Katsoin Doctor Strange – Multiverse of Madness ja olin todella pettynyt.
Teksti sisältää spoilereita: Doctor Strange: Multiverse of Madness, WandaVision, Game of Thrones
Odotin, että Multiverse of Madness olisi saman tyyppinen kunnianhimoinen crossover kuin Avengers: Endgame. Tai saman kaltainen sekoilu kuin Spider-Man: No Way Home, joka sekoitti nostalgiaa ja yleistä häröilyä juuri oikeassa suhteessa. Odotukseni olivat korkealla erityisesti siksi, että tiesin elokuvan jatkavan Wanda Maximoffin tarinaa.
Wandan traagista historiaa avattiin loistavassa sarjassa WandaVision, joka kertoi traumasta, surusta ja rakkaudesta. Wanda Maximoff (Scarlet Witch) aloitti Marvel-elokuvissa pahiksena, mutta muuttui viimeistään WandaVisiossa sympaattiseksi sankariksi. Sarja käsitteli sitä, kuinka perheensä ja elämänsä rakkauden menettänyt Wanda pakeni todellisuutta unelmiinsa, kunnes oli valmis jatkamaan eteenpäin. WandaVision oli kertomus siirtolaisuudesta, trauman ja surun käsittelystä, rohkeudesta, vihasta ja sen hyväksymisestä, ettei elämässä voi saada kaikkea.
Doctor Strange – Multiverse of Madness heitti kaiken tämän roskakoriin ja teki hahmosta lähes koomisen pahiksen elokuvaan, jossa keskityttiin muistelemaan Stephen Strangen ex-puolisoa. Stephen Strange on rikas huippukirurgi, josta tuli huippumaagi ja minun piti tuijottaa ruudulta, kuinka tämän etuoikeutetun valkoisen miehen sydän oli ehkä särkynyt, koska ex-puoliso menikin naimisiin jonkun muun kanssa ja se oli haikeaa ja vaikeaa ei oikein kenellekään, tai ehkä vähän jollekin, en tiedä, en muista. Stephen oli jossain vaiheessa zombie ja itsekin tunsin olevani.
Ymmärrän, että amerikkalaisen supersankariskenen juuret ovat pääsääntöisesti esiteinipojille suunnatuissa sarjakuvissa, mutta nyt on vuosi 2022, eikä Hollywoodissa osata vieläkään tehdä onnistuneita naishahmoja. Mikä siinä on?
Wanda Maximoff on peräisin Ryhmä X –sarjakuvista. Hän on mutantti, noita ja Magneton tytär, joka kärsii mielenterveysongelmista. Ei mikään moniulotteinen hahmo. Kun Avengers -elokuvissa ei tekijänoikeussyistä saanut käyttää termiä mutantti tai ilmeisesti Magnetoa hahmona, Wandan historia muutettiin ja se teki hahmolle hyvää: Wanda ei ollut enää voimakas mutta hauras nainen jolla on vaikea isäsuhde, vaan moniulotteinen hyvän ja pahan rajalla tasapainotteleva supersankari, jonka elämä oli ollut tarpeettoman raskasta. WandaVision toi myös mielenterveysongelmien kuvaamisen nykyaikaan ja lähestyi niitä kunnioittavasti.
Sam Raimi, joka ohjasi Multiverse of Madnessin, ainakin väittää katsoneensa WandaVisionin. Mutta mitä hän sai siitä irti? Ei ilmeisesti yhtään mitään. Wanda joutuu jonkun naurettavan ”pahan kirjan” tms. valtaan ja haluaa lapsensa takaisin, joista joutui luopumaan WandaVisionin lopussa. Koska eihän nainen nyt voi olla tasapainossa ja onnellinen jos ei voi olla äiti. Viesti on täysin päinvastainen kuin sarjassa, jossa Wanda hyväksyy sen, ettei voi saada kaikkea mitä haluaa.
Wanda on samaan tapaan voimakas supersankari kuin mitä Jean Grey eli Phoenix oli Ryhmä X -sarjakuvissa ja myöhemmin X-Men -elokuvissa. Hahmon kehitystä, tai oikeastaan kehittymättömyyttä, oli tuskallista katsoa. Jos naisesta tulee liian voimakas, hänet pitää tuhota, kuten tehtiin Jean Greylle tai Game of Thronesissa Daenerys Targanyanille. Yllättävän usein itkevä poikaystävä päästää naisraukan tuskistaan, kun tämä on voimiensa tunnossa joutunut pahan valtaan. Se jäi Multiverse of Madnessista puuttumaan, mutta ehkä Paul Bettanylla oli kiireitä.
Mahtava teksti, ja olin samaa mieltä kaikesta, vaikka elokuvan nähtyäni en osannut näitä ajatuksia sanoittaa. Hyvä pointti ja hauska ilmaisu, tykkäsin!