Antti Röngän Nocturno 21:07 on puheenvuoro miesten kokemasta seksuaalisesta häpeästä ja kapeasta miehen roolista. Koimme asian niin tärkeäksi, että kävimme lukemaan teosta kahden arvostelijan ja kahden arvostelun voimin.
Soile & Jonas
Jonas Mustonen
“Antin lapsuus päättyi eräänä kesäiltana klo 21:07.” s. 7
Ihan ensimmäisenä Röngän Nocturnossa kuvataan omaelämäkerrallisen päähenkilön ensimmäinen siemensyöksy. Hän kokee sen peruuttamattomasti pilanneen elämänsä. Kuvailu on inhorealistista ja itseinhon määrä asettaa teoksen sävyn lohduttoman synkeäksi jo alussa. Ehdottomuus ja synkeys, jolla aihetta lähestytään puistattaa, toivoin ensimmäisten sivujen jälkeen, että tälle tarjotaan jokin selitys.
Alkupuolen täyttävä kuvaus kuudesluokkalaisen ahdasmielisestä kasvuympäristöstä vaikuttaa tutulta, vaikka en ole itse kasvanut maalaiskylässä, ja olen ollut samanikäinen lapsi useita vuosikymmeniä aikaisemmin. Röngän ulkopuolisuuden tunteen kuvailu tuo kärsivän lapsen ahdistavan lähelle. Alku ei ainakaan heti tuo heti selkeää selitystä miksi päähenkilö tuntee niin suunnatonta itseinhoa ja häpeää. Aivan kuin hän alemmuuden ja ulkopuolisuuden tunteen (ehkä mahdollisesti kiusaamisen) vuoksi olisi sisäistänyt jo niin täyden arvottomuuden tunteen että sortaa ja halveksuu jo itse itseään.
“Kaikki muutkin pelasivat peliä, kaikki paitsi Antti, joka istui sängyllä huoneessaan ja painoi hedelmäveitsen terää ranteeseensa ja kuiskasi ääneen “hyi helvetti”. s. 65
Hypätessä jo aikuisen Antin elämään Helsingissä hänen ahdistuksensa ei lievitä. Spermaa kuvataan kaikkien ihmisten alkuna ja itsetyydytystä kuin haaskauksena. Kuvaus on täynnä inhoa. Mietin lukiessani, että onko taustalla jokin äärimmäisen uskonnollinen tulkinta ja kenties hengellinen väkivalta, vastauksia ei anneta helpolla.
Uskon että Röngän teksti pyrkii esittämään mitä seuraa, kun yhteiskunta antaa ristiriitaisia viestejä siitä mikä on sopivaa ja sopimatonta ja pakottaa häpeämään luonnollisia viettejä ja ruumiin toimintoja. Kuinka mahdoton yhtälö “kelvollisen” miehen roolikin noissa paineissa on.
Kirjassa loikitaan useammassa ajassa, mm. lapsuuden nöyryyttävissä kokemuksissa ja nykyhetken Helsingissä, jossa kertoja haluaa surmata nuoremman itsensä Antin, version itsestään jota halveksuu. Nuoruusvuosien kuvauksissa on joskus hieman toivon pilkahduksia, mutta nekin ovat kaiken läpi tunkevan itseinhon värjäämiä. Kirja onnistuu muistuttamaan omasta nuoruudestani 90-luvulla jolloin runkkari oli myöskin jostain kummallisesta syystä yksi pahimpia mahdollisia loukkauksia.
“-Mutta miksi sun kokemuksesta pitäisi tulla mulle totta? mies kysyy -Tai sii että miksi mua pitäis kiinnostaa sun elämä?” s.122
Aikuisen kirjailijan Röngän vierailussa kirjastossa kertomassa aikaisemmasta teoksestaan on mieleenpainuva kohtaus. Ainoa kysymyksen esittäjä on toinen mies, joka ei oikeastaan halua kysyä mitään vaan ainoastaan kyykyttää Röngän kirjailijaa. Usein tämä sama kuvio toistuu missä tahansa, missä esitetään kivuliaiden aiheiden avauksia. Samat miehet, jotka naisten ollessa äänessä huutavat kuorossa “entäs miehet” ovat aina ensimmäisenä pilkkaamassa, kun toiset miehet yrittävät puhua.
