Kiehtova kuolema
Olen melko varma siitä, että olin edellisessä elämässäni jonkin sortin nekromanti. Viihdyn hämärässä kodissani sienilääkkeiden, keinoihon ja pölyisten kirjojen ympäröimänä. Olen luonteeltani synkkämielinen, esoteerinen ja oikukas, enkä välitä oudoista hajuista. Kirjakokoelmaani on vuosien varrella kerääntynyt useita kuolemaa koskevia kirjoja, jotka käsittelevät kaikkea luukirkoista kuolleen miehen housuihin. Otin siksi innoissani kopin Jyrki Nissin tietokirjasta Kuolema keskiajalla: Hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa.
Kirja kutsuu lukemaan jo ensivilkaisulla. Taitto miellyttää silmää. Jään ihailemaan hyvin valikoituja värikuvia ja hipelöimään viitteitä ennen kuin pureudun itse tekstiin. On mukava huomata, että kirjaan on valikoitunut seinämaalauksia mm. Perniön ja Inkoon kirkosta. Kirjan sisältö koskee yleisesti keskiajan eurooppalaista kuolemankulttuuria, ja erityisesti Ruotsista ja Italiasta peräisin olevia historiallisia lähteitä verrataan toisiinsa, mutta kirjassa on myös paljon viittauksia Suomen historiaan.
Henki pihisee
Kun mietin kuolemaa keskiajalla, mielikuvissani pyörivät taudit, sota, pyövelit ja muut melko synkät ja väkivaltaiset asiat. Mutta nyt tarkastelemme arkipäiväistä, hyvää ja paikoin jopa ideaalia keskiaikaista kuolemaa.
Nissin lähestymistapa on raikas, koska hän käyttää tutkimuksensa aineistona todistajanlausuntoja, jotka koskevat kuolleista heräämisen ihmeitä. Näissä ihmekertomuksissa jotain henkilöä on jo ehditty luulla kuolleeksi, mutta hän onkin jumalallisen ihmeen kautta välttynyt kuolemalta – tai ainakin vironnut sen verran, että on ehtinyt saada osakseen asianmukaiset toimitukset nippa nappa ennen kuolemaansa. Moinen ihme tuntuu vähäpätöiseltä, mutta oli tuon ajan ihmisille todella tärkeä, sillä keskiajalla äkkilähtö tuonpuoleiseen ei ollut yleisesti hyväksytty vaihtoehto. Kuolema piti suorittaa oikein ja huono kuolema toi omaisille aivan erityistä surua ja häpeääkin.
Ihmeitä koskevat todistajanlausunnot ovat siitä antoisaa aineistoa, että niiden kautta saadaan kuva myös aivan tavallisista ihmisistä ja heidän arjestaan. Nissin teoksessa lukija saa kokea välähdyksenomaisia hetkiä tilanteista, jotka ovat hätkähdyttävän inhimillisiä. On helppo samaistua tilanteisiin, joissa kuolema on yllättänyt yhteisön tai jolloin sen lähestyminen pelottaa. Kuvailtuja tapahtumia on teoksessa paljon, mutta koska kieli on sujuvaa ja kaikki esimerkit jollain tavalla laajentavat kokonaiskuvaa, ne eivät tunnu luettelomaisilta. Kun en väsymyksestä huolimatta malttanut puoli neljältä aamuyöllä laskea kirjaa käsistäni, tunsin paikoin olevani kuin kärpänen katossa, joka seuraa kynttilää pitelevän vainajan viimeisiä hetkiä.
Tietokirja kertoo nimenomaan hyvästä kuolemasta, millä Nissi tarkoittaa kristillisen oppien mukaista kuolemaa, jossa keskiajalla elänyt ihminen on ehtinyt hyväksyä kuolemansa, sovittanut syntinsä ja saanut viimeisen voitelun. Erittäin tärkeää oli myös yhteisön tuki ja osallistuminen kuoleman hetkeen ja hautajaisjärjestelyihin, jotta kuolleen matka tuonpuoleiseen järjestyisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Lisäksi jo eläessä tehty rahallinen investointi kuolemanjälkeisiin messuihin piti huolen siitä, että kiirastulessa vietetty aika olisi mahdollisimman lyhyt ja tehokas. Kirjaa lukiessa monet pyhimykset tulevat tutuiksi, koska juuri heitä rukoiltiin apuun kuoleman hetkellä ja heidän kanssaan käytiin kauppaa votiivilahjoilla.
