Pakko myöntää heti kättelyssä: Teatteri Telakan Kärhi, osa I: Kohtaaminen ei ole helpoin arvosteltava. Lähes sanattoman esityksen purkaminen osiin tuntuu yhtä vaistonvastaiselta kuin marssi keskelle näyttämöä. Toki osasin odottaa, että luvassa on jotakin omalaatuista. Minua kiinnosti nähdä, millaista esittävää taidetta syntyy runouden ja kasviaiheiden inspiroimana.
Palkitun runoilijan Reetta Pekkasen kokoelmaan Kärhi (Poesia, 2019) pohjautuva teos piristää monitaiteellisuudellaan. Tommi Silvennoisen, Vilhelmiina Sinervon ja Nadja Räikän toteutus sai innoitusta runoteoksen kannessa komeilevasta Sini Saarenpään maalauksesta. Vaikutukset näkyvät lopputuloksen värimaailmassa ja monitahoisuudessa.
Telakan kotisivuilla Kärheä luonnehditaan “esitystrilogiaksi kasvin, ihmisen ja runon mahdollisuuksista”. Luovuus kukkii vajaan tunnin mittaisessa esityksessä. Pekkasen kokoelman sivuilta tarjoutuu avain esityksen kietoutumisen, irtautumisen ja yhteenliittymisen osatekijöihin: “kiipeämis- ja tarttumaelin / olisi nimeltään kärhi”.
Keidas keskellä kaupunkia
Teatteri Telakka toimii vanhassa punatiilisessä varastorakennuksessa, jonne ei luontaisesti tule paljoa valoa. Huonekasvien sijoittaminen tällaiseen ympäristöön luo jo itsessään kutkuttavan kontrastin. Asetelma tuo hieman mieleen Hugo Simbergin Kuoleman puutarha -maalauksen. Kasvien ystävässä herää halu tarttua ympäri tilaa sijoiteltuihin suihkepulloihin ja osallistua vihreänkirjavien olentojen hoivaamiseen.
Esillepano nousee vähintään yhtä tärkeään osaan kuin esiintyjät. Nämä kasvit eivät ole pelkkiä koristeita, vaan niiden sijoittelusta saa harkitun vaikutelman. Puutarhasta erottuvat erilaiset saniaiset, vehkat ja ainakin yksi timanttiananas. Katsoja jää jo saapuessaan uteliaana tarkkailemaan, millaisen roolin tuolien luo tuodut vadit ja keskellä huonetta makaava vihreä kumpu saavat näyttämötoteutuksessa.
Esiintyjien rauhallisella liikekielellä, kiertymisen eleillä ja kurotteluilla on yleisön mielialaan tyynnyttävä vaikutus. Valtaosin maanläheiset värit vievät ajatukset rakennuksen ulkopuolella elämöivästä kiekkokansasta kauas toiseen, tunnistettavaan todellisuuteen.
The Wonder of You
Kärhessä viehättää epäsymmetrian ohella odottamattomuus. Saappaaseen voi istuttaa kasvin, vain toisessa jalassa saattaa olla korkokenkä. Liike voi kulkea ympyrää tai kohota alhaalta ylös. Etsimättä mieleen tulee meemeissä usein nähty kuva asfaltin läpi tiensä puskevasta kukasta.
Omaperäisessä näkymässä ei ehdi ennakoida tapahtumia; päinvastoin katseltavaa riittäisi oikeastaan joka suuntaan. Elämän perusaineksista, valosta ja vedestä, otetaan kaikki irti ja testataan esimerkiksi, millä kaikella voi kastella. Kastelukannuksi kelpaa vaikka otsatukka.
On ilahduttavaa, ettei esityksessä noudateta yksinomaan vanhaa suositusta soittaa huonekasveille klassista musiikkia. Useampaan otteeseen kuultava Elvis Presleyn The Wonder of You -kappale tuntuu tässä kontekstissa kertovan paitsi kasvun ihmeestä, myös kaikkeen elävään ja kasvavaan liittyvistä tunnekokemuksista. Jännittävää kyllä, kasvihuoneessa kuullaan myös kasvien äänistä tehtyä musiikkia. (Viime aikoina uutisartikkeleissa käsiteltyjen, ahdistuneiden tomaattien ääntelyä ei tietääkseni hyödynnetä.)