Häpeä värittää Antin elämää ja ihmissuhteita, vaurioittaen myös aikuisena kykyä muodostaa yhteyksiä muihin ihmisiin, ja itsetuhoisen käyttäytymisen kuvaus on rankkaa luettavaa. Oikeastaan teoksessa ei tule kaiken lunastaa lopetusta tai selitystä, häpeä on ja jää.
Kaikessa vaikeudessaan Nocturno on aiheellinen puheenvuoro. Tietynlaista tuhoisaa mieskuvaa toistavat myös ne, joita se eniten vahingoittaa, tehden aiheesta vaikean puhua ja liian helposti väärin ymmärrettävän.
Soile Kontio
Antti Röngän teoksen Nocturno 21:07 kantava teema on lapsuuden ja aikuisuuden välisen rajan ylittäminen ja omalta tuntuvan aikuisminän löytäminen. Päähenkilön, Antin, lapsuus jää taakse 12-vuotiaana eräänä kesäiltana kello 21:07, kun hän saa siemensyöksyn. Symbolisessa tilanteessa päättyy lapsen suoraviivainen eläminen vailla tietoisuutta itsestä. Tilalle astuu epävarmuus vaaralliselta tuntuvan seksuaalisuuden edessä, yksinäisyys ja tuntematon elämänvaihe.
Antin ahdistus kiteytyy kiihottumiseen ja orgasmiin. Ne tuntuvat vääriltä: kiihottuminen muista ihmisistä ei tunnu olevan oikein heitä kohtaan eivätkä kiihottumisen kohteet sovi Antille itselleenkään. Hänellä on pelkoja, jotka liittyvät orgasmin hallitsemattomuuteen: mitä jos hän saa orgasmin uima-altaassa ja joku tulee raskaaksi?
Teos koostuu lapsuutta ja nuoruutta kuvaavista takaumista ja nykyhetkeä käsittelevistä osuuksista, joissa aikajänne on vain pari päivää. Teoksen kuvaus on erityisesti sen alkupuolella hienovireistä ja samastuttavaa. Tahti on rauhallinen kirjailijan kuvatessa päähenkilön elämäntilannetta lapsuudessa: pienessä kylässä asumista, naapureiden ja perheenjäsenten katseen alla elämistä. Elämän ahdas normatiivisuus tulee erittäin selväksi. Pitää seistä ja kävellä tietyllä lailla, pitää olla tietynlaisia tavaroita, pitää ”osata olla” kylän ehdottomien lakien mukaisesti. Murrosikäisen ahdistuksessa ei tunnu olevan tilaa itsensä etsimiselle, kun aikuisten huolestuneet katseet painostavat ja analysoivat päähenkilöä.
Päähenkilön kasvaessa aikuiseksi kuvaus on vääjäämättä fragmentaarisempaa, sillä kirja ei ole kovin pitkä, alle 200 sivua. Nämä välähdykset päähenkilön aikuisuudesta menettävät sen intensiteetin, mikä kirjan alussa on. Niistä olisi voinut kirjoittaa vielä paljon pidemmästi, jotta päähenkilön tarinan kaari olisi ollut täyteläisempi. Nykyhetkeen sijoittuva kerronta nivoo kuitenkin lopuksi alkuosan teemat ja juonen hyvin yhteen.
