaan linjata, miten työtä tehdään.” Uskaltavatko työntekijät siis avata suunsa yhteisössä ja kertoa, jos eivät ymmärrä käytettyä kieltä?

Selkeästi kirjoitettu on selkeästi ajateltu

”Mitä oikeastaan haluat sanoa” on palaute, jota yksikään kirjoittaja ei haluaisi kuulla, mutta josta on useimmille apua. Ensin on siis ymmärrettävä itseään. Niemi tiivistää oman oppinsa: ”Olen opetellut kirjoittamisen sijaan ajattelemaan.”

Laura Niemi: Työelämän tyhjänpuhujat. Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan (168 s.)

Kustantaja: SKS Kirjat 2024

Arvostelukappale saatu kustantajalta.