Marjut Hjeltin tietokirja Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa (SKS, 2023) käsittelee tutun pitkäkorvan ilmenemismuotoja eri perinteissä. Esimerkiksi kertomus jäniksestä ja kilpikonnasta tunnetaan maailmalla monessa muodossa. Yllättävistä yhtäläisyyksistä huolimatta kulttuuristen uskomusten merkitys on hiljalleen heikentynyt. Vanhat ajatusmallit elävät kuitenkin edelleen esimerkiksi sellaisissa ilmaisuissa ja sanonnoissa kuin “jänishousu” tai “mennä pupu pöksyyn”.
Ristihuulet on yhdistetty monissa kulttuureissa hedelmällisyyteen ja kuuhun, ilmeisen syyn ohella oletettavasti siksi, että kaniiniemo jättää poikasensa 28 päivän ikäisinä. Lisäksi jänöt on monessa perinteessä liitetty feminiinisyyteen ja jänistä on pidetty luonnon uudistumisen symbolina ja kevääntuojana. Teoksen tarut valaisevat näkymiä siihen, mistä jänis on saanut muun muassa punertavat silmänsä ja millaisia jälkiä loikkivat jänöjussit ovat jättäneet kuun pintaan.
Tankarunoja kuukaniini Usagille
Jänis luettelee, millaisia kanilajeja missäkin maanosassa elää. Esimerkiksi Intiassa tavattavat kaniinit ovat englantilaisten 1800-luvulla tuomien, karanneiden lemmikkikanien jälkeläisiä. Japanin suositussa turistikohteessa, tuhansien vapaana elävien pitkäsäärten Kaniinisaarella eläimien kohtelu on tarkoin määritelty.
Jäniseläimiä koskevissa tarinoissa toistuu ajatus vähäisenkin olennon tärkeydestä. Hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta tunnetaan uhrautuvan kanin hahmo, jonka uskotaan syntyneen uudelleen Siddharta Gautamana ja saaneen palkinnoksi ääriviivansa kuun pinnalle. Intiassa taas kerrotaan Kuujärven neuvokkaasta jäniksestä.
Japanissa juhlitaan syksyisin täysikuun aikaan myös esimerkiksi Koreassa ja Vietnamissa tunnettua, mocheja morttelissa jauhavaa kuukaniini Usagia. Perinteeseen kuuluu kuun ihailu ja riisikakkujen nauttiminen. 710-luvulla alkaneeseen juhlintaan sisältyi alun perin aiheesta kirjoitettujen tankarunojen lukemista. Nykyisin siihen liittyy monenlaisia kaniinituotteita. Usagi jatkaa elämäänsä populäärikulttuurissa.
Kiinassa Kuujänis toimii Kuun jumalattaren lähettinä ja symboloi onnea, terveyttä ja pitkää ikää. Naiset ja lapset juhlivat elokuussa Kuun jumalatarta ja Kuun jänistä pidetään naiseuden suojelijana. Siperian kansojen Kuussa asuva synnytyksen jumalatar voi näyttäytyä jäniksenä.
Nopea ja nokkela Veli Kaniini
Muinaisen Egyptin noin kahdentuhannen jumalan joukossa jänispäinen jumalatar Wenut oli Kuun jumalatar, jonka amulettien avulla raskaana olevat naiset suojautuivat pahoilta voimilta. Wenutia juhlittiin keväisin luonnon uudistuessa ja jänis nähtiin runsauden ja uudestisyntymän symbolina. Pyhissä kirjoituksissa ja hieroglyfeissä Wenutiin on liitetty nopean liikkumisen ja olemassaolemisen merkityksiä.
Vemmelsääret ovat afrikkalaisissa myyteissä toistuvasti esiintyviä eläimiä. Mielenkiintoista on, että vaikka pitkäkorvat tavallisesti yhdistetään kasvissyöntiin, monessa kertomuksessa jänis syö lihaa. Esimerkiksi bantut kertovat tarinaa, jossa jänis heittää kiven lihakeittoonsa hämätäkseen apajille saapuvaa leijonaa. Busmannien mukaan jänis toimi Kuun apulaisena, mutta vääristeli kuolemattomuudesta kertovaa viestiä niin, että ihmisistä tuli kuolevaisia ja rangaistuksena jäniksen huulet halkaistiin. Jänistä pidetään edelleen heimon keskuudessa epäonnen tuojana.