Hyvästä kuolemasta ei voi puhua viittamatta myös huonoon kuolemaan, mutta nämä tapaukset jäävät Nissin tietokirjassa viitteellisemmiksi. Hyvän kuoleman tutkimus tuo mielestäni tärkeää tasapainoa siihen kirjallisuuteen, johon tartumme silloin kun haluamme lukea keskiajasta ennen kaikkea viihtyäksemme ja ehkä välillä vähän mässäilläksemme karmeuksilla. Joten jos mestauslavalla pyörivät irtopäät kiinnostavat, niistä voi lukea toisaalla. Hurmeella herkuttelija voi tarttua esimerkiksi Veli Pekka Toropaisen teokseen 13 pyöveliä – päätöntä menoa 1600-luvun Turussa. Viihtyminen on sallittua!
Tarjoilija, keitossani ei ole tarpeeksi ruttoa
Nissin kirja käsittelee kuolemaa nimenomaan mustan surman ajan Euroopassa. Tartuntatauteja koskeva tieto on myös lähellä surkastunutta sydäntäni ja oletinkin, että ruton vaikutusta keskiaikaiseen kuolemankulttuuriin olisi käsitelty enemmän. Rutosta puhuttiin mielestäni melko vähän huolimatta siitä, että musta surma kuitenkin mainittiin otsikossa asti.
Se, muuttiko kauhistuttava tauti keskiajalla eläneen ihmisen suhdetta kuolemaan (ja jos niin miten), jäi epäselväksi.
Ehkä olen jo lukenut rutosta niin paljon, että sen merkitys on mielessäni korostunut? Minulla olisi aiheesta paljon kysyttävää, mutta teos joko ohittaa kysymykseni tai ei anna selkeitä vastauksia. Kirjan sivuilla esimerkiksi todetaan, että rutosta kirjoittaneet aikalaiset olivat järkyttyneitä siitä, miten ruumiita ja multaa pinottiin joukkohautoihin levyiksi kuin lasagnea (sic) ja miten ihmiset joko lamaantuivat tai menettivät empatiakykynsä taudin edessä, mutta toisaalta Nissin mukaan ruttoon kuolleita haudattiin myös aivan tavanomaisin menoin eivätkä suvun jäsenet hylänneet toisiaan. Kirjaa lukiessa oli paikoin vaikea hahmottaa sitä, kuinka mutkattomasti eri paikoissa eläneet ihmiset ja heitä koskevat lähteet vertautuvat toisiinsa. Se kuitenkin kävi selväksi, että kylmemmän ilmaston vuoksi hautauksella pohjoisessa ei ollut yhtä kiire kuin etelässä. Ja jos nyt tältä istumalta lähtisin kirjatenttiin, osaisin kirjan perusteella listata joitain muitakin eroja kuolemaa koskevien käytäntöjen välillä Ruotsissa ja Italiassa.
Joka tapauksessa Kuolema keskiajalla tarjoilee yllin kyllin tietoa, joka ei jätä kylmäksi (väkinäinen naurahdus). Kokonaisuudesta jää kiitollinen olo, koska opin paljon uutta. En esimerkiksi tiennyt, että Inkoon kirkon seinämaalauksien joukossa on harvinainen kuvaus kuolemantanssista. Se on peräisin 1500-luvun alkupuolelta ja se on Ruotsin vallan alueella suorastaan ainoa laatuaan. Siinäpä oiva matkailutärppi! Iloisesti virnisteleviä raatoja kannattaa tulla katsomaan vähän kauempaakin.
