Selfhelppiä ja itsensä kehittämistä
Olen immuuni uudenvuodenaatoille. Eikä lukuvuoden alku syksyisin tunnu missään. Jotkut meistä osaavat nimittäin aloittaa uuden elämän koska vain! Hetkenä minä hyvänsä saattaa iskeä inspiraatio opetella jotakin uutta. Silloin minä ryntään nettiin tai kirpparille tai kirjastoon, koska aion ottaa haltuun intohimoni tuoreimman kohteen.
Kadehdin hiukan niitä nörttityttöjä, jotka luontevasti pitävät kaikenlaisista peleistä ja muista rennoista harrastuksista. Omat (aika vaivalloiset) intohimoni olen yleensä perustellut järjellä, eettisyydellä tai hyödyllä: olen innostunut kantoliinoista ja konmarituksesta, bodypumpista ja ilmastoaktivismista, viittomakielestä ja matokompostoinnista. Talouskouluaikoina olin erittäin kiinnostunut elintarvikehygieniasta. Ja elämä on kiireistä, jos aikoo pitää aikaisemmatkin kiinnostuksenkohteensa mukana vauhdissa.
Mutta yksi pysyvistä rakkauksistani on luonteenkasvatus: oman toiminnan analysointi ja reflektointi ja muuttaminen. Yläasteella minulla oli kalenteriin merkityt päivät ja viikot, joina kehitin itsessäni määrätietoisesti yhtä ominaisuutta kerrallaan. (Tällä saattoi olla tekemistä runsaan vanhojen tyttökirjojen kulutuksen kanssa – nehän ovat perinteisesti olleet nimenomaan kehittävää lukemista. Niiden avulla on koulittu lapsista asiallisia ja kurinalaisia naisihmisiä, jotka tuntevat itsensä ja heikkoutensa ja ovat valmiita tekemään tunnetyötä muiden hyväksi. Ehkäpä omistan joskus postauksen tyttökirjoille.) Ja ihan yksin tietysti! Koska miksipä sitä olisi kenenkään kanssa keskustellut ja saanut perspektiiviä.
Kirjoitin siis päiväkirjaan luetteloita virheistäni ja yritin koulia itseäni niistä pois. En enää muista silloisia oletettuja vikojani – yksi taisi olla ”tyhmyys”, toinen “lapsellisuus” ja kolmas “tuhlaaminen”. Valitsin luonteeni heikkouksista mielestäni kaikkein hirvittävimmät ja sijoittelin ne värikoodatusti kalenteriin – aikana ennen bullet journaleita – jotta osaisin sitten aina katsoa, mihin ongelmaan keskittyä kunakin viikonpäivänä. Nokkelasti ominaisuuksia oli kahdeksan eikä seitsemän, jotta viikon lukujärjestys ei olisi aina sama. Kuinka nokkela olinkaan, kuinka päättäväinen, ja aika surullinen ja yksinäinen myös. Edistyin kovin hitaasti. Ja soimasin siitä itseäni.
Kasvuun tarvitaan aikaa
Nyt tekisin viisaammin. Kuka olisi kertonut minulle, että kasvuun tarvitaan aikaa ja vähän lempeyttä, ja että on itse asiassa ihan ookoo olla teini? Tätä nykyä luen tyttökirjojen sijaan välillä selfhelpiä, vaikka siitä tuskin kehtaa puhua. Parhaimmillaanhan itseapukirjallisuus on tiukkaa tiedettä ja syvällistä esseistiikkaa, mutta usein se on vain turhaa tai jopa vaarallista, ja siksi monet suhtautuvat koko genreen ylenkatseellisesti. Ylenkatse voi myös johtua selfhelpin kohderyhmästä, jonka muodostavat oman ja yhteisön hyvinvoinnin vakavasti ottavat naiset.
Enää en yhtä helposti suostu ulkoapäin määriteltyihin järjestelmiin, joiden tarkoitus on muokata itsestä toisenlainen. Opettelen tunnetaitoja, kommunikointia ja muuta lasten ja aikuisten kanssa toimimista (ja suosittelen muillekin ainakin Marshall B. Rosenbergiä, Sue Johnsonia ja Thomas Gordonia). Havainnoin yhteiskuntaa ja sen asettamia paineita, jotka luovat houkutuksen kääntyä sisäänpäin korjailemaan vain omaa elämäänsä. Olen oma paras ystäväni: tehtäväni on olla itseni puolella ja arvioida itse, mikä tarkalleen ottaen tarvitsee muutosta. Ja välillä se on yhteiskunta enkä minä.
Haaveilen kehittyväni vanhaksi ja onnelliseksi naiseksi, joka ei koskaan tyrkytä mielipiteitään, ja jolta juuri siksi aina kysytään neuvoa – kaikkien kunnioittamaksi ihannemummoksi. ”Olen kolmekymmentäkuusivuotias ja olen alkanut pitää itsestäni”, sanoin ääneen hiljattain. Aika radikaalia, ehkä olen oikealla tiellä.
Ps. Tämä on ensimmäinen postaukseni Nörttitytöissä. Minua kiinnostavat kirjat ja kieli, ihmissuhteet ja vuorovaikutus, sukupuoli ja yhteiskunta, kauneus, kehollisuus ja liikunta, tanssi, kasvit, ympäristö ja ekoilu sekä monet marttahenkiset kotiasiat. Sen sijaan pelit ja fantasiahommat jätän suosiolla ihan muille. Sarjakuvakritiikkejäni voi lukea Sarjainfo-lehdestä.