Vuodesta 1619 alkaen Afrikan länsirannikolta Amerikkaan orjiksi kuljetetut afrikkalaiset veivät jänisaiheisia tarinoita mukanaan. Useimmiten niissä seikkaileva, Veli Kaniiniksi käännetty hahmo on huijari, joka pärjää voimiensa vähyydestä huolimatta nokkeluudellaan. Joel Chandler Harrisin kokoamat, Anni Swanin suomentamat Jänis Vemmelsäären seikkailut ovat osaltaan vaikuttaneet Disneyn sarjakuviin ja animaatioihin.
Juopottelun ja rietastelun hullut jumalat
Mesoamerikan atsteekkien ja mayojen myyttiset jänikset ja kaniinit liittyvät nekin Kuun jumaluuksiin. Atsteekkien mytologiassa neljänsadan jäniksen joukko tapasi juomingeissa siveettömän rietastelun merkeissä. Jäniksen muotoisissa saviastioissa säilytettiin agavesta tehtyä alkoholia.
Atsteekit liittivät kohtuuttomaan juopotteluun ja päihtymiseen “viittä jänistä” merkitsevän Macuiltochtli-jumalan. Alkoholilla nähtiin todennäköisesti olevan hyväätekeviä vaikutuksia, sillä samoihin jumaluuksiin yhdistettiin myös parantamisen ja hedelmällisyyden merkityksiä. Hjelt arvelee, että jänisten ja juopuneisuuden yhteys liittyy jussien villiin pomppimiseen ja vikkelään, “hulluun” liikahteluun.
Hieman samankaltaisessa tarinassa kuin itäisen Aasian myyteissä jänis uhraa itsensä Quetzalcoatlille, joka nostaa pitkäkorvan Kuuhun valaisemaan ihmiskuntaa. Atsteekkien jumalhahmoja kuvaavassa käsikirjoituksessa Codex Borgiassa jänis kuvataan istumassa Kuussa tai kantamassa Kuuta selässään. Atsteekkien Kuuta ilmentävässä U-hieroglyfissä komeilee siinäkin jänis.
Mayojen luomismyyteissä eläimet luotiin ensimmäisinä. Kansalliseepoksessa Popol Vuhissa kerrotaan sankarikaksosten pallopelistä, jossa Lamat-kaniini, hedelmällisyyden, yltäkylläisyyden ja uusien alkujen vertauskuva, auttaa hyvän voittoon manalan voimia vastaan. Maya-astrologiassa Lamat liitetään muutoksiin ja niiden tunnistamiseen.
Ennustamisen jumalatar, parantaja, naisten taitojen ja synnyttävien naisten suojelija Ixchel kuvataan usein vanhana eukkona valkoinen kaniini kädessään. Hänen ajatellaan synnyttäneen kaniinit. Myös mayat näkivät Kuun pinnalla kaniinin kuvan. Astioihinsa mayat ovat ikuistaneet kaniineja ja seinäreliefeihin niiden pääkalloja. Guatemalasta löydetyssä maljakossa valkoinen kaniini esiintyy kirjurina.
Mestarijänis Mahtigwess
Huomattava osa Hjeltin teosta kartoittaa Pohjois-Amerikan ja Kanadan alkuperäisasukkaiden jänistarinoita. Niistä muodostuu kirjassa suorastaan jatkokertomus, jossa vastustajat saavat nenilleen kerta toisensa jälkeen.
Pohjois-Amerikan mantereen pohjoisalueiden intiaaneille jäniseläimet ovat kulttuuriheeroksia eli alempia luojajumalia, jotka osallistuvat maailman luomiseen. Jäniksillä on ollut mytologioissa näkyvä osa. Kaniinit ja jänikset ovat olleet joidenkin heimojen nimistöön kirjattuja klaanieläimiä. Myös jänisaiheisia kalliomaalauksia on löydetty.
Myyttien jänikset ovat taikataitoisia eläinsankareita eli trickstereitä, jotka huijaavat petoja ja hirviöitä. Joissain tarinoissa kaniinit symboloivat omahyväistä ihmistä. Hjeltin mukaan kertomukset opettavat, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on.
Algonkineille mahtava jänis Michabo, ihmisrodun isä, on toisiksi merkittävin jumala, joka hävitti maapalloa kohdanneen vedenpaisumuksen. Michabo asuu siellä mistä Aurinko nousee ja hänet nähdään päivän sarastuksen ilmentymänä. Lisäksi algonkinit tuntevat Mestarijänis Mahtigwessin tempauksia käsitteleviä kertomuksia. Samoin cherokeiden kertomuksissa veijarikani tuottaa päänvaivaa muille eläimille.