Hyvä tietokirja on mielestäni sellainen, joka tekee tutkitusta tiedosta lukijalle helposti ymmärrettävää, mieleenpainuvaa ja mahdollisesti viihdyttävääkin. Olen lukenut monia tietokirjoja, joissa kuolemasta kirjoitetaan hyvinkin hersyvään sävyyn, mutta tämä kirja ei ole sellainen. Nissi ei yritä tarkoituksellisesti viihdyttää lukijaa nokkeluuksilla, eikä hänen tarvitsekaan. Nissin kirjoitustapa on asiapitoisuudestaan huolimatta lempeä ja teoksessa esiintyvät ihmiset ovat kiehtovia jo pelkästään heistä jääneen vähäisen aineiston perusteella.
Nissi tarkastelee seikkaperäisesti kuolemaan liittyviä rituaaleja ja hautausvalmisteluja, mutta myös sitä miten keskiajalla elänyt ihminen koki kuoleman hetken tai yleensäkään päätteli, että joku on kuollut. Kuoleman yhteisöllisyys korostuu: kuollut oli kuollut, jos kaikki olivat asiasta yksimielisiä. Lääkärin mielipidettä ei välttämättä tarvittu, jos lääkäri edes oli saatavilla. Modernin ajan ihmiselle kuolema on usein hetkessä tapahtuva asia, mutta keskiajalla kuolema oli prosessi, jossa ihminen aloitti kuolemisen ja jossain kohtaa lopetti sen. Ihminen saattoi olla myös osittain kuollut. Nämä ja vastaavat kiinnostavat havainnot kuolemaa koskevista keskiaikaisista ajattelutavoista ovat oivaa materiaalia kaikille kaltaisilleni maailmanrakentelija-harrastelijoille, jotka mielivät elävöittää historiateemaisia roolipelejään.
Lisälukemista licheille
Jos Jyrki Nissin teos inspiroi aiheen äärelle laajemmin, kehotan lukijaa seuraavaksi tarttumaan tietokirjaan Suomalaisen kuoleman historia (Ilona Pajari, Jussi Jalonen, Riikka Miettinen, Kirsi Kanerva, Gaudeamus 2019), jossa perehdytään kotimaisen kuoleman kulttuuriin muinaisista viikinkiajoista aina 2000-luvulle asti.
Tietoutta rutosta voi täydentää mainiolla tietokirjalla Rutto (Lena Huldén, Larry Huldén, Kari Heliövaara, Like 2017). Tartuntatautien jatko-opintoja voi jatkaa teoksella Rutto ja rukous (Mika Kallioinen, Atena 2005) ja sukeltaa malarian ja muiden vitsausten ihmeelliseen maailmaan esiteollisen ajan Suomessa.
Oivan johdatuksen keskiaikaan tarjoavat tutkija Ilari Aalto ja kuvittaja Elina Helkala keskiaikaa käsittelevillä kirjoillaan Vuosi keskiajan Suomessa (Atena 2023) ja Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015).
Keskiaikaa, tauteja ja kuolemaa joka kotiin!
Lyhyesti
Kuolema keskiajalla avaa ikkunan keskiaikaiseen kuolemankulttuuriin ja tarjoaa nykyajan ihmiselle näkökulmia omaan kuolevaisuuteensa. Teos on omien sanojensakin mukaan kuolemapositiivinen, mikä ei tarkoita sitä että kuolemaa pidettäisiin tavoiteltavana asiana, vaan sitä että siitä on hyvä puhua ja sen pohtiminen parhaimmillaan vähentää kuoleman pelkoa. Jyrki Nissi siteeraa paikoin keskiaikaisia ajattelijoita kuten Thomas Morea, joiden näkemykset kuolemasta ja siihen valmistautumisesta toivat itsellenikin outoa lohtua. Sanat ovat kuin kädenojennus vuosisatojen takaa.
Jyrki Nissi: Kuolema keskiajalla – Hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa (381 s.)
Gaudeamus 2023
Arvostelukappale saatu kustantajalta.