The Sandman. Neil Gaimanin käsikirjoittama sarjakuva, jonka filmaamisen piti olla mahdotonta. Siitä alettiin puhua jo 90-luvulla, sarjakuvan vielä ilmestyessä, mutta yhtään säädyllistä käsikirjoitusta ei saatu aikaan. Gaiman itse vuoti 90-luvulle suunnitellun elokuvan käsikirjoituksen koska se oli, hänen sanojensa mukaan: “Huonoin käsikirjoitus jonka olen ikinä lukenut.” Joseph Gordon-Levitt halusi tehdä elokuvan 2010-luvun puolella, mutta taaskaan mitään ei tapahtunut. Ei ennen kuin 2022, jolloin Netflix julkaisi sarjan 1. kauden. Televisiosarjan 11 osaa kattavat noin 2,5 albumillista sarjakuvan tapahtumia, sarjakuvan yksittäisnumerot 1-18.
Tämän artikkelin tarkoitus on keskittyä kolmeen naishahmoon, jotka esiintyvät televisiosarjan ensimmäisellä kaudella, ja siitä miten he eroavat sarjakuvien vastaavista hahmoista. Käsittelyyn pääsevät Johanna Constantine, Hippolyta Hall ja Calliope. Artikkelin kirjoittaja kuuluu sarjakuvan ns. fanaattisiin faneihin: tein The Doll’s Housesta aikanaan gradunikin. Eli minkäänlaista objektiivisuutta on turha odottaa ja kaikki mielipiteet ovat omiani.
Johanna Constantine
Johanna Constantine (Jenna Coleman) esiintyy televisiosarjan 3.osassa, “Dream a Little Dream of Me.” Hän on ollut Sandmanin, Morpheuksen (Tom Sturrige), unihiekkapussin viimeisin omistaja, ja Morpheus haluaa pussinsa takaisin, onhan iso osa hänen voimastaan sidottu siihen. Pussi ei kuitenkaan ole enää Johannalla, vaan hänen entisellä tyttöystävällään.
Alkuperäisteoksessa Johanna Constantinen tilalla on DC Comicsin toinen hahmo, John Constantine. Sarjakuvan alkuvaiheessa Gaimania oli pyydetty yhdistämään mukaan muita DC Comicsin hahmoja, ja etenkin kahdessa ensimmäisessä albumissa heitä todellakin esiintyi paljon. John Constantine oli tehnyt ensiesiintymisensä muutamaa vuotta aiemmin Swamp Thing -sarjakuvassa, ja saanut oman sarjansa Hellblazerin 1988, vuotta ennen Sandmanin alkua. John Constantine on hyvin britti, työväenluokan edustaja, velho ja okkulttinen etsivä. Häntä, etenkin sarjakuvan alkuvuosina, määritteli pitkälti hänen ensimmäinen yrityksensä olla sankari, eli ns. Newcastlen tapahtumat, jotka tietenkin menivät reippaasti pieleen. Visuaalisesti John Constantine otti ulkonäkönsä brittimuusikko Stingiltä.
Televisiosarjassa on siis Johanna Constantine, joka on Neil Gaimanin itsensä mukaan eri hahmo, eikä suinkaan vain sukupuoleltaan eri John. Johanna onkin huomattavasti aktiivisempi ja suoraan sanottuna parempi velho kuin John, eikä hän ole tyyliltään samankaltainen tupakkaa polttava alkoholisti kuin John. Toki pääjuoni on edelleen sama, ja Johannallakin on omat menneisyyden traumansa joissa on selkeä yhtäläisyys Johnin traumaan. Hänen taustansa on myös merkityksellinen: Johanna Constantinen esiäiti (myös Johanna Constantine) tapasi Morpheuksen Ranskan vallankumouksen aikaan ja teki tälle suuren palveluksen liittyen Morpheuksen poikaan, Orpheukseen. Tapaaminen kuvataan numerossa 13, ”Men of Good Fortune”, ja myös televisiosarjan osassa 6. Ranskan vallankumouksen aikainen Lady Johanna on hyvin samankaltainen kuin nykypäivän Johanna: hienostunut, tyylikäs, ammattimainen, ei oikeastaan ollenkaan työväenluokan edustaja (”Thermidor”, numero 29) . Sarjakuvassa ero hänen jälkeläiseensä Johniin korostuu vielä enemmän.