Winnebagojen maailmansyntymyytin mukaan Wašjigega-jänis oli yksi ensimmäisiä olentoja maailmassa. Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa lainaa montaa hänestä kertovaa myyttiä. Minnesotan iowat, Missourin ja Nebraskan omahat ja Nebraskan alueen poncat tuntevat samankaltaisen Wash-Ching-gekan seikkailut. Winnepagot taas kertovat Linnunradalta toistuvasti Maan päälle palaavasta jäniksestä, joka jokaisella matkallaan kehittyy paremmaksi. Kirjoitusasujen eroista huolimatta kyse on epäilemättä samasta loikkijasta.
Chippewoille epätäydellistä maailmaa täydentää Nanabozho-jänis, joka opettaa avuttomat ihmiset toimimaan maailmassa. Joidenkin tarinoiden mukaan hän oli lapsena jänis ja muuttui sitten ihmishahmoiseksi. Ojibwa-heimon myyteissä Nanabozho on ihmisten kantaisä ja Kuun tyttären lapsenlapsi, joka saa isoäidiltään neuvoja, miten käyttää kasveja, metsästää ja elää hyvää elämää. Yhdessä tarinassa käy ilmi, että vaahteroiden siirappi on Nanabozhon lahja ihmisille isoäidin pelastamisesta. Jiibayaabooz-jänis sen sijaan opettaa taruissa ihmiselle, miten tulla toimeen henkivoimien kanssa unien ja riittien avulla.
Sioux-intiaaneilla on myytti Kaniinipojasta, jonka yliluonnolliset voimat tuovat mieleen kristinuskon ylösnousemuskertomuksen. Oneida-alkuperäisväestön myytti taas kertoo Kaniinitanssin synnystä. Useissa Hjeltin referoimissa tarinoissa kanit tanssivat ja laulavat. Poikkeuksellinen paritanssi, jossa nainen voi hakea tanssiin siinä missä mieskin, kuuluu monien heimojen perinteisiin.
Alueelta tunnetaan vielä taruja jänisloopista (jackalope), kookkaasta jäniksestä, jolla on antiloopin sarvet. Olentoja kuvattiin jo 1500-luvulla muun muassa Conrad Gessnerin Historia animalium-tietoteoksessa. Jänislooppien kerrotaan innostuvan nuotiopiireistä ja viskistä. Lajin taustalla ovat Wyomingin veljesten täytetyt jänikset antiloopin sarvineen. Virustauti saattaa olla yksi syypää jäniksen pään sarvimaisiin pahkuroihin.
Onnea tuovat lemmikit
Välimeren alueella on elellyt jäniksiä jo 3000 vuotta sitten. Foinikialaiset ottivat purjehdusmatkoillaan kaniineja mukaansa. Kaupankäynnin myötä ristihuulet vähitellen levisivät pitkin Eurooppaa. Antiikin ajan haudoissa on kuvattu viikunoita syöviä jäniksiä muistutukseksi ikuisesta elämästä. Samalta ajalta on peräisin Aisopoksen länsimaissa kenties tunnetuin faabeli jäniksestä ja kilpikonnasta.
Antiikin Roomassa jäniksen käpälän lisäksi muitakin kehonosia käytettiin parannustarkoituksiin. Plinius vanhempi mainitsee vuonna 77 ilmestyneessä Naturalis historia -teoksessaan jänikset Kreikan rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattaren Afroditen lemmikkeinä. Vaikka esimerkiksi keskiajan ihmiset uskoivat jäniksen lihan syömisen aiheuttavan unettomuutta ja kunnon kristityt karttoivat “eroottisen eläimen” popsimista, antiikissa rusakoiden nauttimisen vaikutuksiksi arveltiin poikalasten synnyttämistä ja kauneutta. Myöhemmin esimerkiksi jäniksen veren nauttimisella on otaksuttu olevan terveysvaikutuksia.
Ennen kristinuskon tuloa jänikset nähtiin Euroopassa leikkisinä ja viisaina eläiminä, jotka yhdistettiin uudestisyntymiseen. 600-luvulla eaa. kelttien papit hyödynsivät eri suuntiin juoksevia kaniineja ennustaessaan asioiden kulkua. Suullisen perinteen levitessä merenkulkijoiden mukana maasta toiseen kulki samalla ajatus jäniksistä onnentuojina.