Päähenkilön tuntema syvä häpeä masturbointiin, kiihottumiseen ja orgasmiin liittyen tuntuu lukiessa yllättävältä. Omat mielikuvani miesten masturboinnista ovat luonnollisuus ja vääjäämättömyys: esimerkiksi ajatus, että miehet katsovat pornoa niin yleisesti, että siitä ei voida järjestää tutkimuksia verrokkiryhmän puutteessa. Kuten kirjassa tuodaan esille, runkkari-sana kuvastaa kuitenkin haukkumasanana vahvaa negatiivista latausta miesten masturbointiin liittyen. Siihen liittyy myös tausta-ajatus siitä, että mies ei ole onnistunut saamaan naisseuraa. Esimerkiksi feministisissäkin piireissä voidaan pyrkiä häpäisemään mies väittämällä, että tämä ei ole koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa.
“Miten seurustelu aloitettiin? Mitä tyttöystävän kanssa oli tarkoitus tehdä? Istua hiljaa sängynlaidalla ja vilkuilla tätä varovasti?” s. 51
Päähenkilö pohtii, että naisten seksuaalisuus ja seksuaalinen herääminen liittyy voimaantumiseen ja on kaunista ja herkkää, tai jos siihen liittyisikin likaisuutta, niin siitä kirjoittaminen on kuitenkin emansipaatiota ja rohkeaa. Ilmeisesti tämä kulttuurillinen jako ja positiivisten roolimallien puute masturboivien miesten suhteen aiheuttaa osaltaan päähenkilön ahdistuksen. Hänen on vaikeaa kuvitella, että kukaan hänen tuntemansa ihminen masturboisi tai harrastaisi seksiä. Se ei vain tunnu sopivan kuvaan kunnon ihmisistä, jotka kirjassa usein mainitaan.
Tätä kautta masturboinnin ”luonnollisuus” näyttäytyy päähenkilölle itselle vieraalta. Hän yrittää sovittaa itseään ahtaaseen miehen ja pojan malliin, mutta se on liian kapea. Hän toivoisi olevansa homoseksuaali, koska se tuntuisi antavan luvan olla erilainen, olla oma itsensä. Seksi merkitsee hänelle toisaalta jotakin ihanaa, toisaalta hallinnan menettämistä, mahdollisuutta, että tulisi lapsi hänen haluamattaan. Lopulta vain kuolema tuntuu realistiselta ulospääsyltä mahdottomasta tilanteesta. Ilmastoahdistus ja luonnon tuhoutuminen yhdistyy päähenkilön synkkiin tulevaisuudennäkymiin.
Tulkitsen, että kirjan lopussa päähenkilö kykenee ainakin osittain pääsemään yli häpeästä. Sitä symboloiden hän pystyy kohtaamaan perheensä.
“En muista, milloin viimeksi olen soittanut. Ennen ensimmäistä nuottia vilkaisen vielä peiliin. Antti hymyilee. Hän näyttää minulta, ei sen pahemmalta.” s. 182
Kirja herätti paljon ajatuksia siitä, miten kuristava yhteiskuntamme voi olla ja miten raskaat seuraukset sillä on ainakin osalle ihmisistä, ellei kaikille. Nocturno 21:07 -teoksen päähenkilöllä ei juuri ole pakopaikkoja eikä positiivisia asioita elämässään: ei kirjoja, joissa kuvattaisiin hänen elämäänsä positiivisessa valossa; ei internet-tuttavia, jotka esittelisivät hänelle voimaannuttavaa alakulttuuria; ei aktivismia, joka antaisi hänelle mahdollisuuden tuoda esille ja pyrkiä korjaamaan elämäänsä vinouttaneita epäkohtia.
Tämä kirja sen sijaan on itsessään tuota aktivismia. Toivottavasti sitä lukee mahdollisimman moni sellainen ihminen, joka tunnistaa kirjassa kuvatun myrkyllisen kulttuurin ja saa uusia mahdollisuuksia muuttaa sitä.
Antti Rönkä: Nocturno 21:07. (190 s.)
Gummerus 2021
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.