Valitettavan usein teatterissa vältellään hiljaisuutta. Kärhessä verkkainen eteneminen antaa teoksen elementtien ja läsnäolijoiden hengittää omaan tahtiinsa. Kärhi, osa I: Kohtaaminen tarjoaa jokaiselle jotakin ilmaisun parhaassa merkityksessä aina lyriikan harrastajasta sirkusintoilijaan.
“Pöllöt nukkuvat elävien puiden sisällä ja ihmiset / elävät ja nukkuvat kuolleiden puiden sisällä”
Pekkasen 74-sivuisesta kokoelmasta runoja on valittu mukaan säästeliäästi (arvatenkin jatkoa-osia silmälläpitäen).
Ensimmäiset säkeet lausutaan äänitteeltä kokonaiskestosta ensimmäisen kolmanneksen jo vierähdettyä. Alun perin runouden vuoksi Kärhestä kiinnostunutta lyriikan pieni osuus ei kuitenkaan viime kädessä harmita.
Runot saavat teoksessa tilaa ympärilleen. Huolimatta siitä, että niitä hyödynnetään melko vähän ja harvakseltaan, esitys ei vaikuta runojen poissaololta vaan pikemminkin kukkapenkiltä, josta säkeet lopulta ajallaan versovat. Ainoastaan osa esiintyjien lausumista katkelmista jää kenties hieman muiden äänien varjoon. Runonpätkien joukossa puhuttelee etenkin toteamus elävistä ja kuolleista puista.
Kärhestä puhkeaa katsojalle viljalti tulkintamahdollisuuksia. Kasvun ja elossaolon teemat kantavat oksillaan kunkin makuun ja tilanteeseen sopivia hedelmiä. Niitä ei tee mieli selittää auki, sillä monin aistein mukaansa kutsuva teos on tarkoitettu ennen kaikkea koettavaksi. Jopa kaltaiseni vahvasti sanojen kautta maailmaa havainnoiva henkilö virkistyi sen parissa kuin viherkylvyssä konsanaan: esityksestä jäi elämänmyönteinen olo vailla ilmaisuun usein liitettyä siirappista sävyä.
Erityistä riemua tuottaa taiteenlajien yhteenkietoutuminen. Kevään kulttuurikeskusteluiden jälkimainingeissa Kärhi, osa 1: Kohtaaminen todistaa, ettei runous ole vaikeaa eikä taiteesta iloitseminen vaadi muuta kuin halun olla läsnä.
Vaikka trilogian ensimmäisen osan näytännöt ovat päättyneet, uskaltaisin olettaa, ettei kakkososasta nauttiminen vaadi kokemusta ensimmäisestä. Teoskuvauksessa luvataan Osa 2: Liikkeellelähdön syventävän ensimmäisen kohtaamistilannetta. Odotan innolla, mitä tilanvaihdos Purkutaidetaloon tuo “näyttämön ja kirjallisuuden runouteen”.
Sini Saarenpään kuvataidetta on nähtävillä toukokuun ajan Telakan galleriassa.
Kärhi, osa 2: Liikkeellelähtö Purkutaidetalo Pinni47:ssä 6.6.–30.7.
Esitystrilogian kolmas osa Juurtuminen toteutetaan vuoden 2024 aikana.
Suunnittelu ja toteutus: Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo, Nadja Räikkä
Teknikot: Perttu Sinervo, Jaani Leinonen
Esitysoperointi: Perttu Sinervo
Tuotanto ja markkinointi: Maarja Kaasik, Heidi Vehmas, Havanna Salmela
Graafinen suunnittelu ja valokuvat: Petteri Aartolahti
Runot: Reetta Pekkasen Kärhi-teoksesta
Esityksessä käytettävät musiikit: Django Reinhardt, Elvis Presley, Max Richter, musiikki kasvien äänistä Lauri Ainalan ja Kalle Hamm:n levyltä Immigrant Garden