500-luvun Irlannissa eli prinsessa nimeltä Melangell, joka karkasi kotoaan Pohjois-Walesiin saadakseen tehdä omat valintansa. Hän piileskeli metsässä pelkät eläimet seuranaan. Melangellin pelottomuutta ihastellut prinssi lahjoitti tälle maatilkun, jonne perustaa luostari ja eläinten turvapaikka. Myöhemmin katolinen kirkko julisti Melangellin pyhimykseksi. Häntä pidetään jäniseläinten ja luonnon suojelijana.
Ranskalaiset munkit kesyttivät kaniineja jo varhaisessa vaiheessa. Renessanssiajalla yläluokkaiset naiset alkoivat suosia niitä lemmikkeinä. Tältä ajalta on peräisin Tizianin tunnettu maalaus Madonna ja kaniini (1530). Hjelt tulkitsee valkoisen kaniinin liittyvän Neitsyt Marian puhtauteen ja viattomuuteen. Kristinuskossa jänikset ovat köyhien ja vaatimattomien, Jumalaan luottavien ihmisten symboleita. Takajalkoja lyhyemmillä etujaloillaan niiden on uskottu voivan nousta nopeasti ylös mäkeä, aivan kuten kristitty pääsee paholaista pakoon hyveiden kukkulalle.
Pääsiäispupun mysteeri
Kristinuskon vaikutuksesta jänikset alettiin liittää noitiin. Esimerkiksi saksan kielen Hasenfrauen, jänisrouva, tarkoittaa noitaa. Huomaamattomasti pimeällä liikkuvat olennot koettiin noitien lemmikeiksi tai lapsiksi tai jopa valepukuisiksi noidiksi. Jänikset saattoivat ennustaa huonoa säätä, sairautta ja kuolemaa. Esimerkiksi vanhan puolalaisen uskomuksen mukaan kylän halki juokseva jänis tietää tulipaloa. Ruotsissa mjölkhare tai trollhare oli uskomusten mukaan jäniksen hahmon ottanut para, henkiin herätetty olento, joka kartutti loitsijalleen varallisuutta, kuten maitoa tai voita.
Muinaisgermaanista jumalatar Ostaraa (myös Eostre, Eostra) juhlittiin maalis-huhtikuun vaihteessa. Hänet liitetään pääsiäiseen ja itään, auringonnousuun, kevään saapumiseen ja runsauteen. Ostara kuvataan usein jäniksen kanssa. Aikaisemmin jäniksen tilalla oli kirjavia munia tuottanut lintu. Kevään juhlan tilalle on tullut pääsiäinen, mutta maalatut munat ja puput ovat säilyneet.
Makeasti nauravat väiskit
Jäniksen papanoilla on Suomessa hoidettu vyöruusua ja käpälää pidetty suojana pahaa silmää vastaan. Talven lumisuutta on tulkittu jänisten toimista ja niiden liikkeistä luettu enteitä. Esimerkiksi ikkunan alle pomppineen jäniksen arveltiin tietävän perheenjäsenen sairastumista. Kansanuskon mukaan henget asuvat alisessa maan alla kuten jänikset kuopissa, joten jänikset toimivat sanansaattajina elävien ja kuolleiden välillä. Täkäläiset rusakot eivät tosin kaiva maakuoppia, mistä päätellen käsitys lienee peräisin etelämpää.
Mikael Agricola mainitsee Psalttarin esipuheessa vuonna 1551 Hittavaisen, joka edustaa jonkinlaista jäniksiä suojelevaa haltijaa ja jänisten kantaemoa. Jänispyyntiin lähdettäessä oli paitsi pyydettävä Hittavaiselta sanallinen lupa, myös jätettävä metsään uhrilahja, esimerkiksi leivänpala ja kolikoita. Erityisesti helatorstain vastaista yötä pidettiin tehtävään suotuisana ajankohtana. Jäniksiä saatettiin pyytää Hittavaisen ohella metsän kuninkaalta Tapiolta, metsän kuningatar Mielikiltä tai jopa hiideltä. Asiaan kuului vielä kiittää metsästysonnesta pyynnin päätteeksi. Olennaista oli pyytää jänistä niiden suojelijoilta, jotta laji sai jatkaa eloaan luonnossa. Suhteen eläimiin ja haltijaväkeen oletettiin vaikuttavan ihmisen hyvinvointiin.
Joissakin Suomen kansan vanhojen runojen (1908-1948) säkeissä jänis toimii kosiomiesten sanansaattajana. Kalevalassa viestin Ainon kuolemasta hänen äidilleen vie jänis. Robert Wilhelm Ekman on piirtänyt aiheesta kuvan Kalevala-aiheiseen piirrossarjaansa.
Suomalaisen kertomusperinteen mukaan jäniksen suu meni ristiin makeasti nauramisesta. Selityksiä on tarjolla niin takajalkojen käyryydelle kuin korvien mustuudelle. Hjeltin teoksessa todetaan sanan “pupu” jäljittelevän jänisten ääntelyä keväthankien aikaan.
Kanit ja kuuntelun taito
Jänis ei pitäydy pelkissä myyteissä, vaan valaisee viimeisessä luvussa oman aikamme ajattelutapoja. Uuspakanuuteen luettava wicca-uskonto korostaa yhteyttä luontoon kaikkialla läsnäolevana voimana, jossa ei ole pahuutta. Wiccan etiikan mukaan yksilö on vastuullinen, muttei toisten yläpuolelle asettuva hahmo. Keskeistä on kaiken elämän kunnioittaminen.
Wiccoille eläimet ovat keskustelukumppaneita, joita kuuntelemalla voi oppia luottamuksen avulla ymmärrystä. Kanssakäymisen tuloksena molempien elämä rikastuu. Kuu vaiheineen on wiccoille tärkeä: Britteinsaarilla vietetään toukokuussa täysikuun aikaan Hare Moon -seremoniaa.
Jäniksellä on paikkansa kiinalaisessa horoskoopissa, ja onpa Hjeltin teoskin julkaistu vesijäniksen vuonna. Horoskooppijärjestelmän taustalla piilee tarina Buddhasta, joka kutsui kaikki eläimet luokseen. Vain kaksitoista niistä saapui paikalle ja sai palkkioksi oman nimikkovuoden, jänis joukon neljäntenä. Jänismerkkiä edustavia ihmisiä pidetään onnekkaina, pitkäikäisinä ja rauhaarakastavina.
Hjelt kuvaa jäniksiä suvun toteemieläiminä, yksilön voimaeläiminä ja samaanien apueläiminä. Näissä ominaisuuksissa pitkäkorviin liitetään hyvän kuuntelemisen taito ja hiljaisuuden tärkeydestä opettaminen. Unien tulkinnassa kaniini saa yleisesti ottaen suotuisan merkityksen.
Jäniseläimet “verrattomina esikuvina”
Ennen Hjeltin teokseen perehtymistä en ollut tietoinen vemmelsäärten yhteydestä kuuhun ja feminiisyyteen – varmaankin siksi, että suomeksi puhutaan “jänöjussista” ja “kuu-ukosta”. Pieni opus kartoittaa onnistuneesti pitkäkorviä koskevaa, yllättävän rikasta kertomusperinnettä niin kotimaassa kuin maailmalla. Erilaiset tulkintatavat korostavat, että tuttuun ilmiöön voi liittää monenlaisia, jopa keskenään ristiriitaisia merkityksiä.
Olisin kaikesta huolimatta kaivannut jonkinlaista perustelua kirjan kartalta puuttumaan jääneille alueille. Tekijä myöntää teoksen lähteiden painottuvan englanninkieliseen materiaaliin. Kenties se on syynä sisällön painotuksiin.
Etenkin Pohjois-Amerikan tarustoon syventyessä kirjava nimistö tuotti minulle hetkittäin päänvaivaa. Olisin varmasti hyötynyt erilaisia kirjoitusasuja listaavasta hakemistosta.
Timo Nummisen upean kannen lisäksi teoksessa ei valitettavasti ole kuvitusta. Onneksi sivuilla kuitenkin mainitaan jatkopaneutumisen avuksi sekä taideteoksia että kirjallisia esimerkkejä “pyörösilmien” esiintymisalueista kulttuurin kentällä. Kokonaisuutena teos on helposti lähestyttävä kirjanen, josta ammentaa runsasta rusakkotietoutta.
Jäniseläinten asema on, kuten monen muunkin toislajisen olennon, paradoksaalinen. Suloisia töpöhäntiä voi silitellä kanikahviloissa samaan aikaan, kun niiden lajitovereita käytetään koe-eläiminä lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa. Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa ilahduttaa näkökulmallaan, joka pitkin matkaa muistaa pienten nisäkkäiden arvon. “Miten paljon opittavaa meillä onkaan eläimiltä, jos vain ymmärtäisimme ottaa vastaan niiden tarjoaman elämänkokemuksen ja tavan tarkastella maailmaa.” Kirjailijan loppukiitosten sanat ovat enemmän kuin tervetulleet nykykulttuurissa, jossa niin usein jätämme muut lajit huomiotta.
Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa (163 s.)
SKS, 2023
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
