Elvtysharjoittelua
Elvytysharjoittelua

Olin 13-vuotias, kun näin kirjastossa mainoksen Suomen Punaisesta Rististä. Hetken mielijohteesta kerroin äidille, että haluan mennä ensiapukurssille. Siihen aikaan ei tietenkään ollut nettiä ja äiti sai soitella sinne sun tänne, että sai selville, missä ja milloin kurssi pidetään. Mukaan lähti yksi läheisimmistä kavereista. Kurssi kesti kaksi päivää ja olimme ainoat alaikäiset, mutta solahdimme joukkoon hyvin, mitä nyt innokkuus taisi korvata tietoa ja kokemusta.

Toisen päivän lopussa pidettiin loppuharjoitus, jossa harjoituspotilaat tulivat paikallisesta ensiapuryhmästä. Heille oli varattu myös hetki aikaa mainostaa ryhmätoimintaa. Kuulemma seuraavana torstaina olisi seuraava nuorisoryhmän kokoontuminen.

En olisi arvannut, millainen tarina tällaisesta teinin ex tempore -ideasta syntyy. Olen nyt nelikymppinen ja edelleen mukana ea-ryhmässä.

Vapaaehtoistyö on aina ollut jollain tavalla osa elämääni. Auttaminen ja maailman parantaminen ruohonjuuritasolla ovat minun näköisiäni juttuja. Minulle ensiapu on juuri loistava tapa auttaa, koska kädentaidot ovat minulle luontevia.

Mitä ryhmässä tehdään?

Ensiapuryhmään voi tulla kuka vaan. Osalla ryhmistä on nettisivut, Facebook-sivu tai muu sosiaalisen median tili. Toimintatietoja löytyy myös SPR:n sivuilta https://rednet.punainenristi.fi/group-search

Osa uusista ryhmäläisistä tulee mukaan käytyään ensiapukurssin, osa kuultuaan toiminnasta muuta kautta. Kurssin käyminen ei siis ole mikään edellytys, mutta se voi toimia motivaattorina jatkaa taitojen harjoittelua ja ylläpitämistä.

Ryhmän ohjelmassa on erilaisia opetustilanteita, luentoja ja harjoituksia. Uusi tulokas saa aina apua ja neuvoja eikä kokemattomuutta tarvitse millään tavalla nolostella. Jokainen meistä on ollut joskus aloittelija. Osa ensiapuohjeista muuttuu, kun tieto ja kokemus onnistuneista auttamistapahtumista karttuu. Esimerkiksi 90-luvulla elvyttämään opeteltiin ihan eri tavalla kuin nykyään.

Päivystäjäksi

Osa ensiapuryhmäläisistä toimii ensiapupäivystyksissä. Tapahtuman järjestäjät tilaavat päivystyksen ryhmältä, joka organisoi päivystäjät ja tarvikkeet paikalle. Päivystäjät tekevät työn vapaaehtoisina. Ryhmä saa päivystyksestä korvauksen, jolla rahoitetaan toimintaa: hankitaan uusia tarvikkeita, maksetaan palkkio kouluttajalle tai järjestetään vaikkapa leiri.

Minulle päivystäjyys on tämän toiminnan kohokohta, todellisen elämän testi siitä, mitä osaan ja mihin pystyn. Osa päivystyksiä on toki hyvin rauhallisia, osassa sattuu sitten enemmän kaikenlaista.

Päivystäjäksi pääsee käytyään siihen valmistavan kurssin ja toimittuaan harjoittelijana päivystyksissä. Lisäksi vuosittain pidetään testi, jossa varmistetaan, että taidot ovat edelleen hallussa. Päivystäjän ei siis tarvitse olla terveydenhuollon ammattilainen, mutta toki heitäkin joukossa on. Osassa päivystyksiä on sitten erikseen mukana lääkäri, joka tulee apuun vaikeammissa tapauksissa.

Hands on -harjoittelua

Korona on luonnollisesti vaikuttanut myös ensiaputoimintaan. Ryhmät kokoontuivat pitkään etänä, jolloin ohjelma oli pääosin luentoja eri aiheista. Toki niitäkin tarvitaan, mutta loputtomat teamsit työssä ja vapaa-ajalla ovat puuduttavia.

Nyt kun ollaan taas voitu tavata livenä, on ihan huippua kun pääsee harjoittelemaan “hands on”. Tuntuu, että sitä on joissakin asioissa ihan ruosteessa, kömpelö ja suorastaan pihalla, että mitä pitikään tehdä. Ihan kuten mitä tahansa muitakin taitoja, näitäkin on tarpeen kerrata.

Minulle tämän harrastuksen sosiaalinen aspekti on myös tärkeä. On kiva tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia ennen tai jälkeen ryhmäillan. Ja niissä hiljaisissa päivystyksissä pääsee myös tutustumaan porukkaan – kuka sitä nyt ihan tuppisuuna jaksaa istua.

Rohkeasti apuun

Vielä sananen auttamisesta. Yleinen auttamisvelvollisuus määritellään tieliikennelaissa, palo- ja pelastuslaissa sekä rikoslaissa. Sen perusteella auttaminen on kansalaisvelvollisuus. Itse miellän asian niin, että joku päivä minä tai läheiseni voi olla avun tarvitsija. Yhtä lailla minun kohtaamallani onnettomuuden uhrilla on oikeus saada apua.

Moni sanoo ettei osaa tai ettei uskalla. Ei minulla ole koulutusta, ei minulla ole ensiapulaukkua. Tärkein työkalu monessa tilanteessa on kuitenkin omat kädet. Hätäkeskuspäivystäjä neuvoo tarvittaessa kohta kohdalta miten toimia.

Toki ensiapukurssille kannattaa osallistua, jos sellainen mahdollisuus tulee vastaan. Ja ensiapuryhmäänkin jokainen on tervetullut.