Sami Tallberg: Villi jouluvegaani (Into, 2016)
Elina Innanen: Vegaanin joulukirja (2. painos, readme.fi, 2021)
Kumpikin kirja hankittu itse.

Vegaanius on arjessa helppoa, ja vegaanisten vaihtoehtojen valikoima ruokakaupassa ja ravintoloissa kasvaa jatkuvasti, mutta jotenkin joulupöytä tuntuu vuodesta toiseen olevan monelle vegaaniudesta haaveilevalle kompastuskivi. Kuinkas se kinkku, leikkelelautanen, lohi tai ennen kaikkea juustolautanen muka veganoidaan, ja voiko pipareita leipoa ilman kananmunaa?
Esittelen tässä postauksessa kaksi vegaania joulurukakirjaa, joista kummankin avulla pystyy kattamaan kokonaisen joulupöydän. Tarkoitus ei kuitenkaan ole yrittää rankata kumpaakaan kirjaa toista paremmaksi, sille ne on suunnattu hyvin erilaisille jouluherkuttelijoille.
Huippukokki Sami Tallbergin Villi jouluvegaani -kirja on suunnattu a la carte -annosten ystävälle ja ennen kaikkea sellaiselle joulukokokkailijalle, jolla ei ole kovin montaa suuta ruokittavana. Monien tämän kirjan ruokien valmistus tehdään viime hetkellä ennen pöytään kattamista yksittäisinä annoksina, ja runsaita salaatteja lukuun ottamatta suurin osa ohjeista riittää yhdelle aterialle. Mukana on herkullisten jouludrinkkien ohjeita, maustekastikkeita ja dippejä, sekä annoksia alkuruoista tyylikkäisiin pääruokiin ja fiineihin jälkiruokiin. Ennen kaikkea tämän kirjan kanssa on hyvä tiedostaa, että ohjeet ovat aikuiseen makuun, ja kokeneetkin lapsivegaanit saattavat olla makumaailman kanssa vähän ihmeissään. Myös yrttivarasto kannattaa olla kunnossa, kun tämän kirjan ohjeilla alkaa kokata.
Chocochili-blogistaan useimmille vegaaneille tutun Elina Innasen Vegaanin joulukirjan ensimmäinen painos loppui ihan tyystin kesken. 2021 julkaistua toista painosta on vielä tätä juttua kirjoittaessa tarjolla kaupoissa, mutta jos vanhat merkit yhtään pitävät paikkaansa, oman kappaleen hankkiminen kannattaa tehdä ASAP ja kirjastoonkin varaus on hyvä tehdä reippaasti ennen joulua. Innasen jouluruoat ovat perinteisempiä, kuin Tallbergin. Vegaanin joulukirjasta löytyy veganoidut versiot pipareista, riisipuurosta ja laatikoista, sekä seitan-kinkun ohje ja meidän perheemme pitkäaikainen ”kinkunkorvike” -suosikki nyhtokaura-sieniwellington. Ja ennen kaikkea, kirjasta löytyy vegaania juustolautasta varten monta ohjetta! Kirjassa on myös vinkkejä ylijääneiden jouluruokien hyötykäyttöön välipäivinä. Ohjeet ovat – samaan tapaan kuin Innasen blogissa – helppoja ja maistuvat lapsillekin. Ainoa ainesosa, jota ei-pääkaupunkiseudulla asuva kokkaaja joutuu hakemalla hakemaan, on Ras el Hanout -mausteseos, jonka toki ahkera sekoittelee itsekin.