Yksi korona-ajan suurimpia kaipuita on ollut kaipuu larppaamaan. Kaipuuta paikkaamaan löysin etälarpit jo maaliskuussa 2020. Kirjoitimme Kaisa Mikkolan ja Ilari Sinkkosen kanssa Abandon ship -pelimme korvikkeeksi ”tavallisille” larpeille, ja yllätyimme, miten kokonainen peli nopeasti kirjoitetusta videopuheluitse pelattavasta pelistämme tuli. Etälarppaaminen ei ole korvike eikä yhtään vaillinaisempi pelimuoto kuin lähilarp (eli ns. tavallinen larp, jossa ollaan pelaamassa samassa tilassa ingame ja offgame), vaan tarjoaa ihan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Videopuhelulla pelattavien pelien ohella olen päätynyt pelaamaan myös muunmuotoisia etäpelejä: äänipuhelulla, tekstimuodossa tai eri medioita yhdistäen pelattavia pelejä. Erityisesti ilman omia kasvoja pelattavat pelit ovat vapauttaneet pelaamaan sellaista, jota ei ole aiemmin päässyt tai uskaltanut pelata.

Kirjetarvikkeita: koristeellisin kirjaimin TH nimikoituja papereita ja kuoria, T- ja H-leimasimet, mustekynä, mustepullo, suttupapereita, juomalasi.
Kirjelarppi on minusta muutakin kuin tekstiroolipelaamista erityisesti silloin, kun visuaalisuuteen panostaa. Tein itse kirjainleimasimet, joilla sain sitten tehtyä hahmolleni nimikoitua kirjepaperia.

Ennen etäaikakautta olin pelannut lähinnä Suomessa ja suomeksi, Suomen ulkopuolella olin käynyt larppaamassa vain kerran, Tukholmassa. Sinänsä kansainväliset pelit kiinnostivat, mutta etäaikakauden myötä niihin oli lopultakin tarpeeksi helppo hypätä mukaan. Samalla päädyin ensimmäistä kertaa peleihin, jossa pelaaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän itse hahmonsa. Olin kirjoittanut kyllä pelinjohtajan roolissa hahmoja muille, mutta se on hyvin erilainen tapa tehdä peli kuin kirjoittaa oma hahmonsa. 

Itsenäisessä hahmonluomisessa on puolensa: hahmosta saa kirjoittaa juuri sellaisen kuin haluaa, pelin järjestäminen ei vaadi pelinjohdolta niin paljon työtä ja niin edelleen. Se, että pelikaverinsa saa valita voi olla hyvä tai huono puoli, ja muutenkin oma, näistä muutamasta pelaamastani pelistä syntynyt käsitykseni on, että itserakennetussa pelissä on enemmän tuurista kiinni, tuleeko pelistä hyvä kokemus vai ei. Ehkä tuurin osuus pienenee, kun kokemusta kertyy enemmän.

Ensimmäisen kirjelarppihahmoni rakensin yhden synkän salaisuuden ympärille. Ajattelin nauttivani siitä, että kerrankin on aikaa keskittyä yhteen juoneen. Se ei ollut ainakaan siinä pelissä toimiva konsepti: kaikilla muillakin hahmoilla oli omat synkät salaisuutensa, ja ennen kaikkea, muille hahmoille syntyi lisää juonikuvioita jatkuvasti pelin mittaan. Seuraavaan kirjelarppiin osasin lähteä luomaan monipuolisempaa hahmoa, jonka peli voisi lähteä useampaan eri suuntaan. Pelin setting oli minulle lukuisista lähilarpeista varsin tuttu: 1800-1900-lukujen vaihteeseen sijoittuva peli, jonka pääpaino on ihmisten välisissä suhteissa heidän luoviessaan vinhaa vauhtia muuttuvassa yhteiskunnassa.

Lähdin siksi miettimään, mitä uutta pelattavaa voisin tutusta genrestä keksiä. Mieleeni nousi eläviä muistikuvia historiallisista larpeista, joissa olen katsonut sivusta milloin mitäkin ”herrakerhoa”: hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia aikuisia mieshahmoja pelaamassa keskenään jotain, josta minun hahmoni ei koskaan vähäisissäkään määrin päässyt osalliseksi. Osittain, koska en ollut toivonut pääseväni mukaan noihin juoniin, osittain koska en uskaltanut toivoa pääseväni niihin mukaan. Jokseenkin kaikissa peleissä, joissa olen pelannut, on kyllä ollut crossaajia eli pelaajia pelaamassa eri sukupuolen hahmoa, ja olen itsekin pelannut muutaman kerran ei-naista. Silti on tuntunut melko mahdottomalta ajatukselta lähteä pelaamaan herrakerhon jäsentä.

Kirjelarpissa löysin itsevarmuuden tunkeutua herraksi herrojen joukkoon. Olin pelannut historiallisissa peleissä monenlaisia muottiin mahtumattomia tyttöjä ja naisia, ja nyt päätin pelata jotakin mahdollisimman toisenlaista. Hahmoni olisi nykypäivässä ollut aikamoinen kusipää, mutta vuosisadanvaihteessa hän edusti mielipiteineen hegemoniaa. Oli kiinnostavaa puolustaa yhteiskunnan nykytilaa parhaana mahdollisena, miettiä argumentteja naisten äänioikeutta vastaan ja kirjoittaa sivulauseisiin hahmon arkista maailmankuvaa: valitin esimerkiksi hahmoni naispuoliselle ystävälle, että hän viettää aikaa väärien ihmisten kanssa sanoilla ”Tietenkään en voi valita, kenen seurassa aikaasi vietät, sillä enhän ole aviomiehesi.”

Kaikenlaisen naisten ja köyhien kyykyttämisen lopuksi tuntui hyvältä loppuratkaisulta, että hahmoni päätyi naimisiin omasta tilastaan ja oikeuksistaan kiinni tiukasti pitävän värikkään taiteilijapersoonan kanssa. Kumpikaan hahmoista ei varmasti tule luopumaan kaikista periaatteistaan, mutta ehkä minun Theodoreni lähentyy avioliittonsa myötä arvoiltaan ainakin hieman minua pelaajana.

Kannettava tietokone saunan ylälauteella, koneen vierellä leipomistarvikkeita, teekannu ja muki. Seinällä jouluvalo.
Olen pelannut useammankin etäpelin saunasta käsin. Vasemmalta kajastaa kirkasvalolamppu, jolla saunaan sai tarpeeksi valoa videopuhelua varten. Kirjelarppien kirjeitä taas on tullut kirjoitettua niin työmatkoilla kuin hellettä paossa pihalla.

Kun aloitin larppaamaan, hain pelaamaan enimmäkseen naishahmoja, ja tuntui vaikealta pelata niitä muutamia mieshahmoja, joiden nahkoihin päädyin. Kuten varmasti monille larppaajille käy, mielenkiintoisten hahmokonseptien ja juonikuvioiden määrä on kasvanut kokemuksen myötä, ja jo ennen etäpelejä aloin yhä useammin kirjoittaa hahmotoiveekseni muutakin kuin naishahmoja. Alkoi suorastaan harmittaa, että tuntui siltä, että aika harvoin sain pelattavakseni omasta sukupuolestani eroavan hahmon.

Eräässä it-maailmaan sijoittuvassa etäpelissä saimme valita hahmojen sukupuolen vapaasti, vaikka hahmot sinänsä olivatkin pelinjohtajan kirjoittamat. Pelasin porukan vanhinta hahmoa, ja oli luontevaa valita pelata hahmo mieshahmona. Sekä siksi, ettei viisikymppisiä naisia it-maailmassa paljonkaan ole, että hahmoteksti tuntui muutenkin luontevasti kertovan mieshahmosta. Ajattelin sitäkin, että jos kerran saan valita, niin tässä minulle helppo tilaisuus päästä pelaamaan mieshahmoa. Peli pelattiin äänipuhelussa, ja sekin helpotti. Totta kai kanssapelaajani kuulivat, etten ole keski-ikäinen mies, mutta ainakaan heidän ei tarvinnut katsoa nuoren naisen naamaani. Pyrin ottamaan pelissä tilaa kaikkitietävän setämiehen rohkeudella, ja pelin jälkeisten kommenttien perusteella onnistuin siinä hyvin. Dynamiikka olisi ollut ihan toisenlainen, jos olisimme pelanneet lähipelinä saman pöydän ääressä: tila olisi pitänyt osata ottaa myös elein ja ilmein, enkä ole vakuuttunut siitä, että olisin onnistunut.

Uudenlaisten hahmojen pelaamisen ohella etälarppien myötä olen ensimmäistä kertaa pelannut pelejä, joissa aikaa kuluu enemmän kuin puoli päivää tai enintään viikonloppu, kuten lineaarisen ajankulun suomalaisissa peleissä. Se on mahtavaa – vaikka kaipaan lauantain tai viikonlopun mittaisia pelejä, tarjoaa pelin pidempi ingame-kesto uusia mahdollisuuksia. Olen usein kokenut ”tavallisissa” suomipeleissä haasteeksi sen, että yhteen päivään hahmon elämässä on mahdutettu niin paljon, ettei kaikkea mitenkään ehdi pureksia. Kun pelasin sekä ingame että offgame viisi kuukautta kestäneen kirjelarpin, ehti hahmoni elämä mullistua useamman kerran, ja ehdin märehtiä kaikki nuo muutokset ja käydä läpi niihin liittyvät tunnetilat.

Eräs larpintekijäystäväni pohti kerran parituntisen pienen pelin järjestettyään, että kumma kyllä larppiin tuntuu tarvitsevan jokseenkin saman määrin juonia ja tapahtumia riippumatta siitä, kauanko peli kestää. Olen viisi kuukautta samaa hahmoa pelattuani aivan samaa mieltä. Olen pelannut erinomaisia pelejä, joissa kahdeksassa tunnissa tapahtuu saman verran, mutta oli ihana ehtiä pelata kerrankin hieman realistisemmin noita kuvioita.

Rakastan larpeissa ”I am your father” -genren yllätyksiä, mutta onhan sellaisiin yleensä todella vaikea osata lennosta reagoida. Sain tuossa pitkässä kirjelarpissa kirjeen, jossa sain tietää hahmoni olevan isä aviottomalle lapselle. Makasin suunnilleen koko loppupäivän riippumatossa märehtimässä sekä hahmon että pelaajan tasolla, että mitähän ihmettä siihen voi sanoa, ja nautin saadessani rauhassa elää hahmoni tunnekuohua.

Kirjeiden ohella tuossa pelissä pelattiin jonkin verran chatitse kohtauksia, joissa hahmot olivat ingame samassa paikassa. Ingame muutaman tunnin mittaiset kohtaukset venyivät offgame useamman illan mittaisiksi, ja vaikka monesta kohtauksesta tuli hektisiä ja intensiivisiä, oli niissäkin silti aikaa miettiä. Chatatessa ehti keksiä nokkelia vastauksia ja saada juuri oikeanlaisen ilmeen hahmonsa kasvoille. Lähilarpissa olisin varmasti monessa kohtaa jäänyt sanattomaksi ja vasta liian myöhään keksinyt hyvän vastauksen.

Mustavalkoinen valokuva vauvasta, samoin mustavalkoisia kukkakuvioita kuvan reunoilla. Keltaiseksi maalattu tulitikkuaski, jossa lukee Hornsby.
Asioita, joita tulitikkutehtailija mr. Hornsby sai postissa kirjeiden ohella: valokuvan pois annetusta lapsestaan ja taiteilijakihlattunsa maalaaman tulitikkurasian.

Etäpeleillä on paljon hyviä puolia. Kirjoitin aiheesta kerran jo Roolipeliblogi Lokiin (Etälarpmanifesti), mutta jokainen pelattu peli, koettu hahmo ja eletty kohtaus on avannut minulle lisää etäpelaamisen mahdollisuuksista. En missään nimessä ole vaihtamassa kaikkea larppaamistani/roolipelaamistani etämuotoon, mutta uskon jatkavani etänä pelaamista silloinkin, kun Larp-kalenteri alkaa täyttyä taas lähilarpeista. Haluan jatkossakin päästä pelaamaan ilman omia kasvojani ja nauttimaan siitä, miten aika voi kulua muutenkin kuin todellisen kellon mukaan. Sitä paitsi on aivan omanlaisensa riemu, että kotiin tullessa ovimatolla odottaa ihkaoikea kirje.