Yleensä Nörttitytöt arvostelevat kirjoja tai pelejä, toisinaan sarjoja tai teatteriesityksiä. Joskus on arvosteltu myös elektroniikkatuotteita tai suoratoistopalveluita. Tällä kertaa arvostelemme kuitenkin elokuvatietokanta IMDb:n sadan parhaan elokuvan listan, koska voi morjens, siinäpä vasta.

Tämä kirjoitus on terävä ja kärjistävä, mutta sen tarkoituksena on ennen kaikkea ravistella miettimään sitä, miten vahvasti hyvän elokuvan määritelmä on edelleen miesten käsissä. Pitäkää siis hatuistanne kiinni, niin mennään.

Mikä homma?

IMDb (Internet Movie Database) on massiivinen ja kattava elokuvatietokanta. Sen käyttäjien on mahdollista arvostella elokuvia (ja sarjoja) ja ylläpitää seurantaa siitä, mitä he ovat itse nähneet. Käyttäjät voivat myös halutessaan kirjoittaa arvosteluja elokuvista. Siinä missä MetaCriticin arvosanat ovat ammattikriitikoiden arvioihin pohjautuvia, IMDb:ssä jokainen voi olla oman elämänsä kriitikko.

Ja se näkyy. Ei ole vaikea arvata, että IMDb:n sadan parhaan elokuvan listan taustalla ovat ennen kaikkea valkoiset cismiehet. Ai miksikö? No minäpä kerron.

Miesten sankaritarinoita, sotia, mafiaveljiä ja länkkäreitä

IMDb:n kärkielokuvalistan kymmenen ensimmäisen elokuvan joukossa ei ole yhtäkään elokuvaa, jossa nainen näyttelisi pääroolia. Ensimmäisessä elokuvassa, Rita Hayworth – avain pakoon, esiintyy tasan yksi naishahmo, ja hänkin päähenkilömiestä pettävä vaimo, joka kuolee vallan nopeasti. Pulp Fictionissa Uma Thurmanin hahmo sentään välttää kuoleman, toisin kuin vaikkapa kolmossijalla nököttävässä Yön ritarissa, jossa naisystävän tehtävänä on ennen kaikkea olla uhri.

Maukasta meininkiä. Kymmenen elokuvan kärjestä löytyy yksi supersankarielokuva, yksi väkivaltaa tihkuva musta komedia, yksi länkkäri, kaksi mafiaelokuvaa, yksi vankilaelokuva ja kaksi Taru sormusten herrasta -elokuvaa (jotka toki ovat erinomaisia, mutta naishahmoja niissäkin on niukalti). (Sieltä löytyy onneksi myös erinomainen Valamiesten ratkaisu, jossa päähenkilöt ovat kaikki valkoihoisia miehiä, mutta joka käsittelee oivallisesti heidän heikkouksiaan, puolueellisuuttaan ja rasismia. Muun muassa.)

Mafiaelokuvia listalla on kaikkiaan kymmenkunta, sotaelokuvia toinen mokoma. Natseja löytyy yli kymmenestä elokuvasta. Yli 95% elokuvista on miesohjaajien käsialaa. Jos joku elokuvissa kärsii eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja syrjäytymisestä, se on aina mies. Mies on se, jota nainen pettää. Mies on se, joka taistelee pelastaakseen maailman. Mies on –

Niin. Niinpä niin.

Entä ne naiset?

No, okei: on siellä listalla sentään vähän naisiakin. Kaikkiaan listalta löytyy vain viitisentoista elokuvaa, joissa on selkeästi naispäähenkilö. Näistäkin suurin osa on piirrettyjä. Prinsessa Mononoke, Henkien kätkemä, Your Name. ja Coco ovat toki kaikki meneviä ja jopa hyviä elokuvia, mutta eivät ne listaa vielä pelasta.

Piirrettyjen lisäksi keskeisiä naishahmoja löytyy Casablancasta – jossa naisen roolina on lähinnä häilyä kahden miehen välillä, vaikka Ingrid Bergman roolin upeasti vetääkin –, Alienista (viimeinkin kovaa kamaa!), alkuperäisistä Tähtien sota -trilogian elokuvista (go prinsessa Leia!), Uhrilampaista, American Beautysta (hngh), Interstellarista, Tahrattomasta mielestä ja parista muusta. Siinä missä keski-ikäiset miehet pääsevät sadan “parhaan” elokuvan joukossa usein parrasvaloihin, keski-ikäisiä naisia ei keskeisissä rooleissa nähdä juuri lainkaan. Myöskään mustista tai ruskeista naisnäyttelijöistä on turha haaveillakaan. (Miesnäyttelijöiden puolella tässä päästään hieman parempaan tulokseen, mutta suurin osa sankareista on silti valkoihoisia miehiä.)

Moninaisuutta ja vähemmistöjen edustajia ei kannata sadan parhaan elokuvan joukosta etsiä, koska silloin joutuu vain pettymään.

Kannattaako elokuvat silti katsoa?

Itse olen projektissani selvinnyt tilanteeseen, jossa olen katsonut listan sadasta ensimmäisestä elokuvasta seitsemänkymmentä. Elokuvista monet ovat aidosti olleet ihan hyviä – jopa ne, joissa naishahmoja ei juuri näy. (Ja osa onkin sitten ollut listalla ihan turhaan, kuten vaikkapa Avengers: Endgame, joka ei itsenäisenä elokuvana ole mistään kotoisin.) Maailman parhaimpien elokuvien listalle en silti menisi puoliakaan katsomistani laittamaan.

Katsomatta on vielä ainakin muutama sotaelokuva, monta mafiaelokuvaa, yksi anime, pari Hitchcockia ja yksi Chaplin. Toistaiseksi käteen on jäänyt paitsi alati kasvava ärtymys, myös kattava kuva siitä, millainen on se yleisö, jolle isoja elokuvia edelleen enimmäkseen tehdään. Jos Hollywoodissa katsotaan tällaisia top-listoja, ei ole ihme, että elokuvamaailma muuttuu kankeasti, sillä tietenkin markkinoille suodetaan sitä, minkä uskotaan myyvän ja keräävän palkintoja.

Onneksi IMDb:n sadan parhaan elokuvan listaan voi kuitenkin jokainen osaltaan vaikuttaa. Elokuvia voi arvioida, ja kun arvioijajoukko moninaistuu ja aktivoituu, ehkä listakin vähitellen muuttuu siedettävämmäksi.

Lue myös nämä:

Anu Silfverbergin Sinut on nähty Elokuva-arvostelu: Dyyni – ”komea, mahtipontinen ja täynnä toimintaa”