Miksi hahmoa sitten on muutettu näin paljon? Onko kyse siitä, että “pitää saada lisää naisia sarjaan?” Ehkä, mutta toisaalta Sandmanissa on paljon monitahoisia naishahmoja jo lähtökohtaisestikin. Taustalla ovat todennäköisesti copyright-ongelmat: John Constantinella oli jo oma televisiosarjansa NBC:llä ja hän on nykyään osa Legends of Tomorrow televisiosarjaa. Eli kokonaan “uuden” hahmon luominen saattoi olla taloudellisestikin järkevin ratkaisu, Sandman on kuitenkin eri tuotantoyhtiön sarja eikä kuulu DCU:een.
Hippolyta Hall
Toinen DC Comicsista alunperin sarjakuvaan tullut hahmo on Hippolyta Hall (Razane Jammal), joka esiintyy televisiosarjan jälkipuoliskolla, osissa 7-10, sarjakuvassa The Doll’s House -jatkumossa, numerot 9-16. Hän toimii “päähenkilö” Rose Walkerin (Kyo Ra) ystävänä ja avustajana Rosen etsiessä kadonnutta pikkuveljeään Jediä (Eddie Karanja). Hippolyta elää myös toista elämää unissaan, jossa hän on yhdessä kuolleen miehensä Hectorin (Lloyd Everit) kanssa ja tulee jopa raskaaksi siellä.
Hippolyta ja Hector ovat myös 1980-luvun alkupuolen DC-hahmoja. He toimivat sankaritiimissä Justice Society of America, kunnes Hector kuoli. Hänen tietoisuutensa päätyi kuitenkin Unien maailmaan, jossa kaksi Morpheuksen vankeuden vuoksi vapautunutta painajaista, Brute ja Glob (myös vanhoja DC-hahmoja) muokkasivat hänestä oman sankarinsa, oman “Nukkumattinsa” Jebin unimaailmassa, jonne poika pakeni väkivaltaisia ottovanhempiaan. Hector Hall olikin DC-universumin “pronssiajan” Sandman, eli yksi monista Sandman-nimisistä hahmoista DC-universumissa ennen Morpheusta. Hector sai myös Lytan muuttamaan luokseen uniin pysyvästi, ja he asuivat unissa yhdessä kaksi vuotta, Lytan ollessa raskaana koko ajan. Lopulta Morpheus vapautti Jedin, lähetti Hectorin kuoleman rajan taakse, ja vaati unissa kasvanutta poikaa “jonain päivänä” omakseen Hippolytalta. Hippolyta teki varsin selväksi että lapsi vietäisiin vain hänen kuolleen ruumiinsa yli.
Netflix selvästi haluaa tehdä eroa DC-universumiin ja niinpä Hippolytan ja Hectorin menneisyydestä supersankareina ei puhuta mitään. Tämä on hieman harmi, noin televisiosarjankin jatkon kannalta, sillä Hippolytan sankarihahmonimi oli Fury. Furyt, raivottaret, Hyväntahtoiset, ovat tärkeässä osassa Kindly Ones -jatkumossa (numerot 57-69), jossa myös Hippolyta lapsineen tekee merkittävän paluun. Televisiosarjassa Hippolytan lapsi laitetaan alulle Unissa, ja raskaus etenee todella nopeasti. Hippolytan ja Morpheuksen kohtalot nivoutuvat voimakkaasti yhteen myöhemmin, ja siinä Hippolytan menneisyys nimenomaan Furyna olisi suht tärkeää. Muutenkin tuntui hieman siltä, että Hippolytan vala Morpheukselle kuitattiin aika nopeasti, vaikka sarjakuvassa sen seuraukset ovat yksi kaikkein tärkeimmistä tapahtumista.
Muuten Hippolytan hahmoon yhdistyy televisiosarjassa myös Rose Walkerin äidin hahmoa sarjakuvasta. Sarjakuvassa hahmot tapaavat vasta myöhemmin – Hippolyta kun on Jedin unissa koko ajan – mutta televisiosarjassa he ovat ystäviä jo alusta alkaen. Toisaalta Rosen äidin hahmo esiintyy Bruten ja Globin “vastineena” Jebin unissa, painajaishahmona Gault, joka on televisiosarjaa varten kehitetty hahmo, ja Rose tarvitsee henkilön jolle kertoa asioita: sarjakuvassa ajatuskuplat ja -laatikot ajavat tämän asian. Tämä muutos on lähinnä kosmeettinen, ja toimii ihan hyvin, etenkin kun sarjakuvassa (ja televisiosarjassakin!) hahmoja on todella paljon. Hippolyta on sarjakuvassa myös huomattavasti enemmän olosuhteidensa uhri, siinä missä televisiossa hän elää omaa elämäänsä, miehensä kuoleman jälkeenkin.
Calliope
Calliope (Melissanthi Mahut), kreikkalainen muusa, esiintyy sarjakuvan numerossa 17 (“Calliope”). Käytän nyt sarjakuvassa/televisiosarjassa käytettyä kirjoitusasua hahmon nimestä, suomeksi nimi on tietenkin Kalliope. Ideoiden puutteesta kärsivä kirjailija Richard Madoc ostaa Calliopen vanhemmalta kirjailijalta saadakseen itselleen muusan ja uusia ideoita. Madoc pitää Calliopea vankina, tekee tälle seksuaalista väkivaltaa, ja menestyy huomattavasti kirjailijana. Calliope pyytää ensin apua jo aiemmin mainituilta Hyväntahtoisilta (vaiko kenties raivottarilta?), jotka eivät voi auttaa, mutta vinkkaavat Morpheuksen ehkä pystyvän siihen. Kun Morpheus vapautuu omasta vankilastaan, hän tulee auttamaan Calliopea, onhan Calliope hänen entinen vaimonsa ja poikansa Orpheuksen äiti.
Calliope on siis myös muualta tuotu hahmo, tällä kertaa kreikkalaisesta mytologiasta. Mytologisten hahmojen käyttäminen on toki Gaimanille hyvin tyypillistä, ja televisiosarjassakin pääsimme jo tapaamaan esimerkiksi Luciferin (Gwendoline Christie, jakso 4). Sarjakuvan ja televisiosarjan Calliopeissa on selkeää eroa. Siinä missä sarjakuvassa Calliopen tahto on jo murrettu ja hahmo alistuu “omistajiensa” tahtoon vastustelematta, on televisiosarjan Calliope teräväkielinen eikä suinkaan alistuva hahmo. Sarjakuvassa Richard Madocin Calliopelle tekemä seksuaalinen väkivalta kuvataan suoraan ja graafisesti, äärimmäisen tarkoituksellisen vastenmielisesti, siinä missä televisiossa se tapahtuu selvästi kohtausten välissä. Tämä muutos on mitä suurimmassa määrin tervetullut, sillä eiköhän tuota olla televisiossa nähty jo aivan tarpeeksi. Calliope toimii toki samalla tavalla niin televisiossa kuin sarjakuvissakin ja Morpheus tulee hänet pelastamaan, mutta hahmon asenne on aivan eri ja suoraan sanottuna television Calliope on parempi kuin sarjakuvan.
Loppu?
Tätä kirjoittaessa ei ole tietoa siitä tuleeko televisiosarjalle jatkoa. Sarja on ollut suosittu, mutta – Gaimanin omin sanoin – todella kallis tehdä. Toivottavasti tulee, sillä monia mielenkiintoisia (nais)hahmoja on vielä tapaamatta. Miten televisiosarja kohtelee esimerkiksi transnaista Wandaa, joka oli aikanaan rajoja rikkova hahmo, mutta jota ei nykypäivänä todellakaan kirjoitettaisi samalla tavalla? Millainen on Delirium, otetaanko mallia alkuperäisestä sarjakuvasta vai Jill Thompsonin myöhemmistä tulkinnoista joissa hahmo on hyvin erilainen? Pääsemmekö koskaan kuulemaan Nalan koko tarinan, nythän siihen vain pikaisesti Helvetissä viitattiin?
Lähteet:
Hy Bender: The Sandman Companion (Vertigo, 1999)
Neil Gaiman: The Absolute Sandman 1 (DC Comics, 2006)
Sandman Wiki: https://sandman.fandom.com/wiki/
Variety: https://variety.com/2022/film/news/neil-gaiman-sandman-movie-jon-peters-leak-1235350752/
Twitter @neilhimself
Miksi hahmoa sitten on muutettu näin paljon? Onko kyse siitä, että “pitää saada lisää naisia sarjaan?”
Neil Gaiman on kommentoinut, että Constantinen näyttelijäksi haluttiin sama näyttelijä joka esitti Lady Johannaa: “We decided — that the Constantine of this universe’s telling would be a woman and played by the same person who would be playing Lady Johanna. That would let us go out to a better actor for both parts. (Later we discovered that John Constantine was now off-limits as a character anyway.)”