Alustat: PC
Kehittäjä: Hyperstrange, Hyperstrange S.A.
Julkaisija: Hyperstrange, Hyperstrange S.A.
Genre: kauhu, hiivisekly, räiskintä, western
Rumat, pahat ja kirotut
Ensivilkaisulla Blood Westiä voisi erehtyä luulemaan perinteiseksi boomer shooteriksi, mutta kyseessä on selvitymishenkinen hiiviskelypeli, joka rankaisee, rankaisee ja rankaisee.
Blood West on sekoitus strategista hiipimistä ja ammuskelua. Pelin terävät polygonit ja pikselitekstuurit tuovat tyylillisesti mieleen Lucas Artsin Outlaws -ammuskelupelin ja ehkä myös Thief-sarjan ensimmäiset pelit. Thief-pelistä tuttua on ainakin päähenkilön ääninäyttelijä, Stephen Russel. Muuten äänimaailma mukailee Fallout-pelien tapaista, tunnelmallista ambienttia.
Vaikka Blood West solahtaa kauhugenreen, se ei ole perinteinen hiiviskelykauhupeli. En vertaisi sitä esimerkiksi Amnesia -sarjaan tai mihinkään sellaiseen peliin, jossa hirviöitä vastaan ei voi puolustautua. Blood Westissa viholliset on usein tapettava viimeistä ukkoa myöten. Pelin kauhuelementtien ilme ei ole liian shokeeraava, vaan enemmänkin Tales From the Crypt -tyylisellä tavalla nostalginen. Vahvaa pulppia!
Kauhuwesternejä ei ole markkinoilla vaivaksi asti ja pelin design miellyttää silmää jo ensimetreillä, joten lähdetäänpä kokeilemaan.
Valkoisen miehen taakka
Pelin taustatarina ei ole hääppöinen. Se on kerrottu parilla lauseella: Valkoinen mies saapui preerialle rautahevosillaan ja toi mukanaan korruptiota, ahneutta ja itseriittoisuutta. Tämän takia maa on kirottu eivätkä kuolleet enää pysy kuolleina. Ei kovin syvällinen analyysi, mutta uskon selityksen.
Pelin päähenkilö on nimetön lännen lokari, joka on heittänyt henkensä ja tullut haudatuksi Shamaani-Äiän toimesta perinteisin alkuperäiskansan menoin. Länkkärimies ei tietenkään pysy kuolleena, koska hänellä on jonkin sortin tehtävä liittyen tienoolla remuaviin riivattuihin henkiin. Semmosta sitten. Tehtävä ei pelin edetessä juurikaan tarkennu.
Pelin kulku on niinikään melko nopeasti kuvailtu: Pelaaja valintansa mukaan joko hiipii tai juoksee ase kourassa kohteesta toiseen ja suorittaa yksinkertaisia tehtäviä eli tuhoaa hirviöitä ja noukkii maastosta nimettyjä esineitä. Kokemuspisteiden kertyessä pelihahmolle voi valita kykyjä, joiden myötävaikutus tuntuu vähäiseltä. Pelissä löydetyt esineet ovat kokemusta hyödyllisempiä.
Avoin peliympäristö ei erikseen ilmoittele mistä mikäkin kohde löytyy, vaan etsimisen riemu ja ähellys jää pelaajalle. Keskenään selkeästi erilaisten kohteiden myötävaikutuksesta voisi hyvällä tahdolla ajatella, että pelissä on jotain tarinaan viittaavaa. Aloin ainakin itse omatoimisesti mielessäni kehitellä hahmolle jonkinlaista narratiivia ja persoonallisuutta, koska ympäristöön oli helppo eläytyä. Pelin hahmo ei ainakaan häiritse puheliaisuudellaan, mitä nyt kommentoi parilla lausella vähiin käyviä resursseja.
Pelimekaniikan keskiössä, eli käytännössä pelaajan tien tukkeena, on sekalainen seurakunta vihollisia. Näistä mainittakoon terävähampaiset verimorsot, kiväärijuntit, lentävät kallot, revoleria heiluttelevat lintumiehet ja povekkaat kallonaiset. Vaikka rouhea sarjakuvamainen taide näyttää yleisesti ottaen oikein hyvältä, hirviöt eivät ole erityisen muistettavia. Ensimmäisen pelialueen loppuvastus oli tavanomaisuudessaan suorastaan hämmästyttävän mielikuvitukseton.
Melko epäreilua
Not my first rodeo, ajattelin käynnistäessäni peliä. Olen pelannut hiiviskelypelejä ja mättöpelejä jo useamman vuosikymmenen ajan, joten oletin saavani Blood Westistä heti niskaotteen. Toisin kävi, otinkin ensimmäisten pelituntien aikana niin reippaasti köniin, että aloin todella kyseenalaistaa pelin mielekkyyttä ja suunnittelijoiden peliteknisiä ratkaisuja.
Blood West on luonteeltaan nurinkurinen, sillä se rankaisee pelaajaa nimenomaan pelin alkuvaiheilla. Aseista ja auttavista esineistä on pulaa, joten kuolema voi tulla yllättäen. Jokainen kuolema kerryttää kirouksia. Jos käy huono tuuri, kirous voi tehdä hiiviskelystä 75% vaikeampaa, mikä johtaa 75% todennäköisemmin kuolemaan ja uusiin kirouksiin. Satunnaisuus tuntuu mielivaltaiselta. Kirouksista on toki mahdollista päästä eroon, mutta käytännössä se vaatii aina uusia lähikontakteja viholisten kanssa. Yksikin kohtaaminen voi olla kohtalokas ja tuottaa uuden kirouksen. Tämän takia jouduin hylkäämään melko pitkälle edenneen pelitilanteen pariin otteeseen, koska seinä oli noussut vastaan.
Tässäpä hauska yksityiskohta: Peliä ei voi tallentaa! Synkimmällä hetkelläni tutkiskelin peliin tehtyjä modeja ja hämmästyin, ettei niidenkään joukosta löytynyt mitään peliä helpottavia tallennuskikkoja.
Turhauttavinta on se, että siinä missä monissa hiiviskelypeleissä toimimattoman strategian voi usein vaihtaa toimivaan, Blood West on suoraviivainen. Etenemisen tekevät mahdolliseksi aivan tietyt aseet ja esineet, joiden löytäminen ensimmäisellä pelikerralla on tuurista kiinni – ellei asioista ota etukäteen selvää lukemalla peliin liittyviä keskusteluryhmiä.
Lohdutuksena turhautuville todettakoon tässä kohtaa, että peli on hankalimmillaan aivan ensimmäisinä pelitunteina. Pelin edetessä suuri osa haasteista suorastaan trivialisoituu oikeanlaisella varustuksella. Kirouksia voi tasapainottaa ostamalla siunauksia, jotka säilyvät siihen asti että kuolema korjaa.
Turpaan vaan ja onnea!
Vihollisilla on näkö- ja kuuloaistimittarit, joista on hyvä olla jatkuvasti tietoinen. Pelaajaan syystä tai toisesta harmistuneet hirviöt juoksevat kannoilla jonkin aikaa, mutta keskimäärin niillä on melko huono keskittymiskyky. Kovanyrkkisten hirviöiden kanssa ei silti kannata liiemmin kikkailla. Se kostautuu, sillä tasankojen terveydenhuolto on retuperällä. Parannusesineitä on vähän ja varsinkin pelin alkuvaiheilla ne ilahduttavat yhtä vähän kuin vanutuppo ampumahaavassa.
Vaikka Blood West on hiiviskelypeli, sitä on vaikea verrata esimerkiksi juuri Thief-sarjaan, koska hirviötä ei tarvitse kolkata tajuttomiksi eikä niiden ruumiita tarvitse piilottaa lajitovereilta. Eteensä toljottavia, mykkiä hirviöitä ei käy sääli, joten niitä ei tarvitse vältellä samanlaisista syistä kuin vaikka lomarahoistaan ja perhevapaistaan juttelevia ihmisvartijoita.
Hiiviskely ei aina onnistu. Sen lisäksi että hirviöt ovat pahimmillaan kuolettavia, niillä on kurja tapa seisoskella kaveriensa kanssa keskellä avonaisia paikkoja. Pelissä voi heitellä pikkukiviä, mistä syntyvä ääni teoriassa harhauttaa vihollisia, mutta itse en keksinyt miten tätä voisi parhaiten hyödyntää. Viholliset häärivät usein lähellä toisiaan eivätkä harhaudu kauas laumasta. Kivien lentoradan arviointi ei myöskään tuntunut erityisen helpolta.
Edellä mainittujen seikkojen vuoksi pelialueita on paikoin haastavaa siivota strategisesti, koska yksi virhe johtaa siihen, että pelaaja ottaa lukua. Kuolemasta herättyä tai muuten vain elämäpisteiden palauttamiseksi otettujen unosten jälkeen osa vihollisista palaa alueelle, jolta ne oli alun perin raivattu. Se voi tuntua lannistavalta. Toisaalta uusiutuvat hirviöt tuovat mukanaan loputtoman määrän ammuksia ja kauppiaille myytävää pikkutauhkaa.
Hirviöiden tappaminen vaikuttaisi olevan helpointa pelin alkumetreiltä löydettävällä tikarilla, joka tekee selkään puukottamisesta miellyttävän helppoa. Tikaria tottelemattomat viholliset tapetaan lyömällä tai ampumalla kerran, juoksemalla hirviön ulottumattomiin ja toistamalla käsittely kunnes hirviö ei enää liiku. Peliteknillisesti tämä ei ole aina kovin tyydyttävää, mutta peli ei toisaalta rohkaise muunlaiseen lähestymistapaan. Monotonista raivausurakkaa piristävät muutamat harvat pelaajan mieliksi suunnitellut tilanteet, joissa voi vaikkapa nakata dynamiittipötkön monstereita kihisevään monttuun. Achievement (easily) unlocked!
Ärsyttävimpienkin hirviöiden puolustukseksi sanottakoon, että mitä enemmän niiden kanssa tekee lähempää tuttavuutta, sitä enemmän niiden pieniä persoonallisia piirteitä voi arvostaa. Hirviöt kurnuttavat mukavasti hämärässä ja löntystelevät ympäriinsä leppoisasti. Lentävien kallojen kanssa tanssahtelu on paikoin suorastaan viihdyttävää ja lajitoverinsa ruumista syömään kirmaava demonikoira aiheutti spontaanin hymähdyksen.
Jokin tässä viehättää
Pelin vahvin myyntivaltti on kohnaamisen riemu. Olen pelaajana parantumaton reppurotta, joka kurkkaa jokaiseen ulkohuussin reikään siinä toivossa, että pohjalla kimaltaisi kultakolikko. Ja kimaltaahan siellä! Peli ehkä sakottaa ahneudesta ja varomattomuudesta, mutta ainakin se palkitsee tarkkasilmäisen pelaajan.
Etsittävää myös riittää. Pelintekijät ovat ripotelleet kartalle paljon tunnelmallisia pieniä leirejä ja hökkelikeskittymiä, joissa riittäisi rymsteerattavaa, jos hirviöt vain sen sallisivat. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi hylätyt kaivostunnelit, romuttunut kirkko, kynttilöin valaistu saluuna, meksikolaistyylinen linnake ja kuumottava rotko, jonka pohjalla aivan varmasti liikkui jotain. Kiinnostavilta näyttävien paikkojen vaikea saavutettavuus rohkaisee käynnistämään pelin uudelleen senkin jälkeen kun sen on hetkeä aiemmin pikaistuksissaan sulkenut.
Valitettavasti suurin osa kaikesta maastosta löydettävästä tavarasta on halpaa roskaa. Kaikki kaupasta ostettavat esineet ovat sen sijaan melko arvokkaita, joten pelaajan on koko ajan juostava romut taskussa takaisin harvalukuisten kauppiaiden tykö. Onneksi tykkään itse pelata inventaariotetristä ja käyttää tuntikausia pennien keräilyyn. Kauppiaalta saatu uusi ase tai kilke palkitsee.
Pelissä on monta harmittavaa puolta mutta pienten hyvien piirteiden summa nykäisee sen kuitenkin juuri sen verran positiivisen puolelle, etten poistanut peliä kirjastostani, vaikka se sai minut välillä raivon partaalle. En koe, että pelissä välttämättä edes tulisi paremmaksi mitä enemmän sitä pelaa. Hirviöiden lahtaaminen tuntuu monesti enemmän puuduttavalta välttämättömyydeltä kuin ilolta. Pelin rauhallisesta intensiiviseen vaihteleva tunnelma ja mukavasti suunniteltu miljöö jättää silti positiivisen muistijäljen, joka rohkaisee jatkamaan taas muutaman päivän jälkeen.
Tiivistelmä
Blood West on tyyliltään pulp-henkinen kauhupeli, joka on haastava sekoitus hiiviskelyä ja räiskintää. Pelissä on kosolti tyyliä ja intensiiviisiä ja tunnelmallisia hetkiä, mutta se ei sovi herkästi turhautuville ja tilannetallennuksia kaipaaville pelaajille.
Hot diggity:
+ Armoton vaikeusaste kannustaa pistämään kaiken peliin
+ Satunnaiset kartalta löytyvät kohteet ovat tunnelmallisia
+ Mukavan retro tyyli; tyylikästä sarjakuvamaista välianimaatiota ja grafiikkaa
Dag nabbit:
– Avoin ympäristö ei tue hiiviskelyä
– Ohut juoni
– Taustamusiikki on yksipuolista
– Taistelu on paikoin yksitoikkoista ja turhauttavaa
Peli oli arvostelukappale
