Pokémon
Se oli 1990-luvun loppua, kun Pokémon tuli ja iski lujaa. Niitä maita alkoi lastenohjelmissa pyöriä animesarja Indigo League, jonka myötä hurahdin ja tutustuin 151:n Pokémoniin, joista tuli ne “ainoat oikeat”, jos ei laskettu Lugiaa, johon pääsi tutustumaan Pokémon 2 -elokuvassa. Joskin tämä “oikean” käsitys muuttunut aikuisiällä, kun muun muassa löysin itseni Pokémon Go:n parista vuosina 2016, 2018 ja sittemmin jälleen vuonna 2023. Keskeisessä roolissa Pokémon faniudessani oli jo lapsuudessa keräilykortit sekä pelikorit (Trading Card Game eli TCG), vaikka pelaamisyritykset jäivätkin lapsen tasoiseksi korttien läiskämiseksi ja vertailuksi, kummanko kortissa oli isommat numerot. Sekin toki oli hauskaa!
Kun löysin viime kesänä korttikansioni, ihan itse tarroin koristellun ja jopa nimilapulla varustettuna, iski nostalgiapärinä todella lujaa. Kortit olivat olleet silloin niin keräämisen ilosta, pitihän sitä yrittää “Gotta catch ‘em all”-hengessä kerätä kaikki, mutta myös vahva osa ystävien kanssa vietettyä aikaa. Kaikkia en kerännyt, mutta noin 100 kortin kokoelma koostuu Kanto-pokémoneista, eli niistä 151:stä, jotka koin omikseni. Aloin haaveilla TCG-korteista myös aikuisena, vaikka ikääkin on jo yli 30 vuotta (ei paljoa, mutta sen verran, että voidaan puhua reilusti yli 20 vuodesta Pokémon-sarjan löytämisestä).
Jäin kuitenkin arpomaan, inspiroiko “uudet” Pokémonit tarpeeksi. Kun sitten julkaistiin Violet & Scarlett 151-sarja, TCG-kortteja nimenomaan, hurahdin täysin ajatukseen saada uuden mahdollisuuden kerätä kaikki 151. Päätös oli helppo, aloitanko keräämisen, aiemman arpomisen sijaan. Keräilyssä on nostalgian tuntua, joka saa aikuisenkin nauttimaan pahviläpysköistä muovitaskuissa. Ja tiedän, etten ole ainoa aikuinen, joka tästä innostuu.
Jo esikoulussa Pokémon yhdisti. Ystäväni kanssa piirrettiin Pokémoneja, katsoin Indigo League yksin ja yhdessä serkkupoikani kanssa, ja leikkejä synyi. Ensimmäisillä luokillani, pääsin myös vaihtelemaan korttikokoelmieni antia. Jossain näiden välimaastossa, keräilin myös poképalloista saatavia pieniä figuureja, jotka rikastuttivat leikkejä, mutta mielikuvituksen myötä, leikkejä leikittiin leluittakin. Olin tietämättäni hurahtanut animeen ja nykyhetkessä yhteen maailman suosituimmista tavaramerkeistä, josta on tehty niin pelejä, joista Pokémon saikin alkunsa, TCG- ja keräilykortteja, pehmoleluja, figuureja, enkä taida edes hahmottaa miten maailmanlaajuisesti mittava Pokémon todellisuudessa on kaikkine krumeluureineen. Se kuitenkin oli vahvasti osa lapsuuttani, ystävyyksiä, fandomiin sukeltamista tietämättä, mikä ihmeen fandom, anime tai kuinka sitä korttipeliä pelataan. Se oli se juttu, joka inspiroi. Innosti. Rikastutti.
Nyt, kuten kerroin löysin Pokémonin aika lujaa uudestaan. 151-sarjaa edelsi kotiin tullut itselleni ensimmäinen Nindendon konsoli Switch ja siihen peli Pokémon Legends: Arceus, jossa päässyt alkuun ja sukeltanut pelimaailmassa aikaan, jossa Pokémonien tutkiminen on pääasiassa, eikä Indigo Leaguesta tutun Pokémonmestaruuden tavoittelu. Pöhinää on lisännyt, että Pokémon TCG Live onlinepelaamisen myötä alan oivaltaa ja tuntemattomia vastaan pelatessa oppia TCG:n saloja, miten sitä pelataan ja miten pakkoja rakennetaan.
Lapsuuden keräilystä, leikeistä, piirrostöistä ja fanittamisesta kumpuaa ehkä vahvasti myös juuret sille, että olen “nörtti”, sillä vain Hopeanuoli tuli ennen Pokémoneja, mutta siihen niin sanotun fandomin, yhteisön, löysin vasta paljon myöhemmin enkä koskaan yhtä voimakkaasti puoleensa vetävänä kuin Pokémonin yhteishengen. Sanoisin, että Pokémon oli ensimmäinen fandomini, ja nykyisin aktiivisena fanifiktion kirjoittajana, nörtteilystä yhä kiinnostuneena, olen aika iloinen saatuani tämän “pöhinän” takaisin elämääni. Olipa se sitten keräilyä, TCG Liven pelaamista, Arceusin maailmassa seikkailua tai pieni kosketus nykyiseen faniyhteisöön, jonka löytänyt mm. Discordin myötä. Pokémon Go:n kauttakin olen päässyt mukaan pieneen, entuudestaan tuttuun porukkaan WhatsApp-ryhmässä ja oivaltanut mobiilipelistä uutta.
Nostalgiapärinä tuntuu tulleen jäädäkseen, vaikka taidan tietää, ettei tämä nyt ehkä ole niin ikuista kuin nyt tuntuu. Uskon kuitenkin, että Pokémonin merkitys “nörttikasvulleni” tulee aina olemaan mielessä, vaikka taskuhirviöt jäisivätkin ehkä pois arjesta ainakin näissä mittasuhteissa.. On jotenkin huippua, kun kokoelmastani löytyy nyt niin “ysärilapsen” kortteja kuin niitä tuoreen Violet & Scarlett 151-sarjan uutuuksia, samoilla rakkailla hahmoilla. Se, että ysärikorttikokoelmani löytyi, tuntui ihmeeltä (osaltaan olin menettänyt jo toivoni), vaikka kukaan perheestäni ei myöntänytkään heittäneensä kansiotani pois. Voihan onni, kun se löytyi!
Nostalgialla on varmasti suuri syy, että olen taas hurahtanut, mutta tutustuttuani tulevaan Pokémonmestariin eli ystäväni nyt seitsemän vuotiaaseen lapseen, olen oikeastaan innostunut olemaan tukena myös uuden pokémonsukupolven innostamisessa. Ehkä muksu tulee joskus muistelemaan, jos nörtiksi kasvaa, alkutaivaltaan Pokémonien parissa – kuten minä nyt.
Pokemon on ollut iso osa omaa lapsuutta, ja kuljin vielä yläasteella kerran viikossa kerhossa pelaamassa. Vaikka en ole sen jälkeen ostellut kortteja, en todellakaan ikinä halua luopua kokoelmastani. Olen säästänyt myös pelipakkoja sitä varten että voi muistella pelaamista tai vaikka opettaa jonkun 🙂
Switchin hankkimista olen harkinnut yksinomaan kaikkien siistien uusien Pokemon-pelien vuoksi 😀 Pokemon Go:kin jos olisi tullut kun olin ala-asteella, olisin seonnut vielä pahemmin. Ihanaa että Pokemonit pysyy pinnalla vieläkin!