Mad Men, Bob Ross & Desperate Housewives -keittokirjojen kannet. Kuva: Marianna Leikomaa.

Elisan ja Kisun kokeellisessa nörttikokkaussarjassa päädyttiin tällä kertaa aiheeseen ”ei-genre-tv-sarjat.” Eli siis ei scifiä, kauhua tai fantasiaa vaan ”realistisia” sarjoja – ainakin teoriassa!

Mistä kokattiin?

Valitsemamme sarjat ja keittokirjat olivat:

  • Frendit, kokkausta ja sydänystäviä (Amy Lyles Wilson & Jack Bishop, suom. Samuli Knuutila ja Vuokko Tarpila, 1999)
  • The Northern Exposure Cookbook (Ellis Weiner, 1993)
  • The Unofficial Mad Men Cookbook (Judy Gelman & Peter Zheutlin, 2011)
  • The Desperate Housewives Cookbook (Christopher Styler & Scott B. Tobis, 2006)
  • The Bob Ross Cookbook (Robb Pearlman, 2020)

Näistä Desperate Housewives on julkaistu suomeksikin, mutta meillä oli käytössämme alkuperäisteos. Frendeistä on julkaistu myöhemmin useampia enemmän tai vähemmän virallisia keittokirjoja: sarja jatkui kuitenkin vielä pitkään.

Kirjat erosivat tyyliltään toisistaan paljon: Northern Exposure -kirja oli selvästi maailmansa sisään tehty, eli Ruth-Anne keräili reseptejä ja tarinoita Cicelyn asukkailta, kun taas muut olivat ”ulkopuolisen” kirjoittamia. Mad Men -kirja erityisesti kunnostautui kuvaamalla tv-sarjan esittelemää aikakautta monipuolisesti. Muissa keittokirjoissa ihan tällaista ei esiintynyt, koska ne kaikki sijoittuivat julkaisuaikansa nykyhetkeen – eli Frendeissä ja Norther Exposuressa oli ihana ysäri-fiilis! Mad Men ja Northern Exposure kuvasivat myös nimenomaan sarjoissa esiintyneitä ruokia ja juomia, kun taas Desperate Housewivesissä on voimakas ”näitä hahmot tekisivät” -komponentti. Ruoat oli kyllä hyvin valittu kuvaamaan hahmoja: esimerkiksi suurperheen äidillä Lynetellä oli paljon nopeita ja helppoja perheruokia. Frendeissä nämä kaksi tyyliä yhdistyvät: osa ruoista on selvästi suoraan sarjasta, osa hahmoille muuten vain sopivia, ja Bob Ross tietenkin omassa sarjassaan vain maalasi, ei kokannut, eli kaikki ruoat ovat vain hänen lempeään ja ystävälliseen tyyliinsä sopivia. Osittain kirjat kuvasivat myös paikkakuntiensa ruokia mukavasti: Frendit ja Mad Men olivat todella newyorkilaisia, ja Northern Exposuressa yhdistyivät amerikkalaisuus (myös muualta kuin Alaskasta!), Alaskan alkuperäisasukkaat, New York sekä hieman yllättäen Venäjä, sarjassa kun on juhlittu venäläisvierasta tarjoamalla tälle venäläisiä ruokia.

Kirjat oli jaettu hyvin eri tavoin: Mad Men, Bob Ross ja Northern Exposure sekä Frendit pääosin ruokalajien (alku-, pääruoka, juomat jne.) mukaan, Desperate Housewives taas hahmojen mukaan. Ruokalajien mukaan jakaminen helpottaa kyllä keittokirjojen käyttöä ja ruokien hakemista merkittävästi. Frendeissä ja Northern Exposuressa oli myös jakoa juhlien mukaan, eli joulu, kiitospäivä, synttärit ja niin edelleen. Desperate Housewives kertoi ruoista myös kiitettävän tarkkaan mitä voi tehdä etukäteen ja kuinka aikaisin, mikä tekee siitä varsin käytännöllisen ns. arkikäyttöön.

Northern Exposure & Frendit. Kuva: Marianna Leikomaa.

Bob Ross -keittokirjan kuvitus oli valitsemistamme ehdottomasti paras! Siinä on osa ruoista maalattu Bob Rossin ihanaan öljyvärityyliin (kuvittajana Nicholas Hankins). Kuvista saa hyvän käsityksen siitä, miltä ruokien pitäisi näyttää. Mad Menissa oli erillinen kuvaliite sekä paljon aikakausikuvia, ja Desperate Housewivesissa osa ruoista oli valokuvattu; Northern Exposure ja Frendit keskittyivät valitettavasti vain tv-sarjakuvituksiin. Tämä on ikuisuusongelma keittokirjoissa: enemmän kuvia annoksista, kiitos! Mad Men oli typografialtaan hieman harrastelijamainen, epävirallisesta versiosta kun oli kyse. Sen reseptit oli myös kerätty 1960-luvun keittokirjoista tai aikakauden reseptejä esittelevistä kirjoista, eli ohjeet eivät olleet kirjoittajien omia.

Toinen ikuisuusongelma ovat mittayksiköt. Ainoastaan Bob Ross antoi mittansa myös grammoina/millilitroina, kaikissa muissa mittayksiköt olivat cup-muodossa tai unsseina. Frendeissä tämä oli kierretty antamalla kirjan alussa konversiolista, mutta luulisi kuitenkin suomennetussa kirjassa voitavan käyttää ihan kotimaisia mittoja. Se toki vaatisi reseptien testausta myös käännetyillä mitoilla, mikä on ymmärrettävästi varsin työlästä. Jostain syystä kirjassa käytettiin termiä ”kahvikuppi”, mikä on taas Suomessa ihan oma, erillinen mittayksikkönsä. Kahvikuppi = 1,5 dl, US Cup = 2,4 dl, UK Cup = 2,8 dl. 

https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/ruoanvalmistus/ruoka-aineiden-mitat-ja-painot/

Kaikista kirjoista löytyi kiitettävästi myös kasvisruokia, Mad Menin 60-luvun alun maailmasta toki merkittävästi vähemmän. Myös monet ei-kasvisruoat ovat nykyään helposti muunnettavissa sellaisiksi. Frendien keittokirjassa oli erillinen ”ei kasvissyönti ole niin vaikeaa” info-osio jossa mainittiin, että ”nykyisistä kasvissyöjistä tunnetuin on Phoebe”, mutta silti piti erikseen korostaa että näyttelijä Lisa Kudrow syö kyllä itse lihaa. Frendien keittokirjasta löytyikin eniten kasvisruokia, mutta hieman yllättäen myös Northern Exposure -kirjassa niitä oli paljon, ja useammalta eri hahmolta. Jopa ultra-macho ex-astronautti Maurice oli antanut kasvisruokareseptin! Vegaanisia oli kaikissa vähemmän, eli juustoa ja kananmunaa käytettiin monissa ruoissa, myös meidän valitsemissamme.

Mitä tehtiin?

Valitsimme tällä kertaa tehtäviksi seuraavia ruokia: Ruth-Annen joulun viettoon liittyvä korppileipä, Bob Rossin kesäkurpitsapiirakka, Monican artisokkadippi ja juustokeksit, Mad Menin perunasalaatti sekä jälkiruoaksi Bree Van De Kampin mustikka-crisp sekä juomiksi klassisia 50-60-luvun bourbon-drinkkejä, eli Old Fashioned ja Mint Julep. Ruokailijoita oli kymmenisen eikä tähteitä juurikaan jäänyt.

Korppileipää ja kaupan keksejä. Kuva: Elisa Wiik.

Ruth-Annen korppileipä on käytännössä soodalla ja leivinjauheella nostatettu ruisleipä, jossa väriä ja hieman makua antamassa oli muutama lusikallinen pikakahvijauhetta. Olimme hieman skeptisiä sen suhteen nousisiko leipä ilman hiivaa, mutta kyllä se vain nousi! Lopputulos oli kauniin tumma ja hiukkasen makea ruisleipä, joka sopi äärimmäisen hyvin yhteen artisokkadipin kanssa! Hieman muokkasimme reseptiä, eli ruisjauhojen lisäksi käytimme tummia sämpyläjauhoja tavallisen vehnäjauhon sijaan. Tämä ihan siksi, että Kisu unohti täydentää jauhovarastoja ennen leipomista…

Artisokkadippi. Kuva: Elisa Wiik.
Juustokeksit. Kuva: Elisa Wiik.

Artisokkadippi oli hyvin helppo yhdistelmä tölkkiartisokkaa, persiljaa ja ranskankermaa sauvasekoittimella yhteen sotkettuna. Sen kanssa tarjottuihin juustokekseihin olisi ohjeen mukaan pitänyt käyttää chilimaustettua cheddaria tai Monteray Jack -juustoa, mutta korvasimme ne valmisjuustoraasteella johon lisäsimme reippaan annoksen chilijauhetta. Taikinasta tuli hieman kuivaa, joten lisäsimme lorauksen kylmää vettä (ei ohjeessa), jotta koostumuksesta tuli oikeanlainen. Annoksesta tuli noin 50 keksiä ja ne katosivat ruokailijoihin alta aikayksikön. Ohje oli muutenkin helppo ja kätevä, eli taikina tehdään pötköiksi valmiiksi jääkaappiin ja sitten vain leikataan viipaleiksi ja paistetaan, mikä tekee siitä ideaalin bilekäyttöön. 

Piirakka. Kuva: Elisa Wiik.

Bob Rossin kesäkurpitsapiirakka ei näyttänyt siltä, kuin sen kuvauksen mukaan olisi pitänyt, mutta tiesimme sen jo aloittaessamme: ohjeessa mainitaan erikseen vihreät kesäkurpitsat mutta meillä oli keltaisia. Muuten ohje oli helppo: kananmunia, jauhoja, parmesaania, sipulia ja kesäkurpitsaa sekaisin ja uuniin. Vaikka piirakka oli oikeasti todella hyvää, jäi se tällä kertaa hieman muiden ruokien varjoon. Ohjeen helppouden vuoksi tätä tulee varmasti tehtyä uudestaankin, mutta mietimme antaisiko joku voimakkaampi juusto ehkä piirakalle hieman potkua.

Perunasalaatti. Kuva: Elisa Wiik.

Mad Menista valittiin hyvin perinteinen perunasalaatti, johon tuli perunan lisäksi persiljaa, sipulia, keitettyä kananmunaa, kermaviiliä ja majoneesia. Mukavan muikean makumaailman salaattiin toi sinappi, etikka, sitruunamehu ja sokeri. Ohjeessa oleva selleri korvattiin allergian takia kapriksilla ja se toimi todella hyvin. Alkuperäinen ohje on vuodelta 1962 ja salaatti katosi parempiin suihin alta aikayksikön.

Mustikka-crisp. Kuva: Elisa Wiik.

Jälkiruoaksi päädyimme tekemään Bree Van De Kampin helpon mustikka-crisp-reseptin, jossa mustikkaseoksen päälle tuleva crisp tehdään pinjansiemenistä ja voista. Yleensä tällaisissa on aina nimenomaan pähkinää eikä pinjansiemeniä, joten tämä kiinnosti erityisesti seurueen pähkinäallergikkoa (joka EI ole allerginen pinjansiemenille: jotkut pähkinäallergikot ovat). Tässäkin muokattiin ohjetta hieman: koska ohjeessa mainitaan nimenomaan ”blueberries”, olisi pitänyt käyttää pensasmustikoita. Tuoreet pensasmustikat ovat kuitenkin Suomessa melko tyyriitä tähän aikaan vuodesta, joten hommasimme pussin pakastettuja pensasmustikoita ja jatkoimme niitä vielä hieman (paremman makuisilla) metsämustikoilla (bilberry). Oikeasti tällä ei varmasti ole mitään merkitystä, mustikka kuin mustikka. Pakastemarjat tekivät paistoksesta varsin kostean, vaikka toki perunajauhojakin niihin laitettiin. Mielenkiintoisen ja hyvän maun mustikoihin toivat niiden joukkoon lisätyt appelsiininkuori ja inkivääri!

Mint Julep ja toisen drinkin tykötarpeita. Kuva: Elisa Wiik.

Ruokien kyytipojiksi teimme kahta drinkkiä Mad Men -keittokirjasta, tarjolla oli siis Mint Julep ja Old Fashioned. Nämä valikoituivat sen takia, että kumpaankin tuli bourbonia ja ne olivat myös sellaisia joita Elisa ja hänen kumppaninsa Mikko ovat aina halunneet maistaa. No, kovin erikoisesta makuelämyksestä emme ole jääneet paitsi, sillä 60-luvun tyyliin nämä drinkit ovat hyvin hyvin viinaisia. Pääasiassa kummassakin maistuu terävä bourbon. Mint Julepista löytyi kirjasta kaksi ohjetta: toisessa bourbonin sekaan murskattiin tuoreita mintun lehtiä ja jäätä, toisessa sekaan tulee sitruunamehua ja tuoreesta mintusta tehtyä sokerisiirappia. Siirappinen versio oli todella paljon parempaa. Old Fashioned-drinkissä mukana on murskattua appelsiinia ja cocktail-kirsikoita, mutta niitä ei juurikaan maussa huomaa. Koska juojia oli niin monta, ensimmäisten maistiaisten jälkeen päädyimme tekemään drinkeistä isommat satsit muumikannuihin. Muumit varmasti olisivat arvostaneet!

Old Fashioned. Kuva: Elisa Wiik.

Loppukaneettina voitaneen todeta, että ”oikeaan maailmaan” sijoittuvien keittokirjojen ruoat sopivat todella hyvin ”oikeaan maailmaan.” Käytännössä kaikki ruoat olivat joko hyviä tai todella hyviä ja reseptit toimivat pääosin ilman muokkauksia (tai siis teimme tietoisia muokkauksia, ei pakotettuja niin kuin joskus muiden keittokirjojen kanssa). Ainesosien saatavuus oli myös helpompi kuin monissa muissa keittokirjoissa ja esimerkiksi Frendien keittokirjan aineksien saatavuus on jopa helpottunut kirjan julkaisuajankohdasta (esimerkiksi maapähkinävoita ei vielä vuosituhannen vaiheessa saanut ihan joka kaupasta!). Toisaalta valitsimme myös aika helppoja ja perinteisiä ohjeita, joita on vaikeampi möhlätä. Useampaa reseptiä tulee varmasti tehtyä joskus uudestaan